Mitä jos ei pärjää enää kotona?(masennus..)

[ei jaksa enää mitään]

Mitä voi tehdä, jos ei enää pärjää kotona tän masennuksen kanssa? Ei oo kyl mitään masennusdiagnoosia annettu.

Joka päivä käy itsari monet kerrat mielessä, vaikka en sitä halua miettiä. Äsken kävin kaupassa, sit ku kävelin kotiin ni linkku ajo ohi. Kävi jo mielessä että kävelisin sen eteen. Viillellyt oon muutaman kerran, viimeisimmästä n.2viikkoa. Joka kerta ku nään arvet kädes, ni käy mieles että viillän ranteet auki.

Viime vuoden puolella kävin muutaman kerran juttelemas terapeutille. En voinu puhua sille. Sen paikan lääkäri oli sitä mieltä etten voi vaihtaa terapeuttia. Joka kerta ne sano kaiken eri tavalla. Viimein sen terapeutin sai vaihdettua. Sit se uus terapeutti soitti, puhelun jälkeen laitoin viestiä että ku oli puhetta että se voi tulla käymään ks.paikan ulkopuolella, ni onnistuisko eka tapaaminen jossain muualla kuin siellä. Että en uskalla ottaa sitä riskiä että sinne tulemisella tulee taas sellanen ahistus ku viime kerralla. (en saanu henkee, sydän hakkas ja tuntu että pyörryn) ei tullu viesttiin vastausta vaan ne laitto kirjeen että asiakkuutesi on päättynyt. Että joo. Sit laitoin sen paikan lääkärille palautettua paikasta, ni se soitti. Sit se sano että tkseen voi mennä juttelee psyk.sh:n kanssa 10kertaa. Että siitä sanottiin jo viimeks. Sanoin että ei oo ollu mitään puhetta siitä, ni se sano että ehkä hieman eri tavalla siitä sanottiin. Ne puhu viimeks vaan yksityisistä terapeuteista ym, ei mistään tk:n jutusta.

Mä oon joka ilta ollu sillein että huomenna soitan tkseen. En vaan pysty..aivan liian korkee kynnys soittaa. Ja taas pitäs kaikki asiat selittää juurta jaksaen jollekii uppo-oudolle. Mut mä haluan apua tähän! En mä halua sitä, että joku päivä siskot joutuis kertoo muksuilleen että heillä on yks täti vähemmän. Sitä ei saa tapahtua, joten apua on saatava.

Huomenna en pysty soittaa, koska pitää lähtee asioille, mut sanoin jo siskollekii että ylihuomenna soitan, pakko! Varvas on ollu tulehtuneena varmaan syyskuusta asti ainakii, ainoastaan sen takii ku tkseen on niin vaikeeta mennä, mut pakko on mennä ke, koska tulehdus vaan pahenee... Kun sinne tkseen menee, ni eka pitää nähä minkälainen se lääkäri on, ennen ei voi/uskalla sanoa mitään mistään pahasta olosta...

Ruokahalu multa on kadonnu kokonaan. Viimeks söin ruokaa viikko sitten, ei vaan oo nälkä eikä tee mieli syödä mitään.

Mitä lääkäri sanoo jos sanon etten pärjää kotona koska on jatkuvasti pahaolla henkisesti ja on kokoajan mielessä itsari? Eka kerran tuli itsetuhoisia ajatuksia aikalailla vuos sitten. Siitä lähtien niitä on ollut, tosin syksyllä oli jopa 2kk ilman niitä, mut tän alkuvuoden aikana on ollu pahimmat olot...

 

["Www"]

Nyt vaan heti päivystykseen. Pois et lähde ennenkin saat apua. Sanot ettet pärjää kotona yksin, etkä voi sinne palata. Kerrot myös milloin olet syönyt viimeksi.

 

[ap...]

[QUOTE="Www";30634409]Nyt vaan heti päivystykseen. Pois et lähde ennenkin saat apua. Sanot ettet pärjää kotona yksin, etkä voi sinne palata. Kerrot myös milloin olet syönyt viimeksi.[/QUOTE]

Sinne on liki mahdotonta mennä, vaikka varmaan tarvetta olis. Sit jos menis lääkärin kehoituksesta/käskystä esim osastolle, ni sit se pitäs tehä kaikilta läheisiltä salaa, koska muuten tulis kaikki haukut päälle. "sä oot hullu ku oot hullujenhuoneella" ym p'skaa.

Mietin täs myös eläimiäni. Eihän ne vois yksinään montaa päivää olla...

 

[ap...]

Eiks kellään oo kokemuksii siitä, mitä lääkäri sanoo jos sille sanoo ettei pärjää enää kotona?!

 

[....]

Eipä siinä oikein vaihtoehtoja ole jos et osastolle suostu. Piste. Ei kukaan voi pakottaa sinua sinne mutta hoitoa et muuten voi saada sitten, jos ei kelpaa käydä mielenterveystoimistolla etkä lääkkeitä huoli. Toki jos yrität itsaria sitten niin pakkohoito on mahdollista, jos jäät henkiin.
Sinuna ottaisin ensin yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen, sieltä saat apua lemmikkien hoidon suhteen mikäli osastolle menet sitten kun tajuat sen olevan tarpeen. Päivystyksestä kyllä hoitavat osastolle sinut jos rehellisesti kerrot tilanteesi.

 

[khsyklm]

Ikävä kyllä sua ei voi vain taikoa kuntoon. Lääkityksen aloittaminen noin akuutissa tilanteessa varmaan aidosti paikallaan. Ja mitä se lääkitys haittaa jos sillä saavuttaa ok jaksamisen ja pärjää arjessa. Kannattaisi kyllä kokeilla. Terapiasta yksin tuskin saat apuja.

Oletko täysi-ikäinen? Sitten kai kenenkään ei tarvi tietää missä olet jos pääset toviksi osastolle. Olet tuon ajan "kavereiden kanssa Lapissa" tms. Ei sun oo pakko asioitas laulella.

Tartu härkää sarvista. Hoidat ittes kuntoon ja voit taas elää elämisen arvoista elämää.

 

[khsyklm]

Älä muuten pompotta avun tarjoajia ja yritä saada heitä tanssimaan pillit mukaan. Ei oo ihan normia ettei se ja tuo käy ja en halua sitä enkä tätä. Ei ne voi sua ehjäks hetkessä tosiaan taikoa. Kannattis kuunnella heidän ohjeita ja tarttua niihin. Se vois olla jo alku sen sijaan että kartat ja välttelet kaikkea.

 

[kic]

Sulla kuulostaa olevan tosi vaikeaa. Niinku itse sanoit apua on saatava. Saisitko jonkun mukaan terveyskeskukseen? Vaikka siskon tai ystävän? Itse olin läheisen tukena ja menin mukaan kun oli todella masentunut.

 

[alkup...]

Älä muuten pompotta avun tarjoajia ja yritä saada heitä tanssimaan pillit mukaan. Ei oo ihan normia ettei se ja tuo käy ja en halua sitä enkä tätä. Ei ne voi sua ehjäks hetkessä tosiaan taikoa. Kannattis kuunnella heidän ohjeita ja tarttua niihin. Se vois olla jo alku sen sijaan että kartat ja välttelet kaikkea.

Jokaisella on oikeus vaihtaa terapeuttia, se ei kuitenkaan eka onnistunu siellä paikassa, vaikka ne sano siitä yhellä kerralla, sit toisella kerralla sanokii ettei vaihto ole mahdollista.

Parin netissä kirjotetun tekstin perusteella väität että mä pompottelen avun tarjoajia?? hah! Minkäs teet, jos terapeutille ei voi puhua, eivätkä sitä suostuneet vaihtamaan. Ja ne eka kerralla sanoivat, että tapaamisia voi järjestää myös sen paikan ulkopuolella. Ne onnistuikin 3-4 kertaa, yhellä kerralla oli sen vakiterapeutin sijainen, jolle kävi heti että käy sen paikan ulkopuolella.

Mulla on nyt suunnitelma valmiina, mut se ei taas tälle palstalle kuulu. Avunsaanti on jo katottu.. Monet kerrat käyny lääkärissä ja kertonu pahasta olosta, sanovat vaan että jutteleppa psykiatrisille sairaanhoitajille, sit mietitään jatkoa. Jatkoako? Viime kerrallakii se "jatko" oli semmonen, että toinen psyk.sh:sta antoi bussilipun ja sanoi koita pärjätä. Jos toi on sitä auttamista, ni mä en tosiaan tiedä, miten joku muka oikeesti sais apua tämmöseen oloon!

Lääkkeitä on vaarallista aloittaa jos ei ole tarkkaa seurantaa... Näin mulle päivystävä lääkäri sanoi, koska eräästä lääkkeestä tuli itsetuhoisia ajatuksia. Eikä sitä lääkitystä voi muutenkaan noin vaan aloittaa, KOSKA ei todellakaan ole hyviä kokemuksia niistä kuuluisista mielialalääkkeistä. Mut pakotettiin alaikäisenä syömään niitä, se oli PAKKO! Vaikkei oikeesti syytä olis ollutkaan. Söin niitä n.kuukauden sit lopetin. Mikäs siitä seuras? Lähes puolivuotta putkeen kestävä päänsärky, johon ei mitkään lääkkeet auttaneet, vaikka käytiin monta kertaa hakemassa jotain tosi vahvoja särkylääkkeitä. Kaikki toi vaan siks, koska en sattuneista syistä puhunut psykologille, jonne sossu pakotti menemään, siitähän se vasta iso soppa syntyi!

Jos kivut sais pois, ni se hirvee olo ja itsariajatuksetkii helpottais, oon siitä satavarma. Niitä ei vaan saa... Onkohan loppuelämä tämmöstä?

 

[reneta]

Toivon, että saat apua. Älä kuitenkaan luovuta, sillä elämällä voi olla monta mahtavaa yllätystä vielä sinulle : ). Tiedän, että jos ihminen on todella masentunut, tällaiset positiiviset sanat eivät auta. Toivon kuitenkin, että jaksat eteenpäin. Kaikkea hyvää!

 

[vierailija-]

Käyttäydyt nyt lapsellisesti ja itsekkäästi.
Kukaan ei sua tule pelastamaan eikä edes kykene siihen.
Itsestä se lähtee halu parantua ja itse pitää ottaa vastuuta.
Nyt soitat psykiatrian päivystykseen, kerrot että pelkäät tekeväsi itsellesi jotain ja et ole syönyt viikkoon ym.
Pääset osastolle.
Sieltä voidaan selvitellä tilannetta sitten, joudut pakkolääkitykselle osastolle mennessä.

 

[lksfmaosdm]

Kuulostaa siltä että se osastojakso olisi varmaan ihan tarpeen, saat lääkityksen aloitettua tarkassa seurannassa ja pääset akuuttivaiheen yli (toivottavasti). Haluat tietää mitä lääkäri sanoo kun sille kertoo että ei pärjää kotona.. No varmaan se sanoo että osastohoito on sitten ainoa vaihtoehto? Vai mitä sulla olis toiveissa kuulla tuohon vastauksena?

Oleellista on että otat vastaan tarjotun avun ja hoidon etkä vain sivuuta niitä perusteluilla kuten lääkäri oli huono, ohjeet oli huonot, siellä sais käydä vaan niin ja niin monta kertaa, viimeks ei sanottu siitä, ne ei halunnu tavata siellä missä minä halusin jne.. Jos et ota apua vastaan niin ei sua kukaan voi auttaa. Jos pari kertaa tavataankin jossain muualla kuin itse hoitopaikassa niin tarkoitus ei varmasti ole että noin toimitaan koko hoitosuhteen ajan.

Lopeta sen oikean lääkärin odottaminen, kerro avoimesti itsetuhostasi ja pelostasi että et pärjää kotona. Vain kertomalla totuudenmukaisesti tilanteesi voit saada oikeanlaista apua.

 

[endis]

Käytännössä menet esim. TK päivistystykseen, kerrot asiat ja siitä asiat lähtevät rullaamaan. Lääkäri tekee sinusta lähetteen psykiatriselle yksikölle, jossa sinua haastattelee psykiatrin lisäksi pieni tiimi, psykiatrinen sairaanhoitaja ja ehkä sosiaalityöntekijä. Mikäli he katsovat sinun olevan itsetuhoinen, saatat saada sellaisen tarkkailulähetteen, että sinun on pakko jäädä osastolle.

Olisi hyvä, jos puhuisit omaisillesi ongelmistasi. Voit välttyä lääkityksiltä ja monelta muulta vaivalta, kuten häpeän tunteelta siitä, että olet käynyt "lataamossa" parantamalla itse itsesi. Mikäli on energiaa, opiskele sen verran, että tiedät mistä sairaudessasi on kysymys. Hyvin monella on itsariajatuksia. Monet nuoret tytöt viiltelevät itseään. Molemmat ovat avunhuutoja, joiden kohde on yleensä vanhemmat, mutta myös muut läheiset. Lääkityksen saatuasi itsemurha-alttiutesi kasvaa, toisilla lääkkeet jopa aiheuttavat itsarin (koska impulssikontrolli katoaa). Toisilla lääkitys voi auttaa hyvinkin. Kyse on pitkälti placebo-ilmiöstä, jossa ihmisen uskoessa lääkityksen toimintaan hän paranee (= saa luvan sairastaa). Toisaalta, jotkut alkavat elämään diagnoosin mukaan (= koska olen masentunut, ei minulta saa vaatia mitään, minun pitääkin olla masentunut).

Kaikilla asioilla on puolensa. Hoidosta ei välttämättä ole sinulle mitään hyötyä, ellet ole valmis itse muuttumaan. Hoito on myös täysin turhaa, jos voit itse opetella pärjäämään ongelmasi kanssa. Usein asian opettelu auttaa, mutta tärkeintä olisi sellainen ystävä/omaisverkosto, jossa voidaan puhua myös mt-ongelmista.

 

[alkup...]

Käytännössä menet esim. TK päivistystykseen, kerrot asiat ja siitä asiat lähtevät rullaamaan. Lääkäri tekee sinusta lähetteen psykiatriselle yksikölle, jossa sinua haastattelee psykiatrin lisäksi pieni tiimi, psykiatrinen sairaanhoitaja ja ehkä sosiaalityöntekijä. Mikäli he katsovat sinun olevan itsetuhoinen, saatat saada sellaisen tarkkailulähetteen, että sinun on pakko jäädä osastolle.

Olisi hyvä, jos puhuisit omaisillesi ongelmistasi. Voit välttyä lääkityksiltä ja monelta muulta vaivalta, kuten häpeän tunteelta siitä, että olet käynyt "lataamossa" parantamalla itse itsesi. Mikäli on energiaa, opiskele sen verran, että tiedät mistä sairaudessasi on kysymys. Hyvin monella on itsariajatuksia. Monet nuoret tytöt viiltelevät itseään. Molemmat ovat avunhuutoja, joiden kohde on yleensä vanhemmat, mutta myös muut läheiset. Lääkityksen saatuasi itsemurha-alttiutesi kasvaa, toisilla lääkkeet jopa aiheuttavat itsarin (koska impulssikontrolli katoaa). Toisilla lääkitys voi auttaa hyvinkin. Kyse on pitkälti placebo-ilmiöstä, jossa ihmisen uskoessa lääkityksen toimintaan hän paranee (= saa luvan sairastaa). Toisaalta, jotkut alkavat elämään diagnoosin mukaan (= koska olen masentunut, ei minulta saa vaatia mitään, minun pitääkin olla masentunut).

Kaikilla asioilla on puolensa. Hoidosta ei välttämättä ole sinulle mitään hyötyä, ellet ole valmis itse muuttumaan. Hoito on myös täysin turhaa, jos voit itse opetella pärjäämään ongelmasi kanssa. Usein asian opettelu auttaa, mutta tärkeintä olisi sellainen ystävä/omaisverkosto, jossa voidaan puhua myös mt-ongelmista.

Ai niinku se M1-lähete? Se siinä osastossa eniten pelottaakin, ettei tiedä koska pääsee pois... Ja sit jos kokee ettei siellä olo auta tmv, ni nehän voi uhkailla sillä M1:lla. Jo se 4päivän tarkkailu tuntuu ikuisuudelta. Ja entä eläimet? Sisko vois ehkä käyä niitä hoitamassa, mut se pitäs tietää heti osastolle mennessä, et kuinka kauan siellä joutuis olemaan.. Voiko ne muka alottaa siellä jonku pakkolääkityksen jos sinne menew vapaaehtoisesti? Sitäpaitsi ku puhuminen auttaa paskaan oloon, ni miks sitä pitäs tunkee pää täyteen lääkkeitä, varsinkii ku se todellinen syy ei varmaan katoa millään masennuslääkkeillä!

 

["Hmh"]

Mun on vaikea ymmärtää kielteisyyttä masennuslääkkeille kun itseäni auttaneet. Mutta tiedän että joillekin harvoille ei ole olemassa lääkettä joka sopisi, ja joillekin oikean lääkkeen löytyminen tosi pitkä tie. On harmillista että pakotetaan syömään lääkkeitä jos koet puhumisen auttavan enemmän. Jos itsemurhariski kasvaa lääkkeiden aloituksessa, tarvitset kiinteää tarkkailua. Olisko siellä mitään päiväosastoa? Olis kompromissiratkaisu. Olisko sulla varaa palkata joku hoitamaan eläimiä tai kysy tosiaan eläinsuojeluyhdistykseltä.
Kaikkien kanssa ei pysty puhumaan vaikeista asioista, se on totta. Ja terapeutin vaihtoon on oikeus. Oletko selvittänyt Kelan tukemaa psykoterapiaa? Siinäkin nimenomaan tarkoituksena kokeilla eri terapeutteja ja hakea se jonka kanssa pystyy puhumaan.
Älä vahingoita itseäsi. Hae apua, vaikka sieltä päivystyksestä. On hyviäkin lääkäreitä. Älä välitä tuttavien törkeistä kommenteista.

 

[endis]

Ai niinku se M1-lähete? Se siinä osastossa eniten pelottaakin, ettei tiedä koska pääsee pois... Ja sit jos kokee ettei siellä olo auta tmv, ni nehän voi uhkailla sillä M1:lla. Jo se 4päivän tarkkailu tuntuu ikuisuudelta. Ja entä eläimet? Sisko vois ehkä käyä niitä hoitamassa, mut se pitäs tietää heti osastolle mennessä, et kuinka kauan siellä joutuis olemaan.. Voiko ne muka alottaa siellä jonku pakkolääkityksen jos sinne menew vapaaehtoisesti? Sitäpaitsi ku puhuminen auttaa paskaan oloon, ni miks sitä pitäs tunkee pää täyteen lääkkeitä, varsinkii ku se todellinen syy ei varmaan katoa millään masennuslääkkeillä!

Käytännössä sinä tarvitset irtioton arjesta. Mikäli saat ne eläimet hoitoon, niin voit ihan itsekin mennä lepäilemään pariksi viikoksi jonnekin, pois siitä arjesta, joka sinua masentaa. Mikäli menet itse ja et tässä hetkessä ole itsetuhoinen, olet vapaa tulemaan ja menemään miten haluat. Lääkkeiden suhteen moni ei tajua sitä, että masennus menee ohitse itsekseen ajan kanssa (kun vain tekee elämäänsä muutoksia) ja kuvittelee, että lääke paransi jotain. Toisaalta, jos uskot lääkkeiden toimivan, ei siinä mitään. Terapialla on kuitenkin ollut parempia tuloksia kuin lääkkeillä pelkästään. Tämän lisäksi vain psykooseissa (tai hyvin vaikeissa masennuksissa) lääkkeistä on ilmeinen apu, mutta lievissä ja keskivaikeissa tapauksissa lääkkeitä ei tulisi käyttää.

Sinuna minä keskittyisin nyt aluksi lyhyen tähtäimen suunnitelmaan: miten saan itselleni mahdollisuuden irtioton arjesta? Kun tämän pystyt toteuttamaan, niin sinulle jää energiaa miettiä pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Sairaanhoito voi sinua tukea niine resursseineen, joita on saatavilla, mutta vastuu elämäsi muutoksesta lähtee sinusta itsestäsi. Kuulostaa ikävältä, mutta näin se vain menee.

Masennuksen suhteen lähde siitä, että noin kahden vuoden päästä et ajattele itsaria kuin ehkä kerran kuukaudessa ja viiden vuoden päästä et enää ollenkaan. Eli älä odota pikaisia muutoksia. Tärkeintä on se, ettet toteuta mitään sellaista, joka vahingoittaisi sinua.

Voimia ja energiaa elämääsi. Vaikutat fiksulta ihmiseltä, joka varmasti seltättää tämän ongelman, antaen sinulle lisää viisautta välttää masennusta jatkossa.