Mitä tästäkin pitäisi ajatella, ketä uskoa? =(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Esikoulussa eskaritädit sanoivat, että pojalle ei kannata puhua kouluun menemisestä yhtään mitään.

Poikamme on käynyt toimintaterapiassa , toimintaterapeutti sanoi, että hänen mielestään lapsellamme on jotain häiriötä keskittymisessä ja hahmottamisessa. Hän sanoi, että olisi hyvä käydä psykologin luona. Poika kävi siellä sitten testeissä ja psykologi sanoi kaiken olevan kunnossa, teki toka luokkalaisten tehtäviä kuin vettä vaan ( poika 6 v)ja muutkin tehtävät meni hienosti. Ja psykologi sanoi, että taitaa pojalla olla matemaattisia lahjoja. Psykologi sanoi, että poika voi hyvin mennä kouluun syksyllä, ei mitään syytä olla laittamatta. Että pojalla kaikki niinkuin pitääkin.

No, toimintaterapeutti sitten soitti minulle pari päivää sitten ja ihmetteli miten näin kävi psykologin luona, koska hänen mielestään jotain on vialla. Samaten neuvolatätimme haukkui tämän psykologin ihan lyttyyn, ettei kuulema laita lapsia jatkotutkimuksiin vaikka monia lapsia pitäsikin laittaa. Psykologi toimii Jyväskylän yliopiston "isojen" pamppujen kanssa, eli ei hän mikään huono voi olla. Taas kova huoli kun varmasti poika ihmettelee mitä tämä kaikki hössötys oikein on, koska toimintaterapeutti ehdotti muutamaa käyntiä vielä hänen luonaan ja suostuin katsomaan miten siellä menee.

Huoh :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja miu:
Tiesitkös, että eriytsilahjakkailla lapsilla on vaikeuksia keskittymisessä yms. kun ovat tylsistyneitä (heidän ajatuksen juoksulle liian helppoa ja tylsää)

Kyllähän minä tiedän, mutta kun neuvolatäti ja toimintaterapeutti ja tarhantädit jaksavat koko ajan asiasta jauhaa, että pojassa olisi jotain häikkää. :(

ap
 
Googlaappa erityislahjakkaat lapset tai muuta vastaavaa. pitäis avautua sivut missä kerrotaan eriytyislahjakkaista lapsista, ongelmista ja miten kannattaa toimia, että erityilahjakasta lasta saa ohajttua oikeaan suuntaan ja miten antaa oikeanlaisia virikkeitä=) Myös lasten vanhempien ajatuksia, asiantuntijoiden kirjotuskia yms.
 
Mitä mieltä itse olet asiasta?

Jos on keskittymisessä häikkää niin hyvässä toiminnan ohjauksessa saa varmasti hyviä tuloksia = psykologi. En tarkoita etteikö muuten saisi mutta rauhallisessa ympäristössä rauhallisen ihmisen kanssa on helpompi toimia.

Hahmotushäiriö ei välttämättä vaikeuta koulunkäyntiä, ilmenee ehkä kömpelyytenä?
 
Meillä poika oli kouluvalmiustesteissä semmoinen rajatapaus, pärjäsi heikosti kaikissa kieliosioissa (SI-häiriö ja kielenkehityksen viive). päiväkodin tätsyt olivat kouluunmenon suhteen skeptisiä, toimintater. taas uskoi että hyvin menee, psykologi ei juuri kantaa ottanut. Sanoi vaan että ehkä kannattaa kuitenkin kokeilla miten ekaluokka sujuu.. No nyt kun ekaluokka on lopuillaan, on kaikki ihan ok. Ei tuo nyt mikään nero eikä kouluintoilija ole,mutta pärjännyt ihan siinä kuin muutkin: osaa lukea ja kirjoittaa (lukihäiriö taitaa olla kuitenkin). Ja kouluunmenostahan päättävät vanhemmat, ei kukaa terapiaihminen eikä edes koulu. Ja ainahan voi sit käydä ekan tai tokan luokan uusiksi, vaikkei ajatus sinänsä kivalta kuulostakaan. Tässä vaan minun kokemukseni "ammattiavusta". Ai niin, poika käy viikottain erityisopen ryhmässä lisätreenissä lukemisen ja kirjoittamisen vuoksi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Villi viisikko:
Mitä mieltä itse olet asiasta?

Jos on keskittymisessä häikkää niin hyvässä toiminnan ohjauksessa saa varmasti hyviä tuloksia = psykologi. En tarkoita etteikö muuten saisi mutta rauhallisessa ympäristössä rauhallisen ihmisen kanssa on helpompi toimia.

Hahmotushäiriö ei välttämättä vaikeuta koulunkäyntiä, ilmenee ehkä kömpelyytenä?

hän on hieman kömpelö joissakin asioissa, tämä ollaan jo huomattu hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Ihmettelen suuresti näiden muiden tahojen suhtautumista tähän psykologin lausuntoon.Miksi he sitten sinne passittivat jos kerran eivät pidä häntä edes ammattitaitoisena, omituista mielestäni.

ap
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Minä sain eilen puheterapeutin lausunnon, suullisesti hän ilmoitti että meidän tyttösellä ei ole mitään keskittymisvaikeutta, mutta tuossa kirjallisessa versiossa on ainakin kolmeen otteseen mainittu että keskittyminen on vaikeaa jne

|O

Meillä on myös hahmoitushäiriöinen (ja vähän muutakin) 13v, hän on fiksu ja mukava poika, mutta esim. palapelejä ei osaa tehdä, 4.5v pikkuveli on yhtä näppärä tuossa asiassa.
*muoks* tuo isompi poika on myös kömpelö, olemme joskus vitsailleet että jos vakuutusyhtiön tyypit seuraisivat poikaa hetken niin hänen tapaturmavakuutuksensa peruttaisiin :whistle:
 
Yhteistyössä