Mitä ajattelen 26-vuotiaasta naisesta, juolla on 9-vuotias lapsi? Mitä tulee ekana mieleen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kysynpä vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kysynpä vaan

Vieras
Fiktiivinen tilanne siis...

Mitä tulee mieleen? Millaisia mielikuvia ?

Ja joo. ei tarkoita, että pitäisi mitään erityistä ajatella jne. Yleensä vaan asioista tulee joku mielikuva. Ainakin mulle.
 
Siis joskus 17 vuotiaana lapsensa saanut. Mahdollisesti vaikea nuoruus mutta nykytilanne aivan ihana. Vielä nuori, mutta kuitenkin lapsi jo tehtynä. Kaksi lasta olisi ihanteellisempi. Tulee mieleen, että todennäköisesti yksinhuoltaja, koska lapsia ei ole enempää.
 
No tulee mieleen että on teininä sattunut vahinko ja jos on kuitenkin pitänyt ja kasvattanut lapsen itse niin on mun mielestä ihailtavaa ja rohkeaa että on uskaltanut ottaa nuorena niin suuren vastuun.

Tuosta vahingon sattumisesta en ajattele sen kummemmin mitään muuta kuin että aika monella taitaa kuitenkin olla vähän niin kuin tuurista kiinni se että sitä vahinkoa ei satu kun ollaan vielä teinejä.
 
Ekana tulee mieleen että raskaus on ollut vahinko. Tokana tulee mieleen että ihana tilanne nyt, kun lapsi on jo aika iso ja äiti vielä nuori -ehtii vielä tehdä elämässään vaikka mitä! (Täytän syksyllä 40 v ja ainoa lapseni kesällä 3v)
 
Ekana tulee mieleen että raskaus on ollut vahinko. Tokana tulee mieleen että ihana tilanne nyt, kun lapsi on jo aika iso ja äiti vielä nuori -ehtii vielä tehdä elämässään vaikka mitä! (Täytän syksyllä 40 v ja ainoa lapseni kesällä 3v)

Tämä on kyllä totta, lapset kun muuttaa pois kotoa niin on vielä nuori. Toiset alkaa siinä iässä vasta tekemään niitä lapsia :D Itseäni vaan vähän pelottaa, että kuinkas nuorena sitä mummiksi tulee :O Mutta toisaalta sekin on vain ihanaa, jos on nuori mummo
 
Minä olin 17, kun sain ainokaiseni.. Vauva oli kolme viikkoa vanha, kun täytin 18 vuotta. Kun huomasin olevani raskaana (tietoisesti jätettiin ehkäisy pois, yhteisestä sopimuksesta), ainoa vaihtoehtoni oli pitää lapsi. Eikä ole kaduttanut :) Sainhan minä katseita silloin, mutta en enää nykyään. Monet sanoneet, että nostavat hattua, kun olen kasvattanut tyttäreni hyvin, ja ettei monesta olisi ollut lasta kasvattamaan näin nuorena. Minulle oli selvä homma, että kun raskaana olin, lapsi sai tulla.
 
[QUOTE="vieras";28579206]No tulee mieleen että on teininä sattunut vahinko ja jos on kuitenkin pitänyt ja kasvattanut lapsen itse niin on mun mielestä ihailtavaa ja rohkeaa että on uskaltanut ottaa nuorena niin suuren vastuun.

Tuosta vahingon sattumisesta en ajattele sen kummemmin mitään muuta kuin että aika monella taitaa kuitenkin olla vähän niin kuin tuurista kiinni se että sitä vahinkoa ei satu kun ollaan vielä teinejä.[/QUOTE]

E-pillereiden ehkäisyteho yleensä sellasita 98%, 2 naista sadasta tulee raskaaksi pillereistä huolimatta. Joissakin pillereissä 99,9%. jolloin 1 nainen tuhannesta tulee raskaaksi. Jos miettii kuinka monta naista maailmassa pillereitä käyttää tai kuvittelee esimerkiksi tilanteen, jossa lukiossaon 100 tyttöä, kaikka harrastavat seksiä ja käyttävät pillereitä ja kaksi heistä tulee joka tapauksessa raskaaksi. Mielestäni aika suuri luku. Tuo luku ei edes pidä kaikilla paikkansa, koska joidenkin keho ei vaan reagoi pillereihin oikein ja ovulaatio tapahtuu silti. Jotkut eivät voi pillereitä tai hormoneita käyttää, käyttävät kumia, jonka ehkäisyteho on vielä pienempi. Oliskohan nyt jo 3-4 naista näistä sadasta tulee raskaaksi. Kumi menee helposti rikki, jos on väärän kokoinen tai asetettu väärin.

Nuoret vielä tulevat raskaaksi helpommin kuin iäkkäämmät.

Itse olen tullut kuparikierukallakin raskaaksi, mutta sen ehkäisyteho on kyllä ihan tutkitustikin huono. Olisikohan ollut jopa jotain 80-88 prosentin luokkaa eli 12-20 sadasta käyttäjistä tulee raskaaksi.

Että se niistä vahinkoraskauksista.
 
[QUOTE="vieras";28579206]No tulee mieleen että on teininä sattunut vahinko ja jos on kuitenkin pitänyt ja kasvattanut lapsen itse niin on mun mielestä ihailtavaa ja rohkeaa että on uskaltanut ottaa nuorena niin suuren vastuun.

Tuosta vahingon sattumisesta en ajattele sen kummemmin mitään muuta kuin että aika monella taitaa kuitenkin olla vähän niin kuin tuurista kiinni se että sitä vahinkoa ei satu kun ollaan vielä teinejä.[/QUOTE]

Samoin ajatuksin.

Mulla hyvä kaveri, jolla juuri vastaava tilanne. Tutustuimme synnärillä, kun hän oli saamassa toisa lastaan, tosin eri miehen kanssa. Olin yllättynyt, kun hän kertoi saaneensa esikoisensa 16-v:nä. Mussa se ainakin herätti ihailua, että oli päättänyt pitää lapsen, vaikka tietysti oli vahinko kyseessä. Tällä hetkellä hän on kolmen lapsen äiti, nämä kaksi siis uudesta suhteesta, jossa on onnellisesti avioliitossa. Hyvä ja rakastava äiti on lapsilleen. kävi koulut ja valmistui ammattiin, nyt töissä jne ja ihan normi perhe-elämää viettää. En siis kovin äkkiä tuomitsisi, kun itsellä lähipiirissä tällainen tuttava.
 
[QUOTE="äitix6";28579289]Mitä tulee mieleen äidistä joka on 30 v ja kuuden lapsen äiti?[/QUOTE]

Mulle tulee mieleen, että on aloittanut tosi nuorena, tai tehnyt vähän vanhempana kaikki putkeen :)
 
[QUOTE="äitix6";28579289]Mitä tulee mieleen äidistä joka on 30 v ja kuuden lapsen äiti?[/QUOTE]

Ainakin näillä pohjoisen seuduilla ensimmäinen ajatus on, että hän on lesta. Ihan normaalia heille.
 

Yhteistyössä