Mitä pitäisi tehdä?

[minnie81]

Lapseni isä ei halua olla missään tekemisissä lapsensa kanssa, eikä aio kertoa lapsesta vanhemmilleen. Olen miettinyt, että pitäisikö minun kertoa heille, näin he voisivat itse päättää haluavatko tutustua lapseen. En ole koskaan tavannut heitä, joten en osaa sanoa miten he asiaan suhtautuisivat, mutta minusta isä ei saa asiaa päättää heidän puolesta.Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta asiasta?

 

[Sarmiina]

Kokemusta minulla ei kyseisestä asiasta ole, mutta itse kyllä kertoisin isovanhemmille asiasta. Lapsella on oikeus isovanhempiin ja isovanhemmilla oikeus lapsenlapseen.

 

[taustalla]

Minäkin kertoisin ja antaisin heidän päättää. Tommonen asia voisi olla hyvä kertoa ensiksi vaikkapa kirjeitse ja sitten myöhemmin jutella, saisivat sulatella asioita alkuun rauhassa, ettei tule ihan pommina.

 

[eri mieltä]

Minun mielestäni lapsen isällä täytyy olla oikeus kertomatta vanhemmilleen lapsesta jos hän ei itse sitä halua!
Ehkäpä hän ei halua vanhempiensa olevan lapsen kanssa tekemisissä jos ei kerta itsekkään aio olla.
Tuollainen selän takana toimiminen aiheuttaisi vain turhaa katkeruutta ja mielipahaa, anna lapsesi isälle mahdollisuus kertoa itse lapsestaan kun hän on siihen valmis!
Tuskin sinäkään toivoisit että sinun asioistasi puhuttaisiin vanhemmillesi selkäsi takana vedoten jonkun muun etuun...?
En halua sinua loukata mutta mielestäni se ei vaan ole sinun asiasi kertoa asiasta eikä myöskään kuulu sinulle mitä lapsesi isä itse haluaa vanhemmilleen kertoa.

 

[eri mieltä]

Piti vielä laittaa tähän että kirjoitit että sinun mielestäsi lapsen isällä ei saa olla oikeutta päättää asiasta vanhempiensa puolesta mutta miksi sinulla sitten kuitenkin olisi oikeus päättää lapsesi isän puolesta?

 

[minnie81]

Olen siitä kanssasi samaa mieltä, että ei ole minun paikkani kertoa vauvasta, mutta entä jos isä ei sitä ikinä tee, eikö vanhemmilla ole kuitenkin oikeus tietää asiasta. Vauva on vasta parin kuukauden ikäinen. Olin isän kanssa ihan hyvissä väleissä raskauaikana ja silloin sanoin että mielestäni hänen pitäisi kertoa vanhemmilleen vauvasta, mutta hän ei halunnut sitä tehdä, koska ei ole itse hyväksynyt asiaa.

Vauvan syntymän jälkeen hän on lopettanut kaiken yhteydenpidon minuun sekä kaikkiin yhteisiin ystäviimme. Hän on myös vaihtanut puhelinnumeronsa salaiseksi. Asumme myös eri kaupungeissa. Lastenvalvoja on on yrittänyt ottaa häneen yhteyttä, mutta ei ole siinä vielä onnistunut.

En ole vielä mitään päätöksiä tehnyt ja tietysti tajuan että ei ole mitään takeita, että he haluasivat lasta tavata, mutta helpointa se heille olisi varmaan nyt kun lapsi on vielä pieni, kuin että odottaa siihen asti että lapsi on kasvanut.

 

[nnn]

Minä sinuna unohtaisin koko miehen. Jos ei kiinnosta, niin minkäs teet. Älä pyydä edes isyyttä tunnistettavan, vaan ota valtion kautta elari. Minä en alkaisi ketään ruinaamaan, jos ei kiinnosta. Ehkä hän itse myöhemmin hoksaa mistä on jäänyt paitsi, tai sitten ei..
Tsemppiä, pärjäät kyllä yksinkin!
Terveisin minä, joka on ollut myös raskauden ajan yksin ja nyt rv 23

 

[Sama juttu]

Mulla on 5v. lapsi, josta isä ei ole kertonut vanhemmilleen mitään. Hän tapaa lasta erittäin harvoin (käy meillä 1-2 kertaa vuodessa parin tunnin ajan) mutta ollaan ihan kaverillisissa väleissä pysytty. Juuri siksi tahtoisinkin että kertoisi vanhemmilleen itse, ja olen sitä pyytänytkin. Jos minä kerron "selän takana" niin pelkään että se vähäinenkin yhteydenpito lapseen loppuu hänen osaltaan. Siis suuttuu minulle...
Mutta nyt kun lapsi on alkanut kysellä enemmän, ja olen selittänyt, että kyllä sinulla on olemassa toinenkin mummu ja pappa, niin asia alkaa olla ajankohtaisempi kuin ihan vauvana. Viimeistään joulun aikoihin ajattelin lähettää pienen valokuvakansion lapsesta ja kirjeen toisille isovanhemmille. Minusta heillä on oikeus tietää ja tutustua lapseen. Ja lapsella oikeus tutustua isovanhempiinsa ja muuhun isänsä sukuun, jos he haluavat olla tekemisissä. Olen odottanut ihan riittävän kauan.
Ja olen varma, että lapsi viimeistään aikuisena tahtoo varmasti etsiä isänsä sukua, ja olisiko se sitten kiva, että jonain päivänä 2-kymppinen mies seisoo mummon ja papan ovella ja sanoo, että hei, olen teidän pojanpoika. Voisi olla vanhuksille aika järkytys sekin...

 

[eri mieltä]

Kyllähän se tietenkin on lapsen kannalta ikävää että toisen puolen suku ei tule tutuksi, en sitä kiellä.
Mutta olen kuitenkin sitä mieltä etä kyllä ihmisellä pitää olla oikeus itse päättää mitä haluaa omille vanhemmilleen kertoa!
Tavallaanhan olette kuitenkin tämän hyväksyneet jo aiemmin kun olette lapsen päättäneet yksin saada ja kasvattaa (tietoisina siitä että isä ei halua olla lapsen elämässä mukana), ei tuossa tilanteessa oikein ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa että lapsen oma isä haluaa asian siten joskus vanhemmilleen kertoa, jos haluaa...
Niin ja kuten joku jo tuossa aiemmin kirjoitti niin kyllä sinun varmaankin kannattaa unohtaa koko ihminen ja tosiaan "ottaa" ne elatusavut kaupungilta, väkisin kun ruvetaan ihmiseltä penäämään tuota isyyttä ja elatusapua niin yleensä sellaisesta ei koidu kenellekkään mitään iloa, ainoastaan vihaa ja katkeruutta ja kyllä se kärsijä on silloin vain se pieni lapsi!
Halusin kirjoittaa sinulle asiasta sillä olen itse joutunut kokemaan tuon siinä lapsen asemassa....

 

[taustalla]

Ystävälläni on lapsi, jota hänen isänsä ei tapa koskaan, mutta isän vanhemmat ovat lapsenlapsensa kanssa paljon tekemisissä. Tärkeitä ovat puolin ja toisin. Mielestäni voisit kertoa asiasta.

 

[Sama juttu]

Niin siis en ole ap. mutta meillä kyllä yhdessä miehen kanssa suunniteltiin vauvaa, ei ollut kyseessä vahinko, tai minun yksipuolinen päätökseni saada lapsi. Ero tuli sitten kuitenkin puolivälissä odotusta, ja mies perääntyi "koko jutusta" siinä vaiheessa.
Elatusmaksuja en ole vaatinut enkä vaadi, ne tulee kunnalta miniminä. Millään tavalla ei ole kyse siis rahasta tms. hyödystä.
Ainoastaan haluan, että lapsi tuntisi sukulaisensa ja uskon, että siitä on iloa myös isovanhemmille. Mikä siinä voi olla niin kauheaa?
Mielipiteitä on monia, en käy niistä kinaamaan, mutta minun mielestäni teen oikein, kun otan yhteyttä.
Isän henkilöllisyyttä en missään tapauksessa lapselta salaa, joten viimeistään aikuisena hän taatusti kuitenkin etsisi sukulaiset käsiinsä. Olisiko se sitten parempi? Tuskin heille enää siinä vaiheessa muodostuisi oikeaa suhdetta. Nyt voisivat seurata lapsen elämää pienestä saakka, esim. lähettäisin silloin tällöin kirjeitä ja valokuvia.

 

[taustalla]

\

Niin siis en ole ap. mutta meillä kyllä yhdessä miehen kanssa suunniteltiin vauvaa, ei ollut kyseessä vahinko, tai minun yksipuolinen päätökseni saada lapsi. Ero tuli sitten kuitenkin puolivälissä odotusta, ja mies perääntyi "koko jutusta" siinä vaiheessa.
Elatusmaksuja en ole vaatinut enkä vaadi, ne tulee kunnalta miniminä. Millään tavalla ei ole kyse siis rahasta tms. hyödystä.
Ainoastaan haluan, että lapsi tuntisi sukulaisensa ja uskon, että siitä on iloa myös isovanhemmille. Mikä siinä voi olla niin kauheaa?
Mielipiteitä on monia, en käy niistä kinaamaan, mutta minun mielestäni teen oikein, kun otan yhteyttä.
Isän henkilöllisyyttä en missään tapauksessa lapselta salaa, joten viimeistään aikuisena hän taatusti kuitenkin etsisi sukulaiset käsiinsä. Olisiko se sitten parempi? Tuskin heille enää siinä vaiheessa muodostuisi oikeaa suhdetta. Nyt voisivat seurata lapsen elämää pienestä saakka, esim. lähettäisin silloin tällöin kirjeitä ja valokuvia.

Älä kuitenkaan laita ensimmäisessä kirjeessä kuvia lapsesta tms, koska voihan tieto olla melkoinen shokki myös isovanhemmille. Kerro vain tilanne ja laita teidän yhteystietonne,että voivat ottaa yhteyttä jos haluavat.

 

[Barbiedoll]

Hei,

Minulla sama tilanne. Poika syntyi heinäkuussa. Ennen sitä mies halusi olla tekemisissä (?). Oli alkuvuodesta noin 4kk hiljaa, kun suhde meni karille. Yhtäkkiä hiukan ennen laskettua aikaa rupesi tekstailemaan ja ilmoitti haluavansa mukaan synnytykseen.

Ilmoitin, että hän olisi viimeinen ihminen, jonka ottaisin mukaan. Siinä vaiheessa kääntyi kelkka lopullisesti. Yritti vielä uhkailla, että hän kertoo ainoastaan vanhemmilleen, jos otan hänet takaisin.
Ei ole tainnut kertoa tähän päivään mennessä. Minullakin mietteissä se, että miten hänen vanhemmat suhtautuisivat, jos minä kertoisin pojasta.

Jos haluat enemmän vaihtaa ajatuksia aiheesta niin voit myös mailailla.

tytteli69@hotmail.com

Onnellinen kahden lapsen yh.

 

[taustalla]

Olen samaa mieltä kanssasi. Ja on tilanteita, joissa lapsi on suunniteltu ja mies sitten perääntyykin jostain syystä. Se ei saa tarkoittaa sitä, että vastuusta pääsisi.

Itse haluaisin tietää, jos pojallani olisi lapsenlapsi, vaikka ei olisi väleissä lapsen äitiin. Lapsi olisi kuitenkin "omaa lihaa ja verta". Eli kyllä minusta voit kertoa miehen vanhemmille asiasta, he päättävät, minkä kannan ottavat. Ei ole yhtä totuutta. Jos heitä ei kiinnosta, asialle ei mitään voi. Sinä yritit. Minusta olisi kuitenkin hassua jättää asia kertomatta, kun kerran lapsen isä ja vanhemmat ovat "tunnetut". Miettikääpä nyt vaikka uutta hedelmöityshoitolakia, jonka mukaan sitten 18-v. lapsi saa tietää biologisen isänsä/äitinsä (sukusolun lahjoittajan), vaikka minkäänlaista sidettä ei ole muodostunut jne. SIinä on mielestäni vähemmän logiikkaa, vaikka toisaalta onkin hyvä asia (varmaan vähentää lahjoittajien määrää, valitettavasti).

 

[minnie81]

\

Minä sinuna unohtaisin koko miehen. Jos ei kiinnosta, niin minkäs teet. Älä pyydä edes isyyttä tunnistettavan, vaan ota valtion kautta elari. Minä en alkaisi ketään ruinaamaan, jos ei kiinnosta. Ehkä hän itse myöhemmin hoksaa mistä on jäänyt paitsi, tai sitten ei..
Tsemppiä, pärjäät kyllä yksinkin!
Terveisin minä, joka on ollut myös raskauden ajan yksin ja nyt rv 23

Aion lähettää isälle vielä sähköpostia, kun se on ainoa tapa jolla häneen voi saada yhteyden, mikäli hän lukee viestinsä.. ja jos ei sitten halua olla missään tekemisissä niin ei voi mitään, unohdetaan sitten koko juttu. En vaan tiedä miten lastenvalvoja suhtautuu selvityksen keskeytykseen, kun hän jo sanoi, että jos miehestä ei lähiaikoina mitään kuulu, niin hän suosittelee minulle asian viemistä oikeuteen.

 

[minnie81]

\

Minun mielestäni lapsen isällä täytyy olla oikeus kertomatta vanhemmilleen lapsesta jos hän ei itse sitä halua!
Ehkäpä hän ei halua vanhempiensa olevan lapsen kanssa tekemisissä jos ei kerta itsekkään aio olla.
Tuollainen selän takana toimiminen aiheuttaisi vain turhaa katkeruutta ja mielipahaa, anna lapsesi isälle mahdollisuus kertoa itse lapsestaan kun hän on siihen valmis!
Tuskin sinäkään toivoisit että sinun asioistasi puhuttaisiin vanhemmillesi selkäsi takana vedoten jonkun muun etuun...?
En halua sinua loukata mutta mielestäni se ei vaan ole sinun asiasi kertoa asiasta eikä myöskään kuulu sinulle mitä lapsesi isä itse haluaa vanhemmilleen kertoa.

Eihän isän tietysti ole pakko kertoa kenellekään lapsesta, jos hän ei sitä halua. Mutta toisaalta eikö minun äitinä pitäisi ajatella lapsen etua, ei isän. Ja eikö lapsen etu ole se, että hän tuntee myös isän vanhemmat, jos nämä sitten haluaisivat tavata lasta. On tietysti ikävää jos isä suuttuu, koska en haluaisi häntä loukata.

 

[karkkikunigatar]

Hei!
Olen sitä mieltä, että kerrot "isovanhemmille" lapsesta, kirje olis hyvä keino. Jos lapsen isä ei halua olla mukana lapsen elämässä, isovanhemmat voivat haluta olla senkin edestä. Ja yksinhuoltajalla ei koskaan ole tukiverkostoa liikaa ympärillä. Tietysti voi olla, että he eivät ole kiinnostuneita, mutta ovat saaneet mahdollisuuden valita, kuin myös lapsen isä. Ja lapsen isälle voi tietysti vielä antaa mahdollisuuden itse kertoa ja jos ei toimi, niin sitten kirje eteenpäin.