Minkälainen on ADD-lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hieman samanlaisia ajatuksia kuin dr Housella... Meillä on yhdellä lapsella virallinen ADD(+Asperger)-diagnoosi, ja samoja piirteitä on kaikilla muillakin lapsilla (joista yhden kanssa ollaan menossa tutkimuksiin) - sekä äidillä... Minua ihmetyttää, että heti diagnoosin saamisesta lähtien lapselle alettiin tyrkyttää lääkitystä, vaikka "hajamielisen professorin" oireet eivät häirinneet häntä itseään sen paremmin kuin muutakaan perhettä.

Onneksi myös lapsemme koulunkäynti on pystytty räätälöimään siten, että hitaudesta ei ole liikaa haittaa: oppivelvollisuuden suorittamiseen käytetään tarvittaessa kaksi lisävuotta. Suurin syyhän lasten lääkitsemiseen näyttävät olevan koulun vaatimukset. Esim. ADHD-keskuksen "ADD - tarkkaavuushäiriö: 'pieni haaveilija'" esitteessä todetaan:

"Pienet haaveilijat ovat useammin tyttöjä, ja heihin kohdistuu monenlaisia rooliodotuksia. On hyväksyttävämpää, että tyttö on hieman hajamielinen, unelmoiva ja hidas. Näin ei kuitenkaan voi enää olla, kun lapsi aloittaa koulun."

Ei ole aina helppoa olla "erilainen", ja vanhempia voidaan syyllistää ja painostaa aloittamaan lääkitys mm. kertomalla, että ADHD altistaa kiusaamiselle. Mutta jos kiusaaminen pyritään poistamaan tekemällä lapsista yhä tasapäisempiä, mitä oikeasti seuraa? Mitä samanlaisemmiksi lapset muuttuvat, sitä pienemmät poikkeamat riittävät erottamaan jonkun joukosta!

Ja kas kummaa - emme ole terveydenhoidosta saaneet ainoatakaan ADHD-esitettä, joka ei olisi lääketehtaan kustantama... (Siitä syystäkö emme ole saaneet ensimmäistäkään Asperger-esitettä? Aspergerin syndroomaanhan ei ole lääkettä!)

Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!
kotona.munfoorumi.com • Etusivu
 
Täällä yks add, itsediagnosoitu tosin. Ruman Elsan kuvauksen (hajamielinen, unelmoiva ja hidas) lisäksi mulla oli lapsesta asti taiteellisuus tosi voimakasta.

Olisin voinut istua metsässä kannon nokassa tuntikausia katsellen värejä, valoja ja varjoja, tykkäsin vajota satumaailmaan. Saatoin tuijottaa pitkään jonkun ihmisen kasvoja - en kiinnostuakseni hänen asioistaan vaan sen takia että mietin että kuinka piirtäisin ne kasvonpiirteet. Katsoin Aku Ankkoja ja Barksin tyyliä tuntikausia tarkkaan, samoin selasin aina uudestaan ja uudestaan Kunnaksen Koiramäki-kirjan ja uppouduin siihen sivellinjälkeen. No, hyvä piirustustaito tuli.

Olin ihan fiksu oppilas ja opettajien lellikki mutta eivätpä he tienneet että tein läksyt usein vasta seuraavana aamuna koulukyydissä. Viime tingan ihminen olen vieläkin.
 
Viimeksi muokattu:
Kerron yhden tosiasian. Todellakaan ainoa syy lääkityksen aloittamiseen ei ole se, että koulu niin vaatisi. Ainakaan silloin kun on kyseessä asiaa oikeasti ymmärtävä lääkäri ja vanhempi.

Se että lapsen oppivelvollisuuden suorittamiseen annettaisiin yksi lisävuosi, ei poista sitä add:n ongelmaa, että keskittyminen voi olla vaikeaa. Kun se voi, ja usein onkin, edelleen aikuisena ongelmana. Se, että keskittymisvaikeuksista kärsivällä lapsella on lääkitys, auttaa häntä saamaan koko kapasitteetinsa täyteen käyttön jolloin hän voi suoritutua paremmin koulusta. Sillä on ihan helvetinmoinen merkitys lapsen itsetunnon kannalta. Niin kuin myös sillä, ettei aina ole omissa maailmoissaan, vaan lääkkeen avulla voi olla vähän skarpimpi ja ehkä vähän huolellisempi.
Hyvällä tuurilla haaveileva add lapsikin voi pärjätä ihan hyvin: ilman että joutuu kiusatuksi tai leimatuksi ja saa ihan hyviä arvosanoja koulussa. Mutta näin ei suinkaan ole aina. Minä olen entinen add-lapsi ja nykyinen add-aikuinen: ja olen koko elämäni saanut kärsiä huonosta itseluottamuksesta joka on seurausta add-maisesta alisuorittumisesta. Nyt aikuisena sain lääkityksen, ja (työ)elämässä pärjääminen on aivan toista luokkaa.

Ymmärrän hyvin, että jos ei ole niin karvasta omakohtaista kokemusta, asian ymmätäminen voi olla erittäin vaikeaa. Tämä tietenkin on yksi kokemus, on varmasti paljon onnistujiakin add-porukassa.
 
Meillä on 4½-vuotias poika jolla ei ole diagnoosia mutta joka käytöksensä perusteella ensin sai henkilökohtaisen avustajan isoon päiväkotiryhmään ja myöhemmin myös paikan integroidussa päiväkotiryhmässä.

Pojalla on selkeästi vaikea keskittyä olennaiseen ja on aina askeleen edellä kun jotain ollaan tekemässä. Kysyy jo päiväkodistä lähtiessä että mitä tulee ruuaksi sitten kotona, kun ollaan kotona kysyy saako pelata angry birds:eja, kun on syönyt kysyy joko on iltapala kohta, kun pelaa kysyy joko mennään suihkuun ja kun syö iltapalaa kysy kumpi lukee iltasadun, äiti vai isä jne, jne.
Jos ympärillä on hälinää/paljon ihmisiä lyö päälle eräänlainen "putkinäkö". Silloin ei pysty ymmärtämään mitä hänelle puhutaan, ei saa edes katsekontaktia. Ryntäilee vain ympäriinsä ja pahimmillaan tönii ja huutaa mennessään. Jos yrittää ottaa kiinni ja rauhoitta se vaan pahentaa tilannetta. Paikalta poistuminen on usein ainut keino saada tilanne hallintaan je sekin aiheuttaa paljon itkua ja protestointia.

Pukemisessa on ollut paljon ongelmia mutta se on lähtenyt sujumaan vain sen takia että se mihin ollaan menossa on motivoivaa. Poika on luonteeltaan todella iloinen ja positiivinen ja sosiaalinen. Tykkää lähteä puistoon leikkimään ja tykkää lähteä päiväkotiin , tykkää lähteä mummolaan, yleensäkin tykkää lähteä toiseen paikkaan.

Ongelmia on myös kun pitäisi istua paikallaan tai odottaa vuoroaan. Ruokapöydässä istuminen sujuu niin kauan kun on vielä nälkä mutta vihannesten syöminen on välillä melkoista heilumista, ihan kuin olisi muurahaisia housuissa. Päiväkodissa ja harrastuksessa kun pitää odottaa vuoroaan on se joskus aivan tuskallisen vaikeaa. Yrittää kiilata ja tönii että muut menisivät edessä nopeammin, aiheuttaa näin levottomuutta muissakin.

Toisaalta sitten poika voi keskittyä pelaamaan vaikka tunnin aivan hipihiljaa, jos saa. Katselee myös joskus piirrettyjä pitkiä aikoja, joskus eläytyy äänen ja liikkeen kera mutta joskus taas katselee lähes hengittämättä hiljaa.
Aikuisen kanssa yhdessä tekeminen on parasta mitä poika tietää. On sellainen pikku apuri joka auliisti tekee mitä pyydetään. Joskus vaan yrittää tässäkin asiassa ennakoida ja silloin mennään yleensä metsään. Välillä tekee myös liikaa hosuen kun haluaa saada tulosta aikaiseksi nopeasti.

Karkeamotoriikan ja hienomotoriikan kanssa on myös haastetta ja tuntoyliherkkä on selkeästi, uskon että kuulokin on yliherkkä.

Sanoisin että pojalla on sekä vaikeaa olla tarkkaavainen ja keskittyä mutta on myös ylivilkas ja purkaa energiaansa liikkumalla.
On siis sekä ADD että ADHD. Tosin on ehkä vähän lievemmästä päästä. Tai sitten olen oppinut ennakoimaan ongelmatilanteet. Pojan kohdalla ei nimittäin toimi laisnkaan se että jätetään huono/ei toivottu käytös huomioimatta. Päinvastoin, vääränlainen käytös pitää lopettaa heti alkuunsa muuten tilanne ryöstäytyy käsistä hyvin nopeasti.

Päiväkodista olemme saaneet paljon tukea ja jo pienenä poika sai fysioterapiaa kun yli vuoden ikäisenä ei ilmeisesti kokenut tarvetta kävellä. Ei koskaan kontannut eikä ryöminyt, lähti sitten suoraan kävelemään kun halusi.
Päiväkodissa nähtiin ongelmia jo 2-vuotiaana ja sai sekä toimintaterapiaa että puheterapiaa ja myöhemmin myös sen oman avustajan. Toimintaterapia jatkuu edelleen.
Pienempi 12-lapsen päiväkotiryhmä ja ryhmässä 4 aikuista on selkeästi ollut hyvä ratkaisu meidän pojalle. Huomaa miten kehityy aivan silmissä.

Tuli pitkä selostus. Halusin vain tuoda esille sen että oireita on monenmoisia, joillakin lievempiä ja joillakin vaikeampia. Selviytymis-strategioita on myös monenlaisia ja uskon että vanhemmat vaistomaisesti osaavat tehdä tarvittavan jos vain keskittyisivät siihen oman lapsensa kasvattamiseen eivätä hurahtaisi kaikenlaiseen ohjeistukseen. Tiedän että minun kasvatustyylini ei sovi kaikille. Minun pitää olla hereillä kokoajan lapsen kanssa ettei tilanne riistäydy käsistä. Tai sanotaan niin että olen mieluummin ajoissa kuin se että totean että on jo katastrofi käsillä ja olisi pitänyt tehdä aikaisemmin sitä ja tätä että olisi syntynyt vähemmän vahinkoa.
Diagnoosi ja ongelmien nimeäminen ei ole minusta väärin näiden lasten kohdalla koska he tarvitsevat apua että oppisivat asioita vähän pienemmällä vaivalla. Ei ole mitään syytä hävetä tai piilotella mitään, päinvastoin on hyvä puhua siitä että lapset oppivat asioita ei tavalla. Se ei tarkoita sitä että joku olisi tyhmempi kuin toinen, ainostaan erilainen. Jokainen lapsi on hyvä jossakin ja aivan varmasti jokaisella löytyy jokin asian mitä pitäisi harjoitella, niin lapsilla kuin aikusillakin.
 
Tuli tuosta taiteellisuudesta vielä mieleen että - en kehu, mutta mun unetkin on aina olleet erittäin elämyksellisiä. :D Joillakin adhd/add-ihmisillä unet ovat tavallista värikkäämpiä ja vivahteikkaampia kuin muilla.

Viime yönä näin unta että mun alle kouluikäinen kuopus voitti arvonnassa 2-4 viikon etelänmatkan Arubaan. Olin tyytyväinen siitä että huoltajan eli minut sai ottaa mukaan. :D Ja ajattelin että kerrankin arvonnoissa voittaa jotain.

No, sit siinä unessa katselin netissä kuvia Arubasta ja odotin näkeväni palmujen kuvia (on siis oikeasti saari Karibianmerellä, siellä aina lämmintä) mutta niissä kuvissa oli jotain kylmiä vuoristokyliä missä jotkut mayat asusteli, ja mä olin pettynyt että eikö siellä Arubassa sit lämmintä olekaan.
 
Meidän (äiti ja poika 10v) normaali arkiaamu alkaa jokseenkin näin (ennenkuin lääke alkaa vaikuttaa):

Äiti: ”Käy hakemassa sukat ja laita ne jalkaan.”
Poika: ”Joo.”
Viiden minuutin päästä äiti käy katsomassa:
Äiti: ”Miksei sulla ole vielä niitä sukkia jalassa?”
Poika: ”Öö… Ai joo…”
Äiti katsoo sen aikaa pojan perään, että on hakenut sukat. Sitten käy katsomassa taas muutaman minuutin päästä poikaa, joka istuu sohvalla, ja tutkii jotain pöydältä tms. löytämäänsä tavaraa:
Äiti: ”Laita se toinen sukka vielä.”
Äiti seuraa, että poika laittaa toisenkin sukan jalkaansa.
Äiti: ”Sitten hae itselles housut ja pitkähihainen paita.”
Poika: ”Missä ne on?”
Äiti: ”No mihin sä ne jätit eilen illalla?”
Poika: ”Emmä muista.”

Itselläni sekä pojallani on todettu parisen vuotta sitten ADD, ja uskoisin, että poikaa auttaa se, että itse tiedän miten hänen toimintansa ohjautuu. Pikkuveljelle (7v) ei tarvitse kuin sanoa, että laita vaatteet päälle, niin homma on valmis muutamassa minuutissa. Aika usein vaatteet on jo päällä ennenkuin ehdin hänelle mitään sanoa. Isoveljelle tehtävät pitää pilkkoa pienempiin osiin, ja aika usein myös seurata, että kaikki tehtävät tulevat suoritettua.

Ennen lääkitystä (7-vuotiaana) läksyjen tekoon voisi mennä kokonaisuudessaan kolmekin tuntia, kun kaveri lannistui jo pelkästä läksyjen määrästä. Kun harjoiteltiin uutta kirjainta, ja sitä piti kirjoittaa useita kertoja samalle sivulle, niiden kirjoittaminen näytti siltä kuin kynän pitäminen kädessä olisi ollut kovinkin tuskallista. Kaveri voihki ja puhisi, valui tuolilta pöydän alle, välillä meni lattialle tekemään ja kiemurteli ja keksi kaikenlaisia syitä, jottei olisi tarvinnut läksyjä tehdä. Poika osasi lukea jo ennen kouluun menoa, ja kirjaimet olivat kyllä tuttuja. Työn määrä vain lannisti hänet jo ennen ensimmäistäkään kynänvetoa.
 
Kokemusta vain omasta kuusi vuotiaasta. Kaikkeen pitää varata aikaa reilusti, etenkin siirtymistilanteisiin koska kaikki on hidasta ja melkein kaikki on vaikea aloittaa. Ohjeita pitää sanoa monesti ja pieniä asioita kerrallaan. Ohje "nyt pue ja mene ulos odottamaan", on jo liikaa. Pitää sanoa että menemme ulos. Käy ensin vessassa (toista kuusi kertaa sillä lapsi eksyy askartelemaan matkalla vessaan), kyttää wc:n ovella lasta ja ohjaa eteiseen sillä vessa reissulla ulkoilu on unohtunut ja lapsi menee muihin hommiin. Anna yksi vaate kerrallaan ja vahdi pukeutumista sillä lapsi voi lähteä ilman kenkiä ulos tai juosta kengät jalassa huoneeseensa "tekemään yhen jutun ensin".

Omalla lapsellani on myös hahmottamisen vaikeus. Mitkään kuvalliset ohjeet ei auta koska hän ei ymmärrä kuvia kunnolla. Kun ohjeistaa vaikka tehtävissä, on varmistettava että lapsi ymmärsi koska vaikka hän katsoo sinua silmiin ja on hiljaa, hän ei juuri koskaan oikeasti kuule mitä puhut. On myös seurattava tehtävän etenemistä, sillä ymmärretytkin ohjeet voi unohtua kesken tekemisen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja räpinä;26573376:
ADD lapsella on todennäköisesti ongelmia toiminnanohjauksessa. Itseään vähemmän kiinnostavan toiminnan aloittaminen on vaikeaa ja pitkäjänteinen keskittyminen ei kiinnostavaan on hankalaa. Luulatavasti tarvitsee aika paljon enemmän patistelua hommiin ryhtymiseen ja tukea tarkkaavaisuuden ylläpitämisessä. Toisaalta: jos asia on häntä itseään kiinnostava, ei ole mitään ongelmia aloittamisen eikä keskittymisen kanssa. Silloin lähinnä haasteeksi voi muodostua tarkkaavaisuuden siirtäminen pois tehtävästä.

juurikin tälläinen poika.
 
"Anu" oletko vielä " linjoilla"? Mikä lääkitys teillä käytössä? Meillä kohta 11v tyttö, jolla diagnosoitiin ADD viime vuonna. Lääkitystä ei ole vielä aloitettu. Koulu sujuu "jotenkuten", tyttö fiksu mutta keskittyminen hankalaa jne. Kuvailemasi erittäin tuttua. Lääkityksen aloittaminen mietinnässä.
 
ADD on paperilla sama asia kuin ADHD, mutta ulkoisesti ovat kuin yö ja päivä. ADD saattaa muistuttaa ulkoisesti enemmän Autismin kirjolaista kuin ADHD:ta, koska hyperaktiivisuus ja impulsiivisuus puuttuvat.
 
Vanha ketju, mutta vastaanpa silti jos vielä joku asiaa pohtiva tänne eksyy.

Hyvä väylä hakeutua tutkimuksiin on tosiaan koulupsykologi, mikäli lapsi on kouluikäinen. Alle kouluikäisille oikea paikka on perheneuvola. Sekä vanhemmat että päiväkoti/koulu täyttävät kyselyn lapsen tarkkaavaisuudesta. Siinä kartoitetaan osa-alueittain tarkkaamattomuuden, impulsiivisuuden ja aktiivisuuden oireita. Vanhempien haastattelulla pyritään poissulkemaan muut keskittymisvaikeuksia aiheuttavat tekijät, kuten traumat tai mm. muutoista, vanhempien ristiriitaisista väleistä, sisaruksen syntymästä aiheutuva psyykkinen stressi.

Psykologi tekee yleensä kykytason kartoituksen (kognitiiviset testit), joilla mitataan kielellistä ja näönvaraista päättelyä sekä prosessointinopeutta. Lisäksi psykologi yleensä tekee osia neuropsykologisesta testistä, etenkin tarkkaavuuteen liittyviä tehtäviä. Mikäli täytetyissä kyselylomakkeissa, vanhempien haastattelussa ja psykologin tutkimuksissa tulee esille viitteitä ADHD/add- tyyppisestä oireilusta, varataan lääkäriaika jossa diagnoosi voidaan jo asettaa ja lääkitystä/muita kuntoutusmenetelmiä suunnitella.

Toivottavasti tästä oli jollekin apua. :)
 
Meidän (äiti ja poika 10v) normaali arkiaamu alkaa jokseenkin näin (ennenkuin lääke alkaa vaikuttaa):

Äiti: ”Käy hakemassa sukat ja laita ne jalkaan.”
Poika: ”Joo.”
Viiden minuutin päästä äiti käy katsomassa:
Äiti: ”Miksei sulla ole vielä niitä sukkia jalassa?”
Poika: ”Öö… Ai joo…”
Äiti katsoo sen aikaa pojan perään, että on hakenut sukat. Sitten käy katsomassa taas muutaman minuutin päästä poikaa, joka istuu sohvalla, ja tutkii jotain pöydältä tms. löytämäänsä tavaraa:
Äiti: ”Laita se toinen sukka vielä.”
Äiti seuraa, että poika laittaa toisenkin sukan jalkaansa.
Äiti: ”Sitten hae itselles housut ja pitkähihainen paita.”
Poika: ”Missä ne on?”
Äiti: ”No mihin sä ne jätit eilen illalla?”
Poika: ”Emmä muista.”

Itselläni sekä pojallani on todettu parisen vuotta sitten ADD, ja uskoisin, että poikaa auttaa se, että itse tiedän miten hänen toimintansa ohjautuu. Pikkuveljelle (7v) ei tarvitse kuin sanoa, että laita vaatteet päälle, niin homma on valmis muutamassa minuutissa. Aika usein vaatteet on jo päällä ennenkuin ehdin hänelle mitään sanoa. Isoveljelle tehtävät pitää pilkkoa pienempiin osiin, ja aika usein myös seurata, että kaikki tehtävät tulevat suoritettua.

Ennen lääkitystä (7-vuotiaana) läksyjen tekoon voisi mennä kokonaisuudessaan kolmekin tuntia, kun kaveri lannistui jo pelkästä läksyjen määrästä. Kun harjoiteltiin uutta kirjainta, ja sitä piti kirjoittaa useita kertoja samalle sivulle, niiden kirjoittaminen näytti siltä kuin kynän pitäminen kädessä olisi ollut kovinkin tuskallista. Kaveri voihki ja puhisi, valui tuolilta pöydän alle, välillä meni lattialle tekemään ja kiemurteli ja keksi kaikenlaisia syitä, jottei olisi tarvinnut läksyjä tehdä. Poika osasi lukea jo ennen kouluun menoa, ja kirjaimet olivat kyllä tuttuja. Työn määrä vain lannisti hänet jo ennen ensimmäistäkään kynänvetoa.
Meil on just tämmöinen, ja ollaan nyt ihan ulalla, konstit on lopussa. Pitäisiköhän mennä lääkäriin, kun ei koulussakaan enää suju. Fiksu poika, mutta just tuollaisia ongelmia!
 
Meidän (äiti ja poika 10v) normaali arkiaamu alkaa jokseenkin näin (ennenkuin lääke alkaa vaikuttaa):

Äiti: ”Käy hakemassa sukat ja laita ne jalkaan.”
Poika: ”Joo.”
Viiden minuutin päästä äiti käy katsomassa:
Äiti: ”Miksei sulla ole vielä niitä sukkia jalassa?”
Poika: ”Öö… Ai joo…”
Äiti katsoo sen aikaa pojan perään, että on hakenut sukat. Sitten käy katsomassa taas muutaman minuutin päästä poikaa, joka istuu sohvalla, ja tutkii jotain pöydältä tms. löytämäänsä tavaraa:
Äiti: ”Laita se toinen sukka vielä.”
Äiti seuraa, että poika laittaa toisenkin sukan jalkaansa.
Äiti: ”Sitten hae itselles housut ja pitkähihainen paita.”
Poika: ”Missä ne on?”
Äiti: ”No mihin sä ne jätit eilen illalla?”
Poika: ”Emmä muista.”

Itselläni sekä pojallani on todettu parisen vuotta sitten ADD, ja uskoisin, että poikaa auttaa se, että itse tiedän miten hänen toimintansa ohjautuu. Pikkuveljelle (7v) ei tarvitse kuin sanoa, että laita vaatteet päälle, niin homma on valmis muutamassa minuutissa. Aika usein vaatteet on jo päällä ennenkuin ehdin hänelle mitään sanoa. Isoveljelle tehtävät pitää pilkkoa pienempiin osiin, ja aika usein myös seurata, että kaikki tehtävät tulevat suoritettua.

Ennen lääkitystä (7-vuotiaana) läksyjen tekoon voisi mennä kokonaisuudessaan kolmekin tuntia, kun kaveri lannistui jo pelkästä läksyjen määrästä. Kun harjoiteltiin uutta kirjainta, ja sitä piti kirjoittaa useita kertoja samalle sivulle, niiden kirjoittaminen näytti siltä kuin kynän pitäminen kädessä olisi ollut kovinkin tuskallista. Kaveri voihki ja puhisi, valui tuolilta pöydän alle, välillä meni lattialle tekemään ja kiemurteli ja keksi kaikenlaisia syitä, jottei olisi tarvinnut läksyjä tehdä. Poika osasi lukea jo ennen kouluun menoa, ja kirjaimet olivat kyllä tuttuja. Työn määrä vain lannisti hänet jo ennen ensimmäistäkään kynänvetoa.
Ihan ensiksi opetat lapsen laittamaan kaiken valmiiksi edellisenä iltana. Yhdessä, ohjaten. Vaatteet pinoon, koulukirjat reppuun, avain ja puhelin siihen viereen. Helpottaa aamuja suuresti ja opettaa lasta hallitsemaan kaaosta. Meillä mentiin näin ala-asteen ajan, koska muuten jo pukeminen olisi vienyt 45min, ja yläasteelle siirryttäessä lapsi oli oppinut itse huolehtimaan kaiken valmiiksi aamua varten.
 
Ahdistaa miten suosittua on kategorisoida nykyään näitä asioita. Ihmisiä on monenlaisia ja jokaiselle löytyisi joku nimitys jos todella oltaisiin kekseliäällä tuulella, mutta miksi jo lapsena halutaan takoa ihmisiä yhteen muottiin niin kiivasti. Varoitus, onko haaveileminen kiellettyä lapsesta alkaen? Ok, ehkä ne päiväkodin puurot jäähtyi.

Et vissiin elä arkea ADD/ADHD lapsen kanssa..
 
Aikuinen lapseni epäilee, että hänellä on ADD. Siksi hän kyseli minulta lapsuudestaan. Hän oli lapsena vähän haaveilija, mutta keskittymiskyky oli hyvä.

Hän pärjäsi koulussa tosi hyvin, ka. 9,3 kuutosella ja koko ala-aste meni samalla tasolla. Myös yläaste meni hyvin. Hän oli kiltti ja tunnollinen lapsi, ei koskaan mitään ongelmia kylässä tai kaupassa, eli ei siis juossut kaupassa eikä kiukutellut, tuli myös hyvin toimeen muiden lasten kanssa.

Töissä hän on pärjännyt hyvin, mutta kärsii omasta mielestään keskittymisongelmista. Muut työntekijät kehuvat häntä supertehokkaaksi ja nopeaksi.

Pari vuotta sitten hänellä oli ihmissuhde, joka päättyi eroon. Se oli hänelle raskasta aikaa. Sen jälkeen hän on mielestäni, myös monien muiden sukulaisten mielestä, ollut hyvin impulsiivinen, kovaääninen ja ottanut liian isoa riskejä elämässä. Hän ei myöskään jaksa enää keskittyä juttelemaan niin pitkään kuin ennen, vaan räplää kännykäänsä koko ajan. Hän ei käytä alkoholia, lääkkeitä eikä huumeita, ei tupakoikaan.

Psykologin mielestä nykyiset oireet sopivat ADD:n oireisiin ja psykologi arvelee, että tytär ei vain muista, että millaisia keskittymisongelmia hänellä on ollut lapsuudessa, ja että äiti muka ei muistaisi myöskään tai haluaisi nähdä tyttärensä olleen erilainen.

Minulla on monta lasta, ja olen päiväkodissa töissä, joten aika hyvin olen voinut nähdä, millaisia lapset voivat olla. Jotkut eivät saa puettua, eikä syötyä, ei myöskään jaksa keskittyä tehtävien tekoon. Tyttärelläni ei ole ollut tuollaisia ongelmia.

Olen siis aika ihmeissäni psykologin juttusista, mutta enemmän olen ihmeissäni ja huolissani siitä, mikä tyttärelläni oikeasti on, kun hän enää pysty keskittymään. Hänen työnsä on erittäin kiireistä ja aistiärsykkeitä tulee koko ajan. Töitä pitää asiakkaiden vuoksi keskeyttää ja jatkaa ja taas keskeyttää ja jatkaa - koko työpäivän. Samalla pitää suunnitella asioita, ja toteuttaa niitä myös.

Voisiko olla kyse siitä, että on vain uupunut ja stressaantunut - silloinkin voi tulla keskittymisongelmia. Hän on tosin ihan vakuuttunut, ettei siitä ole kyse, vaikka samaan hengenvetoon kertoo, että tarvitsisi ehdottomasti lomaa, kun on niin väsynyt.
 
Vielä lisään tuohon edelliseen kirjoitukseeni, että tietenkin hyväksyn sen, jos tyttärelläni todettaisiin ADHD tai ADD, ja hän olisi minulle ihan yhtä rakas lapsi kuin ennenkin, mutta toivon, että diagnoosi olisi varmasti oikea.

Olipa meillä ihmisillä mikä diagnoosi tahansa, niin kaikkia pitäisi kohdella hyvin ja omina persooninaan ja auttaa heitä mahdollisuuksien mukaan pääsemään elämässä eteenpäin, ja saamaan hyvä elämä.

Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Jokaisella on omat lahjansa ja ominaisuutensa ja hyvä niin. :)

Tsemppiä kaikille! :)
 
Aikuisiän ADHD epäilyn yksi tärkein diagnostinen väline on tarkka kehityshistorian läpikäynti ja esim vanhempien haastattelu. Kuvailusi perusteella vaikuttaa enemmän kuormittuneisuudelta kuin adhdlta, koska oireilua ei ole ollut lapsuudessa. Joskus on helpompi hyväksyä jokin toinen diagnoosi kuin vaikka työuupumus. Huolimatta siitä onko tyttärelläsi tarkkaavuuden ja toim.ohjauksen häiriötä, kuormittunut hän vaikuttaa olevan joka tapauksessa ja silloin sitä pitää hoitaa esim työoloja muuttamalla ja kunnon tauolla töistä, oli kyseessä sitten ADHD ja/tai huono työn järjestely. Toivottavasti tilanteeseen tulee helpotusta pian!
 
Vaiva näkyi joka pv monessa eri asiassa. DI:n paperit sai just viime hetkellä. Proffa ei ehtinyt edes lukea niitä kun työn jättämisen takaraja paukkui. Yritti suorittaa tutkinnon 35v. Ennen lääkitystä arkiaskareihin keskittymisestä ei tietoakaan. Niissä jutuissa oli hyvä, joista oli itse kiinnostunut. Muutoin perässä vedettävä tapaus. Valehteli sujuvasti eikä ymmärtänyt kuinka paljon loukkasi muita. Todellinen riski muille, koska oli ajattelematon tai täysin kuuro. Vaikka pätkätyöt ovat tätä päivää, mutta kun niitä jo 35v niin jossainhan mättää. Ei pysy kauan yhdessä työpaikassa, koska kaikki ovat lyhyen työskentelyn jälkeen tylsiä paikkoja. Helposti riitaantui töissä ja lähti ovet paukkuen. Aloitti esim kitaran soiton ja hankki kitaran. Pian niitä oli lähes 10. Lisäksi hankki kaikkea muuta aiheeseen liittyvää hömppää mitä ei tarvinnutkaan. Hankki vaikka ei ollut varaa edes ruokaan. Laskut maksamatta ja ulosotosta sekä perintätoimistoista tuli päivittäin useita kirjeitä. Jätti ne kaikki aukaisematta ja soitteli kitaraa. Lääkitys auttoi hetken. Äiti oli lääkäri eikä ole koskaan tajunnut viedä poikaa tutkittavaksi. Sairaus periytyy 90%sti. Tämä on sairaus joka pilaa ainakin läheisten elämän!
 
Aikuisiän ADHD epäilyn yksi tärkein diagnostinen väline on tarkka kehityshistorian läpikäynti ja esim vanhempien haastattelu. Kuvailusi perusteella vaikuttaa enemmän kuormittuneisuudelta kuin adhdlta, koska oireilua ei ole ollut lapsuudessa. Joskus on helpompi hyväksyä jokin toinen diagnoosi kuin vaikka työuupumus. Huolimatta siitä onko tyttärelläsi tarkkaavuuden ja toim.ohjauksen häiriötä, kuormittunut hän vaikuttaa olevan joka tapauksessa ja silloin sitä pitää hoitaa esim työoloja muuttamalla ja kunnon tauolla töistä, oli kyseessä sitten ADHD ja/tai huono työn järjestely. Toivottavasti tilanteeseen tulee helpotusta pian!

Kiitos paljon vastauksestasi. Olen samaa mieltä, että kyse voisi olla enemmän työuupumuksesta, ylisuorittamisestakin.

Lapseni sai kokeeksi pienen määrän adhd-lääkettä - en muista lääkkeen nimeä - se auttoi ihan vähän siten, että hän koki helpommaksi autoilun vilkkaassa liikenteess. Hän ei käynyt uusimassa reseptiä vielä. Miettii, mitä tekee. Hän sai lääkereseptin puolen tunnin lääkärikäynnillä psykiatrin luona.
 
Vanha ketju, mutta vastaanpa silti jos vielä joku asiaa pohtiva tänne eksyy.

Hyvä väylä hakeutua tutkimuksiin on tosiaan koulupsykologi, mikäli lapsi on kouluikäinen. Alle kouluikäisille oikea paikka on perheneuvola. Sekä vanhemmat että päiväkoti/koulu täyttävät kyselyn lapsen tarkkaavaisuudesta. Siinä kartoitetaan osa-alueittain tarkkaamattomuuden, impulsiivisuuden ja aktiivisuuden oireita. Vanhempien haastattelulla pyritään poissulkemaan muut keskittymisvaikeuksia aiheuttavat tekijät, kuten traumat tai mm. muutoista, vanhempien ristiriitaisista väleistä, sisaruksen syntymästä aiheutuva psyykkinen stressi.

Psykologi tekee yleensä kykytason kartoituksen (kognitiiviset testit), joilla mitataan kielellistä ja näönvaraista päättelyä sekä prosessointinopeutta. Lisäksi psykologi yleensä tekee osia neuropsykologisesta testistä, etenkin tarkkaavuuteen liittyviä tehtäviä. Mikäli täytetyissä kyselylomakkeissa, vanhempien haastattelussa ja psykologin tutkimuksissa tulee esille viitteitä ADHD/add- tyyppisestä oireilusta, varataan lääkäriaika jossa diagnoosi voidaan jo asettaa ja lääkitystä/muita kuntoutusmenetelmiä suunnitella.

Toivottavasti tästä oli jollekin apua. :)

Jos koulussa ei ole suurempia ongelmia, koulupsykologi ei välttämättä paljon asiaan tartu. Lääkärille tai itse aika perhekeskuksesta. Pitää olla aktiivinen että asiat etenee.
 
Aikuisiän ADHD epäilyn yksi tärkein diagnostinen väline on tarkka kehityshistorian läpikäynti ja esim vanhempien haastattelu. Kuvailusi perusteella vaikuttaa enemmän kuormittuneisuudelta kuin adhdlta, koska oireilua ei ole ollut lapsuudessa. Joskus on helpompi hyväksyä jokin toinen diagnoosi kuin vaikka työuupumus. Huolimatta siitä onko tyttärelläsi tarkkaavuuden ja toim.ohjauksen häiriötä, kuormittunut hän vaikuttaa olevan joka tapauksessa ja silloin sitä pitää hoitaa esim työoloja muuttamalla ja kunnon tauolla töistä, oli kyseessä sitten ADHD ja/tai huono työn järjestely. Toivottavasti tilanteeseen tulee helpotusta pian!

Riippuu henkilän iästä, onko oireilu voinut näkyä lapsuudessa. Tämän ajan ärsykkeellinen elämä vahvistaa helposti taipuvaista, mutta 40 vuotta sitten maailma oli toisenlainen ja hitaammatkin pysyi paremmin mukana.
 
Oma lapseni on vielä muutaman vuoden alle 30-v. Hänen keskiarvonsa oli peruskoulussa ala-asteella 9.4-9.6 ja yläasteellakin yli 9.

Ilmeisesti aiemmin ollut hyvä koulumenestys ei tarkoita, etteikö henkilön voitaisiin todeta olevan aikuisena add tai adhd. Taitaa silti olla harvinaisempaa, että adhd-/add-lapsi olisi 9-10 oppilas koulussa.
 

Yhteistyössä