mitä mieltä olette? hääasiaa! Olen todella ihmeissäni.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja irina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
en jaksanu kaikkia lukea, mutta kannattaisko häät perua. Kuukaus on viel pitkä aika häihin. Viime kesänä olin kaason roolissa ja olin aika lailla painanu hommia häiden hyväks ja viel investoinu vaatteeisiin ym. Pari viikoa ennen häitä morsian päättäkin ettei halua naimisiin ja sit vaa kaikki peruttiin. Siis kutsut oli täs vaiheessa laitettu ja muutenkin kaikki asiat päätettyinä ja hankinnat hankittu.
 
No miten ois häät ennakkoperintönä? Jos kerran appivanhemmat nimenomaan isot häät halusivat. Kurjaahan niitä on perua kun kaikki on varattu ja iso työ tehty. Tai ruveta uudestaan miettimään et mitä ja miten, paha mielihän siiitä vaan tulee. TAi sit yksinkertasesti appivanhemmat puhutteluun, sen minkä lupaa sen myös pitää PISTE.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Walpuri:
Jos kerran nimenomaan vanhempien vaatimuksesta on järjestettävä kunnon kirkkohäät, niin kyllä kohtuullista olisi nyt näiden vanhempien tarjoutua myös maksamaan ne.

Niin minä olen ihan samaa mieltä. Minusta kannattaisi keskustella asiasta. Olisi kannattanut vaalia puheyhteyttä jo aikaisemminkin, eli sopia, että okei te maksatte, kuinka paljon saa maksaa, paljonko vieraita kutsutaan.

Mutta jos ovat luvanneet maksaa, niin musta saavat maksaa. Muuten tosiaan voi olla, että vihkiminen järjestetään maistraatissa (periaatteestakin...) ja sinne ovat kaikki kutsutut tervetulleita, ja sen jälkeen tarjotaan pienet kakkukahvit jossain lähipaikassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fatima von Gyllenbögel:
Alkuperäinen kirjoittaja irina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja irina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras2:
Ei kirkossa vihkiminen maksa mitään =)

mutta pitopalvelu, kutsut, bändi, juomat jne...maksaa. Kaikki on jo varattu/hankittu! Äitini eli myös sulhasen äiti pystyy avustamaan jonkun verran.

Eikö maistraatissa vihkimiseen olisi varattu samoja asioita...
Lisäksi olen ollut monissa häissä, missä ei ole ollut bändiä tai alkoholia ja mukavaa on ollut :)

tiedän kyllä, mutta kyse onkin nyt siitä, että kaikki on jo varattu ja isomman kaavan mukaan, koska appivanhemmat halusivat. Mitäs nyt kun eivät sitten haluakaan osallistus. Olisiko teillä pokkaa perua häät ja kirjoittaa, että kustannussyistä??? tai järjestää vain kahvitilaisuus? Tuskin yksikään teistä kehtaisi tehdä niin. Häitä kun on hehkutettu jo vuosi ja kaikille!

Jos niitä pitopalveluita sun muita ei todellakaan voi muka perua, niin siinä tapauksessa kirjoittaisin kaikille veljen vaimon sukulaisille lyhyen peruutuksen, jossa mainittaisiin, että "rahamme eivät riitäkään" ja allekirjoittajaksi laittaisin ne veljen vaimon vanhemmat!

Sitten vain siviilivihkiminen ja kutsut oman budjetin mukaan pienemmälle porukalle.

Ón sekin kyllä todella törkeää että toisen nimissä kirjoittaisi kirjeen.
 
Pitäisikö samaisten vanhempien lähettää jatkokirje siitä, kuinka omat rahat eivät riitä lasten suunnittelemiin tarjoiluihin. Kunnon häät termi 50 v:lle, voi olla eri asia kuin 25 v:lle. Harvalla kuitenkaan on piikki auki rajoittamattomasti toisen lompakolle...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fatima von Gyllenbögel:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ón sekin kyllä todella törkeää että toisen nimissä kirjoittaisi kirjeen.

Mutta kun tietsikalla kirjoittaa, voi ihan vahingossa lipsahtaa allekirjoituksen kohdalle...
Mitäs olivat niin paskoja?

Joo mutta ei se hyvää tee jos kumpikin yrittää olla aina vaan pa---kempia toisille. Fiksumpi lopettaa riidan, eiks teille ole näin lapsena opetettu??
 
Mie peruisin nuo kirkkohäät tuossa tilanteessa ja menisin naimisiin maistraatissa. Tarvittavat todistajat vaan mukaan. Sitten lähtisin tuoreen aviomieheni kanssa johonkin ihanaan paikkaan häämatkalle, enkä soisi ajatustakaan kiukutteleville sukulaisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hei:

se ap:n sukulainen, kuka nyt olikaan, oli jo maistraattivihitty ja nyt vaan kirkkojuttu ja juhlat sen päälle.
Miten muuten lie ollut, oliko siviilivihkimisen jälkeen mitään juhlaa. Se kiinnostaisi tietää. ja se oliko parin vanhemmat silloin mukana...
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:

Luepa ap:n teksti uudestaan, ei ollut vielä minkäänlaista vihkimistä tapahtunut. Olivat miettineet maistraattia aiemmin.
 
No ensinnäkään en kyllä ymmärrä tuota, että vanhemmat pääsee päättämään häistä. Suoraan sanottuna kyllä sen verran täytyy munaa löytyä, että uskaltaa juhlia just niin kuin haluaa. Sellaiset juhlat kustantaa sit mielellään vaikka sillä lainarahallakin jos on pakko.

Jos vieraiksi on tulossa lähinnä niitä sukulaisia, eikä teitä edes huvittaisi koko sen tyyppinen juhla, niin sitten sanotte vanhemmille, että joko maksatte niin kuin sovittiin tai sitten perutaan juhlat. Noloahan se on, mutta ei voi mitään.

Jos taas väärinymmärrys johtuu siitä, että vanhempien kanssa ei ensi alkuunkaan ole mitään sovittu, on vaan oletettu, niin sitten en voi kuin ihmetellä. Kuinka voisi olla niin, että juhlat olisivat vanhempien tyyliin suunniteltu, jos he eivät olisi tienneet kustannuksista? Ja jos ne ovat ihan omien toiveidenne mukasia, niin sittenhän varmaan jokatapauksessa haluatte juhlia?

Paljon ne sitten maksaa?
 
Vielä noihin aikaisempiin kommenttina, mihinkään nimenväärentämiseen en alentuisi. Se olisi todella noloa, tulisi kumminkin ilmi. Parempi kun sanotte asiat ihan niin kuin ne on ja ihan omalla nimellänne.
 
Kerätkää uusi budjetti ja katsotte mitä voitte maksaa. Jos pitopalvelun voi perua niin ostatte itse kakut... eihän niissä tarvii olla ruokaa esim. voileipäkakku ... käy hyvin.
 
No joo. Itse en edes haluaisi muiden maksavan juhliani.
Mutta kiinnostaisi minuakin maksaako häät 2000e vai 10000e.
Kyllä minä loppu peleissä maksaisin itse ja nauttisin koko rahalla kun kuitenkin kaikki työ on tehty jo sen eteen.
Mutta kyllä ottaisin perhepalaverin anopin ja appiukon kanssa jossa ois joku ulkopuolinen paikalla sovittelemassa ettei aivan liiallisuuksin menisi.
asia on hyvä käsitellä eikä kasvattaa vihan simenestä puuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja irina:
Veljeni menossa naimisiin. Olisivat menneet jo useita vuosia sitten maistraatissa naimisiin, mutta morsmaikun vanhemmat laittoivat vastaan (koska ovat uskonnollisia) ja halusivat ehdottomasti kirkkohäät. Pariskunta myöntyi ja veljeni liittyi jopa kirkkoon, koska appivanhemmat lupasivat osallistua hääkustannuksiin ja halusivat isot häät. Kaikki tarvittava on nyt tehty ja häät on kuukauden päästä ja nyt appivanhemmat ilmoittivat, että eivät avusta morsiusparia mitenkään eli kaikki jää heidän maksettavakseen. Sanoivat, että eivät olleet varautuneet näin isoihin häihin (itse halusivat juuri isot häät) Morsian on itkenyt silmät päästä ja veljeni miettii nyt sitten millä maksavat kaiken. Lainaa ottavat sitten ilmeisesti.

Tässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sarmiina:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
miten se suomessa oikeasti noin juridisesti menee tuo maistraatti ensin ja kirkkohäät sitten? onko se sitten vaan joku vahvistaminen tms kun siviilivihkiminen on yhtä pätevä? Serkun tyttö aikanaan vihittiin siviilisti mutta sitten oli joku "siunaaminen" papin toimesta kun heidän lapsensa kastettiin.

Kirkkosiunaaminen on sellainen,minkä myös kirkkoon kuulumattomat saavat. Siis se ei yksistään ole lainvoimainen, siinä ei vihitä, vaan siunataan. Toiset haluavat ensin siviilivihkimisen, mekin siksi kun mies ei kuulu kirkkoon, ja sit myöhemmin kirkkosiunaaminen siihen lisäksi. Toivottavasti tosta sepustuksesta sai jotain selvää.

mutta kun kerran vihitty jo on. vedetäänkö se sitten papin edessä se kirkon kaava samaan tapaan kuin on sen siviilivihkijän edessä luvattu kerran jo. Onko se teatteria, juhlia juhlien vuoksi vai jotakin tämän päivän juttuja? jotkut julkkikset toki on menneet maailmalla tuomarin edessä ja sitten on suomessa järkätty ne toiset seurapiiripippalot. Mutta tavallinen ihminen? tarviiko sitä oikeasti toisia häitä enää vaikka jotkuthan nyt sitten viiden, kymmenen, kahdenkymmenen tai vaikka kahden vuoden kuluttua uudistaa vihkivalansa. kerran luvattu on luvattu ja vannottu kuitenkin... Olen vanhanaikainen ja näen häät pääasiallisesti astumisena avioliiton satamaan, en toisen tai itsen kustantamina pippaloina ja kasoina toivottuja tai väärinannettuja lahjoja. Sorry... aika raakaa tekstiä mutta asian voi varmaan näinkin ajatella. Mutta kukin ajattelee ja tekee tavallaan, en lähde ketään kuitenkaan tuomitsemaan, mutta en myöskään niitä tulevan avioparin vanhempia jotka ei nyt niitä bileitä maksakaan. Tuli vaan mieleen että entäs jos heillä tulikin joku muu rahanmeno nyt ja siihen tarvii tärkeämmin sitä rahaa... Naimisiin pääsee, ja varsinkin jos yhden kaavan mukaan on jo, mutta joku iso lasku on maksettava enkä minä ainakaan ulosottoon jonkun muun asian antaisi mennä joidenkin juhlien vuoksi.

Kysehän ei ole kaksista juhlista vaan siitä että on kaksi tilaisuutta. Eli kuten ystäväni teki miehensä kanssa; perjantaina vain muutaman läheisen läsnäollessa maistraatissa vihkiminen ja lounas ja lauantaina häät aivan normaalin kaavan mukaan mukaan. Suurin osa häävieraista ei tainnut edes tietää, että sillä kirkon vihkimisellä ei ollut lainvoimaa vaan, että se laillinen puoli oli jo hoidettu eilen.

Mekin mennään ensin maistraattiin ja seuraavana päivänä pidämme kirkkohäät. Syynä se, että ulkomaalainen mieheni ei kuulu mihinkään kirkkoon (vaikka taitaa isovanhempien puolelta olla katolilainen). Miehen ei tarvitse sen takia liittyä mun kirkkoon, että minä haluan kirkkohäät. Mekin mennään siis perjantaina maistraattiin meidän perheiden läsnäollessa ja seuraavana päivänä on häät!

Ei ole kyse hienostelusta, vaan siitä että miellä on eri taustat ja silti haluaisin kirkkohäät. Aiomme myös siunata lapsemme tulevaisuudessa.
 
jos haluaa niin häihin saa upotettua rahaa ihan valtavia summia, mutta aika pienelläkin summalla pärjää halutessaan. Silti voi saada mahtavat ja näyttävät häät. Eli leipoo ja tekee paljon itse. Kukat voi käydä keräämässä luonnosta, tai vaikka ostaa tukusta vaan pelkkiä ruusuja ja niillä koristelee ns. pakolliset eli kahvipöydän ja ruokapöydät. kukkia ei siis tarvitse paljon. Kirkkoon ei tarvitse mitään kukkia, siellä on jo valmiina ja kirkot ovat yleensä jo kauniita joten niitä ei tarvitse erikseen koristella.

Alkoholipitoisten juomien tarjoilun voi jättää pois ja jokainen halutessaan ostaa sitä sitten.
 
Kyllä siitä varausten perumisestakin voi tulla kustannuksia. Se riippuu sit sopimuksesta, joka on pitopalvelun kanssa, että voiko suunnitelmaa muuttaa ja millä ehdoilla, voi olla esim sakkomaksuja siinäkin.

Mitenkähän on käyny lopulta, ap?
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
meillä oli 100hengen häät ja rahaa meni n 1500e. musta 5tuhatta on jo kova hinta ton kokoisista häistä..

:whistle: Me mentiin salaa maistraatissa ja meni silti 2000e.
Vai mahtaako riittääkään? Yli puolet summasta meni sormuksiin tosin.

meillä tehtiin melkein kaikki itse.. puku, sormus ja paikanvuokra oli isoimmat menot.

:o Meidän häissä vieraita alle 20 ja meni samanverran rahaa, vaikka kaikki tehtiin itse ja tilakaan ei maksanut kuin 100?....
 
Yhteistyössä