Mitä väliä sillä on, että toisten lapsilla ON ne vedenpitävät, kalliit haalarit?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmaantunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

harmaantunut

Vieras
En minä ainakaan luule, että joku lapsi jolla ei ole tecci-haalaria, ei tule toimeen ja suunnilleen kuolee siihen tecittömyyteensä. En ole tyhmä, mutta miksi minun kaltaisiani pidetään sellaisena?

Viime viikolla tihutti vettä ja oli kova tuuli. Ulkona oltiin kosteussuojatussa puvussa ja kumisaappaissa, hyvin kesti olla ja lapsi oli lämmin. Talveksi hänelle on hankittuna Ticket to heaven, osittain siksi että se oli ulkonäöltään minusta parhain, osittain siksi että ominaisuudet oli lupaavat ja myös siksi, että minulla oli siihen varaa.

Miksi tästä tehdään täällä niin iso haloo? Syökö se jotenkin naista, se toisten haalareista tykkääminen? Kun en näe täällä toisenlaisia aloituksia ollenkaan, että minun kaltainen haukkuisi ja naureskelisi sille, joka ostaa "merkittömän" vaatteet lapselleen.
 
No ei tämä palsta kyllä kerro todellisuudesta paljon mitään. Todellisuudessa suurimmalla osalla äideistä/isistä on pääasiassa muuta ajateltavaa kuin omien saatika toisten lasten haalarit. Osalla on jopa niin - kuten minulla - että vasta kolmannen lapsen kohdalla älysin, että on olemassa niin kovin monenlaisia haalareita... Kahdelle ekalle ostin aina hätäpäissäni lähimarketista sen ensimmäisen vastaantulevan ja sillä elettiin. Nyt sitten iltatähden kohdalla on ollut aikaa (ja rahaa) vähän enemmän ja olen vasta tajunnut (tosiaan!) että on olemassa jotain Ticket to heaven -juttuja...
 
Tää on nyt rahalla prässäilyä. Täytyy sanoa, että meilläkin on rahaa. Säästöjä paljon ja kuukausitulot korkeat ja silti näteimmän ja parhaimmat ominaisuudet totesin olevan kappahlin haalarissa tänä vuonna. En pidä yksivärisistä haalareista, en tähdistä haalareissa, en siitä että esim minymon vetoketju kulki sivulla, en karvahupuista, en todellakaan mistään sateenkaari raidasta joten OLIN TODELLA PETTYNYT tämän vuoden tarjontaan. Reimatec on menettänyt pointseja jo rutkasti, kankaiden laatu mennyt rytinällä alaspäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei rahalla väliä;22071737:
itse olen reimatecin kannalla. Olemme ulkoileva perhe ja em.vaatteet eivät ole pettäneet. Lisäksi ne periytyvät tarvittaessa seuraaville lapsille.

Kamalaa: se on siis periytyvä sairaus!
 
No ei tämä palsta kyllä kerro todellisuudesta paljon mitään. Todellisuudessa suurimmalla osalla äideistä/isistä on pääasiassa muuta ajateltavaa kuin omien saatika toisten lasten haalarit. Osalla on jopa niin - kuten minulla - että vasta kolmannen lapsen kohdalla älysin, että on olemassa niin kovin monenlaisia haalareita... Kahdelle ekalle ostin aina hätäpäissäni lähimarketista sen ensimmäisen vastaantulevan ja sillä elettiin. Nyt sitten iltatähden kohdalla on ollut aikaa (ja rahaa) vähän enemmän ja olen vasta tajunnut (tosiaan!) että on olemassa jotain Ticket to heaven -juttuja...

mulla sama, vasta kolmannen kohdalla havahduin tähän haalariviidakkoon:)
 
mä oon kans ihmetelly samaa ja miettiny että miks niitä merkittömiä halpiksia ostavia risoo niin paljon se, että joku haluaa satsata lastensa ulkovaatteisiin. siksikö että kun itsellä ei oo varaa niin pitää sillä tavalla pönkittää omaa itsetuntoa, siksikö että toisen erilainen valinta on väärin vai mikä. täällä palstalla (kertoi tää palsta todellisuudesta tai ei) on tullu sellainen olo, että pitäis käydä hakees halpahallista ne 20e haalarit että kehtaa mennä leikkipuistoon - ettei tulis leimatuksi pröystäilijäksi ja lapsen vaatteilla pätijäksi. Kun itse henk koht en niitä kalliita osta muille niitä näytelläkseni vaan ihan siksi että musta on mukavaa kun lapset pysyy kuivina ulkoilureissun ajan - ja itsekin pysyn kun itsellänikin on se parjattu reimatec asu. ihan sitä varten oon ostanu että päästään ulos myös sateella eikä silti kastuta.

Mulle on ihan sama mitä muut lapsilleen ostaa. Jos joku kokee pärjäävänsä sillä 20e halpiksella niin siitä vaan. me ei pärjätä ja siksi ostan kalliimpaa. ei sen pitäisi olla pois siltä joka ei koskaan osta kallista. tosi ärsyttävää yleistämistä että heti aatellaan että jokainen, jonka lapsella on merkkivaate päällä, on ostanu sen näyttämisen halusta. ehkä sellaisiakin on, mutta varmasti vain yksittäisiä tapauksia.

miksei jokainen vaan voi ostaa sen mitä ostaa ja olla siihen tyytyväinen ja antaa toisten tehdä omat valintansa. harvoinpa täällä on aloituksia "minä en ikinä maksais lapsen haalarista alle 80e", mutta niitä "ne on tyhmiä jotka maksaa haalarista yli 80e", on paljon.uskon että lähes kaikki kalliita haalareita ostavat ostais mielellään sen 15e haalarin jos siinä todella olis ne ominaisuudet mitä kalliimmissa on. mutta kun niin ei oo niin pakko on satsata enemmän.
 
[QUOTE="vieras";22072064]mulla sama, vasta kolmannen kohdalla havahduin tähän haalariviidakkoon:)[/QUOTE]

Minä tajusin vasta tänne palstalle eksyttyäni, että lastenkin vaatteilla käydään "merkkisotaa".....
Mun täytyy tunnustaa, etten edes tunnista haalarimerkkejä ulkonäön perusteella, saati että ehtisin pähkäillä minkä merkkiset haalarit naapurin muksulla on....! ;D
 
Mua ei ainakaan riso se, että toiset haluavat ostaa lapsilleen kalliita vaatteita. Totta kai saa ostaa, jos haluaa jotain tiettyjä ominaisuuksia ja rahavarat antaa myöten. Ei tosiaan haittaa mua.

Mua risoo se, jos nämä kalliiden vaatteiden ostajat nostavat itsensä jalustalle sen takia että heidän lapsillaan on supermahtiextralaadukkaat tiketit ja toisten raasut joutuvat kastumaan ja palelemaan hapislassieissa. Meillä on siis haalarit cittari-/tarjoustalokamaa mutta kertaakaan lapsen ei ole tarvinnut kastua tai palella toppapuvuissaan .Puvut ovat myös edelleen ehjänä ja kunnossa pikkusisarellekin.
 
missä tilanteissa oot saanu käsityksen että merkkivaatteita ostavat nostaa itsensä jalustalle sen takia että heidän lapsilla on joku reimatecci päällä? ihan vaan mielenkiinnosta kysyn. onko joku suoraan halveksinu sun lasten vaatteita?
 
Ei ole, mutta monesti noissa keskusteluissa tulee esille, että joku muu kuin kalliimpi merkki vaate ei voi olla hyvä, koska siinä ei ole sitä, tät ja tota ominaisuutta. :/ Mä olen itse ollut tyytyväinen meidän haalareihin. Ei kukaan palstan ulkopuolinen ole halveksinut meidän vaatetusta. :D
 
Oletteko ajatelleet, että osta teciä ostamattomista tekee sen tietoisesti välttääkseen perfluorattuja yhdisteitä. Itse vältän kosteussuojattujen pukujen ostoa terveyssyistä.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=+PERFLUORATUT+YHDISTEET&btnG=Haku
 
Vedenpitävyys lapsen ulkovaatteissa on mun mielestä ihan hyvä ominaisuus. Mutta mä olen kyllä ostanut vedenpitäviä haalareita ihan sieltä halppispuoleltakin. Itseasiassa en oo tainnut koko mun äitiurani aikana edes törmätä Suomessa lapsen ulkopukuun, jossa ei olis jonkin sortin vedenpitävyyttä.
Ei sen hyvän haalarin tarvitse maksaa satoja euroja.
 
Yhteistyössä