Mullakin on yksi tuollainen kaveri. Useimmat sovitut tapaamisemme eivät onnistu siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei vaivaudu tulemaan paikalle eikä edes ilmoittamaan siitä, ettei pääse.
Homma menee useimmiten seuraavien kaavojen mukaan:
1) Maija Meikäläinen soittaa ja kysyy, josko meille sopisi leikkipuistoilu tänään kello kymmeneltä. Koska meille useimmiten sopii, niin sovitaan että näin tehdään. Kello kymmeneltä olen lasten kanssa sovitussa paikassa ja Maija Meikäläistä ei ala kuulumaan. Soittaessani hänelle hän joko ei vastaa lainkaan tai vastaa ja sanoo, että menee vielä puoli tuntia. Puolen tunnin päästä häntä ei edelleenkään näy eikä häntä myöskään saa kiinni. Kolmen tunnin jälkeen hän ilmoittaa (useimmiten olemme silloin jo puistoilumme puistoilleet ja lapset jo vällyjen välissä nukkumassa päiväuniaan) ettei hän nyt sitten päässytkään. Just.
2) Edellisenä päivänä puhutaan, että jos Maija tulisi kylään meille lapsineen, siinä kymmenen aikana. Seuraavana aamuna soitan hänelle puoli yhdeksän korvilla, koska tiedän Maijan olevan silloin hereillä. Maija kertoo olevansa käymässä kaupassa, mutta tulossa sieltä ihan pikapuolin, puolen tunnin sisällä pois. Puoli tuntia venähtää kolmeksi tunniksi, eikä Maijaa kuulu. Myöhemmin tulee sitten viestiä, että Maijan olikin vietävä täti/kumminkaima vatsahuuhteluun/hammaslääkäriin/hattukauppaan tai että KainoKalervo nukahti autoon tai on niin kiukkuinen, ettei siitä tullut mitään.
Minua ei niinkään raivostuta tapaamisten peruuntuminen (vvaikka tottahan toki sekin on toistuvana ärsyttävää) kuin se, että toinen osapuoli ei vaivaudu ilmoittamaan ajoissa, ettei olekaan tulossa. Kiva tosiaan nähdä se vaiva lasten pukemisine kaikkineen ja huomata sitten, että Maija ei olekaan tulossa KainoKalervonsa ja YrjöYlerminsä kanssa paikalle. Minulle on kotona opetettu, että noin ei toimita, ja että peruuntumisista on kohteliasta ilmoittaa HETI kun vain on mahdollista, ellei nyt sitten tosiaan joku niin vakava asia ole kyseessä ettei siinä peruuntumisia ole ensimmäiseksi syytä ajatella.
Mä olen alkanut elää siten, etten ota tämän ystäväni juttuja kovin vakavasti. Siis jos hän haluaa sopia tapaamisen, niin voin kyllä sopia, mutta mikäli hän ei ole saatavilla siinä vaiheessa kun rupean pukemaan lapsia, annan asian olla, ja lähdemme sitten omille teillemme puistoilemaan jne. Usein käy sitten niin, että sitten puistoilujen jälkeen Maija ilmoittaa, että nyt kävisi kun ei aiemmin käynyt. Kyllä tämä Maija sitten suutahtanutkin on, kun ei meille enää passaakaan, mutta siinäpähän suuttuu. En voi aikatauluttaa elämääni epävarman kaverini mukaan, ja lapsetkin tarvitsevat välillä unta. Jos Maija ei Kalervonsa ja Ylerminsä kanssa pääse kämpästään pihalle tai saa aikaiseksi tulla tapaamisiin, niin sehän on häneltä pois.