Mitä teen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epätoivoinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epätoivoinen

Vieras
Olen ollut parisuhteessa ns. ensirakkauteni kanssa pian 15 vuotta, joista olemme ollet naimisissa 8 vuotta. Suhteeseemme on mahtunut niin hyviä kuin huonoja aikojakin...rakkautta on ehkä ollut ja naimisiin mentiin, kun oli aika mennä... lapsia on kaksi... Vaimona olen joutunut pyörittämään koko talouden yksin, mies osallistuu vain silloin kun asiasta näkätän jos yleensä silloinkaan. Lapset olen hoitanut lähes yksin (6vuotta). Mittani alkaa olla täynnä ja en jaksaisi enää...olen puhunut pariterapiasta jo vuoden päivät, tuloksetta miehen mielestä siihen ei ole aihetta.kunnes kesällä ilmoitin haluavani eron...mies heräsi halusi lähteä pariterapiaan ja sanoi muuttavansa tapansa...yrittää nyt olla kuin toinen mies. Itseltäni on mennyt tunteet häntä kohtaan, jotenkin inhottaa koko mies ja mielessäni pyörivät kaikki huonot asiat elämämme ajalta, en jaksaisi enää edes yrittäää olen jotenkin niin väsynyt koko touhuun ja pelkään miehen muutoksen olevan silmanlumetta. En tiedä vaikuttaako asiaan, se että tapasin erään miehen kolme kuukautta sitten, jonka kanssa olen jutellut ja varmaankin olen ihastunut häneen on jotenkin saman oloinen kanssani; haaveilee samanlaisista asioista kuin minäkin...(on tuttu vuosien takaa, ei siis vasta tavattu). Hankalaa, en tiedä mitä teen elämälläni: Palatako tyhjään turvalliseen suhteeseen (lasten kannalta parempi vaihtoehto tietenkin), vai katsoa elämää uusin silmin, josko minullekin olisi jotain parempaa tarjolla joko yksin (lasten kanssa) tai mahdollisesti uuden miehen kanssa. Tämänhetkisessä suhteessa tunnen eläväni puolella liekillä, olen jotenkin ns. suljettune häkkiin ja elän mukamas niin hyvää ja turvallista elämää... Hemmetti, että on vaikeaa...Kertoisitteko, miten tässä vois edetä, kiitos
 
Vaikka olisin selvännäkijä, niin en antaisi sinulle suoria ohjeita miesten kanssa etenemisessä.

Olet nyt maistanut milta ruoho maistuu aidan toisella puolella.
Hoida ensin avioero kunnialla loppuun. Sitten elät ainakin jonkin aikaa yksin.
Sitten vasta on uuden miehen vuoro.

Tykkään surfailla Ellien kristallipallopalstalla. Sinne on perustellut uusi palsta Ennustukset. Jos olosi yhtään helpottuu, kysy neuvoa pallolta.

Ei elämä ole aina helppoa. Hoidin lapset yksin avioliitossa ja sitten aikuisiksi yh-putken aikana. En ole mistään katkera. Ihania lapsia. Liehevät perineet vanhemmiltaan vain parhaat geenit.

Voimia elämään. Kyllä asiat järjestyvät. Muista vielä. Yksi mies kerrallaan.
Sydämeen ei mahdu kahta ämmää.
 
Minua närästää tässäkin asiassa TAAS sama juttu: OLEN JO VUOSIKAUDET HOITANUT KAIKEN YKSIN, ENKÄ JAKSA ENÄÄ. MIEHENI EI YMMÄRRÄ MITEN VÄSYNYT OLEN JA NYT OLEN TAVANNUT MIEHEN, JONKA KANSSA KAIKKI TUNTUU SYNKKAAVAN.

Miksi se on niin vaikeata nostaa kissaa pöydälle ajoissa? Ap:n virhe on ollut ilmoittaa riittävän selvästi vasta nyt miehelleen. Puheet pariterapiasta muun valituksen joukossa menee taatusti tyhjille seinille.

Jos mies ilmoittaa halunsa parantaa suhdetta, vaikka terapiassa, niin hän tuntee todellista hätää perheensä puolesta. En ymmärrä miksi sitä ei voi ottaa mahdollisuudeksi, vai eikö kysymyksessä olekaan enää perheen pelastaminen.

Kaikki ihmiset näyttävät uudessa suhteessa fiksuilta ja filmaattisilta, mutta koska täydellistä ihmistä ei ole olemassa, niin uudessa suhteessa on joko nöyrryttävä tai jaksettava. Se on tosiasia, että aikuisen ihmisen sietokyky toisen virheille on murto-osa nuoruuden sietokyvystä ja siksi suurin osa uusista suhteista kaatuu.

Itse en hyppäisi tyhjän päälle , vaan pyrkisin kaikin tavoi korjaamaan vanhaa, koska se on tuhat kertaa helpompaa.

Voimia sinulle, toivottavasti yrität. Mutta etene pienin askelin myös korjauksessa.
 
Samaan mieltä kanssasi, mies.
Uutuudenviehätystä ja leipääntymistä entiseen tuo koko viesti kielii. Luultavasti olet jo päätöksesi tehnyt ja nyt haet hyväksyntää täältä.

Jos on lapsia maailmaan väsännyt, niiden hyvinvointi pitäisi olla etusijalla.
Vieraile vaikka satunnaisesti siellä toisessa vuoteessa, jos tarvitset uutta näkökulmaa. Mutta yritä kaikkesi pitääksesi kotisi ehjänä. Arki tulee vastaan kaikissa liitoissa, uudessakin.

Itse olen aikoinani ihastunut pariinkin otteeseen vieraaseen mieheen, pettänytkin. Onneksi järki voitti ja kasvatimme lapset tasapainoisiksi ja fiksuiksi aikuisiksi ja erosimme sen jälkeen. Nyt vähän tympii lukea näitä loputtomasti eteen tulevia, samanlaisia viestejä. Aina se uusi on muka olevinaan niin hyvä ja parempi, itsepetosta suurimmaksi osaksi.
Ettekö te naiset opi????

 
Anna itsellesi aikaa, jos olet epävarma - ja miehellesi myös. On pelkästään inhimillistä, että muutos tapahtuu vasta kun on pakko. Jos on tottunut saamaan kaiken itsestäänselvyytenä, niin eipä sen puolesta ala taistella ennen kuin sen on menettämässä. Mutta luottaako muutokseen vai ei - kas siinä pulma. Ei voi tietää, jos ei jää katsomaan. Eri asia sitten HALUAAKO.

On ihan ymmärrettävää, että sinusta tuntuu että tunteet miestäsi kohtaan ovat kuivahtaneet, koska olet joutunut tuntemaan itsesi petetyksi ja yksin jätetyksi. Kukaan ei pysty sanomaan että mihin kaikki lopulta johtaa. Voi olla, että asiat ovat menneet liian pitkälle eikä se vanha rakkaus enää herää. Mutta JOS et tiedä, niin menkää sinne pariterapiaan. Ehkä te joku päivä sitten katsotte toisianne, nähden toisissanne sen pojan ja tytön, joihin aikanaan rakastuitte.

Ehkä relevantein kysymys onkin, että haluatko sinä vielä löytää ne vanhat tunteet vai et? Rakkaus, kuten vihkikaavassa sanotaan, on lopulta tahdon asia. Jos sinä haluat, se kestää sen, että toinen oli kumipää eikä osallistunut kotitöihin ja lastenhoitoon. Ja jos hän haluaa, se kestää sen, että joutuu tinkimään omasta laiskanpulskeudestaan ja alkaa laittaa tikkua ristiin parisuhteensa hyväksi. Jokatapauksessa loppuelämän kannalta lienee hyvä, että asiat tulevat pintaan ja käsitellyiksi, valitsitte sitten mitä hyvänsä.
 
Edelliset kirjoittivat hienosti: niin se menee.

Mutta toisaalta asetelma, jossa mies haluaa korjata ja nainen ei, on luonnollinen. Mutta se sotii sitä naisen ajatusta vastaan, että hän on tunteellinen ja ymmärtäväinen.

Tilanteessa, missä puolisolla on uusi, hän on laskelmoiva ja kylmä.
 
Kyllä se riittää jossain vaiheessa, jos on kivirekeä yrittänyt raahata eteenpäin vuosia. Toinen "herää" vasta kun huomaa että nyt se lähtee, kukas nyt kokkaa, siivoaa, sisustaa ja "antaa". Kyllä tunteiden kuoltua on liian myöhäistä. Nainen on valmis tekemään (typerys) kaiken tämän rakkauden murusista. Mies kun ei parastaan tajua, turha parkua kun maito on kaatunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies:
Miksi se on niin vaikeata nostaa kissaa pöydälle ajoissa? Ap:n virhe on ollut ilmoittaa riittävän selvästi vasta nyt miehelleen. Puheet pariterapiasta muun valituksen joukossa menee taatusti tyhjille seinille.

Jos mies ilmoittaa halunsa parantaa suhdetta, vaikka terapiassa, niin hän tuntee todellista hätää perheensä puolesta. En ymmärrä miksi sitä ei voi ottaa mahdollisuudeksi, vai eikö kysymyksessä olekaan enää perheen pelastaminen.


Jos ap on jo vuoden yrittänyt saada miestä pariterapiaan, on kyllä miehelläkin ymmärryksessä vikaa. Ihan tosi, kyllä ne tunteet kuolee, kun puhuu tyhjille seinille :(

Nyt sitten ap:n on tämän jälkeen tehtävä niin kuin mies haluaa, koska mies haluaa korjata uhkaavan eron edessä tilanteen niin, ettei sitä eroa tulisi. Eikö mies olisi voinut jo aiemmin kuunnella paremmin.

Minä en ota kantaa vaihtamisiin, joskus ne ovat hyviä ratkaisuja ja joskus ei. Edellinen suhde olisi kuitenkin hyvä päättää kunnialla ennen uusia suhteita.
 
Kuten Siri kirjoitti, luultavasti olet jo päätöksen jatkosta tehnyt - ja todennäköisesesti sen uuden miehen eduksi - nyt haet täältä vahvistusta. Sitähän saat, kuten edellinenkin kirhjoittaja vakuutteli.

Eivät ne tunteet mihinkään kuole kokonaan. Jos tilanne muutuu, ja kun mies sitoutuu myös siihen muutokseen, tunteet voivat pikkuhiljaa löytyä uudelleen. Päivässä tai kahdessa se ei tapahtu, se vaatii työtä. Ja kaiken lisäksi asennetta, tahtoa jatkaa. Jos koko ajan haikailet siine aidan toiselle puolelle, eivät tunteet taatusti löydy miestäsi kohtaan! Eikä se ruoho ole sen vihreampää loppupeleissä siellä toisen miehen tontillakaan. Aikanaan tulet sen huomaamaan, jos et nyt sitä näe.
 

Similar threads

R
Viestiä
3
Luettu
350
Ä
E
Viestiä
1
Luettu
338
I
M
Viestiä
5
Luettu
408
Perhe-elämä
pieniin päin
P
V
Viestiä
6
Luettu
915
Perhe-elämä
Yksin onni, kaksin rakkaus
Y

Yhteistyössä