Minkä ikäisen lapsen olette jättäneet yksin ja miksi aikaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kissansilmä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ala-asteikäinen 10-v. on ollut yksin kotona n.1-3 tuntia. Nuorempana vietiin mummulle jos tuli sellaista asiaa ettei voinut mukaan ottaa. Niin ja päiväsaikaan, heti koulun loputtua joutuu olemaan yksin.
 
Riippuu mitä on "yksin kotiin".
Meillä oli sikoja kun muksut oli pieniä ja noin 3 ja 4 vuotiaina ne jäi sisälle nukkumaan, kun me mentiin sikalaan. Sit ne ilmestyi sinne pelkissä kumisaappaissa jos sikseen kävi...joten sit mä aloinkin jättää niille haalarit valmiiksi eteiseen, jotta laittaisivat edes jotain päällen talviaikaan.
Kun ekaa kertaa lähdettiin pihalta pois, muutaman minuutin bensan vienti keikka, muksut oli varmaan 4 ja 5 ja puhui sen aikaa mamman ja pappan kanssa puhelimessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kissansilmä:
Hei- mä haluun tietää esim: kuinka kauan tein koululaiset on omin nokkinensa? =)

esikouluikäisenä harjoiteltu yksinoloa,paljon riippuu lapsesta.toinen nauttii olla yksikseen ja toinen soittelee,koska tuutte kotiin..
eli noin 6v.jäänyt pidemmäksi aikaa yksin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Riippuu mitä on "yksin kotiin".
Meillä oli sikoja kun muksut oli pieniä ja noin 3 ja 4 vuotiaina ne jäi sisälle nukkumaan, kun me mentiin sikalaan. Sit ne ilmestyi sinne pelkissä kumisaappaissa jos sikseen kävi...joten sit mä aloinkin jättää niille haalarit valmiiksi eteiseen, jotta laittaisivat edes jotain päällen talviaikaan.
Kun ekaa kertaa lähdettiin pihalta pois, muutaman minuutin bensan vienti keikka, muksut oli varmaan 4 ja 5 ja puhui sen aikaa mamman ja pappan kanssa puhelimessa.

ihana toi haalarijuttu :D
 

Similar threads

M
Viestiä
22
Luettu
686
Aihe vapaa
"pikkubertta"
P
V
Viestiä
0
Luettu
267
V
H
Viestiä
8
Luettu
2K
Aihe vapaa
kahden kisun emäntä
K
Ä
Viestiä
25
Luettu
638
Aihe vapaa
tossuliini
T

Yhteistyössä