Mitä aamu- väli- ja iltapaloja tarjoatte reilu 1 vuotiaalle vähä hampaiselle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Apua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Apua"

Vieras
Tuntuu, että aina on vaan niitä samoja: leipää juustolla tai ilman, jogurttia tai rahkaa piltillä höystettynä, smothieta, munakokkelia, mustikoita tai puolukoita ja banaania jos vatsa ei ole kovalla. Puuroa ei suostu efelleenkään syömään.

Jotenkin ajattelin, että jipii lapsi täyttää kohta vuoden ja voi alkaa syömään samoja ruokia kuin mekin miehenkanssa mutta aika tiukat "rajoitukset" on edelleen kun ei suolaa (juustoa vähän olemme antaneet sillointällöin), ei sokeria, ei soijaa, ei paljoa muitakaan papuja/ herneitä yms. kun vatsa ei kestä isoja määriä, ei makeutusaineita, ei mitään kovaa kun ei saa niitä pureskeltua vaan saa ne kurkkuunsa kiinni ja meinaa tulehtua.

Minuata tuntuu, että lapsen ruokinta muuttui paljon vaikeammaksi kun sai alkaa antamaan "samaa ruokaa mitä muutkin syö".
 
Lisäyksenä vielä se, että minun on pakko tehdä lämpimille ruuille aina jonkun ruoka eri aikaan ja vain lämmittää kun ei vain riitä nuo neljä levyä jos teen kolmehenkiselle perheelle "samaa ruokaa" yhtäaikaa.
 
Karjalanpiirakoita, lättyjä/pannukakkua, kiisseleitä, vispipuuroa (se kelpaa meidän puuroja inhoavalle taaperolle), joskus harvoin saa muroja, perunarieskaa, hedelmäsalaattia. Nää nyt ekana tuli mieleen.

Ja miksi ruoanlaitto on noin vaikeaa? Otat vain lapsen annoksen ennenkuin lisäät suolan tai muut "kielletyt".
 
Jugurttia, viinirypäleitä, banaania, rieskaa...ei sitä nyt tarvii miljoonaa eri sorttia olla. Kyllä mäki syön niitä hyväksi havaittuja aamu ja välkkäpaloja ilman vaihteluja.
 
Eikö karjalanpiirakoissa ole ihan älyttömästi kovaa rasvaa ja suolaa ja vispipuurossa taas sokeria? Jos siis valmiina ostaa. Tietysti voisi tehdä itse mutta mitenköhän onnistuu jos jättää nuo edellämainitut pois?

Minä olen kasvislinjalla (joskus harvoin käytän vähän maitoa esim. jos sitä käytetty leivonnaiseen) mies nirso ja sitten esim. Kastikkeesta ei tule hyvää jos sitä ei hauduta yrttien, muiden mausteiden ja vihannesten kanssa kunnolla. Menee siis melkein aina siihen, että teen periaatteessa kaikille samantapaista mutta kuitenkin niin eri raaka-aineista, että olisi sama vaikka kaikille olisi täysin omanlainen ruoka.
 
Pinaattilettujakin olen sillointällöin tehnyt mutta niiden tekemiseen menee aikaa niin paljon etten laiskuuttani jaksa niitä kovin usein jaksa alkaa paistamaan. Vaikka ne käyvät kyllä minulle ihan ruuastakin kun ovat niin hyviä :)
 
Kyllähän sitä suolaa saa olla, kunhan ei lisää paljoa suolaa ruokaan. Mutta leipää, juustoa, karjalanpiirakkaa jne voi kyllä syödä. Kesän tullen on ihania hedelmiä kuten nektariinia, vesimelonia ja myöhmmin tietysti mansikoita, vadelmia millä voi höystää niitä jugurttia/rahkaa/viiliä. Avokado on meillä myös suosittu osa välipalaa. Maitoon tehdyt puurot kuten mannapuuro vois maistua. Weetabixeja/kauratyynyjä/talk-muroja.
 
[QUOTE="Apua";29947048]Eikö karjalanpiirakoissa ole ihan älyttömästi kovaa rasvaa ja suolaa ja vispipuurossa taas sokeria? Jos siis valmiina ostaa. Tietysti voisi tehdä itse mutta mitenköhän onnistuu jos jättää nuo edellämainitut pois?

Minä olen kasvislinjalla (joskus harvoin käytän vähän maitoa esim. jos sitä käytetty leivonnaiseen) mies nirso ja sitten esim. Kastikkeesta ei tule hyvää jos sitä ei hauduta yrttien, muiden mausteiden ja vihannesten kanssa kunnolla. Menee siis melkein aina siihen, että teen periaatteessa kaikille samantapaista mutta kuitenkin niin eri raaka-aineista, että olisi sama vaikka kaikille olisi täysin omanlainen ruoka.[/QUOTE]

Kun en osta valmiina.
Karjalanpiirakat onnistuu suolattomina, puurokaan ei kaipaa voita.
Vispipuuron tekee vaikka mansikoista niin on makea ilman sokeriakin.

Lapsi ei joka ruoalla kaipaa lihaa tai kalaa. Välillä voi kasvisruokaakin syödä. Yrtit käy lapsillekin, mausteista kaikki suolattomat, vihannekset vasta hyviä onkin.
Asiat on just niin vaikeeta kuin niistä itse tekee...

Ja se kranttu mies voisi myös opetella syömään monipuolisesti ;)
 
[QUOTE="Apua";29947059]Pinaattilettujakin olen sillointällöin tehnyt mutta niiden tekemiseen menee aikaa niin paljon etten laiskuuttani jaksa niitä kovin usein jaksa alkaa paistamaan. Vaikka ne käyvät kyllä minulle ihan ruuastakin kun ovat niin hyviä :)[/QUOTE]

Paljon aikaa? Taikina valmistuu hujauksessa, paistaminenkin suht nopeaa. Max. puolen tunnin homma.
 
[QUOTE="Apua";29947048]Eikö karjalanpiirakoissa ole ihan älyttömästi kovaa rasvaa ja suolaa ja vispipuurossa taas sokeria? Jos siis valmiina ostaa. Tietysti voisi tehdä itse mutta mitenköhän onnistuu jos jättää nuo edellämainitut pois?

Minä olen kasvislinjalla (joskus harvoin käytän vähän maitoa esim. jos sitä käytetty leivonnaiseen) mies nirso ja sitten esim. Kastikkeesta ei tule hyvää jos sitä ei hauduta yrttien, muiden mausteiden ja vihannesten kanssa kunnolla. Menee siis melkein aina siihen, että teen periaatteessa kaikille samantapaista mutta kuitenkin niin eri raaka-aineista, että olisi sama vaikka kaikille olisi täysin omanlainen ruoka.[/QUOTE]

Aikuiset voi lisätä sitä suolaa lautasella, kaikkia muita mausteita ja yrttejä sekä maltillisesti suolaa voi 1v syödä. 1v voi myös syödä vegaanista ruokaa esim 3 päivänä viikossa ja muina päivinä kalaa/lihaa jne ja saa silti tarvitsemansa vitamiinit, proteiinit, raudan.
 
Vadelmia olenkin odotellut, että vähän halpenisivat. Tänään katsoin kokonaisia pakastevadelmia 200g rasia 6,90€ en sitten raaskinut ostaa. Mansikoita onkin jo saanut tuoreenakin mutta on tullut irvistyksen ja puistatuksen kanssa hetimiten ulos kun ollaan niitä kolme kertaa ostettu. Aika jännä kun puolukoistakin tykkää ja mansikoita muun joukossa mutta tuoteet mansikat näköjään vaatii totuttelua.
 
Pinaattilettuihin menee aikaa? Siis paistamiseen ilmeisesti, taikinan tekoon menee about viis minuuttia.
ketjussa on lueteltu tosi paljon hyviä välipaloja, täytyy itsekin vähän laajentaa taas tota repertuaaria...
 
Mitä itse syötte aamu- ja iltapalalla? Leipää,jogurttia/rahkaa,hedelmiä/soseita,lettuja (taikinaan ei ole mikään pakko laittaa muuta kun munia,nestettä ja jauhoja - eikä munatkaan mikään pakko ole).. raejuustoa.. nyt en muista nimeä mutta on olemassa sokeriton&suolaton muro.. puurohiutaleita tai leseitä voi lisätä jogurttiin/hedelmäsoseeseen tai maitoonkin..
 
meille neuvolasta sanottiin että kaikki rajoitukset poistuvat 1vuotiaalta. joten en ole antanut pipon kiristää päätä vaan antanut ihan monipuolisesti kaikkea. suolaa ei edelleenkään lisätä kaikkiin ruokiin, muita mausteitahan saa syödä.
ja isompi ongelmahan tuo teidän oma syöminen on kun lapsen...
ja itse teen edelleen jotain ruokia(esim keittoja) lapselle pakkaseen, niitä annan silloin kun me syödään itse sellaista jota en halua hänelle antaa. ei ole ongelma minulle. ja siis ei mitään mössöjä vaan esim lohikeittoa tms.
 
[QUOTE="Apua";29946984]Lisäyksenä vielä se, että minun on pakko tehdä lämpimille ruuille aina jonkun ruoka eri aikaan ja vain lämmittää kun ei vain riitä nuo neljä levyä jos teen kolmehenkiselle perheelle "samaa ruokaa" yhtäaikaa.[/QUOTE]

Siis mitä?
 
Ei joka päivä tarvitse olla jotain eri välipaloja, ihan hyvin käy vaikka banaani joka ikinen päivä jos vain maistuu. Meillä syövät vieläkin melkein joka ainoa ilta jonkin puuron ja isommat ovat jo kouluiässä! Viikonlopuksi sitten jotain herkumpaa.

Suolakaan ei ole myrkkyä, kunhan sitä ei lisää hirveitä määriä - ihminen kuitenkin tarvitsee sitä jonkin verran. Weetabixit ovat hyviä, ne voi syödä maidolla ja vaikka hedelmänpaloilla.
 
Kiitos vinkeistä! Näistä kun muistaisi edes muutaman kun miettii taas "mitä sitä tekisi" :)

Aamupalalla oli kyllä "taas sitä samaa" kun ei olla kaupassa käyty eli juustopaahtoleipää ja mustikkarahkaa jota jäi eiliseltä.

Ruuaksi ajattelin tehdä pinaattilettuja, jauhelihakastiketta ja sitten raastesalaatin. Letuissa se paistaminen on juuri se vaihe mitä inhoan kun tuntuu menevän niin kauan.

Nyt myös päätin että en ala enää kokkailemaan miehelle omaa ruokaa vaan saa syödä samaa kuin minä tai lapsi tai sitten olla syömättä. Ei siis itse tee ruokaa ja aina pitäisi olla sitä mitä juuri sillä hetkellä tekee mieli. Tiedän ettei tykkää pinaattiletuista (eli niitä ei syö) ja tuskin kelpuuttaa pakkasestakaan mitään (koska ne ovat töihin sopivia eväitä kuulemma mutta kotona pitäisi olla parempaa) eli urputtaa kun hänelle ei ole ruokaa tehtynä mutta sittenpähän valittaa. Pakkasessa on ainakin makaronilaatikkoa, makkarakeittoa ja kalakeittoa liharuuista ja sitten muutamaa kasvisruokaa. Eli ei edes mielestäni kovin suopea valikoima mutta tiedän, että miehen mielestä on. Harrastan siis sitä, että teen annosrasioita pakkaseen niin on helppo ottaa tarvittaessa.
 
Miksi ei mitään kovaa voi antaa? Mun 1-vuotiaalla on alahampaat tulleet läpi joskus 7kk iässä ja nyt vasta ylähampaat pilkistää ja se syö omenaa, näkkileipää, riisikakkuja, jälkiuunileipää jne. mitä nyt milloinkin. Oon antanut näkkäriäkin jo monta kuukautta. Annoin kyllä jo 6kk ikäiselle käteen isoja porkkanan, bataatin, kukkakaalin, parsakaalin ja hedelmien lohkoja, joten se on oppinut vauvasta asti pureskelemaan itse ruuat pienemmiksi paloiksi. Jos ei ole antanut muuta kuin soseutettua sapuskaa, niin sit voi olla joo ettei lapsi osaa oikein käsitellä niitä isompia paloja.

Mä annan melkein päivittäin välipalaksi jugurttia hedelmäsoseella ja lisäks vaihtelevasti eri hedelmistä paloja, mitä nakertaa itse. Samaa syö isompi (3v) kans.
 
minäkin ihmettelin tuota ettei kovaa voi antaa. meidän reilun vuoden ikäinen(6 hampainen nyt) on jo kuukausia syönyt myös ruisleipää, cracotteja yms yms. ja ei ole tukehtunut. ja syö esim lihapullia yms. ja selviää hyvin.
 
Meidän 8 kk jolla kaksi hammasta syö samaa ruokaa kun me muut. Teen siis ruoat maidottomana ja suolattomana. Mitään muuta rajoitetta ei ole. Me aikuiset sitten lisäämme omalle lautaselle suolaa ja maitokin korvaantuu helposti kaura valmisteilla. Elämä on juuri niin vaikeata kun siitä itse tekee.
 
Avocado on meidän pojan lempparia. Syötän sen lusikalla, ei onnistu käsinsyönti kun on niin pehmeää. Vesimeloni menee vaikka ilman hampaita kun pilkkoo pieneksi ja poistaa siemenet. Päärynä myös yllättävän helppoa syödä. Suurinosa hedelmistä menee kun pilkkii pieneksi. Viinirypäleistä ja appelsiinista tms. vähähampaiset syljeksii yleensä kai kuoret pois. Meidän pojalla alkaa olemaan kaikki hampaat suussa, mutta silti ei onnistu omenan syöminen ilman kakomista.
 

Yhteistyössä