Mitä tehdä kun rakkaus muuttuu?

[Vailla suuntaa]

Tapasin nykyisen avomieheni kolme vuotta sitten työpaikalla.(Olen nykyään 23 ja mieheni 24) Hän on kertonut ihastuneensa ensisilmäyksellä, ja minäkin kyllä nopeasti huomasin pitäväni hänestä. Minulla oli toisen miehen kanssa juttu silloin, mutta jätin hänet melkein heti. Parin kuukauden seurustelun jälkeen hän muutti luokseni. Ajattelin silloin, että asiat etenevät melkoisen nopeasti, mutta olin niin rakastunut etten halunnut kuitenkaan antaa ajatuksille valtaa. Olimme todella onnellisia. Noin puolen vuoden jälkeen tuli ensimmäisen kerran ahdistus suhteesta, vaikka oli samaan aikaan rakastunut. Vietimme lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä. Ehdotin taukoa. Olisin halunnut vetää henkeä, mietiskellä omia ajatuksia ja hengailla kavereiden kanssa. Mies sai hirveän kohtauksen, ja peruin kaikki puheeni. Onnistuin laittamaan tunteeni kuriin, ja jatkoimme kuten ennenkin. Pian tunsin taas rakastuneeni.

Vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin. Ymmärsin, etten ole enää ihastumis/rakastumisvaiheessa, vaan tunteeni on syventynyt aidoksi rakkaudeksi. Sellaiseksi, jossa tahdot rakastaa. Hyväksyin sen, että tunteet tulisivat olemaan seesteisempiä - jatkuva kihinä mahassa kuuluu ihastumiseen. Mieheni on mitä herttaisin- hän sanoo joka päivä rakastavansa, kuinka kaunis minä olen, on uskollinen ja luotettava, voin puhua hänelle mistä tahansa ja hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Harva nainen taitaa saada lähes viikottain kukkia ja hierontaa. Siksipä mietinkin, mikä minussa on vialla, kun ei kelpaa. Rakastan miestä, mutta en tunne vetoa häntä kohtaan.

Viime kesänä minua alkoi jälleen ahdistaa. Mieheni ei kiinnostanut minua millään lailla, ja seksiä oli hyvin vähän. En ajatellut kuitenkaan eroamista, sillä kaikesta huolimatta rakastin häntä. Puhuimme hieman asiasta, ja päätimme panostaa vielä suhteeseen. Se toimikin, onnistuin herättämään helliä tunteita häntä kohtaan, ja seksissä oli taas iloa.

Tätä ei kuitenkaan kestänyt tällä kertaa kauaa. Viime kevättalvella mies alkoi näyttää silmissäni suorastaan vastenmieliseltä. En voi kieltää, etteikö syynä olisi myös miehen paino- hän on kerännyt liki 30 kg näinä vuosina, eikä muutenkaan pidä huolta itsestään. Tämän seurauksena hän esim. hikoilee todella voimakkaasti. Rakastelun aikana hiki juoksee puroina kastellen aivan kaiken, mikä on todella ällöttävää! En voi ymmärtää hänen käytöstään. Vaikka mikään niuho ei saa olla, niin ehdottomasti itseään ja parisuhdettaan rakastavan tulisi huolehtia itsestään ja ulkonäöstään edes jotenkin. Harrastan liikuntaa ja syön yleensä terveellisesti paitsi terveyden takia, myös siksi, että näyttäisin hyvältä miehelleni. Eikö hän halua huolehtia minusta samalla tavalla? Tiedän, että on naiivia uskoa, että pelkkä miehen laihduttaminen toisi vanhat tunteet takaisin. Syyt ovat jossain syvemmällä, mutta kyllä silläkin osansa on.

Miehenikin huomasi, että hänen kosketuksensa jopa välistä inhotti minua, mitä häpesin. Ei rakkaalleen kuuluisi tuollaisia tunteita aiheuttaa. Suhteessamme ei muutenkaan ollut juurikaan kipinää, suhde muistutti enemmän kämppäkaveruutta. Huomaamattani olin alkanut myös ajatella enemmän muita miehiä- en minä nyt aikaisemminkaan sokea ollut, mutta nyt alkoi pyöriä eri tavalla ajatuksia mm. miltä tuntuisi seksi jonkun toisen miehen kanssa. En todellakaan siis etsinyt mitään kontaktia, mutta kaipasin jännitystä ja ihastumisen tunteita. Rakastin edelleen miestäni persoonana ja ihanana ihmisenä. Puhuimme ja jälleen päätimme taistella, viettää aikaa enemmän yhdessä jne. Tilanne parantui hieman.

Sitten. Olin alkukesästä lomamatkalla, jonne lähdin ilman miestäni, sillä emme onnistuneet töiden takia järjestämään lomia yhtä aikaa. No siellähän se sitten tapahtui, tapasin erään hyvännäköisen miehen, joka oitis alkoikin iskemään minua. Vietimme aikaa yhdessä, ja meillä oli hauskaa. Nukuin hänen kainalossaan, mutta kumpikin halusi enemmän. Mies tiesi, että minulla on poikaystävä, mutta sanoi ettei halua painostaa minua, joten vain nukuimme sen yön. Seuraavan päivän jälkeen tein kuitenkin oman päätökseni, ja niin sitten petin poikaystävääni. Eikä edes kaduta. Odotin, että olisin miettinyt miestäni enemmän, ja että syyllisyys olisi iskenyt pian, mutta niin ei tapahtunut. Minulla oli ihanaa aikaa ja tunsin itseni vain iloiseksi ja vapautuneeksi. Kotiin meno ahdisti, sillä tiesin, että minun olisi pakko puhua vakavasti suhteestamme enkä tiennyt, pitäisikö minun tunnustaa vai ei.

Kun palasin kotiin, en pystynyt heti sanomaan mitään. Mieheni otti asian esille. Hän sanoi tienneensä, että keskustelun aika on tulossa, muttei odottanut sitä vielä. Minun poissaolevuuteni takia hän kuitenkin nosti kissan pöydälle. Totesimme, että suhde on laimentunut ja yllätyksekseni mies ehdotti eroa. Tunsin suurta surua, mutta myös vapautta ja helpotusta. Päätimme siis niin. Kuitenkin seuraavana päivänä, kun olin ystävälläni itkemässä, mies lähetti viestin jossa perui kaikki puheensa, sanoi rakastavansa minua syvästi ja tekevänsä mitä tahansa vuokseni. Olin vihainen ja sekaisin, sillä nyt en tiedä mitä tehdä. Kaikesta huolimatta rakastan häntä, en vain tunne minkäänlaista vetoa häntä kohtaan.

En ole edelleenkään kertonut pettämisestä, enkä tiedä, pitäisikö. Mies ihmettelee kun en anna koskea. Muistan, miltä toinen tuntui, sellaiselta mitä olen kaivannut pitkään. Se ei vaan enää tunnu samalta mieheni kanssa. Tuntuu oudolta olla mieheni kanssa nyt, varsinkaan kun se ei ennenkään ihmeemmin sytyttänyt. En tiedä, pitäisikö valmistautua jättämään suhde vai pääsemään yli tästä. Rakastan häntä ja hän on tärkeä minulle- mutta enemmän hyvänä ystävänä kuin seurustelukumppanina. En tiedä, haluaisinko edes seurustella nyt, vai olla vapaa menemään miten mielin. Mieheni rakastaa minua vieläkin, enkä tiedä, kuinka pystyisin sanomaan etten rakasta enää ja olen pettänyt. Olenko täysin idiootti heittäessäni suhteen menemään?

 

[mamma]

Olet vielä nuori ja voit saada elämältä enemmänkin .
Kuinka monta kertaa olette olleet "perimmäisten kysymysten" äärellä, keskustelleet, pohtineet, sopineet ja kohta tilanne on taas sama? Siis varsinainen on-off suhde.
Sanoisin, että ei tuosta enää mitään tule, ennen kaikkea koska inhoat miehesi kosketustakin. Eihän tulevaisuuteen tähtäävässä liitossa noin kuulu ajatella. Läheisyys, seksi ovat erittäin tärkeitä avioliitossa. Muuten se on pelkkää kaveruutta eikä sen takia tarvitse kihloja eikä yhteistä asuntoa.
Vietä villi ja vapaa kesä ja mieti mitä oikeasti haluat. Ja jos sitten päätät jatkaa tämän miehen kanssa, ole hänen kanssaan. Älä pohdi joka kuukausi ollako vai eikö olla, rakenna tulevaa.

 

[Vailla suuntaa]

Olet vielä nuori ja voit saada elämältä enemmänkin .
Kuinka monta kertaa olette olleet "perimmäisten kysymysten" äärellä, keskustelleet, pohtineet, sopineet ja kohta tilanne on taas sama? Siis varsinainen on-off suhde.
Sanoisin, että ei tuosta enää mitään tule, ennen kaikkea koska inhoat miehesi kosketustakin. Eihän tulevaisuuteen tähtäävässä liitossa noin kuulu ajatella. Läheisyys, seksi ovat erittäin tärkeitä avioliitossa. Muuten se on pelkkää kaveruutta eikä sen takia tarvitse kihloja eikä yhteistä asuntoa.
Vietä villi ja vapaa kesä ja mieti mitä oikeasti haluat. Ja jos sitten päätät jatkaa tämän miehen kanssa, ole hänen kanssaan. Älä pohdi joka kuukausi ollako vai eikö olla, rakenna tulevaa.

Kiitos vastauksestasi. Sinäpä sen sanoit. Jatkaminen entiseen malliin olisi niin helppo ja turvallinen ratkaisu, ei tarvitse katsoa toisen surua. Mutta tunnen itseni niin väsyneeksi ja turhautuneeksi löytäessäni itseni tästä uudestaan. Pelkään, että milloin olen taas tässä.

Mieheni jaksaa uskoa uuteen alkuun. Hän penää minulta jatkuvasti syytä tunteiden muuttumiseen, mutta enhän minä osaa sitä sanoa. Hän kysyy jatkuvasti, mitä hänen tulisi muuttaa itsessään jotta kelpaisi. Sitä on ihan kauhea kuunnella. Ei hänen tule muuttua toiseksi. Ei hän ole täydellinen, mutta en todella minäkään. Joku muukin rakastaa ja arvostaa häntä varmasti juuri tuollaisena. Tiedän, että hän on ihana ihminen, ja hieman olen katkera itselleni etten vain pysty romanttisesti häntä rakastamaan.

Joudumme kuitenkin asumaan saman katon alla jonkin aikaa, mikä mietityttää. Miten voi käydä eroprosessia samassa huoneistossa, kun pitäisi oppia olemaan erossa toisesta? Mieheni haluaisi, näistä keskusteluista huolimatta, edelleen läheisyyttä, mutta minusta se tuntuu vain oudolta. Haluan etäisyyttä asioihin. Kaipaan kyllä halauksia, lähekkäin oloa mutta vain "kaveri" tasolla. Seksi hänen kanssaan ei vaan innosta. Sen takia en halua mitään muutakaan kosketusta, sillä koen tilanteen painostavana. Toisaalta ajatuksissani myös pyörii ehkä jokin pieni syyllisyys- "jos vain tietäisit, tuskin haluaisit edes koskea minuun..". En edelleenkään kadu seksiä toisen kanssa, mutta valehtelu tuntuu pahalta. Kertominen kuitenkin vain loukkaisi miestäni, eikä siitä olisi kuitenkaan meille mitään hyötyä, haittaa vain.

 

[ajatuksia]

Jotenkin tuntuu siltä, että mies roikkuu sinussa. Että hän on se, joka on aina ollut enemmän kiinnostunut sinusta kuin sinä hänestä. Ja jotenkin sitten jäit koukkuun häneen, koska hän niin kovasti halusi olla kanssasi. Ikäänkuin olisi velvollisuutesi olla hänen kanssaan, koska hän sitä haluaa, ja on niin "ihana"??

Suhteessanne on kuitenkin liikaa ylä- ja alamäkiä. Vähän väliä saatte miettiä että miten tästä eteenpäin ja jo noin nuorena ja suhteen alussa. Onko tuo sitä "mies on niin ihana"?? Onko sinulla huono omatunto siitä, että koet miehen vastenmielisenä kun hän lihoo ja hikoilee? Sinulla on oikeus tuntea mitä tunnet, eikä sinun tarvitse tunteitasi häntä kohtaan hävetä tai yrittää kieltää. Tunne vapaasti sitä mitä tunnet ja katso mitä tapahtuu.

Olet vielä nuori ja olisit ehkä onnellisempi suhteessa, jossa saisit olla vapaasti. Jossa saisit vapaasti tuntea sitä mitä tunnet avomiestäsi kohtaan, ilman että sinun tarvitsee hävetä tunteitasi. Ilman että sinulla olisi velvollisuus johonkin vain siksi, että hän on niin "ihana". Älä missään nimessä suostu sääliseksiin, jos se tuntuu vastenmieliseltä. Sopisit ehkä paremmin suhteeseen, jossa olisi turvallisepaa, jossa ei vähän väliä tarvitsisi miettiä että miten tästä eteenpäin, vaan jossa eteenpäinmeno yhdessä olisi selvää ja yksinkertsisepmaa ilman kriisejä.

Minusta tuntuu, että tämä mies "kiltteydellään" manipuloi sinut pysymään suhteessa, jossa et halua olla. Jossa sinun tulisi rakastalla miehen kanssa, jonka koet vastenmielisenä. Älä hukkaa elämääsi tuossa suhteessa, vaan hanki mies, jonka kanssa voit oikeasti tulla onnelliseksi.

 

[Ei oikeaa tunnetta]

Ei tuollaisessa suhteessa kannata junnata. Väkisin olet monta kertaaa yrittänyt herättää tunteita. Eivät ne herää, kun mies on sinulle väärä.

Eroa. Älä kerro miehelle, että olet pettänyt häntä. Se toisi vain turhia masennuskohtauksia hänelle. Pídä syyllisyys omana tietonasi tai puhu siitä ystäväsi kanssa, jos on pakko. Mutta armahda miestä, anna hänen olla tietämätön.

Elä yksin. Ei lomaromanssi ole välttämättä sinun juttusi. Hän vain on ollut kiinnostavampi kuin miehesi. Aivan liian moni olisi voinut korvata tuon lomaromanssin.

Kun olet aikasi elänyt yksin, niin katso sitten uusi mies. Tunteella.

 

[Katse tulevaan]

Eroa. Älä kerro miehelle, että olet pettänyt häntä. Se toisi vain turhia masennuskohtauksia hänelle. Pídä syyllisyys omana tietonasi tai puhu siitä ystäväsi kanssa, jos on pakko. Mutta armahda miestä, anna hänen olla tietämätön.

Samoilla linjoilla kuin muut. Erityisesti olen samaa mieltä kuin vastaaja "Ei oikeaa tunnetta" eli pettämisestä ei kannata kertoa, se vain pahentaisi tilannetta ja aiheuttaisi turhaa lisäsurua miehelle.

Ehkä päätöksentekoasi helpottaa jos kysyt itseltäsi, osaatko kuvitella viettäväsi loppuelämäsi tuon miehen kanssa. Osaatko kuvitella teidät hankkimaan lapsia, kasvattamaan lapsia 20 vuotta ja vanhenemaan yhdessä? Jos ei kuulosta houkuttelevalta niin ei ole syytä jatkaa.

 

[titti]

Pakko kopioida tuonne Avioero-palstalle kirjoittamani teksti, kun tämä aloittajan kirjoitus tuntui niin tutulta... ainut ero että olemme jo naimisissa:

"Olen ollut mieheni kanssa kuusi vuotta yhdessä, josta noin vuoden naimisissa. Minä olen 26 ja hän 28. Tämä on molemmille ensimmäinen pitkä ja vakava suhde, meillä ei ole lapsia, emmekä niitä halua. Rakastan miestäni suunnattomasti ja hän rakastaa minua enemmän kuin ketään muuta ja suhteemme on tasa-arvoinen, pystymme puhumaan lähes kaikesta ja meillä on samanlainen suhtautuminen elämään.

Tämän vuoden puolella minulla on kuitenkin tullut jonkinlainen kaipuu... Minua on alkanut vaivata asiat jotka ovat jääneet tekemättä. Tuntuu kuin olisin jotekin jumissa, vaikka mieheni ei minua ja tekemisiäni mitenkään pidättele. Olen kertonut tästä miehelleni, että suhteemme ei jotenkin enää tunnu riittävän minulle. En haluaisi toisaalta erota, sillä en haluaisi että mieheni ei enää kuuluisi elämääni, rakastan häntä ja hän on minulle todella tärkeä, mutta suhteen jatkaminen ahdistaa jollain tavoin. Mieheni on järkyttynyt ajatuksistani ja pelkää että olen päättänyt jo erota. Hän ei siis selvästikään sitä haluaisi tai ole edes ajatellut sellaista.

Pelkään jäämistä, sillä en halua muutaman vuoden päästä huomata olevani edelleen samojen ajatusten kanssa ja tuhlanneeni niin myös mieheni elämää.

Tätä en ole kertonut miehelleni, sillä en halua loukata häntä, mutta haluaisin kokea minkälaista on olla suhteessa ja harrastaa seksiä myös muiden miesten kanssa. En tarkoita että eron koittaessa heti hyppäisin uuteen suhteeseen, en sellaiseen pystyisi enkä haluakaan. Tämä on jotenkin todella lapsellinen syy ja häpeän hiukan, mutta olen huomannut että tätä haluaisin. En ymmärrä miten samalla voin rakastaa miestäni täydestä sydämestä ja samalla haluta muita miehiä. (Ja toivoa että mieheni silti jaksaisi rakastaa minua, vaikka kiertelisin ympäri maailmaa muiden perässä....huoh) Ehkä minua ei ole luotu yksiavioisuuteen... "

Erossa minua pelottaa myös kaikkien miehen puolelta tuttujen kavereiden ja perheen menettäminen. Mitä he ajattelevat minusta jos eroan, vihaavatko he minua. Itselläni ei ole niin paljon ystäviä, joten pelottaa että jään taas yksin.

Myös minun mieheni on lihonut jonkun verran ja olen puhunut hänen kanssaan siitä. Hän ymmärtää tilanteen ja yrittää laihduttaa, mutta en usko että se ratkaisisi kaikkia ongelmia..

Seksiä meillä ei ole ollut ehkä muutamaan kuukauteen. En jostain syystä halua enää seksiä hänen kanssaan ja näin pitkän läheisyyden puutteen takia koko asia tuntuu väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta. Emme ole edes suudelleet intohimoisesti pitkään aikaan, vain nopeita pusuja ja haleja. Mieheni ei ole hirveästi tehnyt myöskään aloitetta, luulisin että hän haluaa antaa minulle "tilaa", eikä yrittää liikaa, etten ahdistuisi... En ole pettänyt miestäni, enkä usko että pystyisin siihen.

Pelottaa että ajaudumme hiljaa mutta varmasti eroon, koska tuntuu että kumpikaan ei yritä tehdä mitään ja sitten joku päivä huomaan että kaikki tunteet ovat kadonneet... Olen niin surullinen.