V
vierailija
Vieras
Antakaa viisas analyysi tyhmälle naiselle, joka on sekaisin siitä, millaista käytöstä pitäisi sietää mieheltä!
Tarina lyhyesti: seurusteltu reilu 2 vuotta, yhdessä asuttu vuosi. Mies on välillä hyvä ja ihana mies, mutta välillä loukkaa sanoillaan ja teoillaan tosi pahasti. Syntyy järkyttäviä riitoja, joiden syyksi mies sanoo yleensä minun käytökseni: loukkaannun aina naurettavista asioista.
Hän on useamman kerran vihapäissään sanonut häpeävänsä minua (esim. siitä että puhun "liikaa" lapsistani, hänellä ei ole omia). Yleensäkin häpeämiset ovat tulleet jostain mitä olen sanonut (kukaan muu ei ole koskaan maininnut asiasta, vaikka olen jälkikäteen kysellyt).
Lisäksi olen kuullut olevani sairaanloisen mustasukkainen, mikä minua todella harmittaa etenkin sen vuoksi, että hän katsoo oikeudekseen omat ulkomaan reissunsa ja mökkireissunsa (myös sekaporukoissa), mutta jokaisesta minun baarireissustanikin tulee järkyttävä riita. Olen kuulemma "esittelemässä" itseäni baarissa ja voisin nähdä ystäviäni ihan vain päiväsaikaan. Hän kuulemma vaatii omaa tilaa ja monen yön (ryyppäys)reissuja, minulla ei kuulemma ole yhtä suurta tarvetta. Kaikki minun menoni ovat kuulemma kostoa hänelle hänen menoistaan. Jälkikäteen ei aina "muista" sanomiaan asioita vaan väittää että olen keksinyt jutut.
Itseluottamukseni matelee välillä ennennäkemättömissä pohjamudissa: mies on myös sanonut riidan yhteydessä mm. että kaltaisistani ihmisistä ei tule koskaan mitään ym. monia käsittämättömiä loukkauksia. Hän myös arvostelee lastenkasvatustani, hermostuu välillä aika pienestä lapsille ja huutaa. Olen ottanut asian puheeksi monesti, johon mies vastaa: "kun et sinä saa lapsiin mitään kuria". Omasta mielestään ei hermostu vaikka huutaa lapsille. Yleisesti minä kuulemma aina ylireagoin. Voi olla niinkin, mutta tulen kyllä ahdistuneeksi jos lapselle aletaan karjua esim siitä että hän laulaa ja aikuinen ei halua kuunnella. Osaa kyllä olla tosi ihanakin lapsille.
Kaiken kaikkiaan hän on sekoittanut ajatukseni ja olen hukassa itseni kanssa. Tiedän sisimmässäni olevani hyvä tyyppi ja hyvä äiti jne. On tosi raastavaa hyväksyä tätä epäoikeudenmukaisuutta ja loukkaavaa kohtelua ja sitä, että mies ei edes näe sitä (lähes kaikki on "minun päässäni"). Kadotan normisuhteen kriteerit ja mies tekee minusta "hullun" ... Taustalla on kyllä pitkä edellinen suhde, jossa oli omat ongelmansa, mutta ei koskaan mitään tällaista (nykymieheni mukaan johtuu siitä että exäni oli täysi nössö ja minä sain päättää kaikesta). Tiedän että minussakin on vikaa, mutta jotenkin tämä tuntuu että tämä suhde ei vastaa ainakaan ihan nykypäivän tasa-arvoista parisuhdetta...
Tarina lyhyesti: seurusteltu reilu 2 vuotta, yhdessä asuttu vuosi. Mies on välillä hyvä ja ihana mies, mutta välillä loukkaa sanoillaan ja teoillaan tosi pahasti. Syntyy järkyttäviä riitoja, joiden syyksi mies sanoo yleensä minun käytökseni: loukkaannun aina naurettavista asioista.
Hän on useamman kerran vihapäissään sanonut häpeävänsä minua (esim. siitä että puhun "liikaa" lapsistani, hänellä ei ole omia). Yleensäkin häpeämiset ovat tulleet jostain mitä olen sanonut (kukaan muu ei ole koskaan maininnut asiasta, vaikka olen jälkikäteen kysellyt).
Lisäksi olen kuullut olevani sairaanloisen mustasukkainen, mikä minua todella harmittaa etenkin sen vuoksi, että hän katsoo oikeudekseen omat ulkomaan reissunsa ja mökkireissunsa (myös sekaporukoissa), mutta jokaisesta minun baarireissustanikin tulee järkyttävä riita. Olen kuulemma "esittelemässä" itseäni baarissa ja voisin nähdä ystäviäni ihan vain päiväsaikaan. Hän kuulemma vaatii omaa tilaa ja monen yön (ryyppäys)reissuja, minulla ei kuulemma ole yhtä suurta tarvetta. Kaikki minun menoni ovat kuulemma kostoa hänelle hänen menoistaan. Jälkikäteen ei aina "muista" sanomiaan asioita vaan väittää että olen keksinyt jutut.
Itseluottamukseni matelee välillä ennennäkemättömissä pohjamudissa: mies on myös sanonut riidan yhteydessä mm. että kaltaisistani ihmisistä ei tule koskaan mitään ym. monia käsittämättömiä loukkauksia. Hän myös arvostelee lastenkasvatustani, hermostuu välillä aika pienestä lapsille ja huutaa. Olen ottanut asian puheeksi monesti, johon mies vastaa: "kun et sinä saa lapsiin mitään kuria". Omasta mielestään ei hermostu vaikka huutaa lapsille. Yleisesti minä kuulemma aina ylireagoin. Voi olla niinkin, mutta tulen kyllä ahdistuneeksi jos lapselle aletaan karjua esim siitä että hän laulaa ja aikuinen ei halua kuunnella. Osaa kyllä olla tosi ihanakin lapsille.
Kaiken kaikkiaan hän on sekoittanut ajatukseni ja olen hukassa itseni kanssa. Tiedän sisimmässäni olevani hyvä tyyppi ja hyvä äiti jne. On tosi raastavaa hyväksyä tätä epäoikeudenmukaisuutta ja loukkaavaa kohtelua ja sitä, että mies ei edes näe sitä (lähes kaikki on "minun päässäni"). Kadotan normisuhteen kriteerit ja mies tekee minusta "hullun" ... Taustalla on kyllä pitkä edellinen suhde, jossa oli omat ongelmansa, mutta ei koskaan mitään tällaista (nykymieheni mukaan johtuu siitä että exäni oli täysi nössö ja minä sain päättää kaikesta). Tiedän että minussakin on vikaa, mutta jotenkin tämä tuntuu että tämä suhde ei vastaa ainakaan ihan nykypäivän tasa-arvoista parisuhdetta...
...minkä taidat jo toisaalta tietääkin.
.
