miten hitossa kukaan voi ekstä tuttuun, pieneen lähimetsään ?! siis selvinpäin eikä sairasta dementiaa tms

[firequeen]

enkä puhu nyt itsestäni ! vaikka sekin on koettu... lapsena löysimme kaverini kanssa tutulta uimarannalta lähtevän polun, jota emme löytäneet enää toiste etsimisestä huolimatta ja teininä yhtenä talvi-iltana eksyin koiran kanssa, kun lumikinokset ja pimeys sotkivat suuntavaiston.. onneksi koira vei kotiin kun irrotin hihnan !

 

[Keittiönoita]

Onnistuu ainakin multa hyvin helposti. Hetken ainaa kun yöllä pimeässä kuljen metsässä koiran perässä, mulla ei ole hajuakaan, missä kohtaa metsää olen. Tai edes mihin päin pitäisi lähteä, jos haluaisin kotiin. Onneksi on toi koira.

 

[Helmi S]

Multa voisi onnistua. Mulla on ihan onneton suuntavaisto. Tarvin kartan, ni sit pärjään...

 

[ap]

onneksi on kännykät !

 

[ap]

metsät ovat kyllä oikeasti vähän pelottavia paikkoja. väkisin tulee mieleen jotkut kauhujutut puista jotka sulkevat tien ihmisiltä, kun ei hetkeen tajua mistä hitosta pääsee kotiin koulun suunnistustunnit olivat ihan kauheita!

 

[-Jonttu-]

Itse pikkulikkana eksyin suht pieneen metsikköön. Olin ulkoiluttamassa mummoni koiraa. Onneksi koira pissi koko matkan, ja osasi hajujälkiään pitkin takaisin kotiin

 

[Turbojurpo]

Armeijassa eksyilin metsässä vähän väliä. Yhdellä metsäkeikalla kävelin kaksi kertaa samaan omaan putkimiinaan. Olisin kuollut kummallakin kerralla, jos olisi ollut oikeasta miinasta kyse. Mikään ihme, että lähinnä pioneerit puuhastelivat miinojen kanssa. Oli se vain aika pauketta muidenkin kohdalla.