Mitä järkeä on lahjoissa, jos ne "tilataan"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja piina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

piina

Aktiivinen jäsen
13.08.2008
14 952
1
36
Eli kaikki lahjalistat yms. On joulu, synttärit, häät ihan mitkä juhlat vain, niin antajille ilmoitetaan tarkat selosteet mitä halutaan lahjoiksi. Mitä iloa siitä on saajalle tai antajalle?

Mä itse kun tykkään, että mut yllätetään kivoilla lahjoilla mitä minä en osaa odottaa. Tykkään myös itse miettiä mistä toiset pitäisivät ja yllättää heidät.
 
Niin, olen samaa mieltä aikuisten kesken vaihdetuissa lahjoissa. Toki ymmärrän että isovanhemmat ym. kysyy neuvoa lasten lahjoihin kun eivät tiedä mitä kaikkea jo löytyy tai haluavat vaikka osallistua johonkin isompaan juttuun.
 
Minusta siinä on todella paljon järkeä. Tietää mistä toinen pitää eikä osta turhaa joka jää kaappiin pölyttymään tai lentää roskiin. Myös vältytään häissä esim kymmeneltä kakkulapiolta.
 
Tuossa on aina kaksi puolta. On kiva tulla yllätetyksi, mutta jos se yllätys ei sitten olekaan lainkaan mieleinen. Kyllä minua harmittaa, jos laitetaan paljon rahaa johonkin, mille ei ole oikeasti mitään käyttöä ja halvemmalla olisi saanut jotain mieluista. Kuten appivanhempien lahjat meille osuu kohdalleen noin joka kolmas kerta.
 
No ei kai siinä ole hauskaa, jos annetaan yksi vaihtoehto. Pitää vinkata monta vaihtoehtoa.

Listat ovat helpottamaan mielikuvituksettomia ihmisiä, kertomaan oikean vaatekoon ja antamaan sisäpiirin vinkkejä, mikä olisi oikeasti saajalle mieleistä. Minusta yllättää saa, mikäli on kyvykäs siihen. Mutta valitettavasti kaikki eivät ole, samoin kuin kaikki lapset eivät ole samanlaisia ja pidä samoista asioista kuin naapurin mukula.

Mä en ymmärrä taas, miksi tällä palstalla inhotaa ja halveksitaan listoja. Ja oikein kiusalla ostetaan jotain muuta. Ei siis sillä periaatteella, että keksisi jotain oikeasti mukavaa, mitä ei ole listalle laitettu.
 
Juu, mäkin tunnen ihmisiä jotka tekee listoja tutuille ja sukulaisille..en tajua en. Mutta ie kai mun tarviikkaan jos se niille sopii..

Meillä muksut tekee jouluTOIVElistan, josta katsellaan sitten vinkkiä mitä vois hankkia. Yleensä jotain listalta ja sitten muuta.
 
Meillä on lapsilla toivomuslista ja jos joku vartavasten kysyy että mitä lapsi on toivonut, niin kerrotaan. Mutta ei mennä automaattisesti tyrkyttämään lahjalistaa kenellekään.

Aikuisten osalta lahjat on pääosin sitä mitä on toivottu. Yleensä joku kirja tai leffa tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Minusta siinä on todella paljon järkeä. Tietää mistä toinen pitää eikä osta turhaa joka jää kaappiin pölyttymään tai lentää roskiin. Myös vältytään häissä esim kymmeneltä kakkulapiolta.

Näin mäkin ajattelen. En halua ostaa turhaa tavaraa.
 
Mun mielestä joululahjatoivomuslistat on ihan hyviä. Kun ihmisillä on jo kaikkea ja mahdollisuus ostaa haluamansa itsekin, siitä listalta voi varmistaa, ettei lahjan saajalla jo ole sellaista tai että lahja muuten on toivottu/tarpeellinen. Silti hankin myös pieniä ylläreitäkin.
 
Meillä on häälahjalista, mutta tilinumeroa eisentään kehdattu pistää. Kyllä mä ilahdun jos joku ostaa listalta jonkun tavaran, olenhan mä sen itse valinnut sinne.

Joulut ja synttärit on sitten erikseen enkä mä silloin hallua tietää mitä tulossa on. Joo, olen vähän kummallinen.
 
Lahjalistan ymmärrän ainoastaan häissä ja muissa isommissa juhlissa, joihin kutsutaan paljon porukkaa eikä kaikki kutsutut varmaankaan tunne juhlakalu(j)a niin hyvin, että osaisivat ostaa välttämättä mieluista lahjaa. Lisäksi näin voidaan välttää miljoonan leivänpaahtimen tai saman sosimen lahjaksi saaminen.

Jouluna voi lapset toivoa jotain, mutta ei välttämättä saa ainakaan kaikkea toivomaansa. Aikuisena en ole koskaan jouluksi mitään toivonut.
 
Meillä mies ei taatusti tiedä, mitä lahjaksi tulee saamaan. Joskus ääneen puhunut asiasta ja itse laittanut "korvan taakse" lahja idean. Siis ei ole puhunut että se vois olla hyvä lahja, vaan et pitäskö ostaa..
Minua ahistaa, kun mies kysyy, et mitä haluat lahjaksi. Haluan jotain yllätyksellistä, mitä en osaa toivoa erityisesti, mut joskus ehkä sanonut ääneen, et olis kiva olla..
Parhaita lahjoja on ne, jota ei tiedä mitä saa.. Lapsilla on omat lahjatoiveensa ja minä olen kyselijöille antanut vinkkejä.
 
Kyllä meillä oli hääkutsussa tilinumero, mutta kutsussa luki myös, että me ei missään tapauksessa tarvita lahjaksi muuta kuin sen, että tärkeät ihmiset tulevat kanssamme juhlimaan naimisiinmenoamme. Joku toi tästä huolimatta jäätelökoneen (edelleen kaapissa keräämässä pölyä) ja joku toinen aterimia, jotka eivät sovi yhteen minkään keittiökalujemme kanssa. Joten nekin keräävät pölyä, kunnes jaksan raahata kirppikselle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Minusta siinä on todella paljon järkeä. Tietää mistä toinen pitää eikä osta turhaa joka jää kaappiin pölyttymään tai lentää roskiin. Myös vältytään häissä esim kymmeneltä kakkulapiolta.

Mut miksi sitten "vaihdellaan" lahjoja. Eikö ne tavarat voisi itsekin ostaa?

Kyl mä siis ymmärrän, että kummit kyselee lahjatoiveita, jotta tietää mistä harvemminkin näkemänsä lapset tykkäävät. Ja häälahjalistatkin ymmärrän johonkin rajaan asti. Eli niille harvemmin näkemille sukulaisille voi vinkata, mitä kotiin voisi tarvita.

Lähinnä mua ihmetyttää se, että lapsi tai aikuinen sanoo, että juuri sen ja sen tavaran haluan ja sitten juuri se "tilaama" lahja avataan paketista. Se vielä menisi, että sanoisin että uuteen puhelimeen olisi tarvetta ja esim. mieheni valitsisi mulle puhelimen. Mulle yllätys olisi, että millaisen puhelimen saan.

Alkuperäinen kirjoittaja piina:

Mun vanhempani haluavat ostaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen joululahjoja. Joululahjatoivomuslistan tekeminen on aina yhtä vaikeaa, sillä mulla on jo oikeastaan kaikkea, mitä tarvitsen. Olen myös tehnyt parin viime vuoden aikana suuren työn siinä, että olen hankkiutunut itselleni tarpeettomasta tavarasta eroon.

Tänä vuonna jouulahjatoivomuslistaltani löytyy mm tulostimen mustekasetteja. On pakko laittaa siihen toivomukseen tarkka merkki, koska muuten en tee sillä mustekasetilla mitään. Olen myös esittänyt toiveen paistinlastasta. Mutta lisännyt toivomukseen, mihin käyttötarkoitukseen se tulee eli lettujen kääntämiseen. Onko se paistinlasta musta, punainen vai vihreä...sillä ei ole mitään väliä. Olen myös toivonut nilkkasukkia. Väritoivomukset olen laittanut, koska esim kirkkaankeltaisia en varmaankaan pitäisi kuin kotona. Vaatteiden kohdalla on pakko laittaa koko, sillä jostain syystä yli 80 v äitini kuvittelee mun olevan edelleen 150 cm pitkä ja painavan 38 kiloa :D

MInä en edes kehtaa sanoa mitään lahjatoivetta. Koska en mielestäni voi vaatia että joku ostaa sen mitä haluan. Ennemmin niin päin että sanon mitä ei ainakaan kannata ostaa. Esim. kun saatiin talo valmiiksi ja moni kyseli tuperilahjaa niin en oikein osannut sanoa mitään mitä tarvittaisiin. Anoppi kyllä teki niin älyttömiä ehdotuksia että niihin sanoin suoraan että ei. Ja sitten kun pitkän mietinnän jälkeen keksin miehen siskolle sanoa jotain mitä tarvittais niin ei hän sitä ostanut ja kauheiden selittelyiden kera toi sit jotain muuta. Ja itselle tuli epämukava olo, koska en todellakaan tarkoittanut että heidän pitäs juuri se tuoda ja mielelläni otin muutakin vastaan. Ainakin omalle lapselle ostan mielelläni itse sen minkä tiedän hänen haluavan tai sitten vinkkaan mummolle joka varmasti ostaa oikeanlaisen. Muille yleensä esitän useampia epämääräisempiä toiveita mistä jokainen voi valita tai sitten ostaa jotain ihan muuta.
 
On se ihan hyvä käytäntö, vielä jos ihmiset niistä uskoisi. Kaikki eivät vaan usko noita toiveita, anoppikin väkisin osti lapsille joululahjaksi toppahaalarit, vaikka sanoin että meillä on jo molemmilla lapsilla 2 haalaria ja takitkin vielä erikseen. Eli ihan turhat lahjat :( Olisi nyt mieluummin ostanut niitä pitkiä kalsareita, joita ehdotettiin ja joille olis ihan oikeesti ollut käyttöäkin!
 
Mä näen taas meidän perheessä aikusten kesken tärkeäksi toiveet koska tosiaan ei mahdu tänne turhaa tavaraa ja mieluiten jotain sellaista joka tosiaankin miellyttää saajaansa.Kyllä me lastenkin toiveiden mukaisesti hommataan koska muuten käy taas niin et joku oli ostanut vuosia sitten paketteja jotka nyt vasta keksin täällä lähettää eteenpäin, ihan turha hommata nukkeja tytölle joka niillä ei leiki, samoin kuin aikusille turhia tavaroita.:)
 
jaa, meillä on aina esitetty toiveet, ihan siitä syytä että saadaan sitä mitä oikeasti halutaan/tarvitaan...
mitä iloa mulle olis jsotain iittalan tuikuista jos mä tarvitsen villasukat...? tai lapselle lelusta jolal se ei leiki?
miksi mä ostaisin kenellekkään mitään sellaista tavaraa jota ei edes halua...?
mä esitän hyvinkin tarkkoja toiveita, esim jos haluan cd-levyn niin kerron minkä esittäjän ja minkä niminen levy, jos haluan vaatteen niin kerron että minkä, mistä ja mitä kokoa... jos haluan mustan hupparin missä on pääkallo selässä niin mitä helkkaria mä tekisin hupparilla mikä on vaaleanpunainen ja siinä on kukkia?? :o

sama lapsella... miksi silel pitäisi hankkia asioita mistä se ei oel kiinnostunut ja mitä se ei tarvitse...?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:

Mutta mitä iloa on saada lahjaa, jos sen tietää ennakolta?

Yhteistyössä