A
Apua ja neuvoa kaipaava!!!
Vieras
Voiko synnytyksen jälkeinen masennus olla aaltoilevaa? Niin, että välillä on hyviä hetkiä, valoisaa ja taas välillä, yleensä yöllä, kun on vauvan syöttänyt, kaikki onkin sysimustaa.
Milloin masennus on vakavaa? Mitä tehdä, jos masennus onkin vain lievää, mutta siitä kärsii silti..
Itselläni on yöllä niin synkkää ja ikävää, en saa unta, vaikka vauva nukkuu hyvin. Itse pyörin sängyssä ja murehdin. Sitten väsyttää koko päivän. Vauvan hoito ei tunnu nautittavalta, vauva on melko vaativa, vaatii hyssyttelyä, kantamista, paapomista, viihdyttämistä koko ajan. En osaa nauttia tästä, olenko siis hullu ja huono äiti????
Välillä on hetkiä, ettei mikään huvita, ei ilostuta. Tulee jopa paniikinomaisia tuntemuksia, tätäkö tämä on ja koska tämä loppuu. Sitten tajuaa, ettei tämä lopukaan. Jotenkin on ollut järkytys tämä alituinen vastuu, alituinen vauvan vaatimus, se uuvuttaa. Huom. minulla on ennestään jo 10v. lapsi, joten en ole ensikertalainen. En vaan muista esikoisesta näin voimakkaita tuntemuksia.
Olen miettinyt sitäkin, että tulin liian äkkiä raskaaksi viime syksynä. Äitini kuoli vuosi sitten keväällä ja siitä en ilmeisesti ole päässyt vielä yli, koska sitäkin itken nyt uudelleen yöllä. Tai sitten tuntemukset ovat vain vauvan myötä palanneet.
Välillä on kieltämättä olo, että haluaisin lähteä ulko-ovesta ulos, niin kauaksi kuin pippuri kasvaa, enkä enää ikinä palaa. Ja tämmöistä en voi miehellekään puhua, hän kommentoi, että älä hulluja puhu....olen aika väsynyt, henkisestikin. Apua!
Milloin masennus on vakavaa? Mitä tehdä, jos masennus onkin vain lievää, mutta siitä kärsii silti..
Itselläni on yöllä niin synkkää ja ikävää, en saa unta, vaikka vauva nukkuu hyvin. Itse pyörin sängyssä ja murehdin. Sitten väsyttää koko päivän. Vauvan hoito ei tunnu nautittavalta, vauva on melko vaativa, vaatii hyssyttelyä, kantamista, paapomista, viihdyttämistä koko ajan. En osaa nauttia tästä, olenko siis hullu ja huono äiti????
Välillä on hetkiä, ettei mikään huvita, ei ilostuta. Tulee jopa paniikinomaisia tuntemuksia, tätäkö tämä on ja koska tämä loppuu. Sitten tajuaa, ettei tämä lopukaan. Jotenkin on ollut järkytys tämä alituinen vastuu, alituinen vauvan vaatimus, se uuvuttaa. Huom. minulla on ennestään jo 10v. lapsi, joten en ole ensikertalainen. En vaan muista esikoisesta näin voimakkaita tuntemuksia.
Olen miettinyt sitäkin, että tulin liian äkkiä raskaaksi viime syksynä. Äitini kuoli vuosi sitten keväällä ja siitä en ilmeisesti ole päässyt vielä yli, koska sitäkin itken nyt uudelleen yöllä. Tai sitten tuntemukset ovat vain vauvan myötä palanneet.
Välillä on kieltämättä olo, että haluaisin lähteä ulko-ovesta ulos, niin kauaksi kuin pippuri kasvaa, enkä enää ikinä palaa. Ja tämmöistä en voi miehellekään puhua, hän kommentoi, että älä hulluja puhu....olen aika väsynyt, henkisestikin. Apua!