Miten ihmisiin oikein pystyy tutustumaan

[on se vaikeaa]

Aina vaan sanotaan, että pitää olla itse aktiivinen ja niin pois päin, mutta milläs sitä jaksaa olla aktiivinen, kun se vastaanotto on aina yhtä ynseää.

Olen koittanut töissä ja töiden ulkopuolella harrastuksissa jutella työkavereille ja ihmisille, joita harrastuksissa näkee, ja ikinä en pääse alkua pidemmälle (ja kyllä, osaan sen verran katsoa, että en mene häiritsemään ketään silloin, kun tiedän hänellä olevan jotain muuta meneillään).

Kyllä sitä ollaan kohteliaita ja ystävällisiä, mutta ilmeistä ja eleistä näkee kyllä, mitä ihmiset ajattelevat, kun koitan tutustua ("painu nyt tiehesi siitä häiritsemästä minua" -tyyliin).

Ja kertonee sekin jotain, että oikeastaan ikinä ei kukaan yritä tutustua minuun. En edes varmaan tietäisi mitä tehdä, jos näin tapahtuisi, sillä olisin varmaan aivan järkyttynyt.

Jotenkin vain ärsyttää se, että ensin sanotaan, että pitää itse olla aktiivinen ja koittaa tutustua ja mahdollisesti ystävystyä uusien ihmisten kanssa, ja sitten kun sitä yrittää, niin vastaanotto on aina negatiivinen.

 

[yksinäinen vanha]

vaikeaa se on ja sitä vaikeampaa mitä vabhemmaksi tulee. Kaikilla jo omat kaverit.

 

[juuh]

Hymyile, ole ystävällinen, kysy mitä toiselle kuuluu. Toki ei liian tunkeileva kannata olla. Mutta ei saa lannistuakaan, eikä antaa tuon mielensisäisen puheen "ei ne kuitenkaan halua tutustua" voittaa. Pitää jaksaa uskoa, että haluaa ja hymyillä ja olla ystävällinen aina vaan uudestaan. Ja kysyä mitä kuuluu. Ja joskus sitten sopivassa välissä ehdottaa, että tehtäiskö jotain yhdessä.

Ystävyyden rakentuminen vie aikaa.

 

[ukhkuguy]

Aikuiset tuntuu tarvitsevan jonkun tekosyyn ystävystymiselle... Ite oon saanut ystäviä lasten kerhotoiminnasta siten, että oon härskisti käyttänyt skidejä tekosyynä. Esim. haluaisitko lähteä jonain päivänä puistoon samaan aikaan, kun meidän kullanmurut näyttävät viihtyvän niin hyvin keskenään... Ja sitten niistä tapaamisista on tullut säännöllisempiä, oon päässyt tutustuu lasten äitiin ja suhde on muuttunut läheisemmäksi.

 

[ap.]

Oudointa on, että suurimmaksi osaksi en edes tunne oloani yksinäiseksi, vaikka minulla ei ystäviä olekaan.

Jos minulla on jotain ongelmia yms., joihin tarvitsen neuvoa, niin kysyn asiasta äidiltäni tai sisaruksiltani (tosin aika harvoin, sillä emme ole kovin läheisiä sisareni ja veljeni kanssa), ja tunnen saavani heiltä tukea ihan tarpeeksi.

Mutta sitten vaan välillä tulee näitä kausia, jolloin tajuan, että "hetkinen, normaaleilla ihmisillä on ystäviä." ja samoin aina kerrotaan ystävien ja sosiaalisten suhteiden tärkeydestä, että tässä vaan tunnen välillä itseni oudoksi ja epänormaaliksi, kun minulla ei ole ystävää/ystäviä niinkuin "normaaleilla" ihmisillä.

 

[yfytft]

Oudointa on, että suurimmaksi osaksi en edes tunne oloani yksinäiseksi, vaikka minulla ei ystäviä olekaan.

Jos minulla on jotain ongelmia yms., joihin tarvitsen neuvoa, niin kysyn asiasta äidiltäni tai sisaruksiltani (tosin aika harvoin, sillä emme ole kovin läheisiä sisareni ja veljeni kanssa), ja tunnen saavani heiltä tukea ihan tarpeeksi.

Mutta sitten vaan välillä tulee näitä kausia, jolloin tajuan, että "hetkinen, normaaleilla ihmisillä on ystäviä." ja samoin aina kerrotaan ystävien ja sosiaalisten suhteiden tärkeydestä, että tässä vaan tunnen välillä itseni oudoksi ja epänormaaliksi, kun minulla ei ole ystävää/ystäviä niinkuin "normaaleilla" ihmisillä.

Mä oon ihan samanlaisessa tilanteessa. Välillä mietin, et jos menisin naimisiin, niin ketä hittoa mä kutsuisin häihin, saati sitten kaasoksi tms. Blogimaailmasta olisi kai helppoa löytää samanhenkisiä tyyppejä ja ehdottaa tapaamista ihan livenäkin, mikäli kommentointi puolin ja toisin lähtee käyntiin... Salit ja harrastuksetkin on aika nihkeitä paikkoja saada kontaktia tuntemattomiin.

Itse tutustuin naapuriini siten, että hän ihaili pihaani aidan takaa. Tarjouduin antamaan hänelle ylimääräisiä taimia, joita hän tuli seuraavana päivänä noutamaan kahvien ja pullien kanssa Useamman tunnin puutarhassa touhuilun ja kahvihetken jälkeen ollaan oltu tekemisissä lähes päivittäin...

 

[juuh]

Oudointa on, että suurimmaksi osaksi en edes tunne oloani yksinäiseksi, vaikka minulla ei ystäviä olekaan.

Jos minulla on jotain ongelmia yms., joihin tarvitsen neuvoa, niin kysyn asiasta äidiltäni tai sisaruksiltani (tosin aika harvoin, sillä emme ole kovin läheisiä sisareni ja veljeni kanssa), ja tunnen saavani heiltä tukea ihan tarpeeksi.

Mutta sitten vaan välillä tulee näitä kausia, jolloin tajuan, että "hetkinen, normaaleilla ihmisillä on ystäviä." ja samoin aina kerrotaan ystävien ja sosiaalisten suhteiden tärkeydestä, että tässä vaan tunnen välillä itseni oudoksi ja epänormaaliksi, kun minulla ei ole ystävää/ystäviä niinkuin "normaaleilla" ihmisillä.

Jaa, no johtuiskohan ihan sitten tästä tämä vaikeutesi tutustua muihin? Jos et kaipaa ihmisten seuraa, saattavat muut tulkita jotain käytöksestäsi niin, että sinua ei kiinnosta?

 

[loi]

jos sulla on aspergerin syndrooma ap, silloin ei kai välttis kaipaa niin aina kavereita.tai ainakin viihtyy yksikseenkin.toisaalta paha kaivata jos niitä ei ole

 

[ap.]

Jaa, no johtuiskohan ihan sitten tästä tämä vaikeutesi tutustua muihin? Jos et kaipaa ihmisten seuraa, saattavat muut tulkita jotain käytöksestäsi niin, että sinua ei kiinnosta?

hmm. Tuossa voi tietysti olla jotain... Vaikea aina selittää sitä itsellenikään, sillä viihdyn toisaalta ihan hyvin omissa oloissani, mutta sitten aina välillä tulee mieleen tunne siitä, että olisi kiva, jos olisi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa, jutella, harrastaa ja mitä milloinkin.

Ja minulla oli joskus vuosia sitten muutama ystävä, mutta sen jälkeen kun he menivät naimisiin ja saivat lapsia niin ystävyytemme käytännössä loppui siihen. (eikä todellakaan minun toimestani, näin uskallan sanoa)

 

[ap.]

jos sulla on aspergerin syndrooma ap, silloin ei kai välttis kaipaa niin aina kavereita.tai ainakin viihtyy yksikseenkin.toisaalta paha kaivata jos niitä ei ole

Mielenkiintoinen ajatus.... Mutta luulisi toisaalta, että jos minulla kyseinen syndrooma olisi, niin kait se olisi huomattu ja diagnosoitu jo lapsena/koulussa.

 

[Keittiönoita]

Kannattaa ihan ekana kysyä itseltään, miksi haluaisin tutustua uusin ihmisiin? Mitä näistä ihmisistä haluaisin? Mitä annettavaa minulla olisi näille ihmisille? Vasta sen jälkeen on aika pohtia, miten.

 

[khbkjhbkj]

Kannattaa ihan ekana kysyä itseltään, miksi haluaisin tutustua uusin ihmisiin? Mitä näistä ihmisistä haluaisin? Mitä annettavaa minulla olisi näille ihmisille? Vasta sen jälkeen on aika pohtia, miten.

Vitsi mitä kuraa... Ei ihmissuhteet ole mitään laskelmoitavissa olevaa vaihtokauppaa. Just ton takia jengi on niin jumissa omissa olohuoneissaan ja helvetin yksinäisiä, ku tollaset sosiopaatit toitottaa joka mediassa, et sä olet joku vitun tuote, joka sun pitää osata markkinoida kohdeyleisölle.

 

[Keittiönoita]

Vitsi mitä kuraa... Ei ihmissuhteet ole mitään laskelmoitavissa olevaa vaihtokauppaa. Just ton takia jengi on niin jumissa omissa olohuoneissaan ja helvetin yksinäisiä, ku tollaset sosiopaatit toitottaa joka mediassa, et sä olet joku vitun tuote, joka sun pitää osata markkinoida kohdeyleisölle.

No jaa. Minusta taas on ihan typerää lyöttäytyä johonkin porukkaan jos ei ole paskan vertaa kiinnostunut koko porukasta. Mutta jokainen tietty tavallaan ja omapa on elämänsä ja miten sen käyttää. Itse en vaivaudu ihmisiin, jotka eivät kiinnosta.

 

["eräs"]

Itsellänikään ei oikeastaan ole kuin yksi ystävä, jota näen kunnolla muutaman kerran vuodessa. Toki on työkavereita, joiden kanssa tulen hyvin juttuun. Mutta minä en kaipaakaan enempää. Viihdyn erittäin hyvin yksin. En varsinaisesti luota yhteenkään ihmiseen niin paljoa, että kertoisin mitään itselleni oikeasti tärkeää tai arkaluontoista asiaa. Toki olen sosiaalisesti ihan lahjakas, osaan keskustella, vitsailla ja olen myös hyvä kuuntelija (osaan myös säilyttää luottamukselliset asiat itselläni), mutta olen jo tähän ikään kantapään kautta oppinut ettei kannata kertoilla tärkeistä asioista ympäriinsä. Ehkä saatan joidenkin mielestä olla kummallinen, mutta sitten olen.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="eräs";29941515]Itsellänikään ei oikeastaan ole kuin yksi ystävä, jota näen kunnolla muutaman kerran vuodessa. Toki on työkavereita, joiden kanssa tulen hyvin juttuun. Mutta minä en kaipaakaan enempää. Viihdyn erittäin hyvin yksin. En varsinaisesti luota yhteenkään ihmiseen niin paljoa, että kertoisin mitään itselleni oikeasti tärkeää tai arkaluontoista asiaa. Toki olen sosiaalisesti ihan lahjakas, osaan keskustella, vitsailla ja olen myös hyvä kuuntelija (osaan myös säilyttää luottamukselliset asiat itselläni), mutta olen jo tähän ikään kantapään kautta oppinut ettei kannata kertoilla tärkeistä asioista ympäriinsä. Ehkä saatan joidenkin mielestä olla kummallinen, mutta sitten olen.[/QUOTE]
Minusta sinä olet ihan normaali Olen melko samanlainen.

 

["eräs"]

Minusta sinä olet ihan normaali Olen melko samanlainen.

No, sittenhän meitä on muitakin . Se vaan minusta on niin, että ystävyyssuhteet ovat vähän turhan ylimainostettua hommaa loppupeleissä. Onhan niitä "ystäviä" minullakin aikoinaan ollut; useampi naisystävä vikitteli silloisia miesystäviäni (osa jopa kävi petipuuhissa asti), pahaa on puhuttu seläntakana valitettavan paljon ja sitten on näitä, jotka haluavat vain oksentaa omaa elämäänsä antamatta mitään takaisin.

Olen sillälailla nirso nykyään ihmisten suhteen, joita päästän elämääni, että ihan kyllä rauhassa saan nauttia omasta seurastani. Ja todellakin parempi niin kuin sietää huonoja ja väkinäisiä ihmissuhteita.

 

[ap.]

[QUOTE="eräs";29941515]Itsellänikään ei oikeastaan ole kuin yksi ystävä, jota näen kunnolla muutaman kerran vuodessa. Toki on työkavereita, joiden kanssa tulen hyvin juttuun. Mutta minä en kaipaakaan enempää. Viihdyn erittäin hyvin yksin. En varsinaisesti luota yhteenkään ihmiseen niin paljoa, että kertoisin mitään itselleni oikeasti tärkeää tai arkaluontoista asiaa. Toki olen sosiaalisesti ihan lahjakas, osaan keskustella, vitsailla ja olen myös hyvä kuuntelija (osaan myös säilyttää luottamukselliset asiat itselläni), mutta olen jo tähän ikään kantapään kautta oppinut ettei kannata kertoilla tärkeistä asioista ympäriinsä. Ehkä saatan joidenkin mielestä olla kummallinen, mutta sitten olen.[/QUOTE]


Täytyy sanoa, että tuo kuvaa todella hyvin myös minua miltei kaikilta osin.

 

[Asiankannattaja]

Viikon vinkki jos kelpaa.

Älä koskaanikinämilloinkaan tule häiritsemään kesken shakkimatsin.

Kun olen voittanut ja korkkaan voitto- olueni on aika tulla nykäisemään hihasta ja sanoa, et: "Moi, mä olen Liisa". Hihat on keksitty nykäisyä varten.

Nojoo, me miehet sit taas ollaan hirveen tyhmiä ja mielikuvituksettomia, joten me käytetään ihantolloja iskulauseita, kuten: "Isäsi oli varmasti vedenkantaja, koska hukun silmiisi". tms.

Mut yleensä ihmisiin tutustutaan sillai, et sanotaan päivää. Muuta tapaa oikein ei ole.