Mä tulin äidiksi 18-vuotiaana, raskaus oli suunnittelematon.
En koe menettäväni mitään lapsen myötä, sillä ainakaan vielä lapsi ei ole mun elämääni häiritsevästi rajoittanut. Kai siihen sitten niin kasvaa, ettei koe sitä rajoitteena.
Mulla oli todella raju murrosikä, joten ei todellakaan ole mitään hinkua baanalle enää. Mukava on välillä käydä, mutta ei tule sellaista tunnetta, että pitäisi heti päästä uudelleen.
Itse asiassa mä olen tyytyväinen ratkaisuuni; pikkulapsiarki on kuulemma muutenkin usein pihistelyä, joten samallahan tämä menee pihistely opiskeluiden ohessa.
Mä olen vasta 36-37-vuotias kun lapseni tulee täysi-ikäiseksi, enkä jaksa uskoa, että mun elämä olis ohi noin nuorena.
Matkustella voi lapsenkin kanssa ja pienellä budjetilla jos tahtoa löytyy.
Se tosiasia vanhemmuudessa on, että jos kaveri soittaa perjantai-iltana, että lähdetään bisselle, ei voi ainakaan tuosta noin vaan lähteä.
Tai jos itsellä on rankkaa ja tekee vaikkapa mieli riipaista kunnon itsesäälikännit niin ei käy. Ja muutenkin stressaavat tilanteet tuntuu moninkertaisilta lapsen kanssa.
Noi nyt on onneksi tuollaisia spesiaalitilanteita joita ei ihan joka päivä ilmene, joten edelleen olen sitä mieltä, että arkea ja yleisesti elämänlaatua lapsensaanti tuskin heikentää.
Tehkää niinkuin teistä hyvälle tuntuu, mikään tietty ikä ei ole tae hyvälle vanhemmuudelle.
En koe menettäväni mitään lapsen myötä, sillä ainakaan vielä lapsi ei ole mun elämääni häiritsevästi rajoittanut. Kai siihen sitten niin kasvaa, ettei koe sitä rajoitteena.
Mulla oli todella raju murrosikä, joten ei todellakaan ole mitään hinkua baanalle enää. Mukava on välillä käydä, mutta ei tule sellaista tunnetta, että pitäisi heti päästä uudelleen.
Itse asiassa mä olen tyytyväinen ratkaisuuni; pikkulapsiarki on kuulemma muutenkin usein pihistelyä, joten samallahan tämä menee pihistely opiskeluiden ohessa.
Mä olen vasta 36-37-vuotias kun lapseni tulee täysi-ikäiseksi, enkä jaksa uskoa, että mun elämä olis ohi noin nuorena.
Matkustella voi lapsenkin kanssa ja pienellä budjetilla jos tahtoa löytyy.
Se tosiasia vanhemmuudessa on, että jos kaveri soittaa perjantai-iltana, että lähdetään bisselle, ei voi ainakaan tuosta noin vaan lähteä.
Tai jos itsellä on rankkaa ja tekee vaikkapa mieli riipaista kunnon itsesäälikännit niin ei käy. Ja muutenkin stressaavat tilanteet tuntuu moninkertaisilta lapsen kanssa.
Noi nyt on onneksi tuollaisia spesiaalitilanteita joita ei ihan joka päivä ilmene, joten edelleen olen sitä mieltä, että arkea ja yleisesti elämänlaatua lapsensaanti tuskin heikentää.
Tehkää niinkuin teistä hyvälle tuntuu, mikään tietty ikä ei ole tae hyvälle vanhemmuudelle.
