E
eieieieiei
Vieras
Lapsella on ihan pienestä asti ollut hyvä ystävä, paras ystävä, jonka perheessä on kuusi lasta. Ovat aika persoonallisia monella tapaa, äiti lykkää yksivuotiaan ulos viisivuotiaan kanssa, jättää lapset yksin kotiin käydessään kaupassa ( lasten iät 1, 3, 5, 6, 7 ja 9) , äiti huutaa lapsille kurkku suorana ihan missä vaan ja milloin vaan ym.
Poikamme on tämän 5-veen kaveri. En mielelläni päästä lasta heille leikkimään, koska meininki on vähän mitä on ja äiti ei siihen juuri puutu. Kesällä olemmekin tehneet leikkitreffejä heidän pihallaan, olen ollut siellä lastemme kanssa ja saanut vähän vahdittua mitä tapahtuu. Äiti esim. ei puutu ollenkaan siihen, että trampalle tunkevat kaikki lapset samaan aikaan ja hyppivät innoissaan yrittäen saada nuorinta lentämään mahdollisimman korkealle. Nyt talven kohta tullessa olisi aika taas siirtyä enemmän sisätiloihin, mutta en mielelläni lastani heille päästä, enkä tätä poikaa meille halua.
Kun pyydämme pojan kaveria meille leikkimään, niin usein äiti yrittää tarjota siinä sivussa muutamaa muutakin lastaan, ihan sillä varjolla, että on meidän pikkuveljellekkin leikkikaveri. Olen välillä ottanut useamman heidän lapsistaan meille tai esim. mukaan pulkkamäkeen, mutta ei minua kiinnosta olla ilmainen lapsenvahti puolelle heidän katraastaan. Poikani kaveri on vielä sellainen tapaus, että ei kuuntele eikä aina tottele, menee availemaan kaappien ovet, jota on kielletty tekemästä, penkoo joka nurkan, vaatii saada karkkia ym. Lapseni kanssa he kyllä leikkivät ihan kivasti ja kumpikin tykkää toisistaan paljon, mutta minä en aina jaksaisi tätä lasta. Muut lapsen kaverit ovat paljon helpompia tapauksia, tätä yhtä poikaa saa aina huoltaa, tavarat ovat hukassa ja minua ärsyttää, kun poika ihan räikeästi valehtelee jutuista. Esim. kun poikamme kertoi, että olimme kesällä laivalla, niin tämä kaveri kertoi, että oli kyllä samaan aikaan samalla laivalla, mutta he kyllä olivat siellä kauemmin. Aina pitää pistää paremmaksi.
Mitä tehdä? En halua lapselta kieltää parasta kaveriakaan, mutta vaadin jonkinlaisia käytöstapojaja tottelemista myös vierailijoilta. Hjälp!