S
surumieli
Vieras
Pakko purkaa sydäntään
Eli vasta olen eronnut, pieniä lapsia. Kokenut väkivaltaa, fyysisenä rajua ja henkisellä puolella jos mahdollista vielä rajumpana-pidempään. Suhde oli pitkä ja vaikea, osin siksikin pitkä, ettää lähipiirissäni ei uskottu koskaan minun puhuvan totta, en uskaltautunut lääkäriin väkivallan jälkeen, ex:ni oli erittäin pidetty ihminen ja valehteli "tärkeitä asioita paljon, joista osa minullekin seljennyt nyt. Nyt pitäs hakea lähestymiskieltoa. Veljelläni ex:n tosi lämpimät välit. Ex valehdellut veljelleni asioita minusta- en ymmärrä, kuinka hän ei näe lävitse, vartuttiin samassa perheessä, vaikkei koskaan ole niin läheisiä oltu,
Välit ovat etääntyneet kovasti ennestään juuri tämän takia, häpeän valheita, joita olen yrittänyt korjata, mutta veljeni ei kuulemma tiedä, kumpaa uskoa. Äitini on taipunut uskomaan puheitani/kokemuksiani ihan vasta, muutamia päiviä sitten, kun ns. asiat on lyöty silmien alle, pakko ollut uskoa.
Nyt ex piinaa eri tavoin, hakisin lähestymiskieltoa. Kysyin veljeltäni, lähteekö hän todistajaksi. Sanoi, että ei, jos ex saa tietää tästä, heillä menee puhevälit. Teenkö väärin, jos en pysty enää näkemään veljeäni silmästä silmään? Olemme hyvin erilaiset, en pystyisi itse toimimaan noin, en millään. Suojelemaan rikollista tai pahoinpitelijää omaa sisartaan vastaan. Aihetodisteet riittävät varmaan, mutta tuntuu uskomattoman pahalle.. Varsinkin, kun ex hoki koko ajan, ettei sua usko kukaan kuitenkaan. Ovatko ihmiset niin sokeita, tuntuu pahalle, että oma äitikään ei lastaan usko vuosikausiin.
Veljeäni olisin pyytänyt todistamaan tilannetta, jossa laitoin hänelle tekstiviestin yöllä puoli kolmelta järjettömän väkivaltatilanteen jälkeen pyysin soittaa, oli yövuorossa töissä. Samalla syötin lasta, joka oli herännyt väkivallan ääniin ja oli vauva tuolloin Soitin veljelleni, anaelin apua, itkin, pelkäsin, kerroin tilanteen. Pelkäsin koko ajan, milloin ex tulee ja pahoinpitelee uudelleen, sammui lasta syöttäessäni. Veljeni sanoi, että puhumme kumpikin yleensäkin niin eriä Että jos puhun totta edes, niin... Tässä kohtaa itsellä ymmärrys katkeaa. Meneekö joku huvikseen talvipakkasella itkun kanssa yöllä soittamaan jollekin, että on juuri joutunut hakatuksi? Vai luuleeko veljeni kenties, että hakkaaja olin minä ja soitan ja vieritän syyn toisen niskaan?
Olen veljelleni aiemmin tilannetta yrittänyt selittää, hän ei tiedä kumpaa uskoa Ihan fiksu ihminen yleensä ottaen hän, mutta jos nyt katkon välit, teenkö oikein? Kun ei jaksa ymmärtää enää.
Eli vasta olen eronnut, pieniä lapsia. Kokenut väkivaltaa, fyysisenä rajua ja henkisellä puolella jos mahdollista vielä rajumpana-pidempään. Suhde oli pitkä ja vaikea, osin siksikin pitkä, ettää lähipiirissäni ei uskottu koskaan minun puhuvan totta, en uskaltautunut lääkäriin väkivallan jälkeen, ex:ni oli erittäin pidetty ihminen ja valehteli "tärkeitä asioita paljon, joista osa minullekin seljennyt nyt. Nyt pitäs hakea lähestymiskieltoa. Veljelläni ex:n tosi lämpimät välit. Ex valehdellut veljelleni asioita minusta- en ymmärrä, kuinka hän ei näe lävitse, vartuttiin samassa perheessä, vaikkei koskaan ole niin läheisiä oltu,Välit ovat etääntyneet kovasti ennestään juuri tämän takia, häpeän valheita, joita olen yrittänyt korjata, mutta veljeni ei kuulemma tiedä, kumpaa uskoa. Äitini on taipunut uskomaan puheitani/kokemuksiani ihan vasta, muutamia päiviä sitten, kun ns. asiat on lyöty silmien alle, pakko ollut uskoa.
Nyt ex piinaa eri tavoin, hakisin lähestymiskieltoa. Kysyin veljeltäni, lähteekö hän todistajaksi. Sanoi, että ei, jos ex saa tietää tästä, heillä menee puhevälit. Teenkö väärin, jos en pysty enää näkemään veljeäni silmästä silmään? Olemme hyvin erilaiset, en pystyisi itse toimimaan noin, en millään. Suojelemaan rikollista tai pahoinpitelijää omaa sisartaan vastaan. Aihetodisteet riittävät varmaan, mutta tuntuu uskomattoman pahalle.. Varsinkin, kun ex hoki koko ajan, ettei sua usko kukaan kuitenkaan. Ovatko ihmiset niin sokeita, tuntuu pahalle, että oma äitikään ei lastaan usko vuosikausiin
.Veljeäni olisin pyytänyt todistamaan tilannetta, jossa laitoin hänelle tekstiviestin yöllä puoli kolmelta järjettömän väkivaltatilanteen jälkeen pyysin soittaa, oli yövuorossa töissä. Samalla syötin lasta, joka oli herännyt väkivallan ääniin ja oli vauva tuolloin
Soitin veljelleni, anaelin apua, itkin, pelkäsin, kerroin tilanteen. Pelkäsin koko ajan, milloin ex tulee ja pahoinpitelee uudelleen, sammui lasta syöttäessäni. Veljeni sanoi, että puhumme kumpikin yleensäkin niin eriä Että jos puhun totta edes, niin... Tässä kohtaa itsellä ymmärrys katkeaa. Meneekö joku huvikseen talvipakkasella itkun kanssa yöllä soittamaan jollekin, että on juuri joutunut hakatuksi? Vai luuleeko veljeni kenties, että hakkaaja olin minä ja soitan ja vieritän syyn toisen niskaan? Olen veljelleni aiemmin tilannetta yrittänyt selittää, hän ei tiedä kumpaa uskoa
Ihan fiksu ihminen yleensä ottaen hän, mutta jos nyt katkon välit, teenkö oikein? Kun ei jaksa ymmärtää enää.