Mitä tekisit tälläisessä tapauksessa?

[rakentavia ajatuksia]

Sen lisäksi esim. mun vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa, että kaikenlainen erilaisuus on jossain muodossa häpeä. Mun äiti ei vieläkään osaa sanoa sanaa "homo" normaalilla äänellä, vaan kuiskaa sen. Vammaisista puhutaan tyyliin "se on vähän sellainen erikoinen". Jotenka ei, kaikki aikuiset eivät osaa käsitellä asiaa niin kuin asia pitäisi käsitellä.

Aivan. Mä ainakin ymmärrän tuollaisen suhtautumisen tavallaan. Jopa itsekin olen hiukan sillä tavalla asennevammainen, vaikka en hirveän vanhaa ikäluokkaa vielä. Se voi olla tosi tosi kova paikka juurikin vanhemmille ihmisille, jos lapsenlapsi on jotenkin erilainen. He eivät ole vielä osa tätä nykyistä suvaitsevaisuutta, eivätkä he myöskään ole lapsen omat vanhemmat, jolloin suhde vauvaan olisi jo syntymän aikaan läheisempi.

Onhan se törkeää, ja lähestulkoon anteeksiantamatonta käytöstä, mutta yrittäkää lastenne takia tehdä työtä isovanhempien asenteen muuttamiseksi. Yrittäkää huiputtaa heidät kohtaamaan vammainen lapsi silmästä silmään. Tai järjestäkää niin että joku heidän suuresti arvostamansa ihminen esim. tulee kanssanne mummolaan ja hellii vammaista lasta heidän nähtensä.

Vihalla ei saavuteta ikinä mitään hyvää. Ottakaa huomioon miten syvälle joissain ihmisissä on juurtunut pelko ja häpeä. Heille vammainen lapsi suvussa on häpeä todennäköisesti siksi, että he kokevat olevansa itse siihen jotenkin syyllisiä. Viallisten geenien kantajia. Isien synnit, jne... He eivät ajattele lasta ihmisenä, hengittävänä pienenä lämpimänä käärönä sylissä. Heille se on vain käsite, joka likaa koko terveen ja puhtaan suvun, tms.

Yrittäkää parhaanne, ja jos ei onnistu, niin ainakin tiedätte että olette itse tehneet lastenne puolesta kaiken mahdollisen.

Ihmiset eivät oikeasti ole täydellisiä. Suurin osa meistä on yhtä tyhmiä kuin persujen Hakkarainen, kenties eri asioissa vain.

 

["Vierailija"]

Katkaisisin välit.