V
vierailija
Vieras
Mulla kävi psykologin kanssa jutellessa perinteisesti, eli keskustellessamme hän sai minut tajuamaan jotain menneisyydestäni, joka vaikuttaa vahvasti nykyisyyteeni, jota en ole aiemmin tajunnut/osannut määritellä. Olen ilmeisesti emotionaalisesti erittäin etäisestä perheestä. On mulla silti hyvät oltavat ollut, mutta aina olen ihmetellyt miksi muut niin jakavat asioitaan perheessään jne.
Olen myös kuten arvata saattaa suhteessa, jossa ei juurikaan emotionaalista läheisyyttä ole. Silti tunnen rakastavani miestä enemmän kuin mitään, mutta järjellä ajateltuna suhteemme on surkea. Hän saattaa esim yhtäkkiä lähteä kk ulkomaille ilmoittamatta mitään. Emme sentään asu yhdessä, silloin asia olisi hieman eri heh, mutta olemme toki jo 3v yhdessä olleet. Emme myöskään puhu syvällisiä tai tunteistamme suoraan.
Asiani oli se, että miten nyt voin katkaista tämän kierteen, etten etsi turvaa miehistä, jotka lapsuuden käyttäytymismalleja muistuttamalla sitä vääristynyttä turvaa luovat? Ei varmasti tapahdu hetkessä, mutta mistä edes aloittaa..?
Empä juuri pysty tuon nykyiseni kanssa asiaa aukomaan, hän ei syvälliseen keskusteluun lähde mukaan vaan pitää niitä turhana. Mietin vain mitä itse voisin tehdä, myös jatkoa ajatellen jos ja kun eroon päädyn. Vaikka miestä niin rakastan (muka?), mietin usein eroa mikä luo valtavaa ristiriitaa. Tästä olen kyllä hänelle puhunut monologia eri syiden varjolla ja hän on ollut surullinen, mutta yhdessä ollaan jatkettu. Tavallaan koen saavani häneltä paljon, tavallaan en mitään. Järjellä ajateltuna en saa häneltä kuin rippeitä silloin, kun hän hyötyy jostain tai on sillä tuulella. Hän ei kuitenkaan loukkaa tarkoituksella tms, mutta olen juurikin ajautunut suhteeseen ihmisen kanssa joka tahtomattaan tuhoaa minua, mutta jokin hänessä vetää puoleensa ja mietin onko se muun lisäksi tuo tuttuus ja turvallisuus etäisyyden suhteen. Aivot jotenkin huijaavat minua.
Miten siis käsitellä tälläinen asia ja miten oppia tuntemaan turvallisuutta emotionaalisesti läheisessä suhteessa, joka minulle ilmeisesti on täysin vierasta ja kauheaa? Kun miettii, niin näin on ollut myös aiemmissa suhteissa.
Kohalotovereita?
Olen myös kuten arvata saattaa suhteessa, jossa ei juurikaan emotionaalista läheisyyttä ole. Silti tunnen rakastavani miestä enemmän kuin mitään, mutta järjellä ajateltuna suhteemme on surkea. Hän saattaa esim yhtäkkiä lähteä kk ulkomaille ilmoittamatta mitään. Emme sentään asu yhdessä, silloin asia olisi hieman eri heh, mutta olemme toki jo 3v yhdessä olleet. Emme myöskään puhu syvällisiä tai tunteistamme suoraan.
Asiani oli se, että miten nyt voin katkaista tämän kierteen, etten etsi turvaa miehistä, jotka lapsuuden käyttäytymismalleja muistuttamalla sitä vääristynyttä turvaa luovat? Ei varmasti tapahdu hetkessä, mutta mistä edes aloittaa..?
Empä juuri pysty tuon nykyiseni kanssa asiaa aukomaan, hän ei syvälliseen keskusteluun lähde mukaan vaan pitää niitä turhana. Mietin vain mitä itse voisin tehdä, myös jatkoa ajatellen jos ja kun eroon päädyn. Vaikka miestä niin rakastan (muka?), mietin usein eroa mikä luo valtavaa ristiriitaa. Tästä olen kyllä hänelle puhunut monologia eri syiden varjolla ja hän on ollut surullinen, mutta yhdessä ollaan jatkettu. Tavallaan koen saavani häneltä paljon, tavallaan en mitään. Järjellä ajateltuna en saa häneltä kuin rippeitä silloin, kun hän hyötyy jostain tai on sillä tuulella. Hän ei kuitenkaan loukkaa tarkoituksella tms, mutta olen juurikin ajautunut suhteeseen ihmisen kanssa joka tahtomattaan tuhoaa minua, mutta jokin hänessä vetää puoleensa ja mietin onko se muun lisäksi tuo tuttuus ja turvallisuus etäisyyden suhteen. Aivot jotenkin huijaavat minua.
Miten siis käsitellä tälläinen asia ja miten oppia tuntemaan turvallisuutta emotionaalisesti läheisessä suhteessa, joka minulle ilmeisesti on täysin vierasta ja kauheaa? Kun miettii, niin näin on ollut myös aiemmissa suhteissa.
Kohalotovereita?
Ymmärrän analysoivani ehkä liikaakin, mutta monet pointtisi sopisivat hyvin mieheni historiaan. Se olenko oikeassa vai väärässä, ei liene nyt oleellisinta, mutta kun saan ymmärrystä tilanteeseen se auttaa, vaikka en voi asioista varma ollakaan.
