Minulla on 16 vuotias tytär

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Help!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Help!

Vieras
ja hän kertoi viikonloppuna joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Mies ( siis tytön isä ) ei vielä tiedä, mutta tietää, että jotain vakavaa on tapahtunut, kun keskellä yötä tytön kanssa puhuttiin pitkään kahdestaan. On siis kysynyt mistä on kyse mutten ole kertonut.
Kyllähän se tietysti miehellekin pitää kertoa, mutta miten? Mies on erittäin suojeleva lapsiaan kohtaan ja inhoaa tuollaista naisten päällekäymistä eritoten hirveästi. Ja kokemuksesta ( itsekin nuorena joutunut ahdistelun uhriksi ja melkoisen numeron mies siitä teki ) tiedän ettei ota asiaa kovin rauhallisesti.
Tyttökin haluaa, että isä saa tietää - ei halua jättää isäänsä pimentoon asioista, mutta en ole vielä osannut asiaa mitenkään kertoa. Tyttö ei halua itse isälleen asiasta puhua.

Mikä neuvoksi?
 
Tekijä on kyllä tiedossa. Tytärtäni muutaman vuoden vanhempi nuori mies. Tyttärelle entuudestaan tuttu. Olivat olleet jossain juhlissa ja tämä nuori mies humalassa. Tyttärenikin tunnusti että pari olutta oli juonut. Ei kuitenkaan ollut mitenkään humalassa kun kotiutui heti tapahtuneen jälkeen. Tyttö ei halua asiasta tehdä sen kummempaa numeroa.
Tämä nuori mies oli siis ensin tullut lähentelemään tytärtäni. Ruvennut puristelemaan rinnoista, näykkimään niskasta ja työntänyt käden hameen alta pikkareihin :( Siinä vaiheessa tyttäreni ei enää tyytynyt tuuppimaan ja kieltämään vaan huusi apua. Pari muuta nuorta miestä oli sitten raahannut tämän miehen talosta ulos. Ja toinen heistä toi tyttäreni kotiin.
 
No minä ainakin kertoisin heti miehelleni ja hän kyllä hoitais sen asian heti, ei meillä pystyis ees tollasta salaamaan kun ei muutenkaan salata keskenään mitään.
 
no hitto jos jotkut teinit kännissä jossain bileissä kourii tissejä ni eipä tuo niin vakavaa ole.

tai ehkä minä olen erilainen, mutta nykyään tuollaista näkee lähes joka kerta baarissa. ja eihän tuossa mitään käynyt, joku känniläinen lähmii ja toiset vie kaverin veke. welcome to real life!
 
jaa no ei tuosta ihan nyt kannata numeroa nostaa... mä luulin että oikeesti jotain vakavaa.

:O Siis tuo ei sinusta ole vakavaa??? Kyllä se minusta on ihan *elvetin vakavaa jos joku tuolla tavalla väkisin lastani koskettelee!!!! Ja tiedän että mieheni ottaa asian vielä raskaammin. Siksi kertominen on ollut vaikeaa.

Tyttö ei halua olla mukana kun asia isälleen kerrotaan.
 
No joo.... täytyy nyt itsekin kommentoida vielä, että mäkin luulin että todella vakavammasta asiasta on ollut kyse. En toki halua vähätellä tätä tapahtumaa, mutta kyse oli bileistä, porukkaa paljon paikalla eli apua saatavissa. Kyse ei ollut siitä, että olisi raahannut jonnekin pihavajaan josta ei olisi ollut ulospääsyä.
Mä en kanssa tekis asiasta suurempaa numeroa, sillä tässähän tyttäresikin on rikkonut lakia kun on juonut oluet ja paljonko valehteli siitä omalle äidilleen.
Kun ei ne teinit kaikkea omille vanhemmille kerro.
 
no hitto jos jotkut teinit kännissä jossain bileissä kourii tissejä ni eipä tuo niin vakavaa ole.

tai ehkä minä olen erilainen, mutta nykyään tuollaista näkee lähes joka kerta baarissa. ja eihän tuossa mitään käynyt, joku känniläinen lähmii ja toiset vie kaverin veke. welcome to real life!

Rintojen puristelu ei ole minunkaan mielestäni niin vakavaa kuin se että työnnetään käsi väkisin toisen alushousuihin ja hyväillään sukupuolielimiä!
 
Ahaa no minulla on sitten hyvin erilainen käsitys ihmisen itsemääräämisoikeudesta myös fyysisesti kuin sinulla. Ei kyllä mun lapsille tehtäisi ikinä noin ilman että nostaisin oikein kunnon äläkän asiasta. Empä ole yksissäkään teinibileissä törmännyt tuollaiseen käytökseen tai porukkaan joiden mielestä tuollainen käytös on OK. Enkä kyllä baarissakaan. Enkä edes elä pumpulissa. :)
 
no hitto jos jotkut teinit kännissä jossain bileissä kourii tissejä ni eipä tuo niin vakavaa ole.

tai ehkä minä olen erilainen, mutta nykyään tuollaista näkee lähes joka kerta baarissa. ja eihän tuossa mitään käynyt, joku känniläinen lähmii ja toiset vie kaverin veke. welcome to real life!

näinhän tää vaa menee, ikävä kyllä... en nostais mitään numeroo minäkään, sillä meillä isäntä menis oikeesti pieksämään ne kundit ja sit oltais todellisissa vaikeuksissa...
 
Rintojen puristelu ei ole minunkaan mielestäni niin vakavaa kuin se että työnnetään käsi väkisin toisen alushousuihin ja hyväillään sukupuolielimiä!

no voi iik. ne ei kai pilalle mennyt. tästäkin huolimatta känniläinen poika varmaan kuvitteli että tyttö syttyy tälläisestä "iskuyrityksestä", vaan tytösi ei halunnut ja kaverit vei tollon pois. ja kaikki hyvin.
 
No joo.... täytyy nyt itsekin kommentoida vielä, että mäkin luulin että todella vakavammasta asiasta on ollut kyse. En toki halua vähätellä tätä tapahtumaa, mutta kyse oli bileistä, porukkaa paljon paikalla eli apua saatavissa. Kyse ei ollut siitä, että olisi raahannut jonnekin pihavajaan josta ei olisi ollut ulospääsyä.
Mä en kanssa tekis asiasta suurempaa numeroa, sillä tässähän tyttäresikin on rikkonut lakia kun on juonut oluet ja paljonko valehteli siitä omalle äidilleen.
Kun ei ne teinit kaikkea omille vanhemmille kerro.

Siksi sanoinkin että myönsi juoneensa 2 olutta EIKÄ ollut ollenkaan humalassa kun kotiutui. Eli en voi varmaksi sanoa mitä on juonut ja kuinka paljon mutta kotoa lähti 20.00 aikoissa ja kotiutui kello 23.15 aikoissa vaikka lupa oli olla juhlissa 01.00 asti.
 
minustakaan tässä ei nyt ole tapahtunut mitään traumaattista. epäilen että poika ajattelin raiskata tytön keskellä bileitä. kunhan nyt innostui.
nää lapset on kuitenkin jo ihan sakkolihan ylittäneitä.
 
no voi iik. ne ei kai pilalle mennyt. tästäkin huolimatta känniläinen poika varmaan kuvitteli että tyttö syttyy tälläisestä "iskuyrityksestä", vaan tytösi ei halunnut ja kaverit vei tollon pois. ja kaikki hyvin.

Todella toivon ettei sinulla ole lapsia. Ei tyttäriä jotka kasvatat uskomaan että heille saa tehdä mitä tahansa kunhan ei raiskaa tai tapa. Eikä poikia jotka kasvatat uskomaan että on kännissä ok tunkeutua vastusteluista huolimatta toisen alushousuihin! Koska se vaan on kiva iskuyritys!
Hyi *elvetti!
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate
Siksi sanoinkin että myönsi juoneensa 2 olutta EIKÄ ollut ollenkaan humalassa kun kotiutui. Eli en voi varmaksi sanoa mitä on juonut ja kuinka paljon mutta kotoa lähti 20.00 aikoissa ja kotiutui kello 23.15 aikoissa vaikka lupa oli olla juhlissa 01.00 asti.

1 tai 20 olutta. laitonta silti. nosta vaan äläkkä niin saatte alkaa selitellä mistä alaikäinen sai kaljat? ei kai äiti vaan laittomasti ostanut alaikäiselle???? kannattaa miettiä.
 
Kyl minusta se et ilman lupaa (vastusteluista huolimatta) työnnetään käsi alkkareiden alle on = raiskaus!!!!

Jos joku minulle tuttu tai tuntematon työntäs kätensä mun haaruksiin ni kyl se ois liki yhtä paha kuin et raiskais ihan perusteellisesti
 
Yhteistyössä