Miten nykyään saa hankalat lapset kuriin kun kaikki on kiellettyä?

["a.p"]

[QUOTE="Lissu";27337359]Ymmärrän mistä ap puhuu... juuri tuossa esikoisen ollessa 5 v mustakin tuntui, että konstit on lopussa. Mikään ei tuntunut auttavan, vaikka rajat on pidetty aina. Mutta tyttö vaan sattuu olemaan itsepäistä laatua, jos esim. raivarin saa niin alle kahden tunnin ei lopeta raivoamista ja jaksaa murjottaa vaikka pari päivää.

En itsekään tiedä mikä siihen lopulta auttoi, ikä kai. Jatkettiin vaan samalla linjalla kuin ennenkin ja jossain vaiheessa alkoi helpottaa. Tyttö on nyt 7 ja tilanne on helpottanut tosi paljon, tytön kanssa on nykyisin paljon helpompi ihan hyvällä sopia asioista.[/QUOTE]

Jospa tähänkin jästipäähän tepsii vaan aika. Voihan se olla että kouluunmennessä on ihan eri sävelet jo.

 

[Nellien]

Meillä on kanssa yksi lapsista tuollainen kuin ap:n lapsi. Ja kaikki tosiaan on kokeiltu ja käyty läpi. Psykologisten testien mukaan lapsella ei ole mitään syytä epäillä adhd:ta tms.
Kaksi muuta lapsista ovat hyvin käyttäytyviä, eivätkä aiheuta ongelmia. Tukitoimia taas ei saada kun ei saada diagnoosiakaan.

tuota... siis onko lasta tukinut lastenneurologi tai lastenpsykiatri? vaiko vaan psykologi?

Nimittäin meilläkin eka psykologi oli sitä mieltä että ei oo tarpeeksi paha jatkotutkimuksiin, onneksi seuraavan psykologin kohdalla osasin olla vaativampi ja lapsi sai lähetteen, ekan neurologi kerran jälkeen lääkeresepti kourassa ja voin sanoa että tuo oli elämämme lähes paras päivä, sen jälkeen elämä on ollut paljon leppoisampaa


jos siis luet adhd kriteerit ja oot sitä mieltä että ne täyttyy lapsesi kohdalla niin älä tyydy yhden psykologin arvioon...

ps. psykologin tutkimusten jälkeen voit hakea lähetteen lastenneurologille ihan tk lääkäriltä

 

["a.p"]

tuota... siis onko lasta tukinut lastenneurologi tai lastenpsykiatri? vaiko vaan psykologi?

Nimittäin meilläkin eka psykologi oli sitä mieltä että ei oo tarpeeksi paha jatkotutkimuksiin, onneksi seuraavan psykologin kohdalla osasin olla vaativampi ja lapsi sai lähetteen, ekan neurologi kerran jälkeen lääkeresepti kourassa ja voin sanoa että tuo oli elämämme lähes paras päivä, sen jälkeen elämä on ollut paljon leppoisampaa


jos siis luet adhd kriteerit ja oot sitä mieltä että ne täyttyy lapsesi kohdalla niin älä tyydy yhden psykologin arvioon...

ps. psykologin tutkimusten jälkeen voit hakea lähetteen lastenneurologille ihan tk lääkäriltä

Psykiatri. Ja ei ne kriteerit täyty,kenenkään mielestä. Päiväkodissa on tosi kiltti ja huomaavainen,jaksaa keskittyä ja olla paikallaan. Ei se kotonakaan ole siitä vilkkaudesta kiinni vaan siitä itsepäisyydestä ja vastaanväittämisestä,inttämisestä ja vänkäämisestä.

 

[blasebo]

Vielä sen verran.. Lapsi vaistoaa epävarmuuden/turhautumisen, eikä silloin myöskään koe omaa oloaan turvalliseksi = käytös jatkuu. Tahtointtämisen kanssa pure hammasta ja pysy viilipyttynä.

Meillä nuo tahtointtämiset osaksi ratkotaan sillä, että annan vaihtoehdot (tarhavaatteet) joista hän sitten päättää. Kokee itsensä tärkeäksi, mutta loppupeleissä se olen minä jonka tahto siinä hienovaraisesti menee läpi

Minä myös annan peesiä toisen psykologin suhteen. Haittaa siitä ei voi olla, mutta hyötyä siitä voi.

 

[poika 8v]

tuota... siis onko lasta tukinut lastenneurologi tai lastenpsykiatri? vaiko vaan psykologi?

Nimittäin meilläkin eka psykologi oli sitä mieltä että ei oo tarpeeksi paha jatkotutkimuksiin, onneksi seuraavan psykologin kohdalla osasin olla vaativampi ja lapsi sai lähetteen, ekan neurologi kerran jälkeen lääkeresepti kourassa ja voin sanoa että tuo oli elämämme lähes paras päivä, sen jälkeen elämä on ollut paljon leppoisampaa


jos siis luet adhd kriteerit ja oot sitä mieltä että ne täyttyy lapsesi kohdalla niin älä tyydy yhden psykologin arvioon...

ps. psykologin tutkimusten jälkeen voit hakea lähetteen lastenneurologille ihan tk lääkäriltä

Ei ole neurologi tai psykiatri tutkinut. Vain psykologi ja tk-lääkäri. Kumpikin ovat sitä mieltä että lapsella on vain temperamenttinen luonne, joka ei kyllä näkynyt vastaanotoilla (koulussa ja aiemmin päiväkodissa kylläkin). Lapsi käyttäytyi aina tosi hyvin lääkärissä ja psykologilla. Samoin lapsi on käyttäytynyt neuvolassa pienempänä mallikelpoisesti. Käyntikertoja pelkästään psykologille oli 10, jolloin lapselle teetettiin kansiollinen testejä. Ongelmatilanteita on koulussa joka viikko. Kotona uskoo kun kielletään. Koulussa opettajat eivät saa lapseen otetta.

 

["vieras"]

[QUOTE="Lissu";27337359]Ymmärrän mistä ap puhuu... juuri tuossa esikoisen ollessa 5 v mustakin tuntui, että konstit on lopussa. Mikään ei tuntunut auttavan, vaikka rajat on pidetty aina. Mutta tyttö vaan sattuu olemaan itsepäistä laatua, jos esim. raivarin saa niin alle kahden tunnin ei lopeta raivoamista ja jaksaa murjottaa vaikka pari päivää.

En itsekään tiedä mikä siihen lopulta auttoi, ikä kai. Jatkettiin vaan samalla linjalla kuin ennenkin ja jossain vaiheessa alkoi helpottaa. Tyttö on nyt 7 ja tilanne on helpottanut tosi paljon, tytön kanssa on nykyisin paljon helpompi ihan hyvällä sopia asioista.[/QUOTE]

Voisko olla iästä kiinni todella? Se olisi lohdullista. Meillä samanlainen 5-vuotias, olen aivan lopussa. Juuri sinun sanojesi mukaan "mikään ei tuntunut auttavan, vaikka rajat on pidetty aina." En enää tiedä mitä tekisi. Pitää vain kestää.

 

["vieras"]

Vielä sen verran.. Lapsi vaistoaa epävarmuuden/turhautumisen, eikä silloin myöskään koe omaa oloaan turvalliseksi = käytös jatkuu. Tahtointtämisen kanssa pure hammasta ja pysy viilipyttynä.

Meillä nuo tahtointtämiset osaksi ratkotaan sillä, että annan vaihtoehdot (tarhavaatteet) joista hän sitten päättää. Kokee itsensä tärkeäksi, mutta loppupeleissä se olen minä jonka tahto siinä hienovaraisesti menee läpi

Minä myös annan peesiä toisen psykologin suhteen. Haittaa siitä ei voi olla, mutta hyötyä siitä voi.

Toooosi vaikeaa pysyä viilipyttynä, jos kaikki hetket lapsen kanssa on pelkkää inttämistä. Jos lapsi siis niiiiiin hankala, että jaksaa inttää kaikesta. Tarkoitan KAIKESTA. Eli kaikki yhdessä oloaika on pelkkää tahtovääntöä. Kuka aikuinen siinä jaksaa pysyä viilipyttynä?

 

[blasebo]

Meillä adhd:n kanssa vähän samanlaista. Kotona paljon helpompaa, neuvolassa tai psykalla. Tarhassa tai tilanteissa missä ihmisiä & muita ärsykkeitä on ympärillä paljon = turhautuu helposti, vaikea(mpa)a keskittyä. Ja liikkumavaraa tyttö kaipaa paljon.

 

[blasebo]

Ei kukaan, mutta siinä tilanteessa esimerkiksi pariksi minuutiksi parvekkeelle ja sitten takas.

Oma turhautuminen ei meinaan tilannetta auta yhtään, ja tuo on fakta

 

[Lispetti]

Johdonmukaisuus & ennakointi.

Rutiinit.

Lupaukset. Jos sanot jotain, silloin sen myös teet.

Rauhoittumispenkki. Ihan sama perjaate kuin jäähypenkillä. Kaksi varotusta, kolmannesta istumaan.

Keskusteleminen. Syy-seuraus keskustelut.

Palkitseminen.

Mulla on erit.lapsi, ja käyttäytyy pääsääntöisesti mallikkaasti, tosin sen eteen sain tehdä töitä.. Löytää nimittäin itsestäni sen selkärangan.

Tähän ei oikeastaan ole mitään lisättävää!

Kun näin tekee ja huomaa että sillä on vaikutusta niin tulee ihan "kuningasolo"

 

["Kaisa"]

Lähinnä kotona on se vääntäminen siitä että mennäänkö iltapesulle vai ei,siivotaanko lelut vai ei jne. vaikka tietää että joka helkkarin ilta näin tehdään. SILTI näistä samoista asioista pitää vääntää ihan vääntämisen ilosta ja alkaa pikkuhiljaa rasittaa se sama dialogi ihan päivittäisissä perustoimissa.

Meillä on 7-vuotias lapsi ja nämä siirtymätilanteet vieläkin aiheuttavat ongelmia. Ihan normaali lapsi ja rutiinit ovat selvillä.
Kerron sitten ratkaisun kun alkaa selvitä.

 

["vieras"]

Hyviä neuvoja tuli jo paljon Vaikka tuntuu, että ne ei auta kuin hetken tai ratkaise mitään pysyvästi, niin.. no.. olet oikeassa siinä mielessä, että siltä se tuntuu. Mutta jatka vaan kärsivällisesti. Se palkitsee lopulta.

Mun lapsista on kaks erittäin luupäistä Paitsi vanhempi niistä on nyt 13, ja itseasiassa käyttäytyy paremmin kuin huomattavan moni ikäisensä, ja 10-vuotias tulee hyvin perässä.
Mutta TÖITÄ tän asian kanssa on saatu tehdä tehdä niska limassa ja varapäreitä on kyllä mennyt muutamakin rekkalastillinen..

 

[MorbidMama]

[QUOTE="a.p";27337368]Hetkellinen hyöty,ei pysyvä.[/QUOTE]

Mut ei viisivuotiailla muutenkaan mikään ole kovin pysyvää. Aika lailla sitä saa toistaa itseään.

 

["niinpäniin"]

[QUOTE="vieras";27337041]
Kaksi nuorempaa ovat ihan eri maata joten tuskin on kauheasti meidän metodeista kiinni. Perheneuvolassa ollaan käyty ja sitä samaa paskanjauhantaahan sielläkin oli. Ei siis mitään konkreettisia konsteja sieltäkään saatu.[/QUOTE]

Teidän medotit ovat vaan sopineet paremmin noille nuorimaisille, mutta eivät teho esikoiseen. Niinkun itsekin sanot, niin lasten persoonat ovat sen verran erilaisia, että kaikkiin eivät samat niksit teho Tavallaan siis se kurittomuus saatta juurikin olla kiinni teidän medoteista.Ja esikoiselle pitäisi vaan löytää ne omat keinot....

Ja juuh, kolmen erittäin temperamenttisen ja jääräpäisen pojan äitinä kyllä tiedän, että tämä viimeinen lauseeni oli sarjasta "helpommin sanottu kun tehty".... Meillä esikoiselle tehosi jäähypenkki, mutta se ei alkuunkaan tehonnut keskimäiselle. Hänelle sitten tehoa paremmin perusteellisempi keskustelu, järkipuhe. Tosin, esikoisella on ongelmia puheen ymmärtämisessä (siis ihan diagnosoituja ongelmia ), joten oli loogisempaakin, että teot merkkasivat hänelle enemmän.

Mä koittaisin ehkä miettiä, etkä mitkä ovat sellaiset keinot, jotka ovat tuottaneet edes hetkellisesti tulosta. Että miten näitä keinoja voisi sitten kehittää tulevaisuudessa. Ja mihin lapsen luonteen puoleen vetoamalla (tunteisiin, järkeen jne) saisi parhaiten viestin perille.

 

[Lispetti]

Vielä sen verran.. Lapsi vaistoaa epävarmuuden/turhautumisen, eikä silloin myöskään koe omaa oloaan turvalliseksi = käytös jatkuu. Tahtointtämisen kanssa pure hammasta ja pysy viilipyttynä.

Meillä nuo tahtointtämiset osaksi ratkotaan sillä, että annan vaihtoehdot (tarhavaatteet) joista hän sitten päättää. Kokee itsensä tärkeäksi, mutta loppupeleissä se olen minä jonka tahto siinä hienovaraisesti menee läpi

Minä myös annan peesiä toisen psykologin suhteen. Haittaa siitä ei voi olla, mutta hyötyä siitä voi.

Fiksu kirjoittaja, selkeesti homma hanskassa!

 

[i know]

Ymmärrän täysin mitä haet takaa. Itse odottelin aikoinani että millon kukkahattutädit tulee oven taakse. Mutta mieluummin valitsin mahdollisen tätien vierailun ja kohtuullisella kurilla kasvatetun lapsen kuin villiviikarin jota myöhemmin ei saa kuriin MILLÄÄN. Mä olen esim. vauhdittanut riehuvan ja naureskelevan penskan jäähyllemenoa ohjaamalla niskasta. En ole riepotellut tai käyttänyt väkivaltaa, vaan näyttänyt että nyt olen tosissani ja nyt mennään eikä neuvotella. Samoin olen joitakin kertoja ottanut tukasta kiinni ja ohjannut pois tilanteesta jos kehotukset eivät ole menneet perille. Ja huom. tukasta kiinniottaminen (kun lapsi saa itse kävellä) on täysin eri asia kuin tukkapölly tai repiminen.

Lapsi (nyt vajaa kuusi) tietää hyvin, että kun käyttäytyy järkevästi niin hälle selitetään asiat ja joskus saatetaan tarpeen tullen neuvotellakin. Meillä loppuu neuvottelut ja selittelyt just siihen paikkaan jos alkaa niskojen nakkelu tai riehuminen. Nyt kun nämä asiat on jos suht hyvin opittu niin jää aikaa niille yhteisille kivoille asioille ja on ihanan rauhallista. Lasta todella rakastetaan ja se näytetään, tehdään paljon asioita yhdessä ja pidetään hauskaa.

Musta on ihan turhaa just se lässytys, paras esimerkki on tämä : " otatko miestäsikin tukasta kiinni, jos hän ei tottele?" No en! Mutta mä en myöskään yritä opettaa miehelleni miten täällä kuuluu elää, en ole hänen hyvinvoinnistaan vastuussa, enkä edes halua olla hänelle auktoriteetti. Lapsen ja aikuisen välinen suhde on osin valtasuhde, niin sen kuuluukin olla, ei me olla vain lastemme kavereita.

Ja myöskin ihan turha ylpeillä sillä, että kyllä meillä vaan tehosi se jäähypenkki kun oltiin johdonmukaisia. Hyvä, kaikille se ei tehoa ja toisille riittää pelkkä sanominen. Jos lapsi oikeasti tietää että häntä rakasetaan, hän ei todellakaan traumatisoidu jos pidetään oikeasti kuria, vaan opppii siitä.

 

["hmmm"]

siis millä tavalla toinen on hankala?

 

["mies"]

Yksinkertaisesti et välitä nykytrendeistä. Uskallat olla sinä etkä trendi.

 

["mies"]

Tosin, nythän oli tutkittu, että keskivertoihmistä ohjaa 95 prosenttisesti, mikä on trendi ja tapa ja mitä muut tekee. Ja vain 5 prosenttia olisi sitä oman polun kulkemista ja omia valintoja. Se on aika huimaa. Itse koen kulkevani omia polkujani vähintään 50-prosenttisesti eli olen kai todella friikki. XD

 

["heh"]

[QUOTE="mies";27338210]Tosin, nythän oli tutkittu, että keskivertoihmistä ohjaa 95 prosenttisesti, mikä on trendi ja tapa ja mitä muut tekee. Ja vain 5 prosenttia olisi sitä oman polun kulkemista ja omia valintoja. Se on aika huimaa. Itse koen kulkevani omia polkujani vähintään 50-prosenttisesti eli olen kai todella friikki. XD[/QUOTE]

heh. kaikkea joidenkin pitää tutkia. eikö muka ihmiset muuten huomaa tällaista?

 

[i know]

Vielä sen verran.. Lapsi vaistoaa epävarmuuden/turhautumisen, eikä silloin myöskään koe omaa oloaan turvalliseksi = käytös jatkuu. Tahtointtämisen kanssa pure hammasta ja pysy viilipyttynä.

Meillä nuo tahtointtämiset osaksi ratkotaan sillä, että annan vaihtoehdot (tarhavaatteet) joista hän sitten päättää. Kokee itsensä tärkeäksi, mutta loppupeleissä se olen minä jonka tahto siinä hienovaraisesti menee läpi

Minä myös annan peesiä toisen psykologin suhteen. Haittaa siitä ei voi olla, mutta hyötyä siitä voi.

Ja mitäs sitten kun kumpikaan vaihtoehdoista ei kelpaa vaan ihan vastaanväittämisen ja huutamisen ilosta jatketaan kiukuttelua? Itse olen ottanut sen linjan että mä en lähde väittelemään vaan esim tossa tilanteessa kerta kaikkiaan pukisin vaatteet lapsen päälle vaikka väkisin tai kantaisin vaikka nakuna päiväkotiin. todennäköisesti ne vaatteet kelpaa seuraavalla kerralla. Nykyään jo voidaankin neuvotella ja antaa vaihtoehtoja kun lapsi tietää että mä en jää vänkäämään vaan sitten tehdään mun tavalla jos ei kelpaa.

Se on ihan totta että lapsen mielipide pitää ottaa huomioon ja hänen pitää saada tuntea itsensä tärkeäksi. Mutta kun kiukuttetlu ja huono käytös ei ole niitä oikeita tapoja saavuttaa etuja.

 

["mies"]

[QUOTE="heh";27338258]heh. kaikkea joidenkin pitää tutkia. eikö muka ihmiset muuten huomaa tällaista?[/QUOTE]

No kyllä minä tälläkin palstalla olen lukenut monesti, kuinka naiset kokevat itse olevansa vapaita esim. pukeutumisessa ja elämänarvoissa ja olen saanut pyyhkeitä siitä kun olen mennyt sanomaan ettei asia niin ole. Eli sumutus toimii todella hyvin.

Vapauden kiistäminen varsinkin suomalaistyylisessä feministisessä ajattelussahan on ongelma, koska se meinaisi sitä, että ei olisi mitään syytä ponnistella naisen tasa-arvon ja yhteiskuntavapauden puolesta kun ei sellaista voi kuitenkaan koskaan olla.

 

[Minni:)]

Ymmärrän täysin mitä haet takaa. Itse odottelin aikoinani että millon kukkahattutädit tulee oven taakse. Mutta mieluummin valitsin mahdollisen tätien vierailun ja kohtuullisella kurilla kasvatetun lapsen kuin villiviikarin jota myöhemmin ei saa kuriin MILLÄÄN. Mä olen esim. vauhdittanut riehuvan ja naureskelevan penskan jäähyllemenoa ohjaamalla niskasta. En ole riepotellut tai käyttänyt väkivaltaa, vaan näyttänyt että nyt olen tosissani ja nyt mennään eikä neuvotella. Samoin olen joitakin kertoja ottanut tukasta kiinni ja ohjannut pois tilanteesta jos kehotukset eivät ole menneet perille. Ja huom. tukasta kiinniottaminen (kun lapsi saa itse kävellä) on täysin eri asia kuin tukkapölly tai repiminen.

Lapsi (nyt vajaa kuusi) tietää hyvin, että kun käyttäytyy järkevästi niin hälle selitetään asiat ja joskus saatetaan tarpeen tullen neuvotellakin. Meillä loppuu neuvottelut ja selittelyt just siihen paikkaan jos alkaa niskojen nakkelu tai riehuminen. Nyt kun nämä asiat on jos suht hyvin opittu niin jää aikaa niille yhteisille kivoille asioille ja on ihanan rauhallista. Lasta todella rakastetaan ja se näytetään, tehdään paljon asioita yhdessä ja pidetään hauskaa.

Musta on ihan turhaa just se lässytys, paras esimerkki on tämä : " otatko miestäsikin tukasta kiinni, jos hän ei tottele?" No en! Mutta mä en myöskään yritä opettaa miehelleni miten täällä kuuluu elää, en ole hänen hyvinvoinnistaan vastuussa, enkä edes halua olla hänelle auktoriteetti. Lapsen ja aikuisen välinen suhde on osin valtasuhde, niin sen kuuluukin olla, ei me olla vain lastemme kavereita.

Ja myöskin ihan turha ylpeillä sillä, että kyllä meillä vaan tehosi se jäähypenkki kun oltiin johdonmukaisia. Hyvä, kaikille se ei tehoa ja toisille riittää pelkkä sanominen. Jos lapsi oikeasti tietää että häntä rakasetaan, hän ei todellakaan traumatisoidu jos pidetään oikeasti kuria, vaan opppii siitä.

Samaa mieltä. Tukasta ei ole vielä tarvinnut tosin ohjailla. Tarvittaessa olen kantanut jäähylle (3,5v.) harvemmin tarvinnut. Ääntä olen myös tarvittaessa korottanut ja iskenut joskus jopa kädellä pöytään kun ei mikään selittely, uhkailu, neuvottelu yms. mene perille. En todellakaan mitään remmiä alkaisi antamaan tai tukkapöllyjä.

Se on tosi hienoa jos jotkut onnistuu pelkällä jatkuvalla johdonmukaisuudella, kärsivällisellä selittämisellä vaikka sitten selittäisi koko päivän jättäen kaiken muun tekemisen jne. mutta tosiaan kaikkiin lapsiin ei tepsi samat keinot ja kaikki vanhemmat eivät ole samasta puusta veistettyjä eikä tarvikaan olla. Aina kaikkea ei tarvitse perustella tai selitellä vaan syyksi riittää se, että minä sanon niin, koska olen lapsen vanhempi ja näin ollen myös auktoriteetti.

 

["heh"]

[QUOTE="mies";27338293]No kyllä minä tälläkin palstalla olen lukenut monesti, kuinka naiset kokevat itse olevansa vapaita esim. pukeutumisessa ja elämänarvoissa ja olen saanut pyyhkeitä siitä kun olen mennyt sanomaan ettei asia niin ole. Eli sumutus toimii todella hyvin.

Vapauden kiistäminen varsinkin suomalaistyylisessä feministisessä ajattelussahan on ongelma, koska se meinaisi sitä, että ei olisi mitään syytä ponnistella naisen tasa-arvon ja yhteiskuntavapauden puolesta kun ei sellaista voi kuitenkaan koskaan olla.[/QUOTE]

kyllä naiset voivat olla vapaita vaikka tällä hetkellä eivät ole.

Lainsäädäntö, lakiin pitää saada kovemmat rangaistukset kiusaamisesta. Koulukiusaamisesta ja muusta henkisestä väkivallasta sekä fyysisestä kovat rahalliset menetykset ja vankeutta.

Näin tytöt uskaltavat olla omia itseänsä kouluissa ja kun heitä ei koko kouluaikaa sorreta röyhkeiden poikien taholta, he eivät aikuisena koe tarvetta nokkia toinen toisiltaa silmiä päästä.

 

[Mimuskaliini]

Ap:n viesti voisi olla minun suusta. Sitä mäkin oon ihmetelly. Jos 2v ikästä sais ottaa parina iltana niskavilloista kiinni, saisin varmasti hänet nätisti nukkumaan jolloin riittäis vauvalle paremmin aikaa ja saisin hänet paremmin rauhottumaan. Nyt vielä 2v huutavan riehuvan miettimään ja imetän samalla kun pidän isompaa kiinni ettei lähe mihinkään ja koska 2v huutaa niin vauvaki huutaa ja kierre on loputon... Tämä tilanne oli vielä vähän aikaa sitten, onneksi muutaman kuukauden kasvu kummallakin on helpottanut tilannetta, mutta kyllä se on ollut helvetin raskasta ja sitä kautta ovat saaneet erittäin kiukkusen ja väsyneen äidin. Sekö on hyvä lapsille? En tiedä, mutta kun ei saa yhtään ottaa kiinni mistään, niin huudetaan sitten lapset ja äiti vuorotellen ja välillä yhtä aikaa, kun elämä on täyttä paskaa