Mun poika on siinä mielessä rauhallinen, että rakentaa Legoja omassa rauhassaan tuntikausia, piirtää, kirjoittaa, yms. Päiväkodissa keskittyy hienosti askarteluun, palapeleihin ja sitä rataa. Osaa ylipäätään keskittyä, eikä koko ajan säntäile sinne tänne.
Pohtii paljon asioita, keskustelee järkeviä
Osaa olla todella villi ja energinen oikeassa paikassa. Muttei riehu esim. kaupassa tai bussissa. Ei ole kyllä mikään totinen torvensoittaja vaan osaa heittää hyvää läppää ja olla myös velmu. Ja on myös kova puhumaan, mutta on hiljaa kun on tarve olla hiljaa (ei esim. höpötä kun ollaan elokuvissa, ei puhu aikuisten päälle).
Pienempänä oli ihan superhypervikkelä ja kova menemään. Jalat vei, aivot ei läheskään aina seuranneet mukana. Nyt on 6 v ja monet kuvailevat poikaa tosi rauhalliseksi. Aikani pohdittuani tulin siihen tulokseen, että sitä hän nykyään aika lailla onkin

. Omistaa siis sen villin ja menevän puolen myös, mutta purkaa energiaansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ei ole huonokäytöksinen, ei tarvitse häntä koskaan hävetä.