Mitä tehdä tällaiselle työkaverille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hissitabs
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hissitabs

Vieras
Meillä on lähestulkoon naisia koko sakki täynnä ja yksi työkavereista on aivan uskomaton: Jo viiden vuoden ajan tuo nainen on joka päivä valittanut, aukonut päätään muille (saa esim. joka viikko jonkun itkemään), saanut raivokohtauksia, esittänyt marttyyria ja kiusannut muita. Olen myös huomannut hänen olevan aivan uskomattoman kaksinaamainen: Esimerkiksi haukkuu pomoa ja muutaman sekunnin jälkeen on häntä mielistelemässä.

Itse kyllä kestän, sillä en ole hänen kanssaan niin paljon tekemisissä, mutta hän on oman tiiminsä johdossa ja tekee muiden tiimiläisten elämästä helvettiä. Heillä on viikoittain itkukohtauksia ja pelkäävät kuulemma koko ajan tämän yhden raivokohtauksia. Hän käy esimerkiksi muokkailemassa toisten töiden tuloksia ja raivoaa, jos ne on tehty eri tavalla kuin hän haluaa ja ne hänen halunsa muuttuvat jatkuvasti.

Pomolle on sanottu, mutta hänkin tuntuu pelkäävän, eivätkä keskustelut ole tuottaneet tulosta.
 
Kuinka erilaisia olemmekaan, jälleen asia mitä en itse toisi esille Kaksplussalla, koen että tälläisen asian selvittely ei täällä parane. Mutta tosiaan, jokainen toimii omalla, itselleen ja läheisilleen parhaaksi kokemallaan tavalla :)
 
Kuinka erilaisia olemmekaan, jälleen asia mitä en itse toisi esille Kaksplussalla, koen että tälläisen asian selvittely ei täällä parane. Mutta tosiaan, jokainen toimii omalla, itselleen ja läheisilleen parhaaksi kokemallaan tavalla :)

:D Voi hyvänen aika – no hyvä että kuitenkin suvaitsit antaa aikaasi sen verran, että kirjoitat tuon kommentin ihan vain mollataksesi muita. Mielestäni keskustelupalstalle on oikeus kirjoittaa asioita monilta eri elämänalueilta – vai oliko työasioiden puiminen ja ongelmista keskutelu jotenkin kiellettyä?

Todella olemme erilaisia – itse en vaivautuisi käyttämään aikaani toisten mollaamiseen. Maailma on sellainen, millaiseksi sen teemme.
 
Työterveyshuolto ja työsuojeluväki ovat seuraavat kontaktit, jos esimiehelle kertominen ei tuota tulosta. Tätä kautta voitte saada mm. työnohjausta tai mahdollisesti jopa siirrettyä ko. henkilön tooisiin tehtäviin.
 
icon_boxing.gif
 
TUlee heti mieleen stressi ja työuupumus. Vastuuta on ilmeisesti liikaa ja jos yhteistyö muiden kanssa tökkii koko ajan hän muuttuu epävarmuudessaan entistä hankalammaksi.

Pomon homma on puhua hänen kanssaan. Räjähdysherkän ihmisen kanssa on omat tapansa päästä asiaan, mutta siihen pomonne pitäisi käydä hakemassa neuvoa jostakin. Pian te oireilette kaikki ja tarkkaan ottaen hankala työkaveri voi tappaa paljon luovuutta ja tekemisen tahtoa. Luulisi pomon sitä edes miettivän?

Olin itsekin kamalan ärtynyt ja huonotuulinen töissä sairastuessani pikku hiljaa uupumukseen. Suutuin paljon, mutta arka pomoni sai sanottua käytöksestäni. Varasin samoin tein ajan työterveyshuollosta ja kiitos pomolleni älysin lopettaa työsuhteeni sekä löytämään paljon kivemman ammatin elämääni. Se oli tärkeä keskustelu, vaikka kirpaisikin. Siksi en tajua, miksi ihmiset eivät voi edes yrittää puhua toisilleen? Sekin on välittämistä.
 

Yhteistyössä