mitähän lapsesta kannattais seuraavaks tutkia kun mitään ei meinaa löytyä ja kipeä koko ajan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
meillä tyttö on nyt 9vuotias ja perusterve ollut aina.nyt viime marraskuusta alkaen on ollut sellaista että kurkussa on palan tunne koko ajan ja välillä koskee rintakehään.myös hengitys tuntuu välillä vaikealta(näin hän itse sanoo että joutuu oikein hengittämällä hengittämään että henki kulkee)ulospäin hengitys ei oudolta kuullosta tai vaikealta.
astma on tutkittu ekana,nyt tutkinnassa olisiko refluksia,mutta näyttää ettei olis sitäkään.
koulussa ja kavereiden kanssa asiat ok samoin kotona,mitään muutoksia elämään ei ole tullut,siitä ei oireet voi johtua.
alan itse olla aika loppu kun mitään ei löydy ja joka päivä tyttö valittaa vaivaansa.
lääkärissä ollaan juostu jo vaikka kuinka monesti ja noiden hengitysjuttujen takia hapetusarvojakin on mitattu jo vaikka kuinka´usein ja mitään ei siinäkään ole ollut vikana.
onko muiden lapsilla ollut vastaavia oireita ja mikä lasta vaivasi?
 
Vaikka kokeessa ei näy mitään niin voi kilpirauhasessa itsessään olla vikaa. Ainoo varmuus saadaan ultraamalla.

Lämpimästi suosittelen myös kosteusmittauksia kotiin. Onko lapselta otettu rasitustestit? Ja ehdottomasti sydänkäyrää.
 
pef-mittaukset tehtiin astma epäilyn vuoksi,sydänkäyrä myös otettu ei mitään.kosteustarkastaja meillä kävi viime viikolla ja löysi meidän omasta makkarista hometta,voisko nuo oireet tulla muka siitä?tyttö ei huoneessa juurikaaan käy
 
Mulle tuli noista oireista yksi omakohtainen kokemus mieleen: lihaskireys. Mä olin itse tuossa syksyllä juurikin noiden oireiden takia saikulla. Lopulta kävin hierojalla, joka totesi, että mä olen umpijumissa yläkropastani. Nimittäin esim. kurkussa on useita pieniä lihaksia, jotka saattaa mennä myöskin jumiin, jos muutenkin on lihakset jumissa ja se saattaa aiheuttaa palan tunnetta kurkkuun. Mulla itselläni oli myös rintalihakset jumissa, jotka oirehti rintakipuina.

Mä kävin hierojalla useamman kerran ja venyttelin, venyttelin ja venyttelin, niin johan tokenin.

Tosin, toinen asia mikä myös edellä mainittuja oireita tekee on stressi/ahdistus. Että sillai hienovaraisesti varmaan oman lapsen kohdalla kyselisin niitäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
pef-mittaukset tehtiin astma epäilyn vuoksi,sydänkäyrä myös otettu ei mitään.kosteustarkastaja meillä kävi viime viikolla ja löysi meidän omasta makkarista hometta,voisko nuo oireet tulla muka siitä?tyttö ei huoneessa juurikaaan käy

Luultavasti tosta homeesta johtuu. Pef mittauksilla ei ole rasitusastman kanssa tekoa ellei niitä puhalluksia suoriteta juoksutestin aikana ja jälkeen.
 

Yhteistyössä