Mitä jos ei nauti äitiydestä yhtään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja niisku neiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minä tulkitsen ap:n tekstit enemmän väsymyksenä nyt. On hän varmaan ajatellut, että rankkaakin voi olla, mutta jos on useampi lapsi ja sitten joku sairastuu tai ilmeneekin erityisvaikeus, kyllä on ihan luvallista kokea väsymystä. Saa sanoa, että en minä nyt ihan tätä tilannut. Muiden tekemänä äitiys näyttää usein niin helpolta, semmoiselta tavalliselta olemiselta vain. Sitten itse kun rämpii siinä vastuussa ja työn määrässä, onkin välillä kuin suossa juoksisi. Ja koko ajan pitää pärjätä vähän paremmin, toisten takia.

Lapsettomana kuvittelee, että MINÄ kyllä tiedän univaikeudet!! MINÄ kyllä tiedän, että on niitä erityislapsiakin!! MINÄ kyllä jaksan, koska MINÄ rakastan lastani!!

Mutta sitten tuleekin se oikea elämä, josta ei saa lomaa. Ennen lapsia jos oli univaikeuksia, nukkui sitten myöhemmin, lepäsi päivällä vaikkei unta saanutkaan. Enne lapsia jos hoiti vammaista lasta, pääsi sen jälkeen kotiin omaan rauhaan. Ennen lapsia katsoi kaupassa vieraan taaperon itkuraivaria miettien miten paljon paremmin itse hoitaisi tuonkin tilanteen. Saati juuri joku synnytyksen jälkeinen masennus, eihän sitä voi etukäteen tuntea itsessään.

On ihan höpöpuhetta vaatia nyt ap:ta väsymyksessään kokemaan jotain syyllisyyttä siitä, ettei ennen lastentekoa lukenut kirjoja adhd-lapsista. Ehkä asennetta voi korjata, se vaan on vaikeaa yksin jos se arki ei yhtään helpotu. Tsemppiä ap:lle, koita saada jostain jokaiseen päivääsi joku mukava hetki. Lyhytkin. Juo se kahvi iltapäivällä rauhassa, jos aamulla ei onnistu.

Olet aivan villakoiran ytimessä!!
Ap:n pitää nyt hakea apua, ihan mistä sitä sattuu saamaan (läheiset-viranomaiset).
Viimeistään nyt ne pastellilasit on tippunut nenältä ja kun tästä selviää on realistisempi kuva siitä mitä parehelämä on.
Olen kokajan ollut sitä mieltä että ei voi olla niin sinisilmäinen että kun on niin ison asian äärellä kuin äitiyskin on, vaikkakin niin arkipäiväinen, että ei tajua ottaa asioista selvää etukäteen minkä pystyy. Ja siiten kun niitä ongelmia tulee heti kärppänä tarttua niihin ja hakea apua, ei saa antaa tilanteen luisua mahdottomaksi ennenkuin hakee apua.
 
On ihan höpöpuhetta vaatia nyt ap:ta väsymyksessään kokemaan jotain syyllisyyttä siitä, ettei ennen lastentekoa lukenut kirjoja adhd-lapsista. Ehkä asennetta voi korjata, se vaan on vaikeaa yksin jos se arki ei yhtään helpotu. Tsemppiä ap:lle, koita saada jostain jokaiseen päivääsi joku mukava hetki. Lyhytkin. Juo se kahvi iltapäivällä rauhassa, jos aamulla ei onnistu.

Minkä takia minä tuossa ylempänä suosittelinkin ap:lle ammattiapua. Ja kuten sanoin ap:lle ei ole enää apua sanoa, että pitäisi olla realistisemmat odotukset lapsista, mutta tätä ketjua lukee moni muukin ja ehkä siitä voisi olla jollekin muulle apua, joka vauvakuumessaan kuvittelee, että ei lapsia tarvitse kasvattaa, niiden kanssa vaan ollaan ja kaikki menee hyvin.
 
No joo joo, mutta ei siitä oikeasti ole silti paljonkaan apua, että sanot nyt täällä palstalla vaikeaakin olevan. Sen ajatuksen käy varmasti kaikki jossain välissä päässään läpi, ja sitten jatkaa tavallista elämäänsä ja se ajatus jää. Se pulpahtaa joskus pintaan, mutta sen voi aina painaa taas pois. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Näihin asioihin ei vain kovin hyvin voi valmentautua. Voi ajatella vähän etukäteen, mutta eiköhän se silti yleensä aina yllätä.
 
No joo joo, mutta ei siitä oikeasti ole silti paljonkaan apua, että sanot nyt täällä palstalla vaikeaakin olevan. Sen ajatuksen käy varmasti kaikki jossain välissä päässään läpi, ja sitten jatkaa tavallista elämäänsä ja se ajatus jää. Se pulpahtaa joskus pintaan, mutta sen voi aina painaa taas pois. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Näihin asioihin ei vain kovin hyvin voi valmentautua. Voi ajatella vähän etukäteen, mutta eiköhän se silti yleensä aina yllätä.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja olet ihan oikeassa. Mutta silti ihmisten asenteissa on niin paljon eroa ja toiset osaavat suhtautua asioihin yleensäkin paremmin kuin toiset. Lastenteko on kuitenkin sen verran iso päätös, että asiaa kannattaisi pohtia monelta kannalta ja joskus siihen voi auttaakin toisen mielipide.
 
Itessä on ADHD poika,joka on todella haastava! Aamusta iltaan vastoinkäymisiä ja hirveetä vauhtia :D Mäkään en nauti oikein tästä "ihanasta" äitiydestä. Koko ajan saa olla kieltämässä,tai sanomassa jostain, ja ne,joilla on ns.normaalit lapset,ette todellakaan tajua millasta on elää "jatkuvan" uhman alaisena. Koskaan ei saa mitään kiitosta keneltäkään.. aina joku yli 40v äiti katsoo minua kaupassa, kun poikani saa raivokohtauksen. Mikään ei satuta minua enempää kuin "miten noin nuori äiti on saanu noin huonosti käyttäytyvän lapsen". Arjestä tekee rankkaa myös se, että pyöritän tätä arkea IHAN yksin ja minulla on myös 2v tyttö.
 

Yhteistyössä