Olemme asuneet nyt vuoden verran saman katon alla, hän oli minulle se täydellinen, turvallinen mies ja sukulaisteni ja ystävien silmissä on edelleen. Itse olen vaan aivan "rikkinäinen" nyt kotona.
Hän saa tuhottua minuuteni palapalalta. Tällä hetkellä en edes kykene töihin ja odotan meille yhteistä lasta. Koen, että omat edellisestä liitosta olevat lapseni joutuvat kärsimään tässä. On vain niin kamalan vaikea irrottautua ja todeta, että tämäkin liitto kariutui
En tiedä mistä hakea apua?? Ja mistä saan voimia?
Olen yrittänyt keskustella asiasta, mutta en saa mitään kongreettista vastausta, en empatiaa omaa tuskaani en mitään!!!
Tulen hulluksi pian!! ja olen jo tullutkin, en hallitse omaa käytöstäni enää olleskaan vaan huudan pahaa oloani lasteni kuullen!!
Mä elin melkein kymmenen vuotta tunteettoman itsekeskeisen ihmisen kanssa, ja sairastuin sinä aikana paniikkihäiriöön. Eroaminen oli tuskaa mutta kun siitä selvisi lopulta se oli oikea ratkaisu. Ehkä sun pitäis harkita myös lähtemistä