lapset 10,8 ja 4 eli vain nuorin on hoidossa. Eipä noiden kanssa taho keretä illalla paljo touhuileen. Nukkuun nuorin menee noin 21-22 aamulla herätys 06.15. Nukkuu päiväkodissa niin pitkät päiväunet, ettei tahdo saada illalla nukkuun kotona
Aamulla herätys 6.30, mies vie tarhaan. Mä haen kahen jälkeen. Lapset leikkii tai seurailee ja auttelee kotihommissa. Ei varsinaisesti yleensä tekemällä tehdä mitään lasten kanssa.
Poika alle 2 v. Kotiin tulee hoidosta neljän jälkeen, ja minä joskus vasta lähempänä viittä tai joskus jo neljän aikoihin.
Saatetaan katsella piirrettyjä hetki, siivoilla, syödään tietty, laitetaan ruokaa: yleensä ollaan ulkonakin tunnin verran. Joskus kyläillään. Leikitään.
Iltatouhut alkaa puurolla puoli kahdeksan jälkeen ja kahdeksan jälkeen mennään pesulle. Puoli yhdeksän aikoihin sänkyyn ja herätys ennen puoli kahdeksaa.
5v. illalla kun tullaan kotiin hää jää yleensä ulos leikkimään naapurin lapsen kanssa. sitten syödään ja sen jälkeen mennään saunaan ja viim. 9 maissa nukkumaan. herätys siin. 7 tienoilla aikaisemmin ollut, nyt saattaa olla aikaisempi ensi syksynä
tullaan kotiin vaihtelevasti, neljältä, viideltä tai kuudelta. Riippuu työajasta. Aamuisin vietetään kiireetöntä aamua, jos myöhäinen töihin meno. Iltaisin töiden jälkeen. Tehdään ruokaa, syödään, luetaan, leikitään, kotityöt, ulkoillaan. Mitä nyt milloinkin. Harvoin työpäivänä missään kyläillään. Ei jaksa, ja haluaa olla kotona lasten kanssa.
Meillä vasta tämä ihanuus edessä, mutta etukäteen ajattelen, että leikitään ja ollaan yhdessä, luetaan kirjoja jne. Pitää siinä iltasin varmaan vähän kotihommiakin ehtiä tehdä, pestä pyykkiä, tehdä ruokaa ja käydä ehkä kaupassa. Varmaan ainakin tuo 2v. tulee roikkumaan mussa iltaisin nyt aluksi, mutta ei voi mitään. Iltaisin koitan saada lapset nukkumaan klo 20.30 mennessä ja aamulla on herätys siinä 7 - 7.30 maissa, viimeistään, itsellä joskus muutamaa tuntia aikasemminkin jos on aikanen aamuviikko ja pitää olla töissä kuuden maissa.
Lapset 4 ja 5. Haen kolmen jälkeen. Leikitään pihalla, luetaan pari kirjaa. Tehdään ruoka. Katsotaan PikkuKakkonen. Mies töistä. Lapset leikkivät pihassa. 19.00 iltapala. 19.30 lelujen siivous ja iltasatu. 20.-20.30. itsekseen lueskelua. 20.30.unilaulu ja nukkumaan. Mies vie päikkään 8-9, joten nukkuvat lähes miten pitkään haluavat.