Minä se en usko suomalaisen ja ulkomaalaisen avioliittoihin.

["professional"]

en siis tarkoita että suhteet eroilevat, vaan suhteessa olevat. Vähän pitää pilkkua viilata, ettei kukaan pääse sivistymättömäksi väittämään.

 

["hiu"]

Mielipiteitä on monia ja eri mieltä saa olla, mutta eikö silti ole aika rumaa mennä sanomaan, että sun suhde ei voi toimia, koska teillä ei voi olla sitä todellista sielujen sympatiaa ja kommunikaation syvyyttä? Ihan vain sen perusteella, että siinä suhteessa on ulkomaalainen ihminen osallisena? On minusta hiukkasen eri asia sanoa, että "MINÄ en koskaan voisi elää monikulttuurisessa suhteessa, koska uskon että..." sen sijaan, että sanoisi kuten ap sanoo, ettei vain voi olla kenelläkään muullakaan ja piste. Esimerkiksi tässä toisella sivulla ap luettelee mitä tavoitteita hänellä on suhteessaan ja kuinka muiden liitot eivät koskaan yllä sille tasolla, huolimatta siitä mitä nämä liiton osapuolet itse ovat asiasta mieltä.

Hmmm...no jos ihan suoraan puhutaan, kyllä minäkin taidan ajatella vähäsen kuten ap. Eli minun on vaikea uskoa, että kenelläkään muullakaan (joo lapsellista ajatella noin, enhän tunne kaikkia maailman ihmisiä, mutta silti..) voi monikulttuurinen suhde toimia niin hyvin kuin kahdella saman äidinkielen puhujalla voi.

Maailma on täynnä röyhkeitä, pahaa puhuvia, provosoivia ihmisiä. Ei tästä elon taipaleesta selviä selväjärkisenä, jos kaikkien mielipiteistä loukkaantuu.

 

[Ultramariini]

Miksei monikulttuurinen suhde voisi toimia yhtä hyvin? Ellei jopa paremmin, toki kaksi kulttuuria ja kieltä asettaa omat haasteensa. Mutta eikö ne voi ajatella myös rikkautena, ja että kaksi kultturia ja kieltä saattavat tuoda suhteeseen sellaisia ulottuvuuksia, joita ei ehkä syntyisi syntyperältään ja taustaltaan samassa maassa asuvan ja asuneen kanssa.

 

[Keittiönoita]

Minusta on pelkästään hyvä, jos puolisot eivät ymärrä kaikkia toistensa äidinkielellään heittämiä vittuiluja. Toinen saa kuitenkin purkaa mieltään, mutta toinen ei tajua kiskoa herneitä nenään. Jos olisi suomi-suomi, niin se olisi jo todennäköisesti riidan paikka. En mä ainakaan kamalasti ihastuisi, jos siippa sanoisi" vittu että oot vanha, lihava, ruma ja laiska lehmä". Saattaisin jopa suuttua. Mutta jos tuo sanottaisiin mandariinikiinaksi, luultavasti vain hymyilisin ja tarjoaisin lisää teetä

 

["Hopping"]

Minusta on pelkästään hyvä, jos puolisot eivät ymärrä kaikkia toistensa äidinkielellään heittämiä vittuiluja. Toinen saa kuitenkin purkaa mieltään, mutta toinen ei tajua kiskoa herneitä nenään. Jos olisi suomi-suomi, niin se olisi jo todennäköisesti riidan paikka. En mä ainakaan kamalasti ihastuisi, jos siippa sanoisi" vittu että oot vanha, lihava, ruma ja laiska lehmä". Saattaisin jopa suuttua. Mutta jos tuo sanottaisiin mandariinikiinaksi, luultavasti vain hymyilisin ja tarjoaisin lisää teetä

Ihana! Tähän olis hyvä lopettaa...

 

[juuh]

[QUOTE="juu";22010608]Minusta kaksi ihmistä ei voi jakaa täysin sisintään, jos he puhuvat eri kieliä. Vieraalla kielellä sanotaan se, mitä osataan, omalla se, mitä halutaan.

Tarkennana provosoivaa otsikkoani: minä en usko, että kaksi erikielistä voi elää sellaista ihmissuhdetta, jossa verbaalinen kommunikaatio on tärkeää. He voivat kyllä elää yhdessä ja olla avioliitossa, jossa ei aivan täysin jaeta sisintä oikeimmillaan ja aidoimmillaan.

Tosin moni suomenkielinen mies vastaa kieletöntä möllisköä, joten suomalaisuus itsessään ei tee avioliitosta onnistunutta. Mutta kaksi herkkää, kommunikaatioviisasta, keskustelevaa suomalaista saavat aidomman suhteen kuin samanmoiset suomalainen ja ulkomaalainen. Tietysti eri asia on, jos on oikeasti kaksikielinen tai jo hyvin pienenä omaksunut suomen äidinkielekseen. Murrosiän jälkeen on mahdotonta oppia suomen kieli, siis oikeasti omaksua kaikki sävyt ja vivahteet, kulttuurista nyt puhumattakaan. Teknisesti kielen voi joku fiksu toki hallita.

Toki suomalaisen ja ulkomaalaisen suhde voi olla hyvä muilta osin, kunnioitus ja ystävyys voi toimia, ja seksi ei tarvitse kieliä. Kuka mitäkin arvottaa. Minä en ikinä voisi ottaa ulkomaalaista sieluni jakajaksi.

”Äidinkieli on se sanallinen maailma, joka meissä on alkuperäisin. Se ei ole vain tietty kieli, vaan myös murre, puhumisen tapa sekä muistojen ja sanontojen maailma. Ihmisen pitäisi saada uskoa, rakastaa, sairastaa ja kuolla omalla äidinkielellään.” (Martti Lindqvist)

***

”Kieli sitoo yksilön yhteisöön ja kulttuuriin. Se on erottamaton osa persoonallisuutta ja identiteettiä. Se ei ole pelkästään kommunikaatiota, käsitteenmuodostusta ja järkiperäistä suunnittelua vaan yhtä lailla itseilmaisua, mielikuvitusta, leikkiä ja luovuutta. Sen omaksuminen on alkanut varhaislapsuudessa, ja siksi se yhdistää tunteet ja tiedon: sekä ensimmäisiin ikävuosiin saakka yltävät emotionaaliset assosiaatiot että aikuisiän rationaaliset pohdinnat.” (Pentti Leino)

***

”Suomen kieli

on minulle ikkuna ja talo

minä asun tässä kielessä

Se on minun ihoni.” (Pentti Saarikoski)

***

Kieleni on kotini

Omalla kielelläni
vihani on verevä
rakkauteni pehmeä.
Sisimpäni
elää tasapainossa
oman kieleni kanssa.
Sen läheisyys
hyväilee hiuksiani.
Kieleni
on kasvanut kanssani
juurtunut
minuun
Kieleni
voi peittää
mutta sitä ei voi poistaa
repimättä rikki
solujeni rakennetta.
Jos te maalaatte
vieraan kielen ihoni päälle
sisimpäni
ei voi hengittää.
Tunteeni
eivät pysty tunkeutumaan esiin
tukittujen huokosten läpi.
Kuume nousee
Se etsii ulospääsyä
tapaa ilmaista itseään.

-Pirkko Leporanta-Morley-[/QUOTE]

Olen erimieltä kanssasi..tai siinä suhteessa samaa mieltä,että jos suomalainen nainen tapaa suomessa ulkomaalaisen..eikä kumpikaan tunne toisen kieltä/kultturia/uskontoa..SE EI TOIMI!
Mutta jos tapaat muualla,se toimiikin,koska kummallakin on ns.pakko ottaa selvää toisesta(edellä mainituista asioista)..ja ollaan ei siellä "omalla maalla"jos ei ole halua ,eikä kiinnostusta,niin ei suhde toimi...silloin on paras pysyä,tutussa ja turvallisessa koti suomessa

 

[..]

Mä en puhu mitään kieltä hyvin, olen kolmikielisestä perheestä.Itse en puhu äidinkieltäni lapsilleni ja olen 15vuotta naimisissa maahanmuuttajan kanssa. Suhteeni perustuu siis muuhun kuin kommunikaatioon

 

[ummelwalad]

Minusta on pelkästään hyvä, jos puolisot eivät ymärrä kaikkia toistensa äidinkielellään heittämiä vittuiluja. Toinen saa kuitenkin purkaa mieltään, mutta toinen ei tajua kiskoa herneitä nenään. Jos olisi suomi-suomi, niin se olisi jo todennäköisesti riidan paikka. En mä ainakaan kamalasti ihastuisi, jos siippa sanoisi" vittu että oot vanha, lihava, ruma ja laiska lehmä". Saattaisin jopa suuttua. Mutta jos tuo sanottaisiin mandariinikiinaksi, luultavasti vain hymyilisin ja tarjoaisin lisää teetä

 

[Non compos mentis]

[QUOTE="hiu";22012920]Hmmm...no jos ihan suoraan puhutaan, kyllä minäkin taidan ajatella vähäsen kuten ap. Eli minun on vaikea uskoa, että kenelläkään muullakaan (joo lapsellista ajatella noin, enhän tunne kaikkia maailman ihmisiä, mutta silti..) voi monikulttuurinen suhde toimia niin hyvin kuin kahdella saman äidinkielen puhujalla voi.

Maailma on täynnä röyhkeitä, pahaa puhuvia, provosoivia ihmisiä. Ei tästä elon taipaleesta selviä selväjärkisenä, jos kaikkien mielipiteistä loukkaantuu.[/QUOTE]

Ensimmäinen aviomieheni oli ulkomaalainen. Toinen oli suomalainen. Suomalainen oli kotoisin vain noin 50 km päästä synnyinseudultani. Samantyyppinen perhetausta, sama koulutustaso jne. verrattuna siihen, että nro 1 oli eri mantereelta ja todella erilaisista lähtökohdista. Siltikin ykkösen kanssa ymmärsimme toisiamme paremmin, liitto hajosi toisen mielenterveydellisiin ongelmiin, jotka uhkasivat muuttua väkivallaksi minua kohtaan. Toinen otti ja lähti lätkimään. Luultavasti siksi, ettemme kerta kaikkiaan sopineet yhteen. Yhteinen kieli ja kulttuuri, mutta emme ymmärtäneet toisiamme alkuunkaan.

 

[Madicken04]

Mitäs sitten lapsen ja äidin suhde jos heillä on eri äidinkielet (=vanhvimmat kielet)? Siis esim. sisko on vasta aikuisiällä oppinut puhumaan tanskaa joka taas on miehensä kieli ja maa missä asuvat. Hänen lapsilleen tanska on luonnollisestikin se vahvin kieli, se mitä puhuvat äidilleenkin eli tarkoittaako tämä sitten sitä että tuossa tilanteessa äidin ja lasten välit eivät koskaan voi olla niin läheiset ja suhde yhtä syvä kuin silloin jos olisi yhteinen vahvin kieli?

 

[...]

En jaksanu lukea ku alotustekstin, mut tuli mieleen miehen sisko, joka puhuu neljää kieltä tosi kiitettävän hyvin ja kahta kuin äidinkieltään. Onkin naimisissa kreikkalaisen kanssa. Nauratti vaan kun ajattelin, kuinka täysillä hän joskus sitä sisintään purkaa tälle miehelle kreikaksi eikä kyllä ole ikinä jäänyt asiat epäselväksi. Paitsi meille muille Mut siis ihan oikeasti puhuu kieltä ihan äidinkielenään. Usein myös ns. ajattelee kreikaksi.

 

[Anatolia]

Lukekaa uudelleen. Juu, liitot voivat kestää ja olla osapuolten mielestä oikein hyviä, mutta eivät koskaan yllä sille tasolle, jolle kommunikaatiota arvostavien ja sitä arvostavien kahden samankielisen ihmisen suhde. Ja se on inun tavoitteeni. Vähempään en tyytyisi. Haluan kaiken kommunikaation lisäksi sielunkumppani, rakkautta, seksiä, arvostusta. Toki kaikilla ei ole tällaista tavoitetta, eikätarvitse ollakaan. Jäävät vaan aika paljosta paitsi. Mutta elämähän on kompromissia, toisille enemmän, toisille vähemmän.

Eli sinusta nämä liitot voivat kestää, ja olla osapuolten mielestä ihan hyviä, mutta se on vain harhaa, ja monikulttuurisessa liitossa elävät jäävät paljosta paitsi? Tyytyvät ikäänkuin vähempään?

Ehkä hupaisinta mitä olen vähään aikaan aiheeseen liittyen lukenut/kuullut

Minulla ja puolisollani on yhteisiä kieliä useampia. Ymmärryksen puute, silloin kun sellaista on ollut, ei ole johtunut eri äidinkielistä vaan siitä että hän on mies ja minä olen nainen, olemme kaksi yksilöä, emme identtisiä kaksosia tai muuten ihan samankaltaisia. Kommunikaatio toimii, keskustelemme paljon. Toimivan kommunikaation lisäksi saan rakkautta, seksiä ja arvostusta (outo ajatus että nämä liittyisivät puolison äidinkieleen?).

Tietynlaisen yksityisyyden olen halunnut säilyttää myös avioliitossani. En myöskään jaksaisi pitkäkestoisia syvällisiä analyyseja siitä, miltä minusta juuri nyt tuntuu tai miltä tuntui siinä ja tuossa tilanteessa - olen elänyt hetken aikaa analysointiin taipuvaisen ihmisen kanssa ja se oli kaameaa. Jotkut asiat ovat vain minulle itselleni, vaikka jaankin paljon ajatuksiani ja tuntemuksiani sekä puolisoni että ystävieni kanssa-

 

["Wiu"]

Kyllä minä olisin kielellisiä eroja enemmän huolissani kulttuurieroista, käytöseroista, riippuen tietysti mistä tämä ulkomaalainen osapuoli on kotoisin.

Monissa maissa esimerkiksi naisten asema on jotain aivan muuta kuin meillä täällä, johtuen kasvatuksesta, uskonnosta, mistä nyt missäkin maassa. Tavat saattavat poiketa omistamme huomattavasti, olla jopa meidän silmiimme omituisia jne. Se minulle varmaan koituisi suurimmaksi ongelmaksi jos ulkomaalaisen kanssa olisin, ei kieli.

 

[Ksantippa S.]

Hih. Hauskoja esimerkkejä oli aloittaja ottanut. Pentti Saarikoski meni naimisiin norjalaisen Mia Bernerin kanssa. Martti Lindqvist vietti viimeiset vuotensa Tansaniassa. Pirkko Leporanta-Morleyn tarinaa en tunne, mutta jotenkin aavistelisin hänenkin olleen jossakin tekemisissä toisenkielisen kanssa.

Mitä taas kieleen tulee, on vähän naiivia kuvitella, että samaakaan kieltä puhuvat jakaisivat yhteisen merkitysmaailman. Suosittelisin aloittajaa tutustumaan vaikka Jacques Lacanin tai Roland Barthesin ajatuksiin, kun hän näyttää kaunokirjallisuudesta tykkäävän.

 

[pyh]

No jaa. Minun avomieheni on englantilainen ja puhuu suomea hyvin, itse puhun englantia suorastaan erinomaisesti. Koen että kommunikointimme on ongelmatonta ja jos meillä on ongelmia niin ne eivät johdu eri kansalaisuuksistamme.

 

["vieras"]

Minä pystyn purkamaan sydäntäni ulkomaalaiselle miehelleni paremmin, kuin yhdellekään suomalaiselle exälleni. Mutta kyllähän se kielitaitoa kieltämättä vaatii. Jos osaa huonosti englantia puolin ja toisin ja kumppanit eivät hallitse toistensa äidinkieltä, niin varmasti vaikeaa on..