T
Täh
Vieras
ja hänelle voi kertoa mistä vaan, koska vaan. Usein viestitellään kuulumisistamme.
Sitten käy niin että hän ei enää vastaakaan, eli ikään kuin kyllästyy kesken jutustelun. Eli siis jättää vastaamatta viesteihini vaikka ei suutu, tai ole mykkäkoulua.
Nyt ollaan oltu ahkeraan yhteyksissä ja jutusteltu vakavammistakin asioista kuin päiväkuulumisista. Muun muassa ongelmista mitä arki on meille kumpaisellekin tuonut.
Sitten mies käy taas yhtäkkiä nukkumaan tai ei muuten vaan vastaa mitään.
Ja kun minusta ei sitten mitään kuulu niin illalla jo tulee viesti että kuinkas sujuu tai muuta.
Eli mistä kyse? Kun minulle jää automaattisesti tunne siitä ettei enää vastaa että on kyllästynyt, että pidän liikaa yhteyttä. JA kuitenkin jos en pidä niin tulee viestiä sieltä suunnalta
JA siis kavereita ollaan oltu vuosikaudet, ei muuta.