Mitä voin tehdä itselleni? Suuttumisesta

[Apari]

Minulla on todella huonot hermot läheisteni seurassa. Vieraille pystyn esittämään pitkäpinnaisempaa.

Mieheni tästä eniten kärsii ja lapsemme, kunhan tuosta kasvaa ja alkaa ymmärtää. Samalla tietysti välit viilenevät, kun olen aina raivoissani. En tiedä miksi olen tällainen, osaksi taitaa johtua hormoneista ja osaksi lapsuudenkodistani, jossa kaikki ovat olleet samanlaisia.

Miten pääsisin kiukustani eroon tai saisin itseni ainakin hillittyä?

 

[.....]

Siis oletko koko ajan raivoissasi vai kilahdatko vain välillä? Ja jos kilahdat, niin kuinka usein? Ja jos olet aina raivoissasi, niin millä tavoin...? Voisiko asiasta lähteä jonnekin puhumaan?

 

["vieras"]

Jaa'a. kertokaas joku mullekkin vinkkiä, samassa veneessä ollaan ja samoista syistäkin..

 

[.....]

Minä en kyllä näe muuta vaihtoehtoa kuin lähteä selvittämään jonkun ihmisen tai jonkun asian kautta, mikä saa raivon partaalle. Mistä raivo tulee ja miksi? Kanava voi löytyä ihan mistä vaan; jostain syvälle menevästä harrastuksesta tai sitten keskustelutuesta.

 

[Apari]

Siis en ole koko ajan vihainen, suutun vain "asiasta" eli oikeastaan mistä vaan. Jostain mitä joku teki tai ei thnyt. ja kaikesta suutun palkon, en koskaan vaan vähän vaikka asia olisi miten vähäpätöinen tahansa.

 

["..."]

Mä olin samanlainen. Tiesin tämän piirteen itsessäni, ja pelkäsin sitä äidiksi tultuani. Oma äitini oli nimittäin lyhyt pinnainen raivoaja myös. Raivostuminen nostaa vieläkin päätään kun elämässä on paljon stressiä, mutta on muuten jäännyt taka-alalle. Kun erosin lapseni isästä ja jäin kaksin pienen tytön kanssa, oli alkuajat todella rankkoja. Silloin kuitenkin kiteytyi käytäntöön se päätös, että minä en halua olla tämä ihminen, ja opettelen olemaan erilainen ennenkuin vahingoitan lastani. (Psyykkisesti siis.) Opettelin liudan kaikenlaisia itsestäänselvyyksiä, kuten tunnistamaan mistä tunteeni johtuivat, pyytämään anteeksi, poistumaan tilanteesta jossa kiehahtaa, lopulta vain palauttamaan asiat kontekstiinsa ja antamaan olla. Yksi rauhoittava tekniikka, jota kannattaa käyttää muissakin tilanteissa, esim. stressin ja ahdistuksen iskiessä, on tietoinen läsnäolo. Googlaa noilla sanoin, käyttävät tuota esim. terapioissakin nykyään. Mutta, joka tapauksessa, lopulta onnistuin! Ja yksi seikka jonka olen myös huomannut, on se, että olen todella myös enemmän LÄSNÄ arjessa, se on hienoa. Raivo ja suuttumushan kasvavat ihan oman pään sisällä, ja ärtymys syntyy usein siitä, kun omaa rauhaa rikotaan, se rento läsnäolo ja lapseen aidosti keskittyminen on hienoa, ja ehkäisee kiukustumista. Toinen hieno juttu on, että minun muuttuessani, myös äitini on vihdoin alkanut muuttua... : )

 

[Apari]

Olen yrittänyt sanoa miehelleni, että se tilanteesta poistuminen voisi auttaa, mutta häntä se tuntuu ärsyttävän/pelottavan. Ikäänkuin okisin häipymässä lopullisesti jos ymmärrätte.
Muutosta haluaisin, mutta jotenkin olen voimaton kun yhtään päivää ei mene ilman kunnon riitaa, jonka yleensä aloitan jostain aivan turhasta.

Olen yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu ja puhua miehen kanssa siitä, miten voisin käytöstäni muuttaa, mutta tuntuu umpikujalta.

 

["vieras"]

Minulla auttoi D-vitamiini (iso annos). Pari vuosikymmentä ehdinkin kärsiä räjähtelystä ja nyt olen paljon rauhallisempi.

 

[Apari]

[QUOTE="vieras";26316470]Minulla auttoi D-vitamiini (iso annos). Pari vuosikymmentä ehdinkin kärsiä räjähtelystä ja nyt olen paljon rauhallisempi.[/QUOTE]

Paljonko?

 

[raivottaren äksy tytär]

Olen yrittänyt sanoa miehelleni, että se tilanteesta poistuminen voisi auttaa, mutta häntä se tuntuu ärsyttävän/pelottavan. Ikäänkuin okisin häipymässä lopullisesti jos ymmärrätte.
Muutosta haluaisin, mutta jotenkin olen voimaton kun yhtään päivää ei mene ilman kunnon riitaa, jonka yleensä aloitan jostain aivan turhasta.

Olen yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu ja puhua miehen kanssa siitä, miten voisin käytöstäni muuttaa, mutta tuntuu umpikujalta.

Hahmotat siis ne tunteet jollain tapaa, joita miehessä herää kun käyttäydyt hylkäävästi riitatilanteessa (luultavasti hän on lapsena saanut katsella mielenosoituksellisesti poistuvaa selkää ja ihan oikeasti pelkää siellä lapsen tasolla henkensä edestä).

Entä ne omat pohjimmaiset, samantasoiset tunteesi? Hahmotatko niitä yhtään? Pelkoahan sieltäkin yleensä löytyy, raivo on yritys pitää homma kasassa väkisin ettei pelätty asia toteudu.

 

["vieras"]

Positiivista kuitenkin, että tajuat tämän olevan ongelma, ja yrität tehdä sille jotain. Mieheni on samanlainen, suuttuu ihan mitättömistä (minun mielestäni) syistä jatkuvasti, eli tiuskii/raivoaa minulle ja/tai lapsille. Eikä näe, että hänessä olisi vikaa Syy on aina muissa. Olen yrittänyt tästä useasti keskustella, mutta laihoin tuloksin. Olen koko ajan varpaillani. Eniten ottaa päähän se, että lapset saavat tuollaisen mallin.

 

["vieras"]

Paljonko?

Aluksi otin yli sataa mikrogrammaa, mutta alensin sitten sitä, koska olen aika pienikokoinen. Nykyisin menee noin 70. Riippuu kyllä ihan ihmisestä (eikä vaan koosta) minkä verran tarvitsee. Fiksuinta käydä mittauttamassa arvoja.

 

[Apari]

Hahmotat siis ne tunteet jollain tapaa, joita miehessä herää kun käyttäydyt hylkäävästi riitatilanteessa (luultavasti hän on lapsena saanut katsella mielenosoituksellisesti poistuvaa selkää ja ihan oikeasti pelkää siellä lapsen tasolla henkensä edestä).

Entä ne omat pohjimmaiset, samantasoiset tunteesi? Hahmotatko niitä yhtään? Pelkoahan sieltäkin yleensä löytyy, raivo on yritys pitää homma kasassa väkisin ettei pelätty asia toteudu.

Tämä on varmasti muuten totta, mutta luulen miehen suhtautumisen johtuvan siitä, että heillä EI ole ollut tapana riidellä kotona ja ei osaa siksi suhtautua.

Kokeilen tuota D-vitamiinia ja tiedostavaa läsnäoloa. Olisi ihanaa päästä tästä eroon.

Yksi syy on usein myös alhainen verensokeri -eli nälkä- olen silloin selvästi kiukkuisempi. Ja vielä kun mieheni on on painostani (ja omastaan) hirmu tarkka, eli haluaisi minun laihtuvan (mikä ei ole minusta väärin oikeasti). Suutun siis siitä kun kysyy mitä olen syönyt ja muka mulkoilee aina syömistäni, vaikkei oikeasti mitään tarkoittaisi, mutta tämä on vain jotenkin alitajunnassani, että koko ajan kyttää.

Kuulostaapa hullulta...

 

[raivottaren äksy tytär]

Tämä on varmasti muuten totta, mutta luulen miehen suhtautumisen johtuvan siitä, että heillä EI ole ollut tapana riidellä kotona ja ei osaa siksi suhtautua.

Kokeilen tuota D-vitamiinia ja tiedostavaa läsnäoloa. Olisi ihanaa päästä tästä eroon.

Yksi syy on usein myös alhainen verensokeri -eli nälkä- olen silloin selvästi kiukkuisempi. Ja vielä kun mieheni on on painostani (ja omastaan) hirmu tarkka, eli haluaisi minun laihtuvan (mikä ei ole minusta väärin oikeasti). Suutun siis siitä kun kysyy mitä olen syönyt ja muka mulkoilee aina syömistäni, vaikkei oikeasti mitään tarkoittaisi, mutta tämä on vain jotenkin alitajunnassani, että koko ajan kyttää.

Kuulostaapa hullulta...

No hiukan hullulta kuulostaa kyllä, jos mies ottaa tuollaisen roolin. Ei asia muutu mihinkään siitä, jos itsekin olet sitä mieltä että laihtua pitäisi. Siitä huolimatta se ei ole miehen asia kytätä sinun painoasi ellet itse sitä pyydä. Ja silloinkin sinulla pitäisi olla valta kertoa, millälailla haluat intervention tapahtuvan.

Sulla saattaa olla hiukan erikoinen näkemys ihmissuhteista, ja sitten se suuttuvaisuus on se sun kesyttämätön puolesi, joka itseasiassa reagoi niinkuin muidenkin ihmisten on tapana. Miten hyvin muuten tunnet itsesi? Oletko muissakin asioissa luovuttanut määräysvaltaasi menemään?