Minkä ikäisen lapsen voi jättää yksin yöksi kotiin?

Itse olen ollut omasta halusta yksin kotona 12 vuotiaana. 14 vuotiaan olin yksin kotona(tai kaverin kanssa) kaksi viikkoa, kun olin kesätöissä enkä halunnut lähteä mökille. 15 vuotiaana olin kaverin kanssa kahdestaan kahden viikon lomalla etelässä. Kotoa olen muuttanut pois 17 v. Joten aika paljon varmaan riippuu lapsesta. Mulla veli ei saanut ikinä jäädä yksin kotiin, kun ois aina järjestänyt bileet.
 
Kerran oli lehdessä juttua asiasta, ja joku asiantuntija oli sitä mieltä, ettei alle 16-vuotiasta saisi jättää yöksi yksinään. Kun kyse on kuitenkin lapsesta.
 
Mut jätettiin vahtiin pikkusiskoa yöksi, kun olin 10 v. ja sisko 7v. Vanhemmat oli baarissa ja en nukkunut yhtään ennenkun tulivat kotiin, enkä oikein sen jälkeenkään. Itse en tekisi noin kuten vanhempani tekivät 80-luvulla.
 
Minä menin naimisiin kun olin 17.
Sitä ennen toki asunut omillani muutaman vuoden.
:)

Lisättäköön, että avioliitto oli onnellinen ja päättyi miehen äkilliseen kuolemaan 19 vuota myöhemmin - muuten olisi lie jatkunut vuosikymmeniä eteenkinpäin. Ei katumisia siis siinä kohdin eikä sitä edeltäneeltäkään ajalta.
:)
 
Riippuu ihan lapsesta, mutta kyllä kai nyt ylä- asteikäinen voi jo kokeilla yksin oloa. Jos asuu niin että naapureita on lähellä, niin sanoo heille että teini on yksin ja pyytää soittamaan jos vaikuttaa siltä että vahempien pitää palata.
 
Meidän poikamme oli 13v ja hyvin pärjäsi kun me olimme mökillä. Seinän takana asui naapuri, jonka luokse voi mennä jos hätä tulee ja alhaalla talkkari jolta sai avaimen jos olisi sattunut unohtumaan. Ja kännykkä on aina hyvä turva.

Mitä niin täekeää voi 13-cuotiaalla olla, ettei kulje perheensä mukana? En ikinä jättäisi, vaikka kuinka viisas ja hyvätapainen:lapset vain ei ole yksin. Kyllä he haluavat ilya ja aamupalat laitettavan ja ruoan myös. Yksin on ikävä syödä.
Ei ole mitään tarvetta jättää lapsia nuoria yksin yöksi.
 
Millainen 13 v ei halua saati osaa, tehdä omaa aamu- tai iltapalaansa?

Lapset ovat ihan omia ihmisiään, joilla oma elämänsä ja arvonsa itsessään, eivät aikuisten leikkikaluja tai traumanhoitovälineitä.
 
Tiedän tapauksen että 25-vuotiaalle miehelle piti äidin jättää aamulla lappu että käytä koira kusella,kun tämä "mies" oli ainut ihmishenkilö kotona päiväsaikaan.
 
Mitä niin täekeää voi 13-cuotiaalla olla, ettei kulje perheensä mukana? En ikinä jättäisi, vaikka kuinka viisas ja hyvätapainen:lapset vain ei ole yksin. Kyllä he haluavat ilya ja aamupalat laitettavan ja ruoan myös. Yksin on ikävä syödä.
Ei ole mitään tarvetta jättää lapsia nuoria yksin yöksi.

Ehkä tuon ikäinen voisi jo opetella itse laittamaan eväänsä, varsinkin ne väli, ym. palat..Ja kyllä pystyy laittamaan lämmmintäkin ruokaa kunhan vaan on saanut opetella.

Kunhan tuo meidän nuorin on riittävän vanha, niin ihan varmaan miehen kanssa saatetaan olla yökin poissa ihan kahdelleen - miksei oltaisi jos lapset pärjäävät?

Tuosta ruuanlaitosta: meillä otettiin käytäntöön toimintamalli, jossa jokainen lapsi valmistaa yhden aterian perheelle/vko. Saa itse valita mitä tekee ja valmistaa sen omien kykyjensä mukaan niin pitkälle itse kuin vaan mahdollista.
Esim. 6-vuotias teki nakkikastiketta ja pastaa - mä vaan neuvoin ja hän teki itse kaiken :p
 
[QUOTE="vieras";27591790]Tiedän tapauksen että 25-vuotiaalle miehelle piti äidin jättää aamulla lappu että käytä koira kusella,kun tämä "mies" oli ainut ihmishenkilö kotona päiväsaikaan.[/QUOTE]

Sanoisin, jotta kyse lapsen pahoinpitelystä, jos 25-vuotias rikottu ala-asteikäisen tasolle.
:(
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe

Yhteistyössä