Miten lopettaa toimimaton suhde?

[Miima]

Olen ollut yhdessä avokkini kanssa vähän yli 6 vuotta ja meillä on pieni poika. Suhteen alussa (niinkuin tavallinen tarina kai menee) mies oli huomaavainen ja kiva, luotti minuun ja halusi tehdä asioita yhdessä. Jossain vaiheessa tilanne muuttui - ei pelkästään harmaaksi arjeksi vaan minun näkökulmastani joksikin paljon pahemmaksi.

Miehellä ollut ahdistusta, masennusta, peliriippuvuutta (tietokonepelit) ja hän käyttää liikaa alkoholia. Hän ei käy siis ulkona, vaan kaljoittelee kotisohvalla. Työ hänellä sentään on, mutta ei mitään suurempia intohimoja sen suhteen - tekee sen, mitä pakko on ja se siitä. Kotona ei tee mitään. Minulle sen sijaan nalkutetaan jos en ole oman työni lisäksi jaksanut/ehtinyt tehdä kotitöitä. Kun olen pojan kanssa, mies tulee väliin kertomaan (pojan kuullen), mitä kaikkea teen hänen mielestään väärin. Mies nukkuu liian vähän ja on usein aamuisin krapulassa. Tästä johtuvan kurjan olonsa hän purkaa minuun - murjottaa, kiukuttelee, jäkättää. Ja sen perään kinuaa seksiä.

Seksiä ei useinkaan ole, sillä jostain syystä jatkuva kiukuttelu ja jäkätys ei oikein himoja herätä. Läheisyyttä ei ole - pitäisi vain innostua vanhan viinan hajuisesta ärripurrista jotenkin mystisesti ihan yhtäkkiä. Itsekin kaipaisin seksiä ja muutakin läheisyyttä, mutta niin, että se olisi kivaa yhteistä aikaa eikä pakkopullaa.

Tiedän, että miehen käytös juontaa juurensa hänen omaan masennukseensa jne. ja jos hän saisi hoidettua itseään meillä voisi ehkä olla vielä toivoa. Kuitenkaan hän ei tee mitään. Diagnoosin saatuaan hän aloitti lääkkeet ja ilmoitti aikovansa saada itsensä jaloilleen. Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Hän ei edes yritä. Ja tätä on jatkunut jo muutaman vuoden.

Olen mielestäni antanut nyt tarpeeksi aikaa, yrittänyt auttaa ja tukea ja rohkaista ja niellyt niin paljon kurjaa käytöstä kuin olen pystynyt. Nyt vain omat voimavarat ovat lopussa. Kotona olo ahdistaa ja pelkään jatkuvia riitoja. Pelkään, että poikakin rupeaa huomaamaan pian tämän ilmapiirin ja oireilemaan siitä.
Ystäviä en juurikaan pääse tapaamaan, sillä mies loukkaantuu siitäkin jos minulla on omia menoja kun kuulemma jo liikuntaharrastukseni vie niin kauheasti aikaa. Tuntuu, että ainoa keino saada oma elämä takaisin on lähteä suhteesta, mutta miten sen teen? Meillä on yhteistä lainaa ja yhteinen lapsi. Mies suhtautuisi lähtööni marttyyrin katkeruudella ja varmasti tekisi kaikkensa saadakseen minut tuntemaan oloni kamalaksi. Tunnen myös syyllisyyttä halusta jättää mies, jolla ei ole omassa elämässä kaikki hyvin.

Tämä nyt on tällainen tilitys, johon ei varmasti ole mitään yhtä hyvää ratkaisua. Olisi kumminkin kiva kuulla muiden kokemuksia - onko joku saanut tällaisen suhteen vielä toimimaan ja miten, tai miten mahdollinen ero on sujunut?

Kolmansia osapuolia ei ainakaan minun puoleltani ole.

 

[onpa]

Vaikea suhde ja tilanne. Mitä näin maallikkona voisin enää sinulle lisää kertoa, että olet paljon sietänyt ja paljon olet yrittänyt. Sinua ei voi syyttää mistään ongelmista tilanteessanne. Olet vahva ja järkevä ja ajattelet myös lapsesi tulevaisuutta, mutta myös omia voimiasi ja miten jatkat. Tilanne alkaa ahdistamaan myös siksi, että toinen ei suhtaudu vakavasti ongelmaansa, mikä toisaalta on ymmärrettävää. Yksi asia hänellä on lähes kunnossa ja se on työ; se on aika iso asia, joka monelta tuossa tilanteessa olevalta puuttuu. Hänellä on perhe ja lapsi. Kunnollinen vaimo, joka hoitaa kodin ja asiat. Miehell'ä on asiat aika hyvin järjestyksessä, joten todennäköisesti hän jaksaa siinä tilanteessaan aika hyvin ja ainakin niin kauan , kuin työ säilyy ja perhe säilyy ja sinä säilyt rinnalla.

Voit vielä yrittää puhua hänelle järkeä. Mutta varo syyllistämästä, älä suutu, älä raivoa. Kerro hänelle, miten väsynyt olet ja kerro miten et jaksa enää kauaa. Todennäköisesti häneltä jää lautasia tietokonepöydälle. Niistä on hyvä aloittaa. Kysy häneltä kenen tehtävä on tuoda lautaset tiskiin? Miksi hän ei jaksa kantaa tyhjää lautasta keittiöön, vaikka täyden lautasen jaksaa kantaa pöydälle? Seuraavaksi yritä saada hänet lapsen kanssa ulos lähimaastoon, tee heille eväät mukaan. Mies on saatava ulos tietokoneelta. Valitettavasti sinulla on kuin kaksi lasta tai lapsi ja sairas mies, mutta pienillä positiivisilla asioilla voit saada miehen pois tietokoneelta ja se on ainoa mahdollisuus. Jos ei onnistu, niin sano, että haluat erota ja se on viimeinen oljenkortesi, jos mies ei silloinkaan ala ryhdistäytyä, niin eroa. Selviät paljon paremmin yksin.

 

[Voimia sinulle]

Edellinen jo sanoi kaiken oleellisen. Kun olet niin pitkällä, että omat voimasi ovat loppumassa on pakko ajatella jotain ratkaisua. Olet liian nuori elämään loppuelämänsi ilman rakkautta ja arvonantoa. Pikku pojallasi on elämä edessä, eikä avokkisi ole hänelle hyvä miehen malli. Ryhdistäytyiskö hän jos asiallisesti sanoisit hänelle jotain kirjoittamani suuntaan?

 

[Outlander]

Sama tyyppi taas keksinyt tälläsen alotuksen tällä kertaa. No ei se mitään. Hyvä että teillä virtuaalieläteillä on pähkinöitä pureskeltavaksi "entä jos elämässä sattuis näin ni miten me sitten tehtäis". Pysykää vaan sisällä ette te elävässä elämässä edes pärjäisi.

 

[paskamarja]

Sama tyyppi taas keksinyt tälläsen alotuksen tällä kertaa. No ei se mitään. Hyvä että teillä virtuaalieläteillä on pähkinöitä pureskeltavaksi "entä jos elämässä sattuis näin ni miten me sitten tehtäis". Pysykää vaan sisällä ette te elävässä elämässä edes pärjäisi.

Purkaisit oman pahan olosi jossakin muualla, kuin kiusaamalla muita.

 

[Joskus]

Miehesi on heittäytynyt kokonaan vastuusta pois, koska sinä huolehdit kaikesta. Se on liian helppoa hänelle. Usein käy niin, että ihminen alkaa toimia vasta sitten, kun kaikki vastuu omasta pärjäämisestä jääkin itselle.

Sinulla on vastuu vain lapsesta ja itsestäsi, ei aikuisesta miehestä. Nykyinen elämä on hirveän raskasta, sillä aikuinen lapsi on sata kertaa raskaampi, kuin se pieni. Et edes tajua, miten paljon se vie voimiasi, ennenkuin olet päässyt irti tilanteesta.

Lapsen kannalta ajatellen minusta sinun pitäisi viedä hänen terveeseen ilmapiiriin, sillä kotielämänne ei sitä ole. Tuo tarkoittaa sitä, jotta eroa, järjestä asiat niin, jotta muutatte lapsen kanssa omaan elämään. On ihanan helppo hengittää, kun sata kiloa on harteilta pois. Tulet huomaamaan, että myös lapsi on kärsinyt tilanteesta, eihän juovaan ihmiseen voi koskaan luottaa. Oirehtiminen tulee niin pikkuhiljaa, että sitä ei aina huomaa.

Mies pärjää tuloillaan. Jollei pärjää, se on hänen oma ongelmansa. Kyllä hän oppii huolehtimaan asioistaan ja todennäköisesti myös toipuu ajan kanssa ihan normaaliin elämään. Näin se käy sadoissa muissakin vastaavissa tapauksissa, kun vastuunkantaja häipyy. Mies ihan varmasti panee hanttiin muutosta, sillä hänen helppo elämänsä ja juominen ei enää onnistu. Näin se muuten kävi meilläkin aikanaan ja lukemattomilla muilla.

Älä pitkitä tilannetta, vaan ryhdy toimiin. Voimasi ehtyvät aina vaan enemmän. Silloin olet vielä syvemmässä suossa.

Asuntolainasta ja asunnon myynnistä/osuuden ostamisesta kannattaa jutella myös pankissa. Sinä olet lapsen kanssa etuoikeutetussa asemassa, mikäli haluat jatkaa asumista nykyisessä kodissa. Sinun on mahdollista saada myös kunnallinen vuokra-asunto. Käytännön asiat saadaan ratkaistua, raha ja tavara-asiat ovat uusittavia, niiden takia ei tarvitse elää helvetissä.

Jos mies heittäytyy hyvin hankalaksi, on siihenkin keinoja viranomaisilla. Ehkä sinun ensimmäinen osoitteesi onkin kuntanne sosiaalitoimi. Siellä on näiden asioiden kanssa työskenteleviä ihmisiä neuvoineen ja apuineen.

 

[samaa mieltä]

Purkaisit oman pahan olosi jossakin muualla, kuin kiusaamalla muita.

aika monta juttua se on keksinyt. Sitten nauraa noille vastauksille. Se on lihava tummatukkainen kolmikymppinen muija.

 

[Miima]

aika monta juttua se on keksinyt. Sitten nauraa noille vastauksille. Se on lihava tummatukkainen kolmikymppinen muija.

Nyt kyllä osui väärään "muijaan". En ole täällä aikaisemmin yhtäkään ketjua aloittanut, eikä tilanteessani tosiaankaan ole mitään nauramista. Ihan aidosti toivoin jotain tsemppausta vastaavaa kokeneilta, kyynikot voivat jättää lukematta näitä palstoja tai ainakin kommentoimatta jos ainoa, mitä sanottavaa keksii on lyttääminen ja kettuilu.

Kiitos sen sijaan teille, jotka asiallisesti kommentoitte. Yritin tuossa yhtenä päivänä tosissani ottaa tilanteen avokin anssa puheeksi ja rauhallisesti selitin, että nyt on voimat loppu ja kohta on pakko lähteä. Reaktio oli se, että hän suuttui ja rupesi syyttelemään. Tivasi, onko minulla muita miehiä (ei ole) ja etsi syitä muutenkin ihan kaikkialta muualta kuin itsestään. Minulla on hänen mielestään työstressiä tai jotain, joka muka vaikuttaa arvostelukykyyni. Paineli kaljan kanssa tietokoneelle sitten murjottamaan.
Myöhemmin pyysi anteeksi. On sekin jotakin, mutta rupesi samalla vähättelemään purkaustani. Hänen mielestään kaikki on kunnossa ja suurentelen asioita. Omasta mielestään hän on maailman paras isä ja mies ja "huolehtii" perheestään. Ihmetteli kovasti, miten minä näen asian niin eri lailla. Voiko tosiaan olla, että hän ei kerta kaikkiaan kykene asettumaan toisen asemaan sen vertaa, että ymmärtäisi tilannetta?

Tällä kertaa tosin yritin pysyä lujana ja sanoin, että vaikka hänen mielestään asiat ovatkin ok, minulla on paha olla. Ja että en jaksa olla huonossa suhteessa enää. Vielä kerran suostun yrittämään jo poitsunkin vuoksi, mutta jos hän ei rupea tuon enempää tulemaan vastaan niin pakko kai se on se raskas päätös tehdä.

 

[santtu]

Nyt kyllä osui väärään "muijaan". En ole täällä aikaisemmin yhtäkään ketjua aloittanut, eikä tilanteessani tosiaankaan ole mitään nauramista. Ihan aidosti toivoin jotain tsemppausta vastaavaa kokeneilta, kyynikot voivat jättää lukematta näitä palstoja tai ainakin kommentoimatta jos ainoa, mitä sanottavaa keksii on lyttääminen ja kettuilu.

Kiitos sen sijaan teille, jotka asiallisesti kommentoitte. Yritin tuossa yhtenä päivänä tosissani ottaa tilanteen avokin anssa puheeksi ja rauhallisesti selitin, että nyt on voimat loppu ja kohta on pakko lähteä. Reaktio oli se, että hän suuttui ja rupesi syyttelemään. Tivasi, onko minulla muita miehiä (ei ole) ja etsi syitä muutenkin ihan kaikkialta muualta kuin itsestään. Minulla on hänen mielestään työstressiä tai jotain, joka muka vaikuttaa arvostelukykyyni. Paineli kaljan kanssa tietokoneelle sitten murjottamaan.
Myöhemmin pyysi anteeksi. On sekin jotakin, mutta rupesi samalla vähättelemään purkaustani. Hänen mielestään kaikki on kunnossa ja suurentelen asioita. Omasta mielestään hän on maailman paras isä ja mies ja "huolehtii" perheestään. Ihmetteli kovasti, miten minä näen asian niin eri lailla. Voiko tosiaan olla, että hän ei kerta kaikkiaan kykene asettumaan toisen asemaan sen vertaa, että ymmärtäisi tilannetta?

Tällä kertaa tosin yritin pysyä lujana ja sanoin, että vaikka hänen mielestään asiat ovatkin ok, minulla on paha olla. Ja että en jaksa olla huonossa suhteessa enää. Vielä kerran suostun yrittämään jo poitsunkin vuoksi, mutta jos hän ei rupea tuon enempää tulemaan vastaan niin pakko kai se on se raskas päätös tehdä.

Luin tuota sinun tekstiäsi ja totesin että miehesi on narsisti,yrittää hallita,ei tunne syyllisyyttä,syy aina muiden ei koskaan itsessä.Omassa ukossa samoja piirteitä, narsisti yrittää koko ajan hallita ja murskata toisen itsetunnon ym..narsistille ei koskaan saa antaa kehuja vaikka hän sitä pyytäisi jostain tekemästään työstä,se vaan kohottaa narsistin omaa itsetuntoa.On omakohtaista kokemusta.

 

[Joskus]

Miima, kertomasi asiat yhteiselämästänne ovat minulle hyvin tuttuja. Siksi sanonkin vakavasti, että järjestä elämäsi pojan kanssa kahden pois nykyisestä. Itse viivytin lähtöä liian pitkään. Lapseni ovat joutuneet maksamaan siitä, sillä he imevät itseensä paljon enemmän kuin mitä näemme, vaikka olisivatkin vielä pieniä. Siitä maksetaan sitten muodossa tai toisessa koko loppuikä.

Lapsen takia yhteiselämää ei todellakaan pidä jatkaa, jos se on noin negatiivista. Lapselle se ei ole hyväksi. Tuosta se ei kokemani perusteella parane, pahenee vain. Kenkuinta siinä on se, että olotilaan jotenkin tottuu eikä näe selvästi, miten sairasta se on. Exäni on vasta nyt yli kahden vuosikymmenen jälkeen ensimmäisen kerran tunnustanut (lapselleen, ei minulle), jotta hän ei yhtään ymmärtänyt omaa tyhmyyttään tai virheitään. Sekin tuli tilanteessa, jossa hän sääli itseään sen takia, kun suri oman elämänsä tyhjyyttä ja oli kade siitä, että minulla on hyvä elämä ja läheinen suhde lasteni kanssa.

Asunto on myytävissä, jollei jompikumpi halua lunastaa osuuttaan toiselta. Luotettavan hinta-arvion saa 2-3 välittäjältä ja keskiarvo lienee lähinnä totuutta. Omakohtaisesti luovuin osuudestani tappiolla, jotta pääsin irti, enkä ole surrut niiden rahojen perään. Pärjäsimme paljon paremmin taloudellisestikin lasten kanssa, kun epävarmuustekijä ja suurin energiasyöppö ei enää ollut mukana kuvioissa.

Sama vastuuntunne mistä sinäkin kerrot, sai minut pitkittämään lähtöämme vuosikausia. Sitä kadun, en eroa. Mustasukkaisuus ja syyllistäminen ovat myös tuttuja. Muistuta itseäsi siitä, että et ole vastuussa aikuisesta ihmisestä. Aikuinen ihminen vastaa viime kädessä aina itsestään. Sinä olet vastuussa itsestäsi ja lapsesta. Hoe itsellesi tätä aina, kun meinaat kallistua säälin puolelle, sillä siinä on totuus.

 

[näin vai noin]

Mistä tiesitte,
että nyt ei enää kannata jatkaa,
mitkä olivat ne merkit?

Kaduitteko jälkikäteen?

Omassa ahdistuksessani kyselen, en huvikseni.