H
hiukan hämillään
Vieras
Tein juuri positiivisen raskaustestin. Tämä ei ollut suunnitelmissa ja minulla on (ainakin ollut???) kierukka. Maanantaina soitan neuvolaan josko asiaa hieman tarkistettaisiin.
Meillä on siis kaksi lasta. Lapsilla on 1,5v. ikäeroa ja nuorempi täytti juuri vuoden. Kuopuksen vauva-aika oli todella rankka ja tarkoitus oli että jos vielä joskus kolmas niin se on sitten iltatähti! Lisäksi olen luvannut mennä syksyllä takaisin töihin reilun kolmen vuoden kotona olon jälkeen. En tiedä odottaako työpaikka jos en menekään... Äkkiä kun laskin niin tämän laskettu aika olisi lokakuussa (ikäeroa kuopukseen 1v.10kk).
Olen ollut siis todella tiukoilla näiden kahdenkin kanssa ja lisäksi taloudellinen tilanteemme on todella tiukka tällä hetkellä. Ollaan oikein odotettu että minun palkkani vihdoin helpottaisi tätä arkea!
En ole vielä rekisteröinyt koko asiaa vaikka olenkin muutaman päivän miettinyt missä menkat luuraa (mulla on ollut kuukautiset koko ajan hormoonikierukasta huolimatta). En tiedä kuinka mies suhtautuu... On työmatkalla enkä halunnut tätä puhelimessa kertoa.
Kaipaisin nyt kokemuksia kolmilapsisilta perheiltä ja varsinkin teiltä joilla lapset pienillä ikäeroilla? Kuinka arki muuttui? Mietin vielä aborttiakin, vaikka itseni tuntien tiedän että katuisin sitä lopun elämääni...