I
Itseeni pettynyt
Vieras
Mitenkähän ihmeessä selviän tästä kaikesta kokonaisena ihmisenä!?!?!? Parempi kai kertoa kaikki alusta lähtien...
Tapasin mieheni n.8 vuotta sitten. Olin silloin yksinhuoltajaäiti. Vuosi siitä vietimme kihlajaisia. Puhuimme lapsen hankkimisesta ja tulinkin raskaaksi aika pian. Ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi seuraavana vuonna.
Parisuhde oli vähällä päättyä jo raskausaikana kun mieheni kännipäissään käyttäytyi todella sopimattomasti 16-vuotiasta pikkusiskoani kohtaan. Muutaman valvotun yön jälkeen olin vakaasti päättänyt että eroan ja teen abortin. Kun tästä sitten ilmoitin miehelle, hänellä ilmeisesti naksahti päässä ja sain nyrkistä. Jouduin hakemaan töistä sairaslomaakin kasvojen mustelmien takia.
Näin jälkeenpäin ajatellen en tosiaan ymmärrä miten mies on saanut minut jatkamaan suhdetta ja uskomaan itseensä. Tunnen itseni niin uskomattoman tyhmäksi!
Asiat kuitenkin sujuivat suhteellisen hyvin siitä selvittyämme ja oltiin onnellisia. Alkoholi kuitenkin sekoitti pakkaa tämän tästä. Omaa toimintaanikaan en voi arvostaa kun olen ottanut. Onko se sitten huonoa itsetuntoa ja huomionhakua, mutta jonkun kerran baarissa olen flirttaillut, saanut miesten huomion ja tehnyt asioita mitä ei saisi. En kuitenkaan ole mihinkään sänkyhommiin ryhtynyt. Näistä asioista olen todellakin potenut huonoa omaatuntoa, ja mieheni minua jatkuvasti syylllistäessä ja epäillessä kaikesta, ei ne asiat tosiaan unohduksiin ole jääneetkään.
Meille syntyi toinen lapsi 3,5 vuotta sitten ja vauva-aikana sain selville miehen pettäneen minua. Kännissä kyllä, mutta suunnitellusti kotoa lähti naisen kutsusta. (Sain asian selville kun joku kumma vaisto laittoi tutkimaan miehen tekstiviestejä ja puheluja). Annoin asian anteeksi koska enhän itsekään puhdas pulmunen ole ollut.
Alkoholi alkoi jossain vaiheessa ottaa otteen meistä molemmista ja aika kammottavia kännitappeluja siitä seurasi. Fyysistä väkivaltaakin. Myönsin ongelman paremmin kuin mies ja yritettiin keskustella ja saada elämä kuntoon. Silti kaikki vaan meni huonompaan suuntaan. Avioeronkin olen vuosi sitten laittanut vireille. Silti edelleen yritettiin.
Viime kesänä tein jotain mitä en olisi itseltäni odottanut. Pidin kuukauden verran yhteyttä vieraaseen mieheen ja kolmena vkonloppuna tapasin häntä. Kaikki tapaamiset olivat isossa porukassa juhlimista ja juopottelua. En voi sanoa että olisin ollut kiinnostunut ihmisestä vakavassa mielessä. Ilmeisesti kaikki on ollut jonkinlaista pakoa, en osannut hoitaa asioita niinkuin pitäisi...
Asia on kuitenkin mieheni kanssa puitu juurta jaksain, mielestäni vähän liiankin yksityiskohtia myöten. Olen nyt raskaana ja mieheni joutui epäilemään isyyttään, mikä on varmasti hirveä paikka. Itse tiedän kuitenkin mihin asti olen mennyt eikä siitä isyydestä ole epäselvyyttä lasketun ajan, ultran ym. mukaankaan.
Mieheni on kaksi kertaa nyt käynyt kännissä väkivaltaisesti kimppuuni, toisella kerralla luulin tosiaan että nyt lähtee henki.
Elämä tähän asti on ollut jo niin sekopäisiä tapahtumia täynnä, että vähempikin olisi riittänyt. Mutta ei, nyt sitten selvisi, että tämä mies, joka on pahoinpidellyt ja syyllistänyt minua virheistäni, ei ole itse yhtään sen parempi. Hän on harrastanut seksiä siskoni kanssa kolmeen otteeseen, pari kertaa kun vartosin ensimmäistämme (sisko oli 16 v.) ja viimeksi pari vuotta sitten kun itse nukuin viereisessä huoneessa. Kaikki tämä menee kännin piikkiin, niin siskon kuin mieheni mielestä. Kumpikaan ei kuulemma edes oikein muista mitään. Eipä meillä selvinpäin ongelmia ole ollutkaan, mutta voiko noin röyhkeää käytöstä antaa anteeksi vaikka viinalla on osuutta.
En tosiaan tiedä mitä ajatella. Siskokin on ollut ihan pikkulikka. Ja kaikki tää salailu niin monta vuotta. Ja mitä kaikkee muuta on tapahtunut. En usko että tosiaan tiedän kaikkea. En luota oikein mihinkään enkä kehenkään. Pää tässä sekoo...
Mies rupesi syömään antabus-tabletteja, sanoi että mitään ongelmia ei tule ilman viinaa (mihin kyllä uskonkin). Mutta kun tunnen ettei hän ole rehellinen vieläkään, vaikka piti todella puhdistaa pöytä. Ja voiko kukaan toista arvostaa ja kunnioittaa oikeesti jos kykenee käyttäytymään näin röyhkeästi, vaikka olisi kuinka kännissä?
Tapasin mieheni n.8 vuotta sitten. Olin silloin yksinhuoltajaäiti. Vuosi siitä vietimme kihlajaisia. Puhuimme lapsen hankkimisesta ja tulinkin raskaaksi aika pian. Ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi seuraavana vuonna.
Parisuhde oli vähällä päättyä jo raskausaikana kun mieheni kännipäissään käyttäytyi todella sopimattomasti 16-vuotiasta pikkusiskoani kohtaan. Muutaman valvotun yön jälkeen olin vakaasti päättänyt että eroan ja teen abortin. Kun tästä sitten ilmoitin miehelle, hänellä ilmeisesti naksahti päässä ja sain nyrkistä. Jouduin hakemaan töistä sairaslomaakin kasvojen mustelmien takia.
Näin jälkeenpäin ajatellen en tosiaan ymmärrä miten mies on saanut minut jatkamaan suhdetta ja uskomaan itseensä. Tunnen itseni niin uskomattoman tyhmäksi!
Asiat kuitenkin sujuivat suhteellisen hyvin siitä selvittyämme ja oltiin onnellisia. Alkoholi kuitenkin sekoitti pakkaa tämän tästä. Omaa toimintaanikaan en voi arvostaa kun olen ottanut. Onko se sitten huonoa itsetuntoa ja huomionhakua, mutta jonkun kerran baarissa olen flirttaillut, saanut miesten huomion ja tehnyt asioita mitä ei saisi. En kuitenkaan ole mihinkään sänkyhommiin ryhtynyt. Näistä asioista olen todellakin potenut huonoa omaatuntoa, ja mieheni minua jatkuvasti syylllistäessä ja epäillessä kaikesta, ei ne asiat tosiaan unohduksiin ole jääneetkään.
Meille syntyi toinen lapsi 3,5 vuotta sitten ja vauva-aikana sain selville miehen pettäneen minua. Kännissä kyllä, mutta suunnitellusti kotoa lähti naisen kutsusta. (Sain asian selville kun joku kumma vaisto laittoi tutkimaan miehen tekstiviestejä ja puheluja). Annoin asian anteeksi koska enhän itsekään puhdas pulmunen ole ollut.
Alkoholi alkoi jossain vaiheessa ottaa otteen meistä molemmista ja aika kammottavia kännitappeluja siitä seurasi. Fyysistä väkivaltaakin. Myönsin ongelman paremmin kuin mies ja yritettiin keskustella ja saada elämä kuntoon. Silti kaikki vaan meni huonompaan suuntaan. Avioeronkin olen vuosi sitten laittanut vireille. Silti edelleen yritettiin.
Viime kesänä tein jotain mitä en olisi itseltäni odottanut. Pidin kuukauden verran yhteyttä vieraaseen mieheen ja kolmena vkonloppuna tapasin häntä. Kaikki tapaamiset olivat isossa porukassa juhlimista ja juopottelua. En voi sanoa että olisin ollut kiinnostunut ihmisestä vakavassa mielessä. Ilmeisesti kaikki on ollut jonkinlaista pakoa, en osannut hoitaa asioita niinkuin pitäisi...
Asia on kuitenkin mieheni kanssa puitu juurta jaksain, mielestäni vähän liiankin yksityiskohtia myöten. Olen nyt raskaana ja mieheni joutui epäilemään isyyttään, mikä on varmasti hirveä paikka. Itse tiedän kuitenkin mihin asti olen mennyt eikä siitä isyydestä ole epäselvyyttä lasketun ajan, ultran ym. mukaankaan.
Mieheni on kaksi kertaa nyt käynyt kännissä väkivaltaisesti kimppuuni, toisella kerralla luulin tosiaan että nyt lähtee henki.
Elämä tähän asti on ollut jo niin sekopäisiä tapahtumia täynnä, että vähempikin olisi riittänyt. Mutta ei, nyt sitten selvisi, että tämä mies, joka on pahoinpidellyt ja syyllistänyt minua virheistäni, ei ole itse yhtään sen parempi. Hän on harrastanut seksiä siskoni kanssa kolmeen otteeseen, pari kertaa kun vartosin ensimmäistämme (sisko oli 16 v.) ja viimeksi pari vuotta sitten kun itse nukuin viereisessä huoneessa. Kaikki tämä menee kännin piikkiin, niin siskon kuin mieheni mielestä. Kumpikaan ei kuulemma edes oikein muista mitään. Eipä meillä selvinpäin ongelmia ole ollutkaan, mutta voiko noin röyhkeää käytöstä antaa anteeksi vaikka viinalla on osuutta.
En tosiaan tiedä mitä ajatella. Siskokin on ollut ihan pikkulikka. Ja kaikki tää salailu niin monta vuotta. Ja mitä kaikkee muuta on tapahtunut. En usko että tosiaan tiedän kaikkea. En luota oikein mihinkään enkä kehenkään. Pää tässä sekoo...
Mies rupesi syömään antabus-tabletteja, sanoi että mitään ongelmia ei tule ilman viinaa (mihin kyllä uskonkin). Mutta kun tunnen ettei hän ole rehellinen vieläkään, vaikka piti todella puhdistaa pöytä. Ja voiko kukaan toista arvostaa ja kunnioittaa oikeesti jos kykenee käyttäytymään näin röyhkeästi, vaikka olisi kuinka kännissä?