Miten neuvoisitte minua? Sain yöllä paniikkikohtauksen, koska..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Pelkään. Yritän mahdollisimman tiivistäen kertoa menneisyydestäni.

Kerroin ensimmäisen kerran jollekin pojalle tunteistani, kun olin kuudennella luokalla. Poika vastasi, että "älä luulekaan. En koskaan voisi olla sun kanssa. Oot ruma". Seuraavan kerran uskalsin lähestyä vastakkaista sukupuolta yläkouluikäisenä ja jälkeenpäin kuulin, miten poika oli haukkunut mua läskiksi ja sotanorsuksi. En edes ollut läski, mutta teinitytölle se oli maailman loppu. Sen jälkeen mä luulin vuosikausia, että olen ihan todella lihava.

Tulin raskaaksi nuorena. Ehdin juuri päästä ylioppilaaksi, kun vauva syntyi sitten tulevana kesänä. Olin asiasta iloinen, koska mulla oli vihdoin poikaystävä ja perhe oli se, mistä olin aina haaveillut. Vauva syntyi ja innoissani laitoin meidän pientä kotia ja suunnittelin ristiäisiä. Viikko ristiäisten jälkeen lapseni isä ilmoitti, että muuttaa takaisin kotiseudulleen ja hänestä ei vielä ole perhe-elämään. Jäin yksinhuoltajaksi. Isä kuitenkin tapaa ja tapasi lastaan aina joskus viikonlopuisin ja lomilla. Lapsen kanssa mä olen aina pärjännyt hyvin ja opiskelin ammattikorkeakoulussa itselleni ammatin.

Tapasin miehen, jonka kanssa olin muutamia vuosia. Rakensimme yhdessä jopa talon. Ystäväni oli pakko kertoa mulle jossain välissä, että mieheni pyörii deittipalstoilla. Kysyin mieheltäni asiaa ja hän sitten lopulta tunnusti kaiken. Oli erilaisilla deittipalstoilla ja alaston suomessa jne. Pääasiassa oli kuulemma nettihupia, mutta myönsi harrastaneensa seksiä kahden muun naisen kanssa. Asiaa puitiin ja mä annoin lopulta anteeksi. Myöhemmin eräs tuttu oli nähnyt mieheni kahvilla jonkun naisen kanssa. Tämän kanssa ei ollut ilmeisesti mitään fyysistä koskaan, mutta mies kertoi hänen olevan "sielunkumppani", jonka kanssa voi jakaa asioita. Tunnusti myös edelleen olevansa joillakin seksipalstoilla netissä. Tää riitti sitten mulle. Toista tilaisuutta en enää antanut.

Tämän jälkeen sattui laivalla tilanne, jossa mut yritettiin raiskata ja tyyppi pääsi jo alkuun touhuissaan, kunnes joku oli käytävällä sitten nähnyt, että jotain naista oli viety väkisin hyttiin ja tuli apu paikalle.

Mulla on hyviä ystäviä. Onneksi. Yksi heistä on miespuolinen ja naimisissa oleva, mun tyttöni kummisetä. Tavallinen ja kiltti suomalainen perheenisä. Kerran hän kuitenkin avautui, että ei enää pidä omaa vaimoaan kauniina ja ei halua tätä (vaikka vaimo on nuori ja oikeasti kaunis), koska tämä oli synnyttänyt. Hänen mielestään raskausarvet olivat etovia eikä voinut tunteilleen mitään. Mies sanoi, että moni hänen kaverinsa ajattelee samoin. Kaverini ei olisi ollut valmis pettämään naistaan, mutta myönsi, että muita on kiva vilkuilla.
Töissä taas moni mies puhuu, miten lapsiperheen elämä on oikeasti aika helvettiä ja ymmärtää, miten monien piten lasten vanhemmat eroavat.


Mulla on nyt mies, jonka kanssa olemme seurustelleet pari vuotta. Asumme eri paikkakunnilla, mutta tarkoitus olisi muuttaa ensi vuoden alusta yhteen. Olemme puhuneet siitä, että kumpikin haluaa sitoutua loppuelämäkseen. Olemme puhuneet lapsen hankkimisesta, jos sellainen meille suodaan.

Mä en tiedä uskallanko ja pystynkö enää luottamaan. Mä yöllä panikoida ihan oikeasti. Entäs jos tämäkin mies pettää? Entäs jos mä en synnytyksen jälkeen olekaan hänen mielestään enää yhtää haluttava? Voinko oikeasti luottaa? Aloin oikeasti pohtia, että voinko mä edes olla parisuhteessa enää koskaan, koska en mä uskalla luottaa.

Vaikea puhua asiasta, koska mieshän loukkaantuu. Tottakai minäkin loukkaantuisin, jos joku epäilisi, ettei muhun voi luottaa.
 
no, se on vain pakko luottaa, jos meinaa alkaa parisuhteeseen ja sitä haluaa. jos ei luota, niin on parempi itselle ja toiselle ettei siihen ryhdy. puhu miehen kanssa avoimesti asiasta. yrittämättä ei tiedä kuinka käy. tulevaisuutta ei kannata panikoida etukäteen. se joko onnistuu tai ei onnistu.
 
Jos koet että tämä uusi mies on hyvä ja turvallinen sinulle, niin silloin on aika luonnollistakin kokea vuosikausia padottuja erilaisia tunteita- niin kuin nyt sinulla erityisesti tuntuu niitä olevan.

Kun ihmisellä ei ole enää hätää, niin sen jälkeen sitä käy läpi mitä on ennen sitä tapahtunut. Paniikkireaktiosi tosin on raju oire tunteistasi, minkä vuoksi kannattaisi jonkinlaista luottamuksellista terapiaa/sielunhoitoa koettaa hakea edes muutamaksi tapaamiskerraksi. Seurakunnalta se varmaankin onnistuisi korvauksetta, jos et halua henkisestä avusta maksaa yksityiselle terapeutille.

Selvitä ajatuksiasi, tunteitasi, koeta kaataa ne ulkopuoliselle ymmärtäjälle, mutta kannattaa kuitenkin jossakin vaiheessa kertoa kokemuksista jonkinlainen versio uudelle miehellesi.

Lopuksi kysymys: mistä arvelet, että olet ylipäätään valinnut kumppaneiksesi sinua hyväksikäyttäviä miehiä? Tai jopa sinua tyhmempiä miehiä? Huono itsetunto? Pelko, ettet saa ketään muutakaan? Hatara minäkuvasi? Et ole oppinut mitään edellisistä suhteista ja keräät "lisätodisteita" miesten epäluottavuudesta painamalla mieleesi muidenkin ikäviä kokemuksia (ja näkökulmasi kovettuu yksipuoliseksi)?

Sinä vaikutat monipuolisesti ajattelevalta ihmiseltä, joten toivottavasti uusi miehesi on yhtä älykäs kuin sinä. Onnea jatkoon!
 
Jos koet että tämä uusi mies on hyvä ja turvallinen sinulle, niin silloin on aika luonnollistakin kokea vuosikausia padottuja erilaisia tunteita- niin kuin nyt sinulla erityisesti tuntuu niitä olevan.

Kun ihmisellä ei ole enää hätää, niin sen jälkeen sitä käy läpi mitä on ennen sitä tapahtunut. Paniikkireaktiosi tosin on raju oire tunteistasi, minkä vuoksi kannattaisi jonkinlaista luottamuksellista terapiaa/sielunhoitoa koettaa hakea edes muutamaksi tapaamiskerraksi. Seurakunnalta se varmaankin onnistuisi korvauksetta, jos et halua henkisestä avusta maksaa yksityiselle terapeutille.

Selvitä ajatuksiasi, tunteitasi, koeta kaataa ne ulkopuoliselle ymmärtäjälle, mutta kannattaa kuitenkin jossakin vaiheessa kertoa kokemuksista jonkinlainen versio uudelle miehellesi.

Lopuksi kysymys: mistä arvelet, että olet ylipäätään valinnut kumppaneiksesi sinua hyväksikäyttäviä miehiä? Tai jopa sinua tyhmempiä miehiä? Huono itsetunto? Pelko, ettet saa ketään muutakaan? Hatara minäkuvasi? Et ole oppinut mitään edellisistä suhteista ja keräät "lisätodisteita" miesten epäluottavuudesta painamalla mieleesi muidenkin ikäviä kokemuksia (ja näkökulmasi kovettuu yksipuoliseksi)?

Sinä vaikutat monipuolisesti ajattelevalta ihmiseltä, joten toivottavasti uusi miehesi on yhtä älykäs kuin sinä. Onnea jatkoon!

Olipas jotenkin rohkaiseva viesti.

Mulla on tosi heikko itseluottamus. Vasta nyt parina viimevuotena olen alkanut ymmärtää, että en oikeasti olekaan muita huonompi. Sitä ennen olen ihan oikeasti elänyt siinä uskossa, että olen joku virheyksilö. Kai mulla on aina ollut pelko siitä, että en kelpaa kenellekään. Olen tehnyt kaikkeni pitääkseni miehet tyytyväisinä ja käytökselläni anteeksi pyydellyt olemassaoloani. Nyt olen vasta oppinut ymmärtämään että minäkin ansaitsen jotain ja olen oikeastaan aika kiva ja nätti.

Terapiassa olen käynyt ja käyn. Osittain myös siksi, että on syömishäiriötaustaa.
 

Yhteistyössä