Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja Ephemera:Peesi.. Tottakai haluaa auttaa, mutta tässä täytyy olla ilkeä, omat ensin.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Lisää kiintiöpakolaisia Suomeen?
Keskiviikko 2.9.2009 klo 08.05
EU-komissio patistaa jäsenmaita ottamaan lisää kiintiöpakolaisia, Aamulehti kertoo.
Lue myös
Väyrynen: Pakolaisia tulee jo liikaa
Paineita kiintiöpakolaisten määrän kasvattamiseen voi asiantuntijan mukaan tulla hyvinkin pian.
Tähän vaikuttaa muun muassa se, että tällä haavaa vain noin seitsemän prosenttia maailman kiintiöpakolaisista vastaanotetaan EU-alueelle.
- Euroopan osuutta uudelleensijoittajana on syytä kasvattaa, joten myös niiden, joilla on jo ohjelma, on syytä kasvattaa kiintiöitään, neuvotteleva virkamies Arja Kekkonen sisäministeriön maahanmuutto-osastolta sanoo Aamulehdessä.
EU-komissiolta odotetaan uutta ehdotusta EU:n yhteisestä pakolaisten uudelleen sijoittamisohjelmasta jo tänään.
Ruotsiin otetaan selvästi enemmän
Suomi ottaa nykyisin joka vuosi vastaan 750 kiintiöpakolaista.
Vaikka määrä on muihin EU-maihin verrattuna suhteellisen korkea, monet maat ottavat kiintiöpakolaisia jo nyt selvästi enemmän kuin Suomi. Esimerkiksi Ruotsiin otetaan vuosittain 1 900 kiintiöpakolaista.
Kiintiöpakolainen on suojelun tarpeessa oleva ihminen, jonka viranomaiset valitsevat yleensä pakolaisleiriltä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n suosituksesta.
Kiintiöpakolaiset ovat siis eri asia kuin maan rajalle oma-aloitteisesti tulevat turvapaikanhakijat.
IL
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Väyrysen mielestä tuore uutinen, jonka mukaan Suomessa saattaa pian
- Useimmat EU-maat eivät ota lainkaan kiintiöpakolaisia. Suomen kiintiö on tällä hetkellä 750 pakolaista vuodessa. Tämä kiintiö on yksi EU:n korkeimmista suhteellisesti laskien, Väyrynen sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.
Alkuperäinen kirjoittaja Beep:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Väyrysen mielestä tuore uutinen, jonka mukaan Suomessa saattaa pian
- Useimmat EU-maat eivät ota lainkaan kiintiöpakolaisia. Suomen kiintiö on tällä hetkellä 750 pakolaista vuodessa. Tämä kiintiö on yksi EU:n korkeimmista suhteellisesti laskien, Väyrynen sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.
No jos näin on, niin ihmettelen todella miksi tota kiintiötä ei jo vähennetä!
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:Mä toivotan tervetulleeksi kaikki ketkä ovat oikeasti hädässä.
Silloin kun Somaliassa vaihtui valtaapitävä heimo niin tämä aiemmin sortanut heimo joutui pakenemaan ja pakolaiseksi "pääsivät" vain nuoret miehet. Lapset, naiset ja vanhukset jätettiin kotiin. Kiva. Jotenkin tuollainen ei sovi mun ajatusmaailmaan, kun Suomestahan Ruotsiin lähettiin nimenomaan lapsia eikä nuoria miehiä. Jotenkin tämä nousee aina mieleen, kun puhutaan somalipakolaisista.
Tääkin on totta. Vain ne rikkaimmat pääsi pois, joilla oli vara maksaa itsensä pois.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Suomi ottaa nykyisin joka vuosi vastaan 750 kiintiöpakolaista. Vaikka määrä on muihin EU-maihin verrattuna suhteellisen korkea, monet maat ottavat kiintiöpakolaisia jo nyt selvästi enemmän kuin Suomi. Esimerkiksi Ruotsiin otetaan vuosittain 1 900 kiintiöpakolaista.
Kiintiöpakolainen on suojelun tarpeessa oleva ihminen, jonka viranomaiset valitsevat yleensä pakolaisleiriltä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n suosituksesta. Kiintiöpakolaiset ovat siis eri asia kuin maan rajalle oma-aloitteisesti tulevat turvapaikanhakijat.
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Suomi ottaa nykyisin joka vuosi vastaan 750 kiintiöpakolaista. Vaikka määrä on muihin EU-maihin verrattuna suhteellisen korkea, monet maat ottavat kiintiöpakolaisia jo nyt selvästi enemmän kuin Suomi. Esimerkiksi Ruotsiin otetaan vuosittain 1 900 kiintiöpakolaista.
Kiintiöpakolainen on suojelun tarpeessa oleva ihminen, jonka viranomaiset valitsevat yleensä pakolaisleiriltä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n suosituksesta. Kiintiöpakolaiset ovat siis eri asia kuin maan rajalle oma-aloitteisesti tulevat turvapaikanhakijat.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Kai siellä leireillä on hyvä olla?
Alkuperäinen kirjoittaja saga7:Alkuperäinen kirjoittaja peesin peesi:Alkuperäinen kirjoittaja tiitu:Alkuperäinen kirjoittaja Gekkolisko:Ai mitäkö mieltä? Että pakolaisia tulee jo liika? Mä oon kyllä samaa mieltä. Nyt on ihan Suomessakin niin monella huonosti asiat kun on niin valtavasti työttömyyttä, lomautuksia ym, että olisi oikein panostaa suomalaisten hyvinvointiin, eikä ottaa tänne lisää elätettävää ja maksettavaa! Niin se vaan on, että jos todella tärkeistä asioista joudutaan nyt tinkimään/luopumaan, niin miksi ottaa lisää rahanmenoa enää tänne... :/
PEESAAN!
minä myös !
ja minä
minä myös !!!
Telttailevathan suomalaisetkin kesällä, jotkut jopa talvella. Minäkin olen ollut suuri telttailun ystävä koko elämäni ajanAlkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Kai siellä leireillä on hyvä olla?
Ai niin kuin ruandalaisilla Zairessa
Tai Darfurissa
![]()
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Telttailevathan suomalaisetkin kesällä, jotkut jopa talvella. Minäkin olen ollut suuri telttailun ystävä koko elämäni ajan![]()
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Uusia EI ja vanhatkin vaan takas. Suomessa on kohta enemmän ulkolaisia kun itse suomalaisia.
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Telttailevathan suomalaisetkin kesällä, jotkut jopa talvella. Minäkin olen ollut suuri telttailun ystävä koko elämäni ajan![]()
Kaikki lapsiperheiden sosiaalietuudet pitäisi lopettaa, kun minäkin pärjään näin hyvin.
Alkuperäinen kirjoittaja Tuulipuku:Pakolaisleirejäkin on erilaisia, monella pakolaisleirillä on jopa nettikahvilat.