Mitä tekisit tilanteessani?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja umpikujako
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

umpikujako

Vieras
Olen tavannut ihanan mihn ja olemme seurustelleet vuoden.Mies jopa toivoo että joskus kihlautuisimme ja menisimme naimisiin.
Meillä on kummallakin takana roon johtanut avioliito(Molemmilla jo vuosia sitten) ja nyt tunnemme että olemme löytäneet sielunkumppanit.
Minulla on lapset 12-ja 15-vuotiaat tytöt ja mihellä 12-v tyttö ja 16-v poika.
lapsetkin tulevat mainiosti meidän kanssa juttuun ,,,lukuunottamatta miehen 12.v tyttöä.Hän on hyvin omistushaluinen isäänsä kohtaan joka kohteleekin tyttöä ihanasti .Tyttö asuu äidillään ja näkee isää joka toinen viikonloppu plus tiistait sekä koko isän kesäloman ym.
Hän nukkuu isän vieressä ja roikkuu isän kaulassa herkeämättä .Isän pitää huomioida häntä koko ajan.Tyttö ei halua isän viikonl.olla kenenkään muun kanssa.Ei edes kavereidensa ,ettei menetä sekuntiakaan isän huomiosta.
Itsestäänselvyys on myös etten minä saa olla edes samassa huushollissa silloin kun tyttö on siellä.
Isä kyllä halaisi että viettäisimme aikaa heidän kanssaan ,mutta se on mahdotonta tuon mustasukkkaisuuden ja ripustautumisen takia.

Tänään juttelin isän kanssa ja sanoin etten voi ajatella yhteenmuuttamista ja että en ymmärrä koko tilannetta.
Mitä tekisitte ....Yhteenmuuttaminn nyt on selvästi pois lähitulvaisuudesta,mutta jo pelkkä läsnäoloni tytön ollessa isän luona ei onnistu.
 
Kyllähän se niin on,että pallo on nyt miehellä,hänen tehtävänsä on tehdä tytölle selväksi roolijako.Tottakai sen ymmärtää että isä on tytölle tärkeä ja rakas,mutta nyt tyttö selvästi ottaa sen naisen paikan siellä ollessaan.Minä sanoisin että mene ja pidä puolesi,ei mitään riitaa tarvitse haastaa,mutta älä nyt anna 12-vuotiaan kävellä ylitsesi,jos mies ei sinua tässä asiassa tue,niin loppuuko tuo ns kilpa-asetelma koskaan?
 
Mikäli tyttö muuten käyttäytyy normaalisti, niin hän on kärsinyt vanhempiensa erosta ja henkisesti häiriintynyt siitä. Suosittelisin tytölle terapiaa asian läpikäymiseksi. Miehen suhteen voisin jatkaa jonkun aikaa entiseen tapaan, mutta kovin pitkään en tuollaista jaksais katsella. Joko lapsen suhteen asia muuttuisi, tai sitten eroisin miehestä.
 
tyttö varmaan kohtaa sut uhkana, varmaan toi tilanne rauhottuisi jos saisi huomata että et ole tulossa heidän väliinsä. Mutta vaikeahan sitä on osoittaa jollei kokeile.
 
että juttelisitte miehen kanssa ihan vakavasti koska tuon ikäinen tyttö tietää mitä tekee ja tytöllä on selvästi lievästi sanottuna epäterveellisyyden rajoja hipova suhde isäänsä.
Mitä mieltä miehesi on tilanteesta? Onko asia hänelle ok?
Todennäköisesti joudutte kaikki keskustelemaan ammatti-ihmisen kanssa tilanteesta, sikäli kun kumpikin näette siinä yhtä suuren ongelman. Tuo on välttämätöntä jos haluatte jatkaa suhdettanne vakavasti, saati sitten muuttaa yhteen jossain vaiheessa.
Isän pitäisi tehdä selväksi tyttärelleen että rakastaa häntä yhtä paljon kuin ennenkin vaikka hänen elämäänsä kuuluu muitakin, eli sinä ja lapsesi. Tytär pompottaa isäänsä täysin ja tilanteeseen kannattaisi hakea nopeasti apua.
Voimia telle! ja toivottavasti asiat korjaantuu parhain päin :)
 
  • Tykkää
Reactions: Saraella
Olen koittanut vaikka mitä.Antaa tytölle huomiota ja ollut ystävällinn .Koskaanen ole tytölle sanonut mitään tästä asiasta ,vaikka mieli i jo tekisi.
Ymmärrän sen jos joskus tai vähän olisi mustasukkaisuutta ,mutta tämä on jotain kummallista jota en pysty enkä jaksa käsitlellä.
Mies otti joskus eron lasten äidistä .koska tämä oli hirvän mustasukkainen (Oli tosin muutakin).Voiko mustasukkaisuus periytyä?
Nytkin uutena-vuotna meidät on kutsuttu kylään miehn parhaan kaverin luo jossa on myös tytön hyvä ystävä(samanikäinen tyttö)...mutta tyttö ei halua sinne vaan viettää uutta-vuotta kotona vain ja ainoastaan isänsä kanssa.
Isä haluaa minut mukaan juhlistamaan ,mutta pitäisikö vain olla täällä omassa kotona yksin:(.Omat lapseni ovat sukulaisten luona keski-suomessa lomalla.
Tuntuu siltä että jos taas myönnyn oravanpyörä vain jatkuu.Isä ei sano tytölleen mitään tämän käytöksestä vaan olettaa ja odottaa ttä minä ratkaisen asian jotenkin tai että aika hoitaa asian.
Nyt on jo vuosi mennyt ja tyttö aina vaan mahdottomampi.
 
entä jos nyt sitten otat asian puheeksi?

Pyydät isää ja tyttöä saman pöydä ääreen ja kerrot, että haluaisit jutella asiasta.
Kerrot, miltä sinusta tuntuu ja kuinka sinä näet asian.
Korostat vielä sitä, ettei sinun näkemyksesi ole ainoa oikea ja haluaisit kuulla isän ja tyttärenkin ajatuksia.

Tsemppiä sinulle tilanteeseen, toivottavasti se ratkeaa.
 
  • Tykkää
Reactions: DuskyLeDoux
Isällähän on tyttären kasvussa suuri merkitys. Kannattaa googlettaa tietoa esim. "isän merkitys tyttärelle* tms. hakusanoilla, niin linkeistä löytämäsi asiat voivat avata uusia näkökulmia asiaan.

Tyttären voi olla tuossa iässä hyvin vaikea nähdä minkäänlaisia hellyydenosoituksia aikuisten välillä. Tällaisen tunteen muistan itselläni olleen suunnilleen tuossa iässä. Hän ei siis mielestäni ole mustasukkainen isästään, vaan siitä tunteesta, joka sinun ja tytön isän välillä on. Hän on vähitellen kasvamassa naiseksi, kroppa muuttuu ja mieli myllertää. Hän ei osaa perustella tunteita itsekään ja on niiden kanssa hämmennyksissä.

Pitäisi mielestäni kuitenkin jutella tytön kanssa, että kun sinä kuulut nyt isän elämään, niin sinunkin täytyisi voida viettää heidän kanssaan aikaasi, vaikka lapset isän luona ovatkin. Erokuviot eivät koskaan ole helppoja lapsille, mutta lopulta aikuiset kuitenkin päättävät näistä asioista. Antakaahan neitoselle aikaa kasvaa ja aikuistua, mutta älä kokonaan jättäydy pois heidän elämästään silloin, kun lapset ovat isän luona. Voimia ja viisautta tilanteeseenne.
 
Sen verran solmussa kuulostaisi homma olevan, että terapiaan koko porukka. Kun ulkopuolinen johtaa keskustelua, tuloskin parempi. Sanot miehellesi, että jos ei suostu, lähdet, koska tilanne mahdoton.
 
Isä oli varmaan nyt jotain tytön kanssa jutellut ja laittanut tytön minulle soittamaan.Kysyi mioksi lähdin heidän luotaan omaan kotiini.Sanoin niinkuin asiat ovat.Että hän on mustasukkainen isästään ja kukaan ei i saa olla siellä .Sanoin myös aika selvästi että hän käyttäytyy siltä osin huonosti ja ttä tunnen olevani sillä tiellä.
Tyttö sanoi ttä isällä on kaksi kainalota(isän suusta tuo).Tyttö ei kuitenkaan myöntänyt mitään kummallista.
Sanoin että on parempi että minä oln nyt täällä ja että hän on isänsä kanssa.
Isän kanssa en ole puhunut nyt mitään illalla.
 
Minä olisin tuossa tilanteessa eniten huolissani siitä, että miksi tytöllä on noin turvaton olo, että tarvitsee käyttäytyä noin. Vähän sinä ap olet kuin teinityttö noissa ratkaisuissasi. Annat pikkutytön pompotella itsesäsi. Ota huumorilla ja saa tyytökin ymmärtämään kuinka hassussa tilanteessa olette.
 
Enemmänkin olisin huolissani noin kummallisesta isä-tytär suhteesta.Jos 12-v tyttö koko ajan roikkuu isässään kiinni,nukkuu tämän kainalossa ym .niin kuulostaa aika oudolta.
 

Yhteistyössä