N
Nonpparelli-
Vieras
...vallan oon tässä nyt jonkun vuoden miettinyt että mitä nuo mahtaa tarkoittaa?
Muistan kun pikku tyttönä oli niitä kavereita ja ystäviä. Tai yleensä oli vain se yks ystävä- se luotto kaveri jonka kans juteltiin ummet ja lammet ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä lähes joka päivä. Ystävät kuitenkin vaihtuivat ajan saatossa- muutoissa.
Kaverit taas oli niitä joiden kans sitten muuten vaan oltiin- koulussa tms. Mut ei niie kans nii tullu sit oltuu paita ja peppu kuin ystävän.
Nyt kun on elämä toisenlainen. Olen aikuinen ja minulla on lapsia.
Olen muuttanut jonkun kerran-
Ajan kanssa ovat kaverit ja ystävät sitten jääneet ja lähteneet omille teilleen tai ollaan muuten "kasvettu erilleen".
Nyt mitä olen sitten tässä jonkun vuoden aikana koittanut löytää niitä kavereita tai jopa sitä ystävää niin se tuntuu jotenkin äärimmäisen hankalalta.
Liekkö sitten tämä virtuaalimaailma syypäänä?
Useat joihin olen tutustunut sanoo että ei oo kaveria, ei oo juttukaveria jne. Mutta jahkapa sitten enämpi tutustun (yhdellä kahvittelu käynnillä) niin johan alkaa löytyy mattia ja maijjaa ja kaikkee semmosta.
Sanotaan että haluu nähdä uudelleen ja soittele tms.
Jotkut parhaimmas tapaukses törkeästi alkaa vältellä-
toiset taas- joo, tapaavat uudestaan ja lähettelevät viestejä ja edelleen valittelevat ettei oo kavereita.
ja jotkut taas pitää sua sellaisena "kaverina" joka vain piristää sen tylsää päivää kun puoliso on töissä tai menoillaan. Tai nyt ei muuten satu ole yhtää mitään muuta tekemistä.
Eräskin väittää, ja väittää edelleen että olisin hyvä ystävä hälle ja sanoo että olen rakas tms. mutta itse taas koen että meidän välill ei oo minkäänlaista ystävyyttä koska tämä meidän niin sanottu ystävyys on nimenomaan tätä jälkimmäistä.
tämä henkilö on jopa siittä hyvä että hän puhelee että hän ei voi sietää ihmisiä jotka puhuu vain itsestään ja mitä hän itse tekee, nimenomaan vain sitä! jos meen mainitsemaan jotain itsestäni tai omasta lapsestani niin hän ei ota kuuleviin korviinsakkaan eikä hän ikänää anna puheenvuoroa ei vaik kui yrittäisit..
Harmittaa vaan niin kovasti- aina yritän luottaa et nyt vois vihdoin löytyy joku jonka kanssa oikeasti vois rupatella niit näit, jakaa elämän iloja ja murheita. Touhuta kaikkea.. mut aina joudun pettymään.
Mitä nykyään vaaditaan? vai pitäisikö minunkin olla niin itsekeskeinen että sit olisi mahdollisuuksia? Oikeastikko?
Mitä te vaaditte?
Mikä on teille tärkeintä?
fb kavereitakin on useita- mut ei kyll tuu monenkaan kanssa juteltuu sen koomemmin. ei ketää kiinnosta. Kaveri pitää näkyvästi olla mutta ei jutut eikä sun elämä kiinnosta?!
Itse tarvitsen ystävää- edes sitä kaveria. Onhan mulla mun aviomies mutta ei se oo sama..
*huokaus*
Muistan kun pikku tyttönä oli niitä kavereita ja ystäviä. Tai yleensä oli vain se yks ystävä- se luotto kaveri jonka kans juteltiin ummet ja lammet ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä lähes joka päivä. Ystävät kuitenkin vaihtuivat ajan saatossa- muutoissa.
Kaverit taas oli niitä joiden kans sitten muuten vaan oltiin- koulussa tms. Mut ei niie kans nii tullu sit oltuu paita ja peppu kuin ystävän.
Nyt kun on elämä toisenlainen. Olen aikuinen ja minulla on lapsia.
Olen muuttanut jonkun kerran-
Ajan kanssa ovat kaverit ja ystävät sitten jääneet ja lähteneet omille teilleen tai ollaan muuten "kasvettu erilleen".
Nyt mitä olen sitten tässä jonkun vuoden aikana koittanut löytää niitä kavereita tai jopa sitä ystävää niin se tuntuu jotenkin äärimmäisen hankalalta.
Liekkö sitten tämä virtuaalimaailma syypäänä?
Useat joihin olen tutustunut sanoo että ei oo kaveria, ei oo juttukaveria jne. Mutta jahkapa sitten enämpi tutustun (yhdellä kahvittelu käynnillä) niin johan alkaa löytyy mattia ja maijjaa ja kaikkee semmosta.
Sanotaan että haluu nähdä uudelleen ja soittele tms.
Jotkut parhaimmas tapaukses törkeästi alkaa vältellä-
toiset taas- joo, tapaavat uudestaan ja lähettelevät viestejä ja edelleen valittelevat ettei oo kavereita.
ja jotkut taas pitää sua sellaisena "kaverina" joka vain piristää sen tylsää päivää kun puoliso on töissä tai menoillaan. Tai nyt ei muuten satu ole yhtää mitään muuta tekemistä.
Eräskin väittää, ja väittää edelleen että olisin hyvä ystävä hälle ja sanoo että olen rakas tms. mutta itse taas koen että meidän välill ei oo minkäänlaista ystävyyttä koska tämä meidän niin sanottu ystävyys on nimenomaan tätä jälkimmäistä.
tämä henkilö on jopa siittä hyvä että hän puhelee että hän ei voi sietää ihmisiä jotka puhuu vain itsestään ja mitä hän itse tekee, nimenomaan vain sitä! jos meen mainitsemaan jotain itsestäni tai omasta lapsestani niin hän ei ota kuuleviin korviinsakkaan eikä hän ikänää anna puheenvuoroa ei vaik kui yrittäisit..
Harmittaa vaan niin kovasti- aina yritän luottaa et nyt vois vihdoin löytyy joku jonka kanssa oikeasti vois rupatella niit näit, jakaa elämän iloja ja murheita. Touhuta kaikkea.. mut aina joudun pettymään.
Mitä nykyään vaaditaan? vai pitäisikö minunkin olla niin itsekeskeinen että sit olisi mahdollisuuksia? Oikeastikko?
Mitä te vaaditte?
Mikä on teille tärkeintä?
fb kavereitakin on useita- mut ei kyll tuu monenkaan kanssa juteltuu sen koomemmin. ei ketää kiinnosta. Kaveri pitää näkyvästi olla mutta ei jutut eikä sun elämä kiinnosta?!
Itse tarvitsen ystävää- edes sitä kaveria. Onhan mulla mun aviomies mutta ei se oo sama..
*huokaus*
