mitä mieltä olette anopistani ja mitä tekisitte tilanteessani?

[lumiikki]

eli ollaan nyt seitsemän vuotta oltu mieheni kanssa ja alusta asti on ollut erinmielisyyksiä anopin kanssa mutta mitä pidemmälle suhteemme on miehen kanssa mennyt niin ongelmat vaan lisäntyy..
eli ensimmäinen isompi ongelma oli ku anoppini haukkui minut miehelleni sähköpostin kautta jokunen vuosi takaperin. pari vuotta sitten anoppini osti asunnon johon ei ite muuttanut vaan antoi toisen poikansa muuttaa siihen vaikka meidän rahatilanne oli vaikea ja olin raskaana. laitoksella ollessamme luulin että oli viimeinen pisara mitä se voisi tehdä oli soittaa seúraavana päivänä kun olin synnyttänyt että miksi me ei olla otettu miehen veljeä ja sen uutta naisystävää avosylin vastaan laitokselle vaikka olin kokenut vaikean ja raskaan synnytyksen ja muutenkin välimme heitä kohtaan ei ollut kummoiset. muutenkin anopponi oottini niin innokkaasti ensimmäistä lapsen lasta mutta nyt meidän prinsessa on jo vuoden ja onkohan se käynyt yli neljää kertaa katsomassa tyttöä=( ja muutenkaan ei kyllä ole apuaan tarjonnut millään lailla=( nyt tänä vuona tuli vielä lisäksi kaksi uutta asiaa eli ensin oli meidän häät joihin kysyimme alunperin vanhemmiltamme olisivatko he avustamassa häitämme rahallisesti ja se oli kaikille ihan ok asia(myös kyseiselle anopille) kaikki muut osapuolet maksoivat kuten sovittiin mutta anoppi siirsi asiaa kokoajan kauemmaksi ja kauemmaksi. keksien aina uudenpaa ja uudenpaa syytä ja edelleenkään asia ei ole selvennyt=( ja nyt viime viikolla ku ostimme ensimmäisen yhteisen asunnon mieheni kanssa niin ajattelimme kysyä tätä hänen äitiään takaajaksi ku hän ei ole muutenkaan oikeeen auttanut meitä niin hän vastasi heti että EI. kertoi syyksi että emme kuitenkaan saisi lainaa hoidettua ja että hän joutuisi hoitamaan sen. ja ei tuossakaan välttämättä olisi ollut vielä mitään mutta lisäsi siihen että ei rupea kenenkään takaajaksi ja niin vain ilmi tuli sekin että hän on takaajana jollekin.. eli valehteli siinäkin asiassa... kiitos jos joku jaksoi kuunnella...
ihana purkaa tätä asiaa...

 

[Keittiönoita]

Ei kai sun tarvitse tehdä anopin suhteen yhtään mitään? Tai mä en nyt ainakaan ymmärtänyt, missä suhteessa sun pitäisi tehdä jotain.

 

[Tallu -]

Niin no, anoppisi elää omaa elämäänsä ja te omaanne. Tekee omat päätöksensä, niinkuin tekin omanne. Munkaan mielestä sun ei tarvitse tehdä mitään erityistä anoppisi suhteen.

 

[RitiRalla]

Mulla aika pitkälle samanlainen anoppi + appi vielä lisänä. Olen vuosien myötä oppinut laittamaan omaan arvoonsa. Se on kuitenkin miehen äiti, ja myös miehen veljen (joka samalla tavalla kun sulla, saanut aina paljon enemmän). Kai se itse tietää miten omien lastensa suhteen toimii. Itse sen valinnan tehnyt, että toista suosii. Me pärjätään kyllä, ja vaikka ei aina olis pärjättykään niin ei olla hänen avustaan riippuvaisia. Nyt kun aikaa kulunut, asiat helpottanu. Apuakin ollaan kyllä saatu, mutta aina suuren syyllistämisen kera. Kun olen itse opetellut suhtautumaan häneen sellaisena kun hän on, on välit parantunut ja ymmärrys puolin ja toisin myös.
Sinuna en tekisi mitään. Yritä vaan sopeutua tilanteeseen ja hyväksyä se. Joudut kuitenkin anopin kanssa elämään yhtä kauan kuin miehenkin ja asioiden "puhtaaksi puhuminen" ei aina ole pitkällä tähtäimellä paras ratkaisu. Pitää osata olla hienotunteinen, ei se kuitenkaan tarkoita sitä että olisit jotenkin alistunut. Mutta ei kannata haastaa riitaa asioissa joille ei voi mitään.

 

[lumiikki]

kiitos jo teille jotka ootte vastannu. lähinnä tuossa kysymyksessä hain sitä että miten te osaisitte olla vielä tuommoisen ihmisen kanssa tekemisissä ku aina kun näkee kyseisen ihmisen niin päässe alkaa kiuhumaan. ei vaan pysty olemaan normaali oma itsensä vaan on sellainen kiristynyt ilmapiiri ja kun ei oikeen tiedä että millä tavalla mun pitäis olla

 

[Keittiönoita]

kiitos jo teille jotka ootte vastannu. lähinnä tuossa kysymyksessä hain sitä että miten te osaisitte olla vielä tuommoisen ihmisen kanssa tekemisissä ku aina kun näkee kyseisen ihmisen niin päässe alkaa kiuhumaan. ei vaan pysty olemaan normaali oma itsensä vaan on sellainen kiristynyt ilmapiiri ja kun ei oikeen tiedä että millä tavalla mun pitäis olla

Asiallisen viileä rauhallisuus sopii tilanteessa kuin tilanteessa. Sun ei tarvitse tykätä anopistasi eikä anoppisi susta. Niissä tilanteissa, joissa sun on pakko olla anoppisi kanssa tekemisisssä, suhtaudu viileän rauhallisesti kuten suhtautuisit veemäisiin asiakkaisiin töissäkin.

 

[Valaja]

Mää antasin vaan olla. Niin oon tehny oman anopin ja äitini kans. Eletään omaa elämää ja annetaan muiden elää omaansa. Joillekin asioille ei ite vaan voi mitään. En enää osaa kaivata semmosta, mihin en ole tottunut tai mitä ei ole koskaan ollut. :/

 

[no,,,,]

Miksi sä tuppaudut sen seuraan?

 

[Tallu -]

kiitos jo teille jotka ootte vastannu. lähinnä tuossa kysymyksessä hain sitä että miten te osaisitte olla vielä tuommoisen ihmisen kanssa tekemisissä ku aina kun näkee kyseisen ihmisen niin päässe alkaa kiuhumaan. ei vaan pysty olemaan normaali oma itsensä vaan on sellainen kiristynyt ilmapiiri ja kun ei oikeen tiedä että millä tavalla mun pitäis olla

Kuten Ritiralla tuossa jo kirjoittikin, niin anopin hyväksyminen sellaisena kuin tämä on, auttaa jo paljon.

 

[Valaja]

kiitos jo teille jotka ootte vastannu. lähinnä tuossa kysymyksessä hain sitä että miten te osaisitte olla vielä tuommoisen ihmisen kanssa tekemisissä ku aina kun näkee kyseisen ihmisen niin päässe alkaa kiuhumaan. ei vaan pysty olemaan normaali oma itsensä vaan on sellainen kiristynyt ilmapiiri ja kun ei oikeen tiedä että millä tavalla mun pitäis olla

Pyrin olemaan kiehahtamatta vaan. Ajattelen niin, että ollaan erilaisia ja minä en ole se syypää tähän, vaan just tuo erilaisuus. Me ei ehkä koskaan ymmärretä toisiamme millään tasolla ja se pitää hyväksyä. En voi muuttaa ketään, enkä taatusti muutu kenenkään vuoksi, enkä siihen pystykään. Koita hyväksyä asia jotenkin.

Semmoinen jännä haikeus valtaa kyllä mielen, kun muut puhuu hyvistä suhteistaan anoppiin/äitiin. Mutta meillä on näin ja näin on ihan hyvä. Me pärjätään, osataan ja jaksetaan. Pakkohan se on. =)

 

[pilkku]

Mäkään en ymmärrä mikä täs oli ongelma.
Se lainantakauskieltäytyminen vai? Ei kenenkään tarvi taata toisen lainoja jos ei halua. Sitäpaitsi jos on jo henkilötakaajana jollekin, ni pitäskö alkaa omaisuuttaan kiinnittämään toisten takia vasten tahtoaan?
Vai mikä oli ongelma?
Mun anoppi aikoinaan oli miestäni takaamassa, mut kun otettiin yhteinen laina, ni halus nimensä pois takauskohdasta.Että näin meilläpäin.

 

[tossuliini]

Mulla ei ole nykyään onneksi anoppia tai on jossakin olemassa mutta en tunne häntä kun ei olla koskaan nähty. Tai ei voi olla anoppi kun ei asuta miehen kanssa yhdessä eikä olla naimisissa mutta anopin tekele mieluummin. Mulla oli aikoinaan anoppi eikä ollut mitenkään kauhean hyvät välit, aina oli jotakin kielteistä sanomista mun tekemisistä, vain hänen tyttönsä osasi hänen mielestään tehdä kaikki oikein, ei muut. Olivat varmaan molemmat (anoppi ja appi) helpottuneita kun ilmotettiin että ero tulee ja niin olin minäkin. Ikinä anoppini ei kysynyt tarvitsenko apua tytön hoitamisessa mutta miehen siskon poika oli siellä alvariinsa eli melkein asui mummolassa, kyllä se vähän kaiversi mieltä ja miehen kanssakin kun asiat oli niin ja näin niin en sitten viittinyt hällekään mitään sanoa kun oli niin äidin poikaa että. Että nyt olen helpottunut ettei ole anoppia kiusana.

 

[Gluteus maximus]

anoppi saisi elää omaa elämäänsä. Minä ymmärrän kyllä hyvin ettei takaile lainoja.

 

[Tianna]

anoppi saisi elää omaa elämäänsä. Minä ymmärrän kyllä hyvin ettei takaile lainoja.

Samaa mieltä.

 

[lyyti]

mie olen katkaissut välit kokonaan anoppiin,ei koskaan ole edes ollut mulle mikään anoppi. parempi näin.mieskään ei ole tekemisissä äitinsä kanssa.eikä meidän lapset. miksi pitää mitään yhteyttä kun aina kakkaa päälle vaan saa...

 

[jybis]

hmm..aika peruskamaa,katkera ja itsekeskeinen ämmä.ei tuo oo mikään anoppi!
sä oot tehny varmaan sen virheen että oot "vieny häneltä pojan" tai jotain.

 

[anika harmaana]

Tää menee varmasti vähän ot, mutta kerron silti.

Meillä tuo anoppisuhde on ollut aika kivikkoinen. Kun menimme mieheni kanssa yhteen 10 vuotta sitten, inhosin anoppiani ihan toden teolla. Hän arvosteli minua miehelleni niin, että minä kuulin. Tuntui, etten osaa mitään oikein tehdä. Käydessään hän kaiveli kaapit ja tutki siivoustyön jäljen.

Nyt - 10 vuotta myöhemmin - mieheni veli on juuri tuonut sukuun uuden miniän, joka kertoi hiljan minulle tunteistaan liittyen yhteiseen anoppiimme. Minulla on lähes 10 vuotta ikäeroa tuon naisen kanssa, ja kaikki mitä hän kertoi, olisi voinut olla omasta suustani.

Nyt kuitenkin ihmetytti, kun minusta anoppi on muuttunut ihan erilaiseksi ja on nykyään tosi mukava tyyppi. Ei hän enää minua arvostele - tai jos arvosteleekin, niin tiedän, ettei tarkoita sitä arvosteluksi. Eikä tutki paikkoja - ihailee kyllä uudet verhot ja muut. Ja uskoo, että minä osaan hoitaa huushollin - neuvoja kyllä antaa edelleen ja suurin osa ihan hyviä.

Olisiko nyt käynyt niin, että olen vuosien saatossa oppinut ymmärtämään, mitä anoppi tarkoittaa. Ei meistä ylimpiä ystäviä ole tullut, mutta tiedän, ettemme inhoa toisiamme. Meni 10 vuotta oppia tuntemaan toisen tavat ja toisaalta luottamaan siihen, että itsekin kelpaa omana itsenään. Ettei erilaisuuden toteaminen tarkoita arvostelua tai makuuhuonen katsominen tupatarkastusta.

Uskon toki, että ap:n tilanne on erilainen, mutta usein anopin ja miniän välinen suhde on varmaan ongelmainen juuri siksi, että omassa perheessä ei ole käyttäydytty niin kuin anoppi käyttäytyy ja päinvastoin. Asiat saattavat tasaantua vuosien mittaan, kun kumpikaan ei enää yritä "tehdä vaikutusta"

 

[m]

Mä en olis häitäni vanhemmillani maksattanut mistään hinnasta. Jos ollaan tarpeeksi aikuisia menemään naimisiin niin ollaan tarpeeksi aikuisia maksamaan häätkin ja elämään elämäämme muutenkin varojemme mukaan. Näin siis me ajateltiin. Ikinä en takais yhtään kenenkään lainoja. Mun mies on pankissa töissä ja kyllä joo, ikäviä tarinoita piisaa. Jos jotain isompaa haluaa, kuten asunnon, niin on kuule vaan säästettävä ja sitten käytettävä valtion takausta. Anoppi on ihan jees, mutta mun tyyliin ei kuulu lasteni hoidattaminen sukulaisilla. Eli en mäkään tajua missä sun anoppi niin metsään menee. Elää niin kuin elää ja hällä olkoon kaikki oikeudet siihen. Musta kuulostaa aika lapselliselta odottaa ensisijaisesti taloudellista apua ja lastenhoitoapua..... Ja kun oot tota taloudellista apua ollu ennenki vailla, niin eritoten siksi en takais teille yhtään mitään.

Mistä näitä uusavuttomia, selkänahattomia, muista riippuvaisia ihmisiä sikiää. Eikö nykypäivänä osata olla itsenäisiä????

 

[tuttua]

Meillä vähän samanlainen tilanne.

Anoppi suosii muita lapsiaan ja lapsenlapsiaan meidän kustannuksella. Omat lapsemme käyvät kerran vuodessa, toiset lähes asuvat siellä, ja tulevat myös aina kun meidän lapset ovat, eli koskaan eivät anna aikaa meidän lapsille pelkästään.
Samoin rahallisesti on tehty talot toisille, meille ei. Eli kymmenkunta vuotta jo kuljettu auttamassa miehen muita sisaruksia, meitä ei. Ja jos meitä autetaan, aina odotetaan apua sinnepäin, eli ei koskaan pyyteetöntä auttamista meitä kohtaan.

Kun itse odotin toista lasta, tultiin miehen sisaren ja hänen lasten kanssa meille lomalle. Olimme juuri muuttaneet, ja tavarat osaksi purkamatta. Mies töissä, minä esikoisen kanssa kotona. Olin aikalailla uupunut, leikit lapsen kanssa tyyliä, minä makaan ja lapsi leikkii lääkäriä. Sitten vielä siihen serkut hyppäämässä vessassa ja aiheuttamassa lisätyötä. Ilmestyivät yht'äkkiä ilmoittamatta etukäteen. Olisin ymmärtänyt jos meidät olisi haettu lomailemaan serkuille, mutta tilanne on aina toisinpäin. Tuolloin välit menivät totaalisesti, ja annoin kuulua mitä ajattelin.

Miehen sisaria autetaan ja lasten serkut hoidetaan. Ja jos meille on luvattu samanlaista apua siinä vaiheessa, kun miehen sisaria on autettu, se apu perutaan siinä vaiheessa, kun sitä tarvitsisimme. Eli petetään annetut lupaukset. Mm. luvattu maksaa jokunen lasku (emme ole pyytäneet, vaan itse luvanneet, kun ovat toisille maksaneet), kuten tehty toisille mutta kaikki peruttu siinä vaiheessa kun meillä olisi se tarve.
Enää en luota, mutta aina silti tasaisin väliajoin alkaa luottaa, ja taas, isku, ja pettyy.

 

[M]

Tää menee varmasti vähän ot, mutta kerron silti.

Meillä tuo anoppisuhde on ollut aika kivikkoinen. Kun menimme mieheni kanssa yhteen 10 vuotta sitten, inhosin anoppiani ihan toden teolla. Hän arvosteli minua miehelleni niin, että minä kuulin. Tuntui, etten osaa mitään oikein tehdä. Käydessään hän kaiveli kaapit ja tutki siivoustyön jäljen.

Nyt - 10 vuotta myöhemmin - mieheni veli on juuri tuonut sukuun uuden miniän, joka kertoi hiljan minulle tunteistaan liittyen yhteiseen anoppiimme. Minulla on lähes 10 vuotta ikäeroa tuon naisen kanssa, ja kaikki mitä hän kertoi, olisi voinut olla omasta suustani.

Nyt kuitenkin ihmetytti, kun minusta anoppi on muuttunut ihan erilaiseksi ja on nykyään tosi mukava tyyppi. Ei hän enää minua arvostele - tai jos arvosteleekin, niin tiedän, ettei tarkoita sitä arvosteluksi. Eikä tutki paikkoja - ihailee kyllä uudet verhot ja muut. Ja uskoo, että minä osaan hoitaa huushollin - neuvoja kyllä antaa edelleen ja suurin osa ihan hyviä.

Olisiko nyt käynyt niin, että olen vuosien saatossa oppinut ymmärtämään, mitä anoppi tarkoittaa. Ei meistä ylimpiä ystäviä ole tullut, mutta tiedän, ettemme inhoa toisiamme. Meni 10 vuotta oppia tuntemaan toisen tavat ja toisaalta luottamaan siihen, että itsekin kelpaa omana itsenään. Ettei erilaisuuden toteaminen tarkoita arvostelua tai makuuhuonen katsominen tupatarkastusta.

Uskon toki, että ap:n tilanne on erilainen, mutta usein anopin ja miniän välinen suhde on varmaan ongelmainen juuri siksi, että omassa perheessä ei ole käyttäydytty niin kuin anoppi käyttäytyy ja päinvastoin. Asiat saattavat tasaantua vuosien mittaan, kun kumpikaan ei enää yritä "tehdä vaikutusta"

Sama juttu!!!!!! mullaki meni 10v että pääsin anopin kanssa samoille aaltopituuksille. Varmaan ollaan molemmat kasvettu tuona aikana. Ja oma vanhemmuus tuonut ajan ollon enemmän yhteistä. Ei vieläkään olla sydänystäviä, mutta ihan hyvät välit jo nykyään.

 

[Pauna]

Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olkoon omissa oloissaan ja olkaa tekin. Tekstistä sai sen käistyksen, että käy harvoin, joten älkää tekään menkö sinne älkääkä kysykö mitään apua tms. niin ei tarvitse olla tekemisissä.

 

[älä valita!]

Tuossa ei ollut mitään asiaa mitä jonkun edes anopin pitäis välttämättä tehdä. Siis toisin sanoen valitat turhasta, Taitaa olla niin että anoppis ei ihan aiheesta tykkää sinusta, sen vuoksi ei käy eikä auta teitä, mihin hänellä ei ole muutenkaan mitään velvollisuutta!

 

[vieras]

Jos odottaa saavansa palveluksia / rahaa / lahjoja, niin todennäköisesti tulee pettymään. Toki on niitäkin isovanhempia, jotka antavat, mutta vastapainoksi on sellaisiakin isovanhempia, joiden mielestä lapset ovat vanhempiaan varten eikä päinvastoin. Elämässä selviää paremmin, kun ei edes toivo saavansa mitään vanhemmiltaan, vaan pyrkii elämään omillaan. Silloin ei tule pettymyksiä ja jos jotain saa, niin se on iloinen yllätys.

Meillä isovanhemmuus on siinä vaiheessa, että meidän tulee auttaa isovanhempia: lainata rahaa, auttaa töissä jne. Teilläkin asiat voisi olla niinpäin, että anoppi olisi pyytämässä teitä lainan takaajaksi. Ryhtyisitkö?

 

[tuttua]

Jos odottaa saavansa palveluksia / rahaa / lahjoja, niin todennäköisesti tulee pettymään. Toki on niitäkin isovanhempia, jotka antavat, mutta vastapainoksi on sellaisiakin isovanhempia, joiden mielestä lapset ovat vanhempiaan varten eikä päinvastoin. Elämässä selviää paremmin, kun ei edes toivo saavansa mitään vanhemmiltaan, vaan pyrkii elämään omillaan. Silloin ei tule pettymyksiä ja jos jotain saa, niin se on iloinen yllätys.

Meillä isovanhemmuus on siinä vaiheessa, että meidän tulee auttaa isovanhempia: lainata rahaa, auttaa töissä jne. Teilläkin asiat voisi olla niinpäin, että anoppi olisi pyytämässä teitä lainan takaajaksi. Ryhtyisitkö?

Minulle olisi ihan ok, jos ei mitään palveluksia tule. Mutta se tuntuu väärältä, että toisia autetaan, toisille tehdään jatkuvasti kaikki työt (remontit ym) jja kun jotain itse ollaan vailla, tullaan meille. Omalta tyttären mieheltä ei olla mitään vailla, mutta jopa hänen työasioita tehdään hänen puolesta. Talon töistä puhumattakaan.

Jos itse olisin varakas, ja vanhemmat tai appivanhemmat köyhiä, toki auttaisin. Jos siis itse olisin samoissa varoissa kuin isovanhemmat (sijoituksia, velattomat talot jne)

Mitään lainojen takauksia en ole perheelleni odottanut keneltäkään. Ihan on säästetty alkupääoma. En usko, että itsekään alkaisin takaajaksi kenellekään.
Ja se on väärin, että omat lapset kohdellaan huonommin. Mm. pistettiin pihalle 5 tuntia autossa istunut (pitkä välimatka), että pääsevät ihailemaan kunnolla lähellä asuvaa nuorinta lastenlasta.

 

[J]

Minäkin joskus ajattelin ja harmittelin, kun ei saatu appivanhemmilta apua, vaikka asuvat lähellä. Joulunakin saatiin mennä käymään, jos luvattiin, ettei syödä (vaikka miehen siskon perhe tuli syömään). Nykyään kaipaan niitä aikoja. He ovat nyt sairaita ja joudumme jatkuvasti auttamaan heitä. Omaa aikaa ei juuri ole. He asuvat omakotitalossa, vaikkeivat pysty sitä hoitamaan. Sanovat, että se on heille halvempaa, kuin asua muualla. Onhan heillä ilmaiset työntekijät...