Mistä potkua parisuhteeseen?

[Nannaa]

Meillä on ongelma - tuntuu että mies on pelannut itsensä ulos perheemme arjesta.
Mies oli viime viikon työreissulla ulkomailla ja hämmästyin, -en tuntenut ikävää, tuskin mietin koko ihmistä. Meillä oli lasten kanssa hauskaa, nautin itsekin iltojen rauhasta, omasta ajasta ja siitä, että oli yksi "hoidettava" vähemmän".
Mies on tehnyt jo kauan pitkää päivää töissä, kotiin tultuaan ja vapaillaan hän ei osallistu perheemme arkeen käytännössä lainkaan, rojahtaa sohvalle ja siihen jää.
Eroa en halua tässä vaiheessa edes harkita, otimme vasta syksyllä yhteisen asuntolainan kera suurien suunnitelmien. Tarkoituksenamme on ollut aloittaa maataloustoiminta sillä ajtuksella että se kannattaisi vielä joku päivä niin että ainakin toinen meistä voisi jäädä töistä kotiin. Pikkuhiljaa olemme vain ajautuneet erilleen.

Ikävää on ollut huomata, että minun kontolleni on jäänyt lasten, kodin, tilan ja eläinten hoitaminen sen lisäksi, että minäkin käyn töissä. Eikä siinä, kyllä minä vielä pärjään ja jaksan, mutta sitä en jaksa, että meillä asuu ihminen joka ei ota vastuuta mistään ja odottaa, että työpäivän jälkeen hänelle on ruoka valmiina, pyykit pestynä jo koti siivottuna. Teen itsekin 8-tuntista työpäivää, olen vain kotona pari tuntia ennen häntä. Herään aamulla puoli viideltä ruokkimaan eläimet, menen hoitamaan ne heti töistä tultuani ja viimeiseksi illalla. Kannan lämmityspuut, siivoan, pyykkään, ja laitan ruoan, siinä samalla hoitaen 1,5-vuotiaan kuopuksen. Vanhemmat lapset ovat onneksi sen verran vanhempia että osaavat jo huolehtia itsestään ja katsovat vähän pienimmänkin perään. Voi olla, että olen tiedostamattani ajanut itseni tähän tilanteeseen, apua en osaa pyytää sillä odotan että toinen osaisi sitä pyytämättäkin antaa. Olen myös maatalousalalla meistä kokeneempi, maatilalla kun olen syntynyt ja kasvanut, mutta koko ajatus maatilatoiminnan aloittamisesta lähti alunperin miehen toimesta.
Eilen mies sitten tuli reissultaan kotiin, en tuntenut iloa eikä tullut tunnetta että juoksempa kultani kaulaan. Lähinnä alkoi vain v**uttaa, taas se tuli meille sotkemaan ja esittämään vaatimuksiaan.
Olen usein yrittänyt aloittaa keskustelun asioista, mutta useimmiten se päättyy ilmiriitaan molempien suuttuessa. Ehkä jossain syvällä sisimmässäni vielä rakastan häntä, mutta kunnioitus ja arvostus ovat kadonneet jonnekin. Tunnen useinkin seksuaalista halua, mutta alkaessani sekstaamaan mieheni kanssa, kiinnostus vain lopahtaa ja hommat hoidetaan väkinäisesti loppuun. Lähellä ollessa ei enää tunnu hyvältä.
Leipää hän ei meidän pöytään juuri tienaa, palkat menevät hänen entisiin lainoihinsa. Nykyiset kulut pyrimme sentään jakamaan puoliksi.

Kaikki on elämässä muuten niin hyvin, mutta tämä parisuhde, jonka pitäisi olla perheen kivijalka, vain taitaa murtua käsiin.
Kuinka muut ovat selvinneet, ja mistä voisi saada apua? Miestä ei mahda mihinkään terapioihin saada, se kun on oikea tosielämän "Lasse Sievinen".

 

["jooh"]

kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä yhdessä keskustelemaan asioista ja kertomaan parisuhteessa toisilleen miltä tuntuu, kuuntelemaan toista ja toisen haluja..eli tässä tapauksessa miehesi pitäisi pystyä kuuntelemaan mitä Sinulla on sanottavaa, tai mitä Sinä haluat..eikä aina esittää omia vaatimuksiaan. Ja jos ei tällaiseen keskusteluun kaksi aikuista keskenään pysty, on hyvä ottaa joku tuntematon tuki, eli ammattilainen parisuhteeseen avuksi. Tarkoitan siis parisuhdeterapeutti tms.. Näin homma pelittää! Keksikää yhdessä jotain kivaa, poistukaa arjesta edes viikonlopuksi, lapset hoitoon/lomittaja tilalle!

 

[nereida]

Ilmoita koko perheelle, että kotityöt jaetaan tästä lähtien. Jos isommat lapset ovat kouluikäisiä, voivat hekin jo osallistua pieniin kotitöihin. Voisivatko isommat lapset hoitaa tiskikoneen täytön, roskien viemisen ja omien pestyjen vaatteidensa viikkaamisen kaappeihinsa vaikka. Miehelle hommia myös. Imurointi, lattioiden pesu, kaupassa käynti ja eläinten hoito, jakakaa ne hommat tasan! Kyllä sinun täytyy voida miehellesi sysätä osa noista kaikista tekemistä hommistasi kodissanne.

Meillä on erilainen tilanne monella tapaa kuin teillä, esikoinen vasta 3v ja toinen lapsi syntyy parin viikon sisällä. Mieheni töissä, minä kotona ja silti miehelle on omat kotityönsä mitkä hän hoitaa kotiin tultuaan, myös silloin kun en ole raskaana. Miehelle jäävät tiskit päivällisen jälkeen, ja esikoisen iltatoimet hoidetaan vuoroiltoina. Miehen hommiin kuuluu myös roskat, imuroinnit jne. Kaupassa käydään yhdessä pari kertaa viikossa. Minun hommiani ovat ruokahuolto, pyykit, wc.n, suihkun jne pesut, lapsen hoito päivisin ja niinä kolmena päivänä kun hän on päiväkodissa niin kuljetan hänet sinne ja takaisin. Meillä on myös hevosia, ja niiden hoito kuuluu minulle, sillä minun elikoitani ne ovat mutta saan apua mieheltä kyllä. Varmaan mieheni avuliaistuuteen vaikuttaa paitsi hänen luonteensa, myös se että minä pyydän häntä auttamaan!

Ala sinäkin pyytää apua, ja jos mies ei hoida hommiaan ÄLÄ tee hänen puolesta. Pari päivää ja hän huomaa että ellei hänen panostaan tule, ei hommat toimi.

Yksi neuvoni olisi vielä se, että viettäkää kahdestaan viikonloppu / miniloma ilman lapsia, POISSA kotoa. Rentoutukaa, syökää hyvin ja puhukaa. Sopikaa että molemmat saavat sanoa ilman että toinen vetää herneet nenäänsä, missä mättää. Et sinäkään voi jaksaa loputtomiin tuollaista, ja kyllä se pilaa suhteen lopulta kun katkeroidut enemmän ja enemmän ja miehesi muuttuu sisäänpäin kääntyneeksi ja entistä tekemättömämmäksi. Nyt on aika viheltää peli poikki! Tsemppiä!