O
oodiparsakaalille
Vieras
Yhdessä oltu 12 vuotta ja lapsia kolme. Yksi kouluikäinen, yksi leikki-ikäinen ja yksi taapero. Lapsille mies on hyvä, välittävä ja vastuullinen isä.
Pitemmän aikaa jo ollut "jotain" kadoksissa. Musta tuntuu, että me ei enää olla samalla aaltopituudella, siltä, että me puhumme toistemme ohi. Jos ylipäätään puhumme. Miehellä on välillä sellainen ärsyttävä tapa, että jos mä haluaisin puhella syvällisiä ja kysyn siltä jotain (esim. kaipaisiko hän jotain muutosta meidän suhteeseen tai onko hänestä meillä kaikki hyvin), niin tää saattaa vaan kävellä pois paikalta vastaamatta mitään. Ja sit jos se suostuu puhumaan pari sanaa, niin se tekee sen kuin vasten tahtoaan. En mä tiedä, mä vaan välillä väsyn tähän. Se puhuu niin kivasti ystävilleni/ystävillemme, että välillä olen kateellinen siitä niille ystäville. Niiden kanssa se oikeasti keskustelee, mun kanssa ei.
Seksielämä ei ole mua kauheasti innostanut viime aikoina, kun tuntuu, että se henkinen yhteys puuttuu. Mies kyllä haluaisi ja usein. Kyllä mä sitten yleensä suostun pari kertaa viikossa, jotta pääsen ite helpommalla, kun mies ei sitten ole koko aikaa vonkaamassa. Joo, tiedän, että se on kyseenalaista. Mitä mä saan siitä seksistä? Yleensä en muuta kuin tavarat sisälleni, eli ei tunnu missään ja miltään.
Välillä mä leikittelen pääni sisällä ajatuksella erosta, mietin, mihin muuttaisin jne. Välillä mä melkein toivon, että se jäisi kiinni pettämisestä, niin sitten ei tarvitsisi enää miettiä, vaan homma olisi siinä. Kaikki on niin sekavaa. Ja mua väsyttää tämä.
Onko meillä enää mitään toivoa? Saako tätä tilannetta parannettua? Vinkkejä? Kun ei tämä näin voi jatkua.
Pitemmän aikaa jo ollut "jotain" kadoksissa. Musta tuntuu, että me ei enää olla samalla aaltopituudella, siltä, että me puhumme toistemme ohi. Jos ylipäätään puhumme. Miehellä on välillä sellainen ärsyttävä tapa, että jos mä haluaisin puhella syvällisiä ja kysyn siltä jotain (esim. kaipaisiko hän jotain muutosta meidän suhteeseen tai onko hänestä meillä kaikki hyvin), niin tää saattaa vaan kävellä pois paikalta vastaamatta mitään. Ja sit jos se suostuu puhumaan pari sanaa, niin se tekee sen kuin vasten tahtoaan. En mä tiedä, mä vaan välillä väsyn tähän. Se puhuu niin kivasti ystävilleni/ystävillemme, että välillä olen kateellinen siitä niille ystäville. Niiden kanssa se oikeasti keskustelee, mun kanssa ei.
Seksielämä ei ole mua kauheasti innostanut viime aikoina, kun tuntuu, että se henkinen yhteys puuttuu. Mies kyllä haluaisi ja usein. Kyllä mä sitten yleensä suostun pari kertaa viikossa, jotta pääsen ite helpommalla, kun mies ei sitten ole koko aikaa vonkaamassa. Joo, tiedän, että se on kyseenalaista. Mitä mä saan siitä seksistä? Yleensä en muuta kuin tavarat sisälleni, eli ei tunnu missään ja miltään.
Välillä mä leikittelen pääni sisällä ajatuksella erosta, mietin, mihin muuttaisin jne. Välillä mä melkein toivon, että se jäisi kiinni pettämisestä, niin sitten ei tarvitsisi enää miettiä, vaan homma olisi siinä. Kaikki on niin sekavaa. Ja mua väsyttää tämä.
Onko meillä enää mitään toivoa? Saako tätä tilannetta parannettua? Vinkkejä? Kun ei tämä näin voi jatkua.