Miten masennus oireilee??

[surusilmäinen äiti]

Olen jatkuvasti ärtynyt ja huonolla tuulella. Välillä levoton, mutta useimmiten todella väsynyt. Niin uupunut, ettei tahdo jaksaa kävellä. Puolisoa kohtaan on melko tunteeton olo, seksiä ei ole ollut kuukausiin. Ei huvita, eikä jaksa. Mies haluaisi kyllä. Lapset jaksan hädin tuskin hoitaa, ja soittelenkin usein miehelle töihin että romahdan kohta. Mikään ei kiinnosta, enkä ole aikoihin kokenut sellaista hyvän olon tunnetta ja iloa.
Tuntuu että elämä on vain tätä samaa, aamusta iltaan.
Olenkohan masentunut?

Olisi kiva kuulla teiltä, ketkä olette olleeet/olette masentuneita, että miten se oireilee?

 

[tuo]

kuulostaa kyllä masennukselta... itsellä ollut samanlaisia oireita.

 

[Mankell]

minusta nuo saattavat olla masennuksen oireita. Kannattanee jutella lääkärille?

Lievään masennukseen liikunta auttaa lähes yhtä hyvin kuin masennuslääkkeet, monissa tutkimuksessa todennettu. Liikutko sinä, urheiletko 3krt viikossa esim.

 

[surusilmäinen äiti]

Mikä sulla auttoi..,Saitko lääkityksen?

 

[vieras]

Mulla on ihan samoja oireita, mut mä luulen että olen vain yksinkertaisesti liian uupunut. Musta on imetty kaikki mehut pois ja mistään sitä ei tuu lisää.

 

[Ap]

En jaksa innostua liikunnasta. nuorin lapsista täyttää pian kaksi, ja sillä on aivan mahdoton uhma.Sen hoitaminen tuntuu jo niin rankalta,ja kun saan sen nukkumaan, niin en jaksa enää mitään...

 

[Ap]

Mulla on ihan samoja oireita, mut mä luulen että olen vain yksinkertaisesti liian uupunut. Musta on imetty kaikki mehut pois ja mistään sitä ei tuu lisää.

Olis kiva vaihtaa ajatuksia vaikka sähköpostilla?!!

 

[vieras]

itse kärsin synnytyksen jälkeisen masennuksen noin 7vuotta sitten.Oireina mulla oli:
väsymys,kaikki tuntui ylivoimaiselta,itkin pienimmästäkin asiasta,unohtelin ostoksia kaupan kassalle (maksoin kyllä mutta en muistanut ottaa mukaan) =) en jaksanut jutella kenellekkään,kaveri jäi,olin koko ajan huonolla päällä
mulla se meni niin pahaksi että koitin jopa itsaria ennen kuin tajusin että nyt mä kyllä tarviin apua.
Varmaan nytkin kärsin jostain lievästä masennuksesta,joitain samoja merkkejä on havaittavissa ja parisuhteessa ei oikeen mikään pelaa ja sekin on mun vika =( mies parka kun sai tämmöisen mielenvikaisen vaimokseen.

Mutta sun kannattaa käydä lääkärissä.mä sain apua terveyskeskuksen kautta ja sitä kautta mielenterveystoimistoon lähetteen.

 

[Idu]

Mikä sulla auttoi..,Saitko lääkityksen?

Mulla kesti tuo vaihe pitkään ennen kuin ystäväni kannusti lääkäriin josta sain lähetteen eteenpäin, psykiatrian puolella sain keskusteluapua ja lääkitystä. Aikaa kulunut 3 vuotta, välillä mennyt paremmin ja välillä masennus taas nostelee päätään..

 

[Ap]

minäkin huoman ettei ystävät kiinnosta enää ollenkaan.Kaupassakin jos näen tuttuja,niin juoksen hyllyn taakse karkuun. Miten sitä kiinnostaa kenenkään kanssa jutella, kun oma olo on niin paska. Minäkin haluaisin itkeä,mutta kun itku ei tule....

 

[vuodesta 2005]

olen ollut masentunut vaikea-alaisesti. Masennus oireilee monilla tavoin,m mutta tyypillisin oire on mielenkiinnon häviäminen, väsymys ja aloitekyvyn puute. Fyysisiä oireita on usein, uupumus "tyhjästä", ärtyneisyys, lamaantuminen, sos. pelot, laihtuminen/lihominen. Tuon kertomasi perusteella epäilisin masennusta. Mene rohkeasti lääkäriin, määrää sinulle lääkkeet ja mahdollisesti keskusteluapua. Pikku hiljaa kun vointi kohenee aloita joku säännöllinen liikunta (uiminen, sauvakävely tms.) liikunta on erinomainen itsehoitokeino. Myös terveellisellä ruokavaliolla on tärkeä merkitys masentuneen elämässä. Voimia! ps. jos olet Helsingistä, lähden lenkkikaveriksi mielelläni! t. masentunut vuodesta 2005 nyt jo hyvässä kunnossa.

 

[Surusilmäinen äiti]

Pelottaa noi lääkkeetkin, olen lukenut niin paljon kauhutarinoita:=(

 

[pinde]

Vaikea-alaisesti? tarkoittaa varmaan laaja-alaisesti? *hmm*

 

[ap]

olis kiva kuulla tuosta lääkityksestäkin hieman kokemuksia.. Onko niiden aloittaminen vaikeaa? Ystäväni on käyttänyt joskus jotain sipramil nimistä, ja sen ahdistus vain paheni

 

[oikea osoite]

www.aima.fi
masentuineille äideille

 

[Viblsp]

Tuo kuulostaa masennukselta. Itselläni on samaa. Tosin luulen, että mulla on jotain muutakin, koska mielialat vaihtelee erittäin nopeasti. Uskon että lasten kasvaminen vaikuttaa paljon; sitten kun eivät ole minusta niin riippuvaisia, on helpompaa. Nyt on sellaista, että olen onnellinen, jos saan olla 5 min ilman vaatimuksia. Toki lasten päiväuniajat on rauhallista aikaa useimmiten. Mutta niin, multa koko ajan vaaditaan, vaaditaan, vaaditaan. Ja kun illalla menen nukkumaan, tiedän että yölläkin vaatimukset jatkuu: kaksoset (pian 1v 4kk) syövät rintaa vielä öisinkin. Mulla ei ole jaksamista vielä unikouluunkaan tai omaan huoneeseen, omiin sänkyihin totuttelemiseen. Joskus tuntuu siltä, että parempi olisi hypätä parvekkeelta alas. Nimittäin minun näkökulmasta, koska lapset ja liitto aiheuttavat stressiä. Neljä hankalaa lasta ja mies, jonka kanssa erittäin suuria ongelmia ollut. Mutta sitten mietin lapsia, että mitä joutuisivat käymään läpi ja jatkan elämää heidän takia ja teeskentelen, että nautin elämästä.

Tietenkin rakastan lapsiani ja näytän sen lapsilleni. Hymyilen herkästi, en hermostuneesti, enkä usko, että lapset huomaavat, missä jamassa mun pää on. Heitän vitsiä kuten ennenkin, leikin jne. Ja silti siellä jossain takaraivossa mietin noita synkkiä asioita.

 

[anteeksi]

joo, sori, mt-ongelman lisäksi en osaa kirjoittaa ja olen myös tyhmä, ruma ja haiseva. Menen vetämään itseni vessasta alas.
mutta sitä ennen, aloittavat sulla varmaan jollain lievällä josta ei tule kovia oloja esim. cipralex. Mulla on ollut aika rankkojakin kokemuksia toisista lääkkeistä, mutta ne on tosi yksilöllisiä. Kannattaa yrittää!

Nyt siis jo olen lääkkeetön.

 

[entinen masentunut äiti]

Ymmärrän kyllä hyvin, että tilanteen tunnustaminen ja lääkityksen aloittaminen on ison kynnyksen takana. Sanoisin kuitenkin, että älä turhaan pelkää lääkkeitä. Mulla ne ainakin on toimineet tosi hyvin ja jos masennun uudestaan joskus tulevaisuudessa, otan lääkkeet yhtään epäröimättä takaisin käyttöön.

Paljon voimia sinulle. Toivottavasti uskaltaudut hakemaan apua, se kannattaa ihan varmasti.

 

[Ap]

Tuo kuulostaa masennukselta. Itselläni on samaa. Tosin luulen, että mulla on jotain muutakin, koska mielialat vaihtelee erittäin nopeasti. Uskon että lasten kasvaminen vaikuttaa paljon; sitten kun eivät ole minusta niin riippuvaisia, on helpompaa. Nyt on sellaista, että olen onnellinen, jos saan olla 5 min ilman vaatimuksia. Toki lasten päiväuniajat on rauhallista aikaa useimmiten. Mutta niin, multa koko ajan vaaditaan, vaaditaan, vaaditaan. Ja kun illalla menen nukkumaan, tiedän että yölläkin vaatimukset jatkuu: kaksoset (pian 1v 4kk) syövät rintaa vielä öisinkin. Mulla ei ole jaksamista vielä unikouluunkaan tai omaan huoneeseen, omiin sänkyihin totuttelemiseen. Joskus tuntuu siltä, että parempi olisi hypätä parvekkeelta alas. Nimittäin minun näkökulmasta, koska lapset ja liitto aiheuttavat stressiä. Neljä hankalaa lasta ja mies, jonka kanssa erittäin suuria ongelmia ollut. Mutta sitten mietin lapsia, että mitä joutuisivat käymään läpi ja jatkan elämää heidän takia ja teeskentelen, että nautin elämästä.



Mullakin neljä lasta! Voimia sullekkin!



Tietenkin rakastan lapsiani ja näytän sen lapsilleni. Hymyilen herkästi, en hermostuneesti, enkä usko, että lapset huomaavat, missä jamassa mun pää on. Heitän vitsiä kuten ennenkin, leikin jne. Ja silti siellä jossain takaraivossa mietin noita synkkiä asioita.

 

[Ap]

Äh, tuo lainaus epäonistui..katkaisi tekstin:=(

no, ymmärsit varmaan: Eli voimia sullekkin!

 

[vieras]

Tuo kuulostaa masennukselta. Itselläni on samaa. Tosin luulen, että mulla on jotain muutakin, koska mielialat vaihtelee erittäin nopeasti. Uskon että lasten kasvaminen vaikuttaa paljon; sitten kun eivät ole minusta niin riippuvaisia, on helpompaa. Nyt on sellaista, että olen onnellinen, jos saan olla 5 min ilman vaatimuksia. Toki lasten päiväuniajat on rauhallista aikaa useimmiten. Mutta niin, multa koko ajan vaaditaan, vaaditaan, vaaditaan. Ja kun illalla menen nukkumaan, tiedän että yölläkin vaatimukset jatkuu: kaksoset (pian 1v 4kk) syövät rintaa vielä öisinkin. Mulla ei ole jaksamista vielä unikouluunkaan tai omaan huoneeseen, omiin sänkyihin totuttelemiseen. Joskus tuntuu siltä, että parempi olisi hypätä parvekkeelta alas. Nimittäin minun näkökulmasta, koska lapset ja liitto aiheuttavat stressiä. Neljä hankalaa lasta ja mies, jonka kanssa erittäin suuria ongelmia ollut. Mutta sitten mietin lapsia, että mitä joutuisivat käymään läpi ja jatkan elämää heidän takia ja teeskentelen, että nautin elämästä.



Mullakin neljä lasta! Voimia sullekkin!



Tietenkin rakastan lapsiani ja näytän sen lapsilleni. Hymyilen herkästi, en hermostuneesti, enkä usko, että lapset huomaavat, missä jamassa mun pää on. Heitän vitsiä kuten ennenkin, leikin jne. Ja silti siellä jossain takaraivossa mietin noita synkkiä asioita.

Mullaki on 4 lasta ja Vispilän kanssa ihan samoja ajatuksia. Tosin kyllä ne lapset aina huomaa, vaikka kuinka yrittäsit peitellä.

 

[Ap]

Minustakin tuntuu että koko ajan vaaditaanjotain. jos lapset ei ole jotain vailla, niin sitten isännällä on asiaa, enkä jaksaisi kuunnella yhtään- Mullekkin tulee välillä mietteitä, että entäs jos vain hyppäisi tuohon läheiseen järveen.Toisaalta pelottaa tuollaiset ajatukset.
olis kyllä ihana päästä viikolopuksi vaik johonkin hiljaisuuden retrettiin.
tämän lohduttaa, kun saa täällä jakaa ajatuksia, ja huomaa etten olekkaan ainut äiti, kuka voi henkisesti pahoin.

 

[Viblsp]

Äh, tuo lainaus epäonistui..katkaisi tekstin:=(

no, ymmärsit varmaan: Eli voimia sullekkin!

Kiitos ja voimia sinullekin. En tiedä, olitko palstalla silloin, kun kaksosia odotin, mutta uskon, että kaksosten syntymä ja odotus oli se, joka laukaisi masennuksen. Tietenkin olen kaksosista nyt onnellinen ja lapset ovat tärkeintä elämässäni, mutta kaksosten jälkeen silti mielialani lähti alamäkeen.

Minulla joskus n. kymmenen vuotta sitten todettiin masennus ekan kerran ja silloin sain hyvät lääkkeet ja ne tehosivat.

Ah, nyt muistan, että toisen ollessa vauva, kävin psykologilla. Hyvin pieni apu siitä oli, koska en osannut avautua kaikista ongelmistani siellä. Ja lääkitystä ei imetyksen takia suositeltu.

 

[Viblsp]

Tuo kuulostaa masennukselta. Itselläni on samaa. Tosin luulen, että mulla on jotain muutakin, koska mielialat vaihtelee erittäin nopeasti. Uskon että lasten kasvaminen vaikuttaa paljon; sitten kun eivät ole minusta niin riippuvaisia, on helpompaa. Nyt on sellaista, että olen onnellinen, jos saan olla 5 min ilman vaatimuksia. Toki lasten päiväuniajat on rauhallista aikaa useimmiten. Mutta niin, multa koko ajan vaaditaan, vaaditaan, vaaditaan. Ja kun illalla menen nukkumaan, tiedän että yölläkin vaatimukset jatkuu: kaksoset (pian 1v 4kk) syövät rintaa vielä öisinkin. Mulla ei ole jaksamista vielä unikouluunkaan tai omaan huoneeseen, omiin sänkyihin totuttelemiseen. Joskus tuntuu siltä, että parempi olisi hypätä parvekkeelta alas. Nimittäin minun näkökulmasta, koska lapset ja liitto aiheuttavat stressiä. Neljä hankalaa lasta ja mies, jonka kanssa erittäin suuria ongelmia ollut. Mutta sitten mietin lapsia, että mitä joutuisivat käymään läpi ja jatkan elämää heidän takia ja teeskentelen, että nautin elämästä.



Mullakin neljä lasta! Voimia sullekkin!



Tietenkin rakastan lapsiani ja näytän sen lapsilleni. Hymyilen herkästi, en hermostuneesti, enkä usko, että lapset huomaavat, missä jamassa mun pää on. Heitän vitsiä kuten ennenkin, leikin jne. Ja silti siellä jossain takaraivossa mietin noita synkkiä asioita.

Mullaki on 4 lasta ja Vispilän kanssa ihan samoja ajatuksia. Tosin kyllä ne lapset aina huomaa, vaikka kuinka yrittäsit peitellä.

Varmasti huomaavat ne kaikkein pahimmat hetket, mutta ei kukaan ole koko aikaa hyvällä tuulella, vaan ihan jokaisella on huonojakin päiviä. Ja niitä ei mielestäni pidäkään peitellä, jos välillä sellaisia on. Lapsen pitää oppia, että saa näyttää kaikkia tunteita. =)

 

[surusilmäinen äiti]

Mullakin on kaksoset:=)