Mitä teen väärin??? Muutamia kasvatuspulmia tuon 2v. lapsen kanssa.

[Kohta lähtee järki.]

1. Lapsi EI KUUNTLE YHTÄÄN MITÄÄN. Ihan kuin ei olis minkäälaista kuuloa. Vaikka hän olisi metrin päässä ja kutsun häntä/sanon nimen tai yritän sanoa jotain hän ei vain noteeraa minua millään tavalla. Tästä aiheutuu monia vaaratilanteita. Hän vain leikkii ettei minua ole olemassakaan. Ja varsinkin jos käsken pysähtymään vauhti vain kasvaa... Ja sitten kun otan kiinni ja tiukkaan äänen sävyyn komennan ollaan niin loukkaantuneita, sydänjuuria myöten. Huudetaan kuin kurkkua leikattaisiin. Olen aina ollut jyrkästi vastaan fyysistä kuritusta mutta nykyään tulee mieleen joskus, miten ihmeessä mie saan ton lapsen kuuntelemaan minua kun ei kaunis eikä komentavakaan puhe mene perille????

2. Lapsi on järjettömän uhkarohkea. Haluaa kiivetä, renkkua ja keikkua kaikkialla. Mitään ei pelkää. Ja luottaa täysin siihen että minä olen aina kiinni ottamassa kun hän päättä haluta hypätä alas. Oikeasti hän kiipeää vaikka korkealle kivelle, kyykistyy laittaa kädet eteen ja loikkaa ja vain nauraa. Vielä en ole koskaan missannut, mutta pelottaa se hetki kun en huomaakkaan hänen aikeitaan :-O On ollut jo vauvasta lähtien fyysisesti hyvin kykenevä ja aikaisin kehittyvä. Fyysisesti pystyy ja kykenee, mutta kun järki ei kulje...

Tähän päälle järjetön uhma niin soppa on valmis ja äidin pinnaa koetellaan... Olisiko kellään neuvoa miten edes vähän rauhoittaa tilannetta?

 

["Vieras"]

Pieni uhmaaja Kokeilepa joskus päinvastaista toimintaa ja tee jotain hassua. Eli jos lapsi ei kuuntele, niin älä korota ääntä vaan kuiskaa vaikka nallelle. Tsemppiä, omat hermot on koetuksella päivittäin oman riiviön kanssa.

 

["minna"]

Kyllä se kuulokin kannattaa tutkia jos oikeasti yhtään epäilyttää. Tuttavan tytär ei totellut mitään ja kun äiti meni räyhäämään viereen, oli lapsi ihan kiukuissaan. Kävi ilmi, että liimakorva oli alentanut kuuloa niin paljon, ettei lapsi ihan oikeasti kuullut puoliakaan äidin puheesta.