Miten hoikkien ihmisten ei tee mieli ruokaa

[jannakke]

No siksi kun syömisestä ja mässäilystä tulee huono olo. Tänään olen syönyt yhden ruisleivän päällä juusto, salaatti ja kurkkua + 3 kuppia kahvia. Lounaaksi söin kevätkääryleen ja salaattia. Illalla syön kanaa ja salaattia ja ehkä pikkupalan mustikkapiirakkaa.Kun ei vaan tee mieli ruokaa. Opetelkaa kuuntelemaan itseänne joogaan aamuin illoin ja lisäksi lenkkeilen aina silloin tällöin.

 

[jannakke]

Ja ehkä semmonen normaalielämän hyvä vertaus eli jos minä ostan pizzan, niin syön siitä max puolet; useasti vähemmänkin. En vain jaksa syödä enempää.

 

["Vieras"]

Lihavuus on ennenkaikkea elämäntapa-ongelma. Kun on passiivinen, kiloja kertyy. Kun on aloiteeton, negatiivinen, masentunut jne., kiloja kertyy helpommin. Kun aika kuluu netissä ja töllön ääressä, kiloja kertyy. Kun ei tee mitään, ei jaksa mitään. ei myöskään huolehtia ruokavaliosta, itsestään tai mistään mustakaan. Lihavuuden ydinsyy löytyy harvoin pelkästä liiasta syömisestä. Se on vain seurausta jostain.

Syön kuin hevonen ja olen hoikka, mutta myös treenaan paljon ja olen muutenkin huonosti telkun äärellä tms. viihtyvää sorttia. En ole koskaan kieltäytynyt mistään ruuasta tai herkusta siksi että pelkäisin liikakiloja. Toisaalta sitä mässyäkään ei tee niin mieli kun on terveelliset elääntavat. Kaikki on suhteessa toisiina.

 

[....]

En jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta kommentoin omasta näkökulmastani. Olen nykyään hoikka, mutta se ei johdu siitä, etteikö minun tekisi mieli ruokaa tai herkkuja, minulla on vaan hyvä itsekuri. Minulla on taipumusta lihomiseen (minulla on pco ja varmaankin jonkun asteista insuliiniherkkyyttä, raskausdiabeteskin molemmissa raskauksissa) ja laihduttaminen on minulle vaikeaa, joten sitä suuremmalla syyllä minun on hillittävä haluni. Vielä kolme vuotta sitten painoin 76 kiloa, nyt pari vuotta painoni on pysynyt 56-58 kilossa. Kaikkein tyytyväisin olenkin siihen, että olen saanut pidettyä laihdutetut kilot poissa pysyvästi. Nykyään myös liikun niin paljon, että saan myös välillä syödä vähän ylimääräistä. Lasken kuitenkin jollain tasolla aina kaloreita, sillä en voi syödä kovin paljoa, jotten lihoisi. 1500 kcal päivässä on sellainen lukema, jolla paino pysyy samassa. Kerran, kaksi kuukaudessa voin vähän lipsuakin tuosta ilman, että se näkyisi painossa.

Saattaa kuulostaa jonkun mielestä onnettomalta, mutta olen oppinut löytämään iloja muista asioista kuin ruuasta

 

["pläski"]

Kyse ei oo siitä, etteikö hoikille maistuis ruoka / herkut ihan yhtä paljon ku lihavimmillekkin, vaan ihan siitä, että jokainen on just semmonen ku " antaa ittensä olla". Jos oot läski ja syöt silti niin että paino pysyy samassa/ lihoot, oot ilmeisen tyytyväinen kehoosi. Ja jollet tyytyväinen niin harvinaisen laiska läski. Näin on näreet.

 

["kukkanen"]

Itse syön aika paljon, koska urheilenkin kovasti. Mutta huomaan kyllä kun vertaan lihaviin ystäviini, että siltikin he syövät enemmän ja myös energiapitoisempaa ruokaa. En pidä esim. kermakastikkeista tai majoneeseista ym. ne ovat pahan makuisia. Tykkään ihanista salaateista ja rahkasta ja ruisleivästä, nam. Jos syön oikein paljon ruokaa, mulla ei tule uutta nälkää tuntikausiin. Esim. tänään lounaalla söin jauhelihakeittoa lautasellisen, lisäksi kaksi leipää ja jälkkäriksi vähän jätskiä ja kahvia. Tulin niin täyteen että vasta nyt syön seuraavan kerran pienen annoksen turkkilaista sekoitettuna rahkaan + marjoja.

Huomaan, että monet lihavat ystävät syövät tosi nopeasti (kaksi annosta siinä ajassa missä itse syön yhden). Ehkä vatsa ei ehdi lähettämään kylläisyyden tunnetta kun jo haetaan toinen annos? Eikä nainen tarvitse kahta lämmintä ruokaa päivässä! Monet juovat myös mehuja(en juo juuri ikinä, ehkä pari kertaa vuodessa) ja saunasiidereitä.

 

["noh"]

[QUOTE="Vieras";28785147]Lihavuus on ennenkaikkea elämäntapa-ongelma. Kun on passiivinen, kiloja kertyy. Kun on aloiteeton, negatiivinen, masentunut jne., kiloja kertyy helpommin. Kun aika kuluu netissä ja töllön ääressä, kiloja kertyy. Kun ei tee mitään, ei jaksa mitään. ei myöskään huolehtia ruokavaliosta, itsestään tai mistään mustakaan. Lihavuuden ydinsyy löytyy harvoin pelkästä liiasta syömisestä. Se on vain seurausta jostain.

Syön kuin hevonen ja olen hoikka, mutta myös treenaan paljon ja olen muutenkin huonosti telkun äärellä tms. viihtyvää sorttia. En ole koskaan kieltäytynyt mistään ruuasta tai herkusta siksi että pelkäisin liikakiloja. Toisaalta sitä mässyäkään ei tee niin mieli kun on terveelliset elääntavat. Kaikki on suhteessa toisiina.[/QUOTE]

Eli syömiseen lihominen liittyy kuitenkin loppupeleissä. Jos on masentunut, laiskottelee ja makailee sohvalla, surffaa netissä ts. EI KULUTA niin silloin pitää myös syödä kuin hiiri

 

["voikukka"]

Tuo voi hyvin pitää paikkansa. Mutta jos lihavat ovat tunnesyöppöjä, niin mitä hoikat sitten ovat? tunne-"mitä"?

Tunne-syömättämiä. Jos on surkeaa, ei saa syödyksi. Jos on rakastunut, ei saa syödyksi. Jos on liian kivaa, ei saa syödyksi. Jos on innostunut, ja paljon mieluisaa työtä, ei saa syödyksi. Jos on surullinen, ei saa syödyksi...Eli on mikä tahansa vähän vahvempi tunne, ei tee mieli syödä. Ei siis melkein koskaan

 

[Echo]

Mulle ei maistu itse tekemäni ruoka. Kun ensin haistelen keittämis-ja paistamishöyryjä ja maistan sitä ruokaa testimielessä, niin sen jälkeen ei enää teekään mieli sitä syödä. Huomaan usein napostelevani jotain pientä. Muu poppoo kyllä syö ihan mielellään mun pöperöitä.
Muiden tekemät ruuat maistuu paremmalle.

 

[alastulossa mättää]

Mä jo pelkästään juoksen viikossa 20-40km. Siihen päälle muut liikunnat. Ennen napostelin enemmän, nykysin syön omenan, jos tekee mieli jotain, mutta ei tiedä mitä. Välipalat ja iltapalat maustamatonta maitorahkaa ja marjoja (vähän mehukeittoa) jne. Eli siis syön terveellisesti ja liikun. Emmä silti näe nälkää ja suklaatakin syön päivittäin. Tosin senkin vaihdoin 86% kaakaota sisältävään tummaan suklaaseen. Riittää se yks palanen kahvin kanssa jne. Toisinaan mä taas syön ihan mitä sattuu ja kuinka paljon vaan, mutta tuo liikkuminen on se avainasia. Kuluta enemmän mitä syöt.

 

["Tiina"]

Olen lukenut paljon tutkimuksia lihavuudesta. Vanhempani ovat reippaasti ylipainoisia, mutta itse pysyin normaalipainon puolella ennen toista lastani, josta jäi noin 10 kiloa ylipainoa (olen jo 40-v, silläkin varmaan hiukan vaikutusta).
Lihavuuden välttäminen ei kaikille ole yhtä helppoa, eikä kyseessä ole pelkästään opitut tavat. Nykytutkimusten mukaan lihavien vanhempien lapset lihovat helpommin kuin laihojen, vaikka elintavat eivät olisi lihottavia. Lihominen on myös geneettistä.
Lisäksi olen huomannut, että toiset lapset ovat kiinnostuneempia syömisestä, haluavat maistella ja ovat riippuvaisempia herkuista kuin toiset (meillä esim. Kaksi lasta joista toinen on tosi ahnas karkkien perään, mutta toinen syö vain tarvisemansa ja niistäkinvain "hyvät karkit". Kumpikin ovat kutenkin normaalipainoisia, mutta uskon että meidän makeasta pitävän pojan on helpompi lihoa kuin erittäin nirson veljensä.

 

["Vieras"]

[QUOTE="noh";28786137]Eli syömiseen lihominen liittyy kuitenkin loppupeleissä. Jos on masentunut, laiskottelee ja makailee sohvalla, surffaa netissä ts. EI KULUTA niin silloin pitää myös syödä kuin hiiri [/QUOTE]


Toki syöminen, mutta se lihavuuden perimmäinen syy on kuitenkin usein paljon muutakin. Ylipainoon liittyy usein passiivisuus muutenkin elämässä. Just kuten sanoit, kulutus ja syöminen ei ole tasapainossa. Ihmettelen miten laihduttajat niin usein rukkaavat vaan ruokavaliotaan, se harvemmin pitkällä aikavälillä johtaa tuloksiin...

Geneettinen lihavuus koskee aniharvaa. Jos omat vanhemmat ovat ylipainoisia niin moni heistäkin on ollut nuorena aikuisena hoikka. Eikä esim. 70-luvulla lihottu niin usein kuin nykyään missään iässä, nykyään myös lapset ja nuoret ovat kasvavasti ylipainoisia. Kovin on geneettiset syyt lisääntynet ihan viime aikoina

 

[vierailija]

No, huono otsikko, mutta en vain parempaakaan keksinyt...

Mutta aloin vaan miettiä lihavuutta; omaa ja muiden. Ja sehän on seurausta tasan tarkkaan siitä, että syö liikaa (jätetään nyt tämän ulkopuolelle kaikki sairauksista, lääkkeistä ja sensellaisista aiheutuvat paino-ongelmat)

Ja kysymys on, että mikä minut erottaa hoikasta ihmisestä, ja vastaushan on ilmiselvä. Minä syön enemmän. Mutta kysymys on "miksi ?" Miksi sen hoikan ihmisen ei tee mieli syödä yhtä usein ja/tai yhtä paljon kuin minun. (tai) Miten se hoikka ihminen on saanut niin täydellisen ja horjumattoman itsekurin, että ei sorru mässäilemään mitään herkkuja kuin vain hyvin harvoin, jos sitäkään. (tai) mitä muuta tahansa, mikä selittää sen, että miksi toinen syö liikaa ja toinen ei.

Se johtuu luultavasti perimästä. Itse olen aika hoikka ja suurien määrien syöminen kerralla on yksinkertaisesti mahdotonta, vaikka mieli usein tekisikin.

 

[vierailija]

Kai jollakulla vaa käy geeni arpajaisissa huonommin...
Itse syön paljon ja mikä vain maistuu samoin juomissa mutta paino ei ole ikinä noussut 60kg korkeemmaksi pit.165cm vaikka en todellakaan ole mikään liikkahullu pikemminki sohvaperuna

 

[feger]

Se on aineenvaihduntajuttu, toiset lihovat pelkästä ruuan näkemisestä. Ihan sama juttu kun jotkut tulevat raskaaksi, kun vaan "pesevät miehen kalsarit samassa pyykissä omien pikkuhousujen kanssa"

Valitettavasti itse kuulun tähän ryhmään, joka lihoo herkästi.

 

[r0s]

Mulla (normaalipainoinen) ja miehellä (lipainoinen) ainakin on se ero, että mä sön nautiskellen ja hitaasti ja mies taas hotkii hetkessä ruokansa.

Vaikkapa pala piirakkaa. Mä an siitä noin kymmenen lusikallista ja nauttimiseen menee helposti viisi, kymmenen minuuttia. Sit on olo että tulipa sötyä makeaa mahan täydeltä ja se riittää. Mies hotkaisee saman palan yhdellä, kahdella puraisulla ja ehtii hotkaisemaan parikin palaa lisää ennenko mä olen lopetellut ensimmäisen. Ihan niinko koira joka vetäisee kokonaisen varastamansa grillibroilerin kahdella nielaisulla ja näyttää päälle ihan yhtä nälkäiseltä.

 

[Irmeli Lukki]

....Syntymälahjat eivät mene tässä tasan. Geenit vaikuttavat hyvin paljon ruokahaluumme ja ruuan vaikutuksiin. Nämä on jo moneen kertaan tutkimuksissa todettuja asioita.

Olen samaa mieltä ap:n kanssa, että loppujen lopuksi kaikki on kiinni vain siitä mitä sitä suuhunsa ihan itse kukin työntää. ...Mutta nämä ajatukset "Hoikilla on parempi itsekuri" on hieman erikoisia....

Koska ihan tosissaan se ruoka ja herkut aiheuttaa meissä eriasteisia haluja.
...miten sen selittäisi..
Henkilön A näkee suklaapalan, hänen kaikki aistinsa heräävät, hän maistaa suklaan maun suussaan, hän rakastaa sitä suklaan tuntua suussaan, suklaa saa hänessä välillä suurempia hyvänolon tunteita mitä seksikään.
Henkilö B - nähdessään suklaan ajattelee, ok makea ruskea pala fazeria, minulla on nälkä, otankin vaan ruokaa.

---Joten miten noita voi edes verrata kun puhutaan itsehillinnästä. Onko laihalla absoluuttisesti parempi itsehillintä? Osaako hän pitää suunsa kiinni anoppilan kahvipöydässä kun tulee erimielisyyksiä jostain? Onko se nimenomaan laiha jolla on itsehillintää kieltäytyä vieraiden miesten drinkeistä? Laihat eivät aja ylinopeutta, koska heillä on niin rautainen itsehillintä nopeusrajoitusten edessä? Miten itsehillintää voidaan mitata vain ruualla, kun ponnistuksen määrä ei ole millään tapaa verrannollinen kahden ihmisen välillä.

..Lisäksi on paljon myös ympäristön vaikutusta. Opetettiinko kotona että lautanen pitää syödä tyhjäksi? Kysyttiinkö "Onko vatsa nyt täynnä?" ja hymyiltiin päälle / vrt. jos kysyttäis lähtikö nälkä? Opetettiinko kotona, että on syöty "tarpeeksi" sitten vasta kun vatsaa kiristää, ja joulu tai mikä tahansa juhla ei ole juhla, jossei vatsaa kivistä ähkystä.

Itsellä on ruokahalu vaihdellut. Itse olen se herkkujen rakastaja. Fazerin sininen plus fazerina levyt menevät aivan helposti. Herkuttelusta Ei tule huonoa omatuntoa. Harvoin pystyn syömään niin paljon että siitä tulisi huonoa oloa. Niin ja illalla menisi sitten jo lisääkin herkkuja. Niin ja kiitos pullakahvit myös toki toki. Jos teen mustikkapiirakkaa, niin mies syö siitä yhden palan, minä loput, samana päivänä. Nami!

Vaan olipa minullakin Raskaus aikana se itsehillintä!! Kun ei vaan tehnyt mieli. Kyllä oli niin hyvä itsehillintä. Oli muuten myös pahoinvointiakin..Mutta kun ei vaan tehnyt mieli, niin olihan se helppo olla syömättä. Tai jos pullan töissä otinkin, niin ei todellakaan tehnyt ohi kulkiessa mieli mennä ottaa toista ja kolmatta palaa. Oli hyvä itsehillintä, kun ei vaan tehnyt mieli. Ei edes suklaata.

Mun tekee niin hirveästi mieli karkkia/suklaata oikeastaan joka päivä varsinkin illalla, että kuola melkein valuu leualle... Ja voisilmäpullaa
ja ranskanleipää, sekä kaikkia mahdollisia sipsejä... Mutta jätän ne kuitenkin syömättä kun rakastan sitä tunnetta kun aamulla vatsa on ihan litteä ja koon 27 farkut sujahtavat jalkaan. Eli minun kohdallani ei ole ainakaan kyse siitä, että ei vaan tekisi mieli, vaan siitä, että pysyn työllä ja tuskalla lujana.

Paksuilla tutuillani käsi käy jatkuvasti tarjoiluastian ja suun väliä, käsilaukussa on vähintään pastilleja ja janojuomana mehu tai limsa. Lisäksi annoskoko on järkyttävä. Mieheni kuuluu tähän kategoriaan, ei mitään itsekuria vaikka kärsiikin ylipainostaan. Ja hänen mielitekojensa takia meillä on aina herkkuja saatavilla ja mä joudun taistelemaan niitä vastaan.

 

[vierailija]

Hoikka opiskelukaverini sanoi aina että hän voi syödä mitä haluaa eikä liho. Totta se olikin. Hänen herkkuaan oli herne-maissi-paprika-seos eikä tykännyt oikein mistään makeasta. Nyt työkaverinakin on pari hoikkaa jotka eivät tykkää makeasta, ja työpaikan kahveilla harvoin ottavat mitään pullaa tai vastaavaa koska eivät niistä tykkää.

Olisin valmis maksamaan aika paljon jos voisin olla samanlainen. Jos suhde makeaan olisi sama kuin vaikka puuroon. En sitä inhoa ja voin kyllä syödä, mutta en erityisemmin siitä tykkää enkä sitä nähdessäni ala sitä himoita.