A
"a p"
Vieras
[QUOTE="Vierailija";29342659]Niin. En nyt varsinaisesti ymmärrä ongelmaa.
Itse en katsoisi tuollaista miestä. En olisi ollut tuollaisen miehen kanssa noin pitkään enkä lapsia tehnyt. Enkä todellakaan aloittaisi parisuhdetta tuollaisilla motiiveilla enkä myöskään alkaisi heti pykäämään lapsia parisuhteen rasitteeksi. Ja jos olisinkin, niin eroaisin nyt ja rakentaisin itselleni mielekkään elämän ja ehkä tapaisin unelmapuolisonikin jossain vaiheessa.
Minulle oli tärkeää löytää sopiva kumppani ja ennen lapsenhankintaa varmistaa, että tämä sopiva kumppani olisi myös sopiva isä lapsilleni. En tehnyt sitä vain itseni takia vaan mahdollisten tulevien lapsien.
Mutta sinä olet tehnyt niin erilaisia ratkaisuja kuin minä, joten ehkä sinä sitten paremmin jaksat katsella tuollaista. Minulle on tärkeää, että mieheni ottaa vastuun perheestään, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Hän haluaa olla mahdollisimman paljon lapsensa kanssa ja nauttii siitä. Hän on kunnianhimoinen, haluaa edetä työssään ja haluaa tehdä sen perheemme vuoksi; hän mahdollistaa minun olemiseni kotona lapsen kanssa. En voisi sietää silmissäni tuollaista loisihmistä, kuten miehesi kertomasi mukaan on.
Mielestäni parisuhteeseen, joka perustuu ainoastaan pikaiselle lapsenteolle ja luonteet eivät millään tasolla kohtaa, ei pariterapiat auta.
Mikä ihmeen asetelma muutenkin on, että molemmat yrittävät muuttaa toista?
Eikö parisuhde ole 'paikka', jossa on turvallinen ja hyvä olla, molemmat hyväksytään sellaisina kuin on ja suhteessa viihdytään? Ja luulisi aikuisen ihmisen tajuavan, että ei toista ihmistä muuteta, ei kukaan, ei koskaan.
Jos ihminen haluaa itse muuttua jonkinlaiseksi ja tekee helvetisti töitä sen eteen, niin silloin voi jotain tapahtuakin, mutta se että toinen ihminen muuttaisi, ei ole mahdollista. Ja kai sinä ymmärrät, että vaikka mies itse omasta tahdostaan muuttaisi käytöstään, niin ei se hänen luonnettaan tai älykkyyttään muuta!?[/QUOTE]
Kyllä sinä minusta ihan hyvin ymmärsit ongelman. Mies on väärä, ja olen yrittänyt saada häntä tajuamaan edes noita vastuuasioita, turhaa. Emme me nyt ihan kauhean nopeasti lasta hankkineet, 1 v. 8 kk. Moni ongelma, esim. tuo vastuujuttu, ilmaantui vasta sen jälkeen. Vähän oli alkuhuuma päällä, sen myönnän.
En minäkään haluaisi monessa suhteessa tuollaista miestä mutta ehkä olen ajatellut että oma moka, hän on kuitenkin lapsen isä, en voi peruuttaa tekoani, ja kun mies ei ole halunnut erota vaan aina (kolme kertaa) anellut jatkamaan, olen heltynyt miehen ja lapsen takia. Minulla on vähän sellainen taipumus että ajattelen muita ennen itseäni. Olen ajatellut että huonomminkin voisi olla. Mutta myönnän, en ole onnellinen, olen alkanut miettiä onko sekään hyvä lapsen kannalta jos kumpikaan vanhempi ei ole onnellinen.
En minä täältä ratkaisua odota, mun on vaan pakko kirjoittaa anonyyminä jonnekin.
Itse en katsoisi tuollaista miestä. En olisi ollut tuollaisen miehen kanssa noin pitkään enkä lapsia tehnyt. Enkä todellakaan aloittaisi parisuhdetta tuollaisilla motiiveilla enkä myöskään alkaisi heti pykäämään lapsia parisuhteen rasitteeksi. Ja jos olisinkin, niin eroaisin nyt ja rakentaisin itselleni mielekkään elämän ja ehkä tapaisin unelmapuolisonikin jossain vaiheessa.
Minulle oli tärkeää löytää sopiva kumppani ja ennen lapsenhankintaa varmistaa, että tämä sopiva kumppani olisi myös sopiva isä lapsilleni. En tehnyt sitä vain itseni takia vaan mahdollisten tulevien lapsien.
Mutta sinä olet tehnyt niin erilaisia ratkaisuja kuin minä, joten ehkä sinä sitten paremmin jaksat katsella tuollaista. Minulle on tärkeää, että mieheni ottaa vastuun perheestään, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Hän haluaa olla mahdollisimman paljon lapsensa kanssa ja nauttii siitä. Hän on kunnianhimoinen, haluaa edetä työssään ja haluaa tehdä sen perheemme vuoksi; hän mahdollistaa minun olemiseni kotona lapsen kanssa. En voisi sietää silmissäni tuollaista loisihmistä, kuten miehesi kertomasi mukaan on.
Mielestäni parisuhteeseen, joka perustuu ainoastaan pikaiselle lapsenteolle ja luonteet eivät millään tasolla kohtaa, ei pariterapiat auta.
Mikä ihmeen asetelma muutenkin on, että molemmat yrittävät muuttaa toista?
Eikö parisuhde ole 'paikka', jossa on turvallinen ja hyvä olla, molemmat hyväksytään sellaisina kuin on ja suhteessa viihdytään? Ja luulisi aikuisen ihmisen tajuavan, että ei toista ihmistä muuteta, ei kukaan, ei koskaan.
Jos ihminen haluaa itse muuttua jonkinlaiseksi ja tekee helvetisti töitä sen eteen, niin silloin voi jotain tapahtuakin, mutta se että toinen ihminen muuttaisi, ei ole mahdollista. Ja kai sinä ymmärrät, että vaikka mies itse omasta tahdostaan muuttaisi käytöstään, niin ei se hänen luonnettaan tai älykkyyttään muuta!?[/QUOTE]
Kyllä sinä minusta ihan hyvin ymmärsit ongelman. Mies on väärä, ja olen yrittänyt saada häntä tajuamaan edes noita vastuuasioita, turhaa. Emme me nyt ihan kauhean nopeasti lasta hankkineet, 1 v. 8 kk. Moni ongelma, esim. tuo vastuujuttu, ilmaantui vasta sen jälkeen. Vähän oli alkuhuuma päällä, sen myönnän.
En minäkään haluaisi monessa suhteessa tuollaista miestä mutta ehkä olen ajatellut että oma moka, hän on kuitenkin lapsen isä, en voi peruuttaa tekoani, ja kun mies ei ole halunnut erota vaan aina (kolme kertaa) anellut jatkamaan, olen heltynyt miehen ja lapsen takia. Minulla on vähän sellainen taipumus että ajattelen muita ennen itseäni. Olen ajatellut että huonomminkin voisi olla. Mutta myönnän, en ole onnellinen, olen alkanut miettiä onko sekään hyvä lapsen kannalta jos kumpikaan vanhempi ei ole onnellinen.
En minä täältä ratkaisua odota, mun on vaan pakko kirjoittaa anonyyminä jonnekin.
Kyllä minä sen tiedän.