Mitä hyvää sinulle on seurannut erosta. Selviytymistarinoita..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Päättänyt selviytyä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Päättänyt selviytyä;28702807:
Mistä olette löytäneet tukiverkkoa?
Mä olen esim.täysin käsi tietokone ja autoasioissa. Oletteko joutuneet maksamaan itsenne kipeiksi ulkopuolisesta avusta vai oletteko oppineet tekemään asiat itse?

Oppinut itse (google), kysyny huoltsikalta, suku ja perhe, onhan niitä apujuttuja olemassa, siis se missä vaihetaan palvelus toiseen en saa sen nimeä päähän... Suu auki ja kysyt niin pääsee pitkälle :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-isä;28702786:
Eiköhän se ole parasta ole olla ihan yksinään lasten kanssa jonkun aikaa, vaikkapa muutaman vuoden. Ja ihan lapsille se on parasta niin.

Tätä ajattelumallia minä en kyllä käsitä ollenkaan. Miksi olisi parasta olla yksin muutamia vuosia...? Vuosikin on pitkä aika.

Omasta erosta tulee elokuussa vuosi ja sitä ennen olin ollut suhteessa yksin jo vuosia. Nyt mulla on uusi mies, ja lapseen tutustutin hänet pari kk sitten. Muitakin suhteita ehti tässä välissä olla, mutta en heitä lapselle esitelllyt.
Minusta lapselle on parasta se, että äiti on onnellinen ja jaksavainen. Ei se ole mikään itseisarvo, että on yksin. Ei todellakaan.
 
Saa olla rauhassa ihan oma itsensä ja tutustua taas siihen ihmiseen joka oikeasti on.
Lisäksi arki oli helpompaa kun ei tarvinnut edes yrittänyt luottaa sellaiseen ihmiseen joka ei ole luottamuksen arvoinen.
Riidat väheni miljoonasta nollaan joka taas paransi omaa itsetuntoa ja oloa todella paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
Miten löysitte uuden puolison jos sellainen on löytynyt?
Itse en välitä baareissa käydä ja töitten puolestakaan en oikein ketään tapaa.. Pelkään, että istun yksin iltaisin sohvalla suklaalevyn kanssa lopuelämän..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin;28702824:
Tätä ajattelumallia minä en kyllä käsitä ollenkaan. Miksi olisi parasta olla yksin muutamia vuosia...? Vuosikin on pitkä aika.

Omasta erosta tulee elokuussa vuosi ja sitä ennen olin ollut suhteessa yksin jo vuosia. Nyt mulla on uusi mies, ja lapseen tutustutin hänet pari kk sitten. Muitakin suhteita ehti tässä välissä olla, mutta en heitä lapselle esitelllyt.
Minusta lapselle on parasta se, että äiti on onnellinen ja jaksavainen. Ei se ole mikään itseisarvo, että on yksin. Ei todellakaan.

Itse ajattelen niin, että haluan taata lapsilleni tasaisen elämän ja mahdollisimman paljon rakkautta ja huomiota, en kaipaa ketään rinnalleni enkä halua lasteni vielä joutuvan sopeutumaan uuteen ihmiseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-isä;28702841:
Itse ajattelen niin, että haluan taata lapsilleni tasaisen elämän ja mahdollisimman paljon rakkautta ja huomiota, en kaipaa ketään rinnalleni enkä halua lasteni vielä joutuvan sopeutumaan uuteen ihmiseen.

Viisi vuotiaan sanoin "Iskä luona kun asuu nyt niitä tyyppejä" Kun isi n. 6kk päästä erosta päätti aloittaa uusperhe elämän...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päättänyt selviytyä;28702837:
Miten löysitte uuden puolison jos sellainen on löytynyt?
Itse en välitä baareissa käydä ja töitten puolestakaan en oikein ketään tapaa.. Pelkään, että istun yksin iltaisin sohvalla suklaalevyn kanssa lopuelämän..

Itse löysin kumppanin työn kautta mutta kaikilla se ei oikein ole mahdollista. Baari on ihan ok paikka kai monelle ja monilla on tainut pidempäkin suhde alkaa baarissa.
Lisäksi on netti! Seuraahan sulla on nytkin netin kautta :D On treffipalstaa, seuranhakua, badoota, facebookin sinkkuryhmiä yms :) Lisäksi harrastuksien kautta on mahdollista löytää, jos ei mitään harrasta niin tietty vähän huonompi sekin :S
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-isä;28702841:
Itse ajattelen niin, että haluan taata lapsilleni tasaisen elämän ja mahdollisimman paljon rakkautta ja huomiota, en kaipaa ketään rinnalleni enkä halua lasteni vielä joutuvan sopeutumaan uuteen ihmiseen.

Mikä sopii sinulle ei välttämättä ole hyvä toiselle. Itse kaipaan rinnalleni toista aikuista tekemään asioita yhdessä ja nauttimaan elämästä. Ei sen tarvitse tarkoittaa yhteen muuttamista pari kk erosta, vaan seurustella voi muutenkin muuttamatta yhteen.

Tottakai se vaatii lapsilta sopeutumista, mutta henkilökohtaisesti en ole valmis olemaan loppuikääni yksin, jotta lapsella olisi elämä (muka) helpompaa ja parempaa. Toki lapsi otetaan aina huomioon ja varmistetaan että hänellä on asiat hyvin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-isä;28702786:
Eiköhän se ole parasta ole olla ihan yksinään lasten kanssa jonkun aikaa, vaikkapa muutaman vuoden. Ja ihan lapsille se on parasta niin.

Naiset varmaankin kaipaavat enemmän sitä läheisyyttä ja toveruutta, miehille on varmaan helpompaa elää kuin yksinäinen susi :D ja ei mulla itselläni mitään luottamusongelmaa ole naisten suhteen :D

Miksi se olisi lapsille paras?

Koitan miettiä asiaa omalle kohdalleni ja jos me mieheni kanssa nyt jostain syystä päätyisimme eroon, niin en kyllä näkisi, että minun tai mieheni tulisi seuraavat pari vuotta elää ilman uutta suhdetta.

Toki alkuunsa olisi hyvä opetella elämään uudessa tilanteessa ja sopeuttaa lapsetkin siihen, mutta ei kai se nyt sentään kahta vuotta vie, jos ero ei ole ollut riitaisa, vaan sopuisa jne.

Tilanne on varmasti toinen silloin, jos se lasten koti on ollut kovin rikkonainen ja lapset tarvitsevat eron jälkeen aikaa, jotta he voivat opetella luottamaan siihen uuden elämän pysyvyyteen ja tasaisuuteen. Mutta jos tilanne ei ole tämänkaltainen ollut, niin se "muutama vuosi lasten vuoksi" tuntuu liioittelulta.

Se kyllä varmaan onkin ihan totta, että yleisellä tasolla nainen on enemmän se, joka kaipaa rinnalleen miestä...mies sen sijaan voi elää paljon helpommin ilman kumppaniakin.
 
Ero voi tuoda tullessaan isonkin muutoksen.
Muutat isosta talosta jossa ihana puutarha pieneen kerrostalo kolmioo lapsinesi.
Ahdasta on ja vai pieni parveke .
Rahaa ei ole. Kaikki menee vuokraan ja laskuihin.
Kituutat siinä niin kauan kun saat lapsesi aikuiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päättänyt selviytyä;28702837:
Miten löysitte uuden puolison jos sellainen on löytynyt?
Itse en välitä baareissa käydä ja töitten puolestakaan en oikein ketään tapaa.. Pelkään, että istun yksin iltaisin sohvalla suklaalevyn kanssa lopuelämän..

Baarista löysin omani hyvällä tuurilla. Meistä kumpikaan kun ei juurikaan baareissa käy.

Mutta jos joskus meile tulisi ero, niin seuraavan miehen nappaisin itselleni punttisalilta. Siellä pörrää oikean näköisiä, oikean kokoisia ja oikeanlaiset elämäntavat omaavia miehiä. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta eiköhän sieltä joukosta joku mulle passaava löytyisi.

Suosittelen siis etsimään miestä vaikka harrastuksen parista. Tällöin on ainakin joku lähtökohta, mistä aloittaa sen tutkiminen, että löytyisikö enempikin yhteistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin;28702861:
Mikä sopii sinulle ei välttämättä ole hyvä toiselle. Itse kaipaan rinnalleni toista aikuista tekemään asioita yhdessä ja nauttimaan elämästä. Ei sen tarvitse tarkoittaa yhteen muuttamista pari kk erosta, vaan seurustella voi muutenkin muuttamatta yhteen.

Tottakai se vaatii lapsilta sopeutumista, mutta henkilökohtaisesti en ole valmis olemaan loppuikääni yksin, jotta lapsella olisi elämä (muka) helpompaa ja parempaa. Toki lapsi otetaan aina huomioon ja varmistetaan että hänellä on asiat hyvin.

Aivan, jokaisella on eri tilanne ja omat tarpeet ja halut. Puhuinkin lähinnä itsestäni. Minä haluan tarjota lapsille nyt rauhaa ja turvaa ja jakamatonta huomiota. Sinulla ei varmaankaan ollut sellaista puolisoa, jolle lapset eivät uskaltaneet edes puhua tai katsoa, ettei hän suuttuisi. Meillä oli niin. Lapset pelkäsivät silloin, eivät pelkää enää ja saavat olla ihan omana itsenään ja tulla hyväksytyksi juuri omana itsenään :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-isä;28702917:

Ei ollut ei, ei olla missään vaiheessa erotessakaan riidelty exän kanssa. Hyvä koti on lapsella molempien luona.

Oli vaan pakko puuttua, kun minusta kommentoit yleisesti, et pelkästään itseäsi koskien että pitäisi olla pari vuotta yksin. Ja sellaisen yleisohjeen antamista en ymmärrä laisinkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin;28702975:
Ei ollut ei, ei olla missään vaiheessa erotessakaan riidelty exän kanssa. Hyvä koti on lapsella molempien luona.

Oli vaan pakko puuttua, kun minusta kommentoit yleisesti, et pelkästään itseäsi koskien että pitäisi olla pari vuotta yksin. Ja sellaisen yleisohjeen antamista en ymmärrä laisinkaan.

Juu, siltä se kommentti vaikutti, olisi pitänyt vähän toisin kirjoittaa :D tosin hyvä neuvo se on yleisestikin ottaen, ei kannata hosua uuteen parisuhteeseen.

Ja toisaalta, jos on tunnustava kristitty, niin uusi avioliitto ei ole eron jälkeen mahdollista :D eikä sen puoliin muutkaan suhteet...
 
Yhteistyössä