V
vierailija
Vieras
Seurustelusuhteen alussa mies oli aivan ihana, huomioiva, pieniä yllätyksiä ja huomionosoituksia. Yhteen muutettiin vajaan seurustelun jälkeen, itse en ollut ihan varma yhteenmuutosta mutta miehen mukaan jos ei nyt tapahdu niin sit erotaan. En halunnut erota, joten muutettiin yhteen. Muuttopäivän iltana hän paiskoi tavatoitamme. Siitä viikon päästä löi minua. Hetken aikaa meni ok, kunnes tönäisi niin että leukani osui kulmaan ja sain mojovan turvotuksen ja mustelman leukaan. Sen jälkeen on mennyt suht ok, välillä mies hermostuu ja heittelee ruokaa pitkin seiniä, verhoja jne., välillä rikkoo tavaroita (viha kohdistuu minun tavaroihin). Lisäksi haukkuu minua. Sitten on niitä päiviä kun kaikki on hyvin ja hetken päästä taas mollataan. Ollaan asuttu reilu kaksi vuotta yhdessä.
Nyt olen alkanut huomaamaan että olen muuttunut suhteen aikana, en tee spontaanisti juuri mitään, päätöksien teko on vaikeaa ja enkä enää ole iloinen, en hymyile.
Silloin kun mies mollaa tai heittelee tavaroita, ajattelen että nyt saa riittää ja mä muutan mutta sitten hetken päästä mietinkin että ehkä tää muuttuu paremmaksi, ehkä syy on minussa ja minun pitäisi olla vain mukavampi ja ymmärtäväisempi. Nyt viimesimmäks mies oli vihainen ja huusi ja lyttäsi minua sanoin, sanoi mm. "sinusta ei ole siihen" jne. Sen jälkeen ajattelin että nyt kyllä muutan. Se tuntui ihan siltä että haluaa lytätö itsetuntoni nolliin ja et minusta ei ole mihinkään.
Nyt tästä on mennyt pari päivää ja taas alan miettii että jos kuitenkin jäisin. En tiedä mistä saan voimia erota tai onko eroaminen vain ongelmien pakenemista? En halua vanhemmilleni puhua (eivät tiedä meidän ongelmista mitään) , ystäviä ei ole ja ne vähäisetkin tutut on jääneet unholaan tämän suhteen aikaan.
Miehelle olen sanonut ero ajatuksesta, ei ota mitään kantaa. Ei halua keskustella asiasta tai suhteestamme.
Nyt olen alkanut huomaamaan että olen muuttunut suhteen aikana, en tee spontaanisti juuri mitään, päätöksien teko on vaikeaa ja enkä enää ole iloinen, en hymyile.
Silloin kun mies mollaa tai heittelee tavaroita, ajattelen että nyt saa riittää ja mä muutan mutta sitten hetken päästä mietinkin että ehkä tää muuttuu paremmaksi, ehkä syy on minussa ja minun pitäisi olla vain mukavampi ja ymmärtäväisempi. Nyt viimesimmäks mies oli vihainen ja huusi ja lyttäsi minua sanoin, sanoi mm. "sinusta ei ole siihen" jne. Sen jälkeen ajattelin että nyt kyllä muutan. Se tuntui ihan siltä että haluaa lytätö itsetuntoni nolliin ja et minusta ei ole mihinkään.
Nyt tästä on mennyt pari päivää ja taas alan miettii että jos kuitenkin jäisin. En tiedä mistä saan voimia erota tai onko eroaminen vain ongelmien pakenemista? En halua vanhemmilleni puhua (eivät tiedä meidän ongelmista mitään) , ystäviä ei ole ja ne vähäisetkin tutut on jääneet unholaan tämän suhteen aikaan.
Miehelle olen sanonut ero ajatuksesta, ei ota mitään kantaa. Ei halua keskustella asiasta tai suhteestamme.
Ja jos sinusta tuntuu, ettet pääse pois, niin kerro vanhemmillesi. Se ihan taatusti auttaa.
